tension neck

yhenäkkiä alkoi niska-hartiaselkä jäykistyä ja päänsärky oli sietämätön, noin vaan mitään, ennakko-oireita ei ollut, en ainakaan ollut huomannut, ei tuntunut että lihakset olisivat ollut jumissa tms. Sain siihen lihaksia rentouttavaa piikkinä ja kotiin tabuina. Mutta nyt iski paniikki että jos se tulee uudelleen, kipu oli sietämätöntä. Millä tavalla pystyn hoitamaan itseäni että välttyisin siltä? Lääkäri kun ei kertonut mitään tuollaista, enkä tuskissani hoksannut kysyä. Mitkä olisi parhaat venytys liikkeet millä tuota ehkäistä.
-ei halua ikinä enää-
112451
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

http://www.fysiatria.net/Page2.html

"Usein kipu voi tulla yläniskan pikkunivelten rasituksista, joskus niiden lukkitumisista tai harvoin jopa subluksaatiosta ja ajoittain kulumamuutoksista mutta myös muista kudosvaurioista kuten erityisesti nielsiteiden huonosta toiminnasta, yliliikkuvuudesta tai repeämästä. Vielä useammin yläniskasta tulevan päänsäryn syntyyn vaikuttavat paljon laajemmin myös alaniskan, hartian, yläselän ja erit. lavan-olan toiminnan häiriöt. Tyypillinen yläniskan alueelta lievästä kroonistuneesta C 0-2 segmenttien (jossa C 0:ksi nimitetään kallonpohjaa ja C1 sekä C2 vastaavannimisiä nikamia) lihasten, nivelsiteiden ja pikkunivelten toimintahäiriöstä tullut kipujäykkyysoireilu ilmenee cervicogeenisena päänsärkynä (jota kutsutaan usein yleisnimityksellä "tension neck"), joka tulee usein viime kädessä yläniskan tuntohermoista sähkötys-, puutumis-, puristus- ja päänsärkyoireiluna takaraivolle, ohimolle ja otsalle. Tuntohermot, joista päänsärkyoireilu tulee ovat selkäydinhermojen pieniä ns. dorsaaliramuksia eli taaksepäin suuntautuvia hermohaaroja, jotka hermottavat myös nikamien pikkuniveliä. Kyse lähinnä C 2 selkäydinhermon dorsaaliramus eli nervus occipitalis major, ehkä osin C 3 selkäydinhermon dorsaaliramus ja C 2-3 selkäydinhermojen ventraaliramukset cervicaalisen plexuksen kautta ( eli nervus occipitalis minor ja nervus auricularis major). C 1-2 nikamasegmenttien perus- ja liike-anatomia poikkeaa muista segmenteistä, joka altistaa nivelsiteiden, lihasten ja pienten nivelten toimintahäiriöille, joista taas em. pääasiassa tuntohermo-oireet seurauksena. Useinmiten yläniskan päänsärkyoireilulle ovat altistamassa em.paikallisyiden lisäksi myös muut alemmat toiminnan häiriöt mm. kaularangan kulumamuutokset sekä ylä-keskiniskasta rintarankaan, lapaan ja kylkiluihin lähtevien lihasten epätasapainot ja kireydet, joiden taustalla voi olla taas th-rangan-thoraxin ja lapa-olka-alueen toiminnan häiriöitä. "

Äänestä
  • "hoidettu" vastasi mihin vastasi, mutta keskustelun aloittaja kysyi ihan muuta:

    "Millä tavalla pystyn hoitamaan itseäni että välttyisin siltä? Mitkä olisi parhaat venytys liikkeet millä tuota ehkäistä. "

    Siihen ei tullut vastuasta.

    Mutta mitäpä siitä kuka mitäkin kysyy, kunhan hoidettu saa suunvuoron. TAAS!

    Äänestä

  • Ei kukaan jaksa noita selvityksiäsi lukea!
    Sitäpaitsi niskassa ei tietääkseni ole niveliä, vaan nikamia.
    Ymmärsin että tämä kysyjä tarvitsi itsehoito-ohjeita eikä Sinun pika-diagnoosiasi!!!

    Äänestä

  • kuului näin kirjoitti:

    "hoidettu" vastasi mihin vastasi, mutta keskustelun aloittaja kysyi ihan muuta:

    "Millä tavalla pystyn hoitamaan itseäni että välttyisin siltä? Mitkä olisi parhaat venytys liikkeet millä tuota ehkäistä. "

    Siihen ei tullut vastuasta.

    Mutta mitäpä siitä kuka mitäkin kysyy, kunhan hoidettu saa suunvuoron. TAAS!

    No jos nuo tuolla fysiatri.netissä tietää mistä kipu johtuu, niin miksei ne kerro kuinka siitä pääsee eroon?

    Jos ne on ammattilaisia, niin ne varmaan tietäis mikä auttaa...

    Kun kerron mistä kivut johtuu, niin on helppoa keksiä ne venytysliikkeet. Ja ymmärtää mihin se pitää kohdistaa.

    Vastasin siis osittain kysymykseen ja jätän loput muille...

    Äänestä

  • "Työkyvytön" kirjoitti:

    Ei kukaan jaksa noita selvityksiäsi lukea!
    Sitäpaitsi niskassa ei tietääkseni ole niveliä, vaan nikamia.
    Ymmärsin että tämä kysyjä tarvitsi itsehoito-ohjeita eikä Sinun pika-diagnoosiasi!!!

    Toi lainaus oli Suomen parhaiden fysiatrien kirjoittamaa. Väitätkö, että nuo fysiatrit ei tiedä mistä puhuvat??

    Kumpi on siis väärässä, sinä vaiko fysiatrian erikoislääkäri Markku Tunninen? Osaatko vastata tuohon?

    Äänestä

  • hoidettu kirjoitti:

    ...että sinulla ei ole kaikki kotona tuolla korvienvälissä.

    Tässä edellinen viestini:
    "Ei kukaan jaksa noita selvityksiäsi lukea!
    Sitäpaitsi niskassa ei tietääkseni ole niveliä, vaan nikamia.
    Ymmärsin että tämä kysyjä tarvitsi itsehoito-ohjeita eikä Sinun pika-diagnoosiasi!!!"

    Eli onko tässä väittämä, että mainitsemasi fysiatri ei tiedä mistä puhuu?

    Äänestä

  • hoidettu kirjoitti:

    No jos nuo tuolla fysiatri.netissä tietää mistä kipu johtuu, niin miksei ne kerro kuinka siitä pääsee eroon?

    Jos ne on ammattilaisia, niin ne varmaan tietäis mikä auttaa...

    Kun kerron mistä kivut johtuu, niin on helppoa keksiä ne venytysliikkeet. Ja ymmärtää mihin se pitää kohdistaa.

    Vastasin siis osittain kysymykseen ja jätän loput muille...

    Olipa selitystä taas kerrakseen. Ei päätä eikä häntää. Kun ei kerran ollut vastausta, niin miksi ollenkaan kirjoitit? Pakkomielle?

    Minulla olisi ehdotus: jospa innostuisit seuraavaksi viestinnän kurssista. Palaa vasta kurssi käytyäsi palstoille.

    Äänestä

  • heinää kirjoitti:

    Olisiko tuolla parempi vastaus? En viitsi kirjoittaa, kun se on jo tuollakin:
    http://www.kuntonetti.org/index.php?sivu=6

    Äänestä

  • "Työkyvytön" kirjoitti:

    Ei kukaan jaksa noita selvityksiäsi lukea!
    Sitäpaitsi niskassa ei tietääkseni ole niveliä, vaan nikamia.
    Ymmärsin että tämä kysyjä tarvitsi itsehoito-ohjeita eikä Sinun pika-diagnoosiasi!!!

    ...> Ei kukaan jaksa noita selvityksiä lukea!

    Mistäs tällaisen johtopäätöksen olet tehnyt?
    Jos on TODELLA kipeä, ja hakee apua, jota ei noista tavallisista hoitopaikoista, pitkien yritysten jälkeenkään saa, vaikka luvataankin, viimeistään silloin rupeaa aihe kiinnostamaan, myös sitä skeptistäkin tapausta!

    Mutta jos aiheesta ei ole mitään omakohtaisia kokemuksia, eikä aihe muidenkaan ongelmaisten kohdalta, eikä kohtalosta kiinnosta, voihan sitä kirjoitella mita mieleen juolahtaa, ja tietenkin vastustaa kaikkea mikä poikkeaa siitä perinteisestä, etenkin omasta näkemyksestä.
    Eikös meillä ole siitä pitkät perinteet!

    Äänestä

...vaikea sanallisesti kertoa, mutta pään taivutuksia eteen ja sivuille niin että tunnet venytyksen niskalihaksissa ja hartialihaksissa. Rauhallisesti, ei liikaa, 30sekuntia kerrallaan.
Lämpö myös rentouttaa, esim. sauna tai sellainen kaurapussi lämmitettynä niskaan ja hartioille.
Lisäksi lihaksille liikuntaa että veri lähtee kiertämään. Hierontakin on hyväksi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

=jännityspäänsärky kirjoitti:

yhenäkkiä alkoi niska-hartiaselkä jäykistyä ja päänsärky oli sietämätön, noin vaan mitään, ennakko-oireita ei ollut, en ainakaan ollut huomannut, ei tuntunut että lihakset olisivat ollut jumissa tms. Sain siihen lihaksia rentouttavaa piikkinä ja kotiin tabuina. Mutta nyt iski paniikki että jos se tulee uudelleen, kipu oli sietämätöntä. Millä tavalla pystyn hoitamaan itseäni että välttyisin siltä? Lääkäri kun ei kertonut mitään tuollaista, enkä tuskissani hoksannut kysyä. Mitkä olisi parhaat venytys liikkeet millä tuota ehkäistä.
-ei halua ikinä enää-

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu