Me suomalaiset tiedämme, tai ainakin luulemme tietävämme, miten määritellä käsite ”suomalaisuus”. Me itse korostamme luonnollisesti kansamme hyviä ja vahvoja puolia sitä kuvaillessamme, kuten sisua, sitkeyttä ja lujaa tahtoa.
Ja kukapa ei näin tekisi, onhan se aivan luonnollista etsiä itsestään ja kansastaan hyviä puolia, vaikka olisikin tietoinen sen huonommistakin ominaisuuksista. Kun meiltä kysytään, mikä on suomalaisinta Suomessa, kerromme olevamme ennakkoluulotonta väkeä, joka kulkee teknisen kehityksen ja informaatioyhteiskunnan rakentamisen kärkijoukossa. Emme tietenkään sano olevamme hiljaista väkeä, joka poliittisen idän ja lännen välissä on tottunut pääasiassa pitämään suunsa supussa ja olemaan ilman mielipidettä.
Koko Eurooppa on kuitenkin viime aikoina kokenut melkoisia muutoksia. Näyttää siltä, että varovaisuuden aika alkaa olla ohi, ja kaikenkattava yhdistyminen ja yhteistyö on tämän päivän avainsana. Suomi on lopullisesti kallistunut länteen päin, ja on alkanut luopua tarkoin vaalimastaan henkisestä ja taloudellisesta omavaraisuudestaan. Perinteinen suomalainen yhteisöllisyys on katoamassa, nykypäivän suomalaiset ovat ennen kaikkea vapaita, itsestään vastaavia yksilöitä.
Vaikka meidän nuorten, jotka olemme tämän muutoksen keskellä kasvaneet ja siihen tottuneet, onkin helppo suhtautua tähän kaikkeen myllerrykseen hyvin, ei silti ole vaikea ymmärtää aiempien, täysin eri arvomaailman omaavien, sukupolvien varauksellista suhtautumista. Meidän nuorten suomalaisuutta ei koskaan ole kukaan uhannut, ehkä siksi arvostamme sitä vähemmän. Tai ehkä kyse ei ole vähästä arvostuksesta, vaan vähentyneestä yhteenkuulumisen korostamisesta.
Kaikesta yksilöllisyytemme korostamisesta huolimatta emme kuitenkaan saa unohtaa sitä tosiseikkaa, että jokainen meistä on osana useassa suuremmassa yhteisössä. Eikä tämä asia varmasti kovin helposti unohdukaan, ihmisellä on kuitenkin loppujen lopuksi melko vahva perustarve tuntea kuuluvansa johonkin suurempaan ja tietää omat juurensa. Nyky-Suomessa ja Euroopassa, miksei koko tämän päivän maailmassa, avainasemassa ovat sellaiset käsitteet kuin suvaitsevaisuus ja ymmärrys.
Ketään ei tule tuomita erilaisten arvojen takia, vielä vähemmän syntyperän tai ulkonäön perusteella. Puolin ja toisin olisi ymmärrettävä, että yhteiskunta muuttuu ja ihmiset sen mukana. Jokainen sukupolvi syntyy täysin erilaiseen Suomeen, ja heidän arvomaailmansa saa aina täysin eri lähtökohdat kuin edellisen.
Näinä suurien teknisten ja yhteiskunnallisten murrosten aikoina sukupolvien välinen kuilu tuntuu vielä leveämmältä ja syvemmältä, mitä se todellisuudessa onkaan. Tai mistä sitä tietää, ehkä suurimmat muutokset ovat vasta edessä? On jo alettu puhua Euroopan yhteisestä liittovaltiosta, ja siihen suuntaan on jo mentykin aika pitkälle.
Ei ole mikään ihme, jos maamme itsenäisyyden puolesta taistelleet ihmiset ovat asiasta raivoissaan, hankehan romuttaa heidän saavutuksensa, jonka puolesta moni on kuollut tai vammautunut.
Ihminen ei osaa eläytyä täysin mihinkään tilanteeseen sitä itse kokematta. Arvomaailmamme muutos vaatii todellista kosketusta arvostettavaan asiaan. Luin tänään sanomalehdestä yhteiskuntamme puheenaiheista 25 vuotta sitten. Afrikan köyhien maiden nälänhätä oli kuulemma silloin asia, joka puhutti. Ja nyt se on puhuttanut sen 25 vuotta, vaan mitä asialle on tehty? Sivistysvaltioiden ihmiset syövät liikaa, kamppailevat liikakiloja vastaan sekä haaskaavat vettä ja ruokaa, kun muutaman tunnin lentomatkan päässä asuva saattaa myydä lapsensa parin päivän ruoka-annoksesta.
Ainoa meihin sivistyneisiin ihmisiin yleisesti pätevä johtopäätös, jonka asiasta voi huoletta vetää on, että esimerkiksi nälänhädän tuomat kauhut eivät mahdu sivistyneisiin aivoihimme ennen kuin itse näemme oikeasti nälkää.
Paitsi että nuoren tulee ymmärtää vanhaa, myös vanhan tulisi kunnioittaa nuoren tekemiä valintoja. On kohtuutonta vaatia jotain asettumaan toisen kenkiin ja kuvittelemaan mitä toinen kokee tai on kokenut. Näin toki tehdään ja on tietysti tehtäväkin, mutta on muistettava että tarvitaan paljon enemmän jos halutaan saada ihminen vakuuttuneeksi jostain asiasta. Emme voi vaatia toisiltamme, sukupolvilta tai kulttuureilta, täydellistä ymmärrystä, mutta meillä on oikeus toivoa avointa mieltä puolin ja toisin.
Ja kukapa ei näin tekisi, onhan se aivan luonnollista etsiä itsestään ja kansastaan hyviä puolia, vaikka olisikin tietoinen sen huonommistakin ominaisuuksista. Kun meiltä kysytään, mikä on suomalaisinta Suomessa, kerromme olevamme ennakkoluulotonta väkeä, joka kulkee teknisen kehityksen ja informaatioyhteiskunnan rakentamisen kärkijoukossa. Emme tietenkään sano olevamme hiljaista väkeä, joka poliittisen idän ja lännen välissä on tottunut pääasiassa pitämään suunsa supussa ja olemaan ilman mielipidettä.
Koko Eurooppa on kuitenkin viime aikoina kokenut melkoisia muutoksia. Näyttää siltä, että varovaisuuden aika alkaa olla ohi, ja kaikenkattava yhdistyminen ja yhteistyö on tämän päivän avainsana. Suomi on lopullisesti kallistunut länteen päin, ja on alkanut luopua tarkoin vaalimastaan henkisestä ja taloudellisesta omavaraisuudestaan. Perinteinen suomalainen yhteisöllisyys on katoamassa, nykypäivän suomalaiset ovat ennen kaikkea vapaita, itsestään vastaavia yksilöitä.
Vaikka meidän nuorten, jotka olemme tämän muutoksen keskellä kasvaneet ja siihen tottuneet, onkin helppo suhtautua tähän kaikkeen myllerrykseen hyvin, ei silti ole vaikea ymmärtää aiempien, täysin eri arvomaailman omaavien, sukupolvien varauksellista suhtautumista. Meidän nuorten suomalaisuutta ei koskaan ole kukaan uhannut, ehkä siksi arvostamme sitä vähemmän. Tai ehkä kyse ei ole vähästä arvostuksesta, vaan vähentyneestä yhteenkuulumisen korostamisesta.
Kaikesta yksilöllisyytemme korostamisesta huolimatta emme kuitenkaan saa unohtaa sitä tosiseikkaa, että jokainen meistä on osana useassa suuremmassa yhteisössä. Eikä tämä asia varmasti kovin helposti unohdukaan, ihmisellä on kuitenkin loppujen lopuksi melko vahva perustarve tuntea kuuluvansa johonkin suurempaan ja tietää omat juurensa. Nyky-Suomessa ja Euroopassa, miksei koko tämän päivän maailmassa, avainasemassa ovat sellaiset käsitteet kuin suvaitsevaisuus ja ymmärrys.
Ketään ei tule tuomita erilaisten arvojen takia, vielä vähemmän syntyperän tai ulkonäön perusteella. Puolin ja toisin olisi ymmärrettävä, että yhteiskunta muuttuu ja ihmiset sen mukana. Jokainen sukupolvi syntyy täysin erilaiseen Suomeen, ja heidän arvomaailmansa saa aina täysin eri lähtökohdat kuin edellisen.
Näinä suurien teknisten ja yhteiskunnallisten murrosten aikoina sukupolvien välinen kuilu tuntuu vielä leveämmältä ja syvemmältä, mitä se todellisuudessa onkaan. Tai mistä sitä tietää, ehkä suurimmat muutokset ovat vasta edessä? On jo alettu puhua Euroopan yhteisestä liittovaltiosta, ja siihen suuntaan on jo mentykin aika pitkälle.
Ei ole mikään ihme, jos maamme itsenäisyyden puolesta taistelleet ihmiset ovat asiasta raivoissaan, hankehan romuttaa heidän saavutuksensa, jonka puolesta moni on kuollut tai vammautunut.
Ihminen ei osaa eläytyä täysin mihinkään tilanteeseen sitä itse kokematta. Arvomaailmamme muutos vaatii todellista kosketusta arvostettavaan asiaan. Luin tänään sanomalehdestä yhteiskuntamme puheenaiheista 25 vuotta sitten. Afrikan köyhien maiden nälänhätä oli kuulemma silloin asia, joka puhutti. Ja nyt se on puhuttanut sen 25 vuotta, vaan mitä asialle on tehty? Sivistysvaltioiden ihmiset syövät liikaa, kamppailevat liikakiloja vastaan sekä haaskaavat vettä ja ruokaa, kun muutaman tunnin lentomatkan päässä asuva saattaa myydä lapsensa parin päivän ruoka-annoksesta.
Ainoa meihin sivistyneisiin ihmisiin yleisesti pätevä johtopäätös, jonka asiasta voi huoletta vetää on, että esimerkiksi nälänhädän tuomat kauhut eivät mahdu sivistyneisiin aivoihimme ennen kuin itse näemme oikeasti nälkää.
Paitsi että nuoren tulee ymmärtää vanhaa, myös vanhan tulisi kunnioittaa nuoren tekemiä valintoja. On kohtuutonta vaatia jotain asettumaan toisen kenkiin ja kuvittelemaan mitä toinen kokee tai on kokenut. Näin toki tehdään ja on tietysti tehtäväkin, mutta on muistettava että tarvitaan paljon enemmän jos halutaan saada ihminen vakuuttuneeksi jostain asiasta. Emme voi vaatia toisiltamme, sukupolvilta tai kulttuureilta, täydellistä ymmärrystä, mutta meillä on oikeus toivoa avointa mieltä puolin ja toisin.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.