Verovapaa pakettiauto?

Markku

Onko kellään kokemuksia verottoman pakettiauton tuonnista/katsastuksesta Suomeen? Kirjoituksen viimeisen kappaleen mukaan se olisi mahdollista.
Teksti on tullin sivuilta kopioitu.

"Vanhojen autoverolakien veroperusteet ja verovapaudet

Autoverolaki (266/2003) edellyttää vanhojen autoveroperusteiden selvittämistä ennen vuotta 2003 valmistettujen, käytettynä verotettavien, ajoneuvojen verotusta varten. Ennen vuotta 2003 valmistetuista ajoneuvoista kannetaan autoveroa vain niistä ajoneuvoista, joista olisi kannettu veroa niiden ensimmäisenä käyttöönottopäivänä. Veroa kannetaan ajoneuvon yleisestä vähittäismyyntiarvosta se osuus, joka sisältyi samanlaisten ajoneuvojen yleisiin
vähittäismyyntiarvoihin silloin, kun ajoneuvot olivat uusia. Veron osuus yleisestä vähittäismyyntiarvosta lasketaan niiden yleisten veroperusteiden mukaan, jotka olivat voimassa ajoneuvon ensimmäisen rekisteröinnin aikaan.
Veron osuuksia selvitetään Tullihallituksessa parhaillaan ja ne kerätään taulukkoon, joka julkaistaan. Jos ajoneuvosta olisi ensimmäisenä
käyttöönottoajankohtana kannettu autoveroa, vahvistetaan ajoneuvon yksilöllinen veroprosentti noiden yleisten veroperusteiden mukaan. Jos ajoneuvo on ollut kokonaan veroton ensimmäisenä käyttöönottoajankohta, autoveroa ei kanneta.

Tullihallitus huomioi vanhat yleiset veroperusteet vahvistaessaan taulukossa ajoneuvolle yksilöllisen veroprosentin.
Autoveroa on kannettu vuodesta 1958 lähtien. Autoverolakeja on muutettu tähän päivään mennessä noin 70 kertaa. Henkilöautojen veroprosentti on vaihdellut 20 % ja 174 % välillä, laskettuna auton hankinta-arvosta verovelvolliselle. Auton verotusarvo on yleensä perustunut maahantuojan maksamaan hankintahintaan, johon on lisätty mahdollisen tullin määrä. Vaihtoehtoisesti verotusarvo on perustunut Suomessa valmistetun ajoneuvon myyntihintaan, jolla valmistajatehdas on myynyt auton edelleen. Moottoripyörien veroprosentti on vaihdellut 15 % ja 144 % välillä hankinta-arvosta laskettuna.

Henkilöautot ja moottoripyörät Ennen 1.1.1958 käyttöönotetusta henkilöautosta tai moottoripyörästä ei kanneta autoveroa, mutta näillekin ajoneuvoille tehdään verotuspäätös.

Maastohenkilöautot
Maastohenkilöautot olivat verovapaita 31.10.1983 asti. Marraskuun 1983 alusta lähtien maastohenkilöautoista kannettiin alennettua veroa 30 % hankintaarvosta.
Maastohenkilöautojen alennettu vero oli 50 % hankinta-arvosta 1.8.1990 alkaen. Maastoautojen veroetu poistui 3.5.1993, jonka jälkeen ne on
verotettu kuten henkilöautot. Maastohenkilöauton verovapaus tai alennettu vero edellyttää ensimmäisen käyttöönottoajankohdan teknisten vaatimusten täyttymistä.
Pakettiautot

Pakettiauton alennetun veron edellytyksiin sovelletaan voimassaolevan autoverolain (1482/1994) 23 ja 24 §:ää riippumatta ajoneuvon valmistus- tai käyttöönottoajankohdasta. Näissä lainkohdissa säädetään muun muassa tavaratilan koon ja kantavuuden vähimmäisvaatimukset.

Ennen 3.5.1993 käyttöönotetusta pakettiautosta ei kanneta autoveroa, jos pakettiauto täyttää voimassaolevan autoverolain 23 ja 24 §:n pakettiauton määritelmän. Pakettiautoista on kannettu alennettu autovero 3.5.1993 lähtien."

4

6558

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Jouni

      Olen tuonut VW Transporterin vm -91 eli ensimmäisiä etuvetoisia. Tullissa piti käydä ja sieltä tuli 0,- päätös. Kannattaa katsastaa ensin jolloin on dokumentti siitä että pakettiauton vaatimukset täyttyy.
      Jos tuot EU:sta auton joka menee kuorma-autoksi
      ei tullipäätöstä tarvi hakea ollenkaan.

      • Markku

        Kiitoksia tiedoista.
        Hyvä juttu, tekstin mukaan asia on päivän selvä, mutta tulee vain epävarma olo kun asioi tullin ja verottajan kanssa.

        Mistäpäin hait auton, satuitko tuomaan sen ajamalla Baltian kautta?


      • Jouni
        Markku kirjoitti:

        Kiitoksia tiedoista.
        Hyvä juttu, tekstin mukaan asia on päivän selvä, mutta tulee vain epävarma olo kun asioi tullin ja verottajan kanssa.

        Mistäpäin hait auton, satuitko tuomaan sen ajamalla Baltian kautta?

        Transporterini ostin eestistä. Oli saksantuonti jota ei oltu vielä eestiin rekisteröity. Myyjä toi auton satamaan trailerilla siitä ajamalla kotiin. Vanhoja hyviä transportereja ei kovin halvalla saa.
        katso tarjontaa www.auto24.ee


      • Jos se on otettu Saksaasa, tai jossain muualla ennen 3.5.1993, veropäätös on nolla.
        Kokemuksesta tiedän, että hyvän (ja halvan) löytäminen on työn alla. Jos löydät ja varaat netistä voipi olla, ettei autoa ole kun soitat Saksasta, että tulisin nyt hakeen sen. nimim. kokemusta on (raha ei haise Saksassakaan)


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      245
      4452
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      123
      2899
    3. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      41
      2652
    4. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      81
      1644
    5. Vaikea tilanne

      Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
      Ikävä
      116
      1528
    6. Milloin kaivatullasi

      .. on nimipäivä?
      Ikävä
      50
      1238
    7. Kehtaisitko näyttäytyä

      kaivattusi seurassa?
      Ikävä
      85
      1164
    8. Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!

      Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En
      Maailman menoa
      203
      1054
    9. Ne viimeiset kerrat

      Kun katsoit minua niin lämpimästi. En unohda sitä ❤️
      Ikävä
      59
      1003
    10. Missä kunnassa kaivattusi asuu

      Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
      Ikävä
      45
      996
    Aihe