herran miekka surmaa lapset.

toinen mooses

6 Sinä hylkäsit minut, sanoo Herra,
sinä käänsit minulle selkäsi.
Niinpä minä kohotan käteni sinua vastaan
ja hävitän sinut,
en enää voi armahtaa!
Minä ajan asukkaat maan kaupungeista,
heitän heidät niiden porteista,
niin kuin viskaimella heitetään viljaa tuuleen.
Minä surmaan lapset, hävitän kansani,
koska se ei kääntynyt pois pahoilta teiltään.
Leskiä on oleva enemmän
kuin meren rannalla hiekkaa.
Minä tuon ryöstelevät sotilaat
tämän kansan äitien kimppuun
keskellä päivää.
Hetkessä äidit valtaa
kauhu ja järkytys.
Vaikka äiti on synnyttänyt seitsemän poikaa, hän jää hengenhätään, vaille turvaa. Hänen aurinkonsa laskee, kun on vielä päivä, katkera on hänen kohtalonsa. Kaikki, jotka jäävät kansasta jäljelle, minä annan heidän vihollisilleen. Miekka surmaa heidät, sanoo herra."
Jeremian kirja 15 6-10

6

241

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tilkku

      Ko. ennustus tarkoittaa Israelin kansaa. Näin kävi v. 70 jKr, jolloin temppeli hävitettiin ja kansa hajoitettiin ympäri maailman.(Diaspora) Paluu alkoi vasta 1900 luvulla ja Israelin valtio perustettiin. (Exodus)

    • sano, että kastamattomat pienokaiset menisivät kuoltuaan kadotukseen, vaan päinvastaista todistaa Raamattu monessa kohden.

      Kaikki kansat syntyvät Herralle Siionissa (Ps 87). Valkopukuisten joukossa (IlmK) on joka kielestä ja kansasta ihmisiä, sillä Jumala korjaa omansa jo lapsuudenuskossa monista kansoista joille ei edes saarnata valtakunnan evankeliumia, heidän epäuskonsa tähden.

      Raamattu puhuu hyvin kauniisti lapsen autuaallisesta tilasta: ” Sinä olet vetänyt minut ulos äitini kohdusta. Sinä olit minun turvani, ollessani vielä äitini rinnalla. Sinun päälles (huomaasi) minä olen heitetty äitini kohdusta. Sinä olet minun Jumalani hamasta äitini kohdusta” (ps.22:10-11).

      ”Minä tunsin sinun jo ennen kuin minä sinun valmistin äitis kohdussa, ja pyhitin sinun, ennen kuin sinä äidistäs synnytkään” (Jer.1:5).
      -Jos joku on Jumalan oma ja pyhittämä, on hänelläkin Henki ja usko.

      Noilla 2 Sam 12:23 jakeen sanoilla "Minä menen hänen tykönsä, mutta ei hän palaja minun tyköni" Noilla Davidin ympärileikkaamaton lapsi pääsi taivaaseen. Samalla David itse tunsi olevansa armahdettu noinkin suuresta rikoksesta kuin huoruudesta ja Urian murhaamisesta. Kertoo sovituksesta Vanhan Testamentin ajalla, sekä samalla sen, että kastamaton lapsi on autuas.

      Kertomus Mooseksesta ja hänen vaimostaan Sipporasta, sekä heidän pojastaan (2.Moos.4:24-26) antaa puhuttelevan kuvan sakramentin hylkäämisestä. Jumala oli kutsunut Mooseksen Midianin maasta johdattamaan kansaansa Israelia Egyptin orjuudesta. Matkalla yöpaikassa tapahtui, että Herra hyökkäsi Mooseksen kimppuun ja tahtoi tappaa hänet. Silloin Sippora suoritti pojalleen ympärileikkauksen ja kosketti esinahalla Moosesta alhaalta sanoen: "Veriylkä ympärileikkauksen tähden". Tuomio ei kohdistunut lapseen, vaan sakramentin laiminlyöneeseen isään.

      5.Mooseksen kirja:
      1:39 Ja teidän lapsenne, joiden sanoitte joutuvan
      vihollisen saaliiksi, ja teidän poikanne, jotka
      eivät vielä tiedä, mikä on hyvä, mikä paha, ne
      pääsevät sinne; heille minä annan maan, ja he
      ottavat sen omaksensa.

      • Kasteen armoliitossa

        A)
        Sinä valitset Raamatusta vain tietyt kohdat, joita sitten vääntelet.

        B)
        Ps. 22 puhuu Jumalan varjeluksesta, ei synnittömydestä ja autuudesta-

        Toisen psalmin unohdat tietysti kokonaan.
        "synnissä siinnyt ja syntynyt"

        C)
        Jer 15
        Puhuu Jeremian, Jumalan profeeta valinnasta.

        Ovako kaikki maailman ihmiset syntyessään profeetoja, valittuna samaan tehtävään kuin
        Jeremia!!!

        D)
        Voi teidän uudestikastajien valheellisuutta
        ja vilpillisyyttä uskossanne.
        Jumalastako on vilppi ja petos???!!

      • Kasteen armoliitossa kirjoitti:

        mikään uudestikasta, vaan olen lapsikasteen kannalla. Lapset kastetaan kun ovat jo Jumalan lapsia ja uskovat.

        Lapsi on kaksiosainen syntyessään, siis syntinen ja sovitettu (Room.5:18; Matt.18:6).

        Synnyttääkö Jumala kasteetta kuolleita lapsia kadotukseen?

        Jos niin uskot, en voi yhtyä mielipiteeseesi.

        Pyhän Hengen viran kautta, epäuskoinen ihminen uudestisyntyy::.Jumalan vanhurskaus siirtyy uskosta uskoon (Room.1:17).

        2.kor.3:5. Ei niin, että me olemme itse meistämme soveliaat jotakin ajattelemaan, niinkuin itse meistämme, vaan jos me olemme johonkuhun soveliaat, niin on se Jumalalta,
        6. Joka meitä soveliaiksi tehnyt on Uuden Testamentin virkaa pitämään, ei puustavin, vaan Hengen; sillä puustavi kuolettaa, vaan Henki tekee eläväksi.
        7. Mutta jos sillä viralla, joka puustavin kautta kuolettaa ja kiviin kuvattu oli, oli senkaltainen kirkkaus, niin ettei Israelin lapset taitaneet katsoa Moseksen kasvoihin, hänen kasvoinsa kirkkauden tähden, joka kuitenkin katoo:

        8. Miksi ei siis paljoa enemmin sillä viralla, joka hengen antaa, pitäisi kirkkaus oleman?

      • Kasteena armoliitossa
        weha kirjoitti:

        Sinun argumentointisi ei ole asiallista.
        Esiin tuomasi raamattu-sitaatit eivät tue näkemyksiäsi.

        Kun esiinnytään tällä foorumilla, pitäisi ottaa huomioon myös etiikka.

        Se on aivan sama, mitä sinä kastamattomista lapsista ajattelet suuntaan tai toiseen.
        Se ei Jumalan majesteetillista päätösvaltaa horjuta.

      • Kasteena armoliitossa
        Kasteena armoliitossa kirjoitti:

        Sinun argumentointisi ei ole asiallista.
        Esiin tuomasi raamattu-sitaatit eivät tue näkemyksiäsi.

        Kun esiinnytään tällä foorumilla, pitäisi ottaa huomioon myös etiikka.

        Se on aivan sama, mitä sinä kastamattomista lapsista ajattelet suuntaan tai toiseen.
        Se ei Jumalan majesteetillista päätösvaltaa horjuta.

        Esimerkki valheellisesta argumentoinnista.

        Matteus 18:6

        Ei puhu sanakaan siitä, että lapsi on syntyessään sovitettu.
        En tiedä, onko tämä sinun puoleltasi filunkipeliä vaiko kyvyttömyyttä ajatella, joka tappauksessa kuvottaa suorastaan tuollainen "todistelu".

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      60
      1128
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      42
      871
    3. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      51
      641
    4. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      315
      627
    5. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      114
      614
    6. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      598
    7. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      595
    8. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      93
      590
    9. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      56
      554
    10. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      72
      542
    Aihe