Onko teillä kokemusta, miten vatvoa asiansa sellaiseen kuntoon, että tulisi toimeen muiden ja ennen kaikkea itsensä kanssa? Varmasti selviytyminen on aika yksilöllistä, mutta olisi rohkaisevaa lukea, että joku on saanut apua ongelmiinsa. Itse olen lähinnä omassa päässäni kelannut näitä juttuja ja vuosien mittaan puhunut ystävillekin, mutta kun tuntuu, ettei kukaan jaksa loputtomiin kuunnella. Mielenterveystoimistoakin olen ajatellut, mutta en ole saanut aikaiseksi, kun mietityttää, onko siitä sittenkään hyötyä. Entinen avomieheni ei ymmärtänyt traumojanin ollenkaan, vaan sanoi aina vaan, että mitä niitä vanhoja miettimään eikä suostunut uskomaan, että lapsuuteni tapahtumat piinaavat minua edelleen. Nykyinen mieheni onneksi jaksaa kuunnella ja jopa lohduttaa sanomalla suunnilleen, että oletpa kokenut kovia, mikä tuntuu ihmeen hyvältä, kun joku edes ymmärtää.
Pahinta ehkä on, etten ikinä usko, että kukaan välittää minusta. Vaikka tiedän, että mies rakastaa, niin silti tulee kamalia purkauksia, kun en kuitenkaan usko hänen tunteisiinsa. Sitten pyrin miellyttämään häntä ihan liikaa jotenkin lunastaakseni hänen rakkautensa ja suunnittelen oman ajankäyttöni hänen mukaansa ja lopulta syytän häntä, kun en muka saa tehdä, mitä itse haluan. Myös töissä otan aina ylimääräiset hommat tehdäkseni ja stressaan sitten kaikista pikkuasioistakin, kun pyrin olemaan liian kiltti, hyvä ja täydellinen. Lisäksi poden jotain ihmeen ahmimisvimmaa. Tuntuu kuin koettaisin täyttää jotain sisäistä tyhjiötäni. Seurassa hallitsen syömiseni jollain lailla, mutta usein kun jään yksin kotiin, aloitan syömisen. Ensin otan jotain pientä ja terveellistä. Kohta otan vähän lisää. Pian syön järjettömän määrän melkein mitä tahansa ja lopulta on yleensä niin ähky, että on fyysisestikin paha olla - puhumattakaan valtavasta morkkiksesta.
Kuvittelen olevani voiton puolella kaikkine ongelmineni, kun sentään tiedostan ne ja koetan taistella niitä vastaan, mutta aina ei ole helppoa. Nyt menee kuitenkin huomattavasti paremmin kuin pari vuotta sitten. Muutos vaati täydellisen irtioton vanhasta työstä, asuinkaupungista ja jopa ystävistä, eikä varmaan olisi onnistunut ilman uutta parisuhdetta, mutta sen vahvistamana pääsin kertaheitolla eroon päihdeongelmaisesta ex-miehestäni ja uhkaavasta omasta alkoholismistani. Nyt haaveilen omasta perheestä, mutta tuntuu, että olisi hyvä hoitaa päänsä kuntoon, ettei siirtäisi traumojaan tuleville polville, niinkuin omien vanhempieni ja isovanhempieni kohdalla on käynyt.
Jos jollain on omia kokemuksia juopoista vanhemmista ja läheisriippuvuudesta, lukisin mielelläni muidenkin vuodatuksia. Ei tätäkään varmasti kukaan normaali ihminen jaksa edes lukea. Sähköpostiosoitteenkin voit jättää, jos haluat vaihtaa ajatuksia yksityisesti.
Voimia kaikille kanssasisarille ja veljille!
Alkoholistin aikuinen lapsi
17
2712
Vastaukset
- Maria*
Heippa!
Itsekin olen alkoholistiperheen (perheväkivalta) lapsi. Tai ei meillä lapsia koskaan hakattu. Vanhemmat sitten toisiaan senkin edestä. Itselläni on ollut samoja ongelmia eli olen liian kiltti, mustasukkainen (läheisriippuvainen) jne...! Olisin voinut jatkaa niin koko elämäni, mutta olen omassa pienessä päässäni pohtinut asioita ja tehnyt itsetutkiskelua. Olen sitä mieltä, että aikuisena voi vaikuttaa oman elämänsä kulkuun. Täällä jokainen on oman onnensa seppä. Mielestäni sinun pitäisi antaa anteeksi vanhemmillesi ja unohtaa katkeruus ja itsesäälissä eläminen. Olen ex-miehesi kanssa samaa mieltä, että turha vatvoa menneitä asioita. Elämä on liian lyhyt siihen. Sinulta jää elämäsi elämättä, jos ajattelet kokoajan menneisyyttä. Aikuisena voi kuitenkin vaikuttaa oman elämän kulkuun. Kiltteydestä ja läheisriippuvaisuudesta voi opetella pois. Tosin, jos et itse pääse ongelmistasi eroon, niin kannattaa kääntyä ammattiauttajien puoleen. Mutta mielestäni se on paljon itsestä kiinni miten aikoo elämänsä elää ja järjestää. Elämässä pitää keskittyä tulevaisuuteen ja jättää menneisyys taakseen. Minkä ikäinen olet? MInä olen 24v. P.s jos en olisi tehnyt tätä itsetutkiskelua ja jättänyt menneisyyttäni taakse ja keskittynyt tulevaan olisin menettänyt mieheni. Koska jokainen suhteeni on kaatunut minusta johtuvaan mustasukkaisuuteen ja läheisriippuvuuteen. Suosittelen tosiaan omien asenteiden muuttamista.- vatvomisesta
Sinua voi auttaa terapia jossa saat vatvoa menneisyyttäsi,ei siitä varmaan haittaakaan ole ja voi auttaa muuttamaan ajatusmallejasi.Miestä ei kannata liiaksi rasittaa.
- Miten selviytyä
Itse olen jo(?) 28-vuotias ja kuulostaa hyvältä, että joku on päässyt irti menneestä jo nuorella iällä. Välillä tuntuu siltä, että olisikohan pitänyt jättää muutama psykologinen teos lukematta, niin voisi olla paljon normaalimpi olo. Saattaa olla, että olen vain jostain saanut päähäni, että minulla on elinikäisiä arpia, joista en koskaan toivu kokonaan ja sitten on liiankin helppo laittaa mielensä oikkuilut menneiden piikkiin, eikä ottaa itse vastuuta omista ajatuksistaan ja teoistaan. Jokainen käsittelee asiat tavallaan. Kiitos sinulle näkökulmastasi, josta koetan omaksua osani ja olla vähän huolettomampi ja elää enemmän tätä päivää.
- taival
Hei.
Olen myös alkoholistiperheestä, nyt jo aikuinen nainen. Haluaisin rohkaista sinua kääntymään mielenterveystoimiston puoleen.
Toisinaan menneisyys vaikuttaa tahtomattakin jokapäiväiseen elämään. Menetysten tunteiden käsitteleminen ja surutyö ei ole mitään "menneisyyden vatvomista". Alentavaa kielenkäyttöä moinen.
Itse olen ollut sairaslomalla masennuksesta jo toista vuotta. MAtka omaan menentettyyn lapsuuteen on vasta alkanut. Se tie ei ole helppo, mutta tehtävä, jotta elämä jonain päivänä alkaisi kantamaan. OIkeasti.
Voimia myös sinulle.- Miten selviytyä
Olen menossa vajaan parin viikon päästä lääkäriin muusta syystä ja olen miettinyt, ottaisinko asian puheeksi samalla kertaa. Asun pienellä paikkakunnalla eikä täällä varmaan terveyskeskuksessa montaa terapeuttia ole ja olenkin miettinyt, että jos ei kemiat satu yksiin ja saan vain pahan mielen, kun menen vieraalle asioistani puhumaan. Näköjään kaipasin tässäkin asiassa rohkaisua ja vahvistusta, kun viestisi luettuani päätin oitis otta asian esiin lääkäriin mennessäni. (Kumma juttu tuokin, että aina pitää saada jonkun muun mielipide päätöksensä tueksi, vaikka olisi kuinka varma asiastaan.) Tuskinpa tuosta ainakaan mitään haittaa on. Jos ei homma toimi, niin eihän sitä ole pakko jatkaa.
- taival
Miten selviytyä kirjoitti:
Olen menossa vajaan parin viikon päästä lääkäriin muusta syystä ja olen miettinyt, ottaisinko asian puheeksi samalla kertaa. Asun pienellä paikkakunnalla eikä täällä varmaan terveyskeskuksessa montaa terapeuttia ole ja olenkin miettinyt, että jos ei kemiat satu yksiin ja saan vain pahan mielen, kun menen vieraalle asioistani puhumaan. Näköjään kaipasin tässäkin asiassa rohkaisua ja vahvistusta, kun viestisi luettuani päätin oitis otta asian esiin lääkäriin mennessäni. (Kumma juttu tuokin, että aina pitää saada jonkun muun mielipide päätöksensä tueksi, vaikka olisi kuinka varma asiastaan.) Tuskinpa tuosta ainakaan mitään haittaa on. Jos ei homma toimi, niin eihän sitä ole pakko jatkaa.
Rohkeasti eteenpäin!
Voit kertoa lääkärille taustoistasi ja pyytää lähetettä mtt:hen. Voihan olla että paikkakuntasi kuuluu sellaiseen hoitopiiriin, jossa psykiatria ja hoitajaa on mahdollisuus tavata muualla kuin omalla paikkakunnnallasi. Näin on myös kohdallani.
Mtt:ssä on mahdollista vaihtaa hoitajaa, mikäli kemiat eivät pelaa.
Ensimmäinen askel on aina se vaikein. Mene eteenpäin rohkeasti. Sinulla on yksi ainutlaatuinen elämä.
KErrohan joskus miten kävi;D
- Nimetön
Moi!
Sun tarinassa on paljon tuttua. Mä luulin myös, että olen päässyt yli isäni alkoholismista, mutta viime kesänä aloin sitten (tosin muista syistä) masentumaan ja ahdistumaan oikein toden teolla. Ja sitten ei ollut enää muuta vaihtoehto kuin hakeutua psykologin juttusille. Itse olen opiskelija ja hakeuduin YTHS:lle ja sitä kautta hain kelalta psykoterapiaa, joka alkaa toden teolla ensi viikolla. Toivo siis elää, että pääsen jutuista joskus yli. Suosittelen sullekin lämpimästi mielenterveystoimistoon hakeutumista.
Itse en usko, että pystyn omin avuin pääsemään näistä ongelmista yli, koska omat ajatusmallit on jo niin selkäytimessä. Välillä toki tuntuu, että kaikki on ok, mutta jos tulee vähän jotain muuta kriisiä, niin jo alkaa vanhatkin ongelmat nostaa päätään.
Jos haluat kirjoitella, niin tässä mun meiliosoite: [email protected] - ...vieläkin
Olen jo 40 vuotias ja viimeiset kymmenen vuotta olen yrittänyt pyristellä irti menneisyydestä, isän alkoholismista ja siitä kuinka hän syyllisti minut alkoholisoitumisestaan, kun kaappijuoppous tuli ilmi.
Olen myös liian kiltti miellyttämishaluinen ja ilmeisesti läheisriippuvainen.
Itse juon silloin tällöin alkoholia, ja sen jälkeen minulla on niin syyllinen olo pitkän aikaa, ettei todellakaan ole ihan tervettä. Ehkä salaa toivoisin että voisin olla kokonaan ilman alkoholia tai sitten jossain syvällä sisimmässäni pelkään, että minusta tulee samanlainen kuin isästäni.
Tunnen naisen joka vaan lunkisti sanoi että isänsä on alkoholisti ja se on sen murhe eikä hänen, eikä sen tekemiset häntä hetkauta. Ihailtavan selkeä linja. Mutta siihen en ole vieläkään pysynyt vaikka tuollainen linja on minunkin tavoitteeni.
Olen käynyt terapiassa mielenterveystoimistossa . Minua se auttoi hiukan. Jokainen kokee asiat eri tavalla, mutta ehkä kannattaisi kokeilla.
Yritän erilaisten kirjojen avulla syventää itsetuntemustani, yritän antaa itselleni ja isälleni anteeksi ja niille ihmisille jotka puukottivat minua selkään, silloin kun olisin tarvinnut apua.
Paraneminen tapahtuu hitaasti, pienin askelin ja takapakkiakin on välillä tullut, lievän masennuksen muodossa. Mutta eteenpäin mennään. Hyvää matkaa Sinullekkin ja muille kohtalon tovereille.- Miten selviytyä
Näyttää olevan aika tapauskohtaista, kuka mitenkin helposti ja nopeasti toipuu. Omine ajatuksineni voin hyvin kuvitella toipumiseni jatkuvan loppuelämäni. Et kerro, onko sinulla omia lapsia ja jos on, onko vaikeaa olla vanhempi, kun on itse jäänyt vanhemmuutta vaille. Itse olen oikeastaan antanut anteeksi isälleni, joka meidän perheessä joi. Tai ainakin olen jotenkin päässyt irti hänestä, kun en ole ollut tekemisissä yli kymmeneen vuoteen. Nyttemmin ongelmat ovat tulleet pintaan äitini taholla, joka ei koskaan ollut tarpeeksi äiti meille, kun oma elämänsä oli varmasti ihan tarpeeksi helvettiä muutenkin. Tuntuu, että häntä pitäisi sääliä, mutta jotenkin silti syytän siitä, ettei pystynyt suojelemaan meitä isältä. Äiti on haudannut nämä asiat mielestään eikä hänen kanssaan voi puhua. Olen yrittänyt ja toivonut lähentymistä, mutta turhaan. Uskoisin hänelläkin traumoja olevan, mutta ei vain tunnusta niitä tai ymmärrä, että asioiden käsittely voisi helpottaa. Mutta käsitellään me reppanat näitä asioita täällä keskustelupalstoilla ihan keskenään, niin ei tarvi sukulaisten kanssa kaivaa esiin asioita, joista ei haluta puhua. Itselleni ainakin tuo helpotusta tieto siitä, että joku asioista tietävä jaksaa lukea näitä tekstejä, ettei tarvi viattomia läheisiään liikaa rasittaa.
- ...vieläkin
Miten selviytyä kirjoitti:
Näyttää olevan aika tapauskohtaista, kuka mitenkin helposti ja nopeasti toipuu. Omine ajatuksineni voin hyvin kuvitella toipumiseni jatkuvan loppuelämäni. Et kerro, onko sinulla omia lapsia ja jos on, onko vaikeaa olla vanhempi, kun on itse jäänyt vanhemmuutta vaille. Itse olen oikeastaan antanut anteeksi isälleni, joka meidän perheessä joi. Tai ainakin olen jotenkin päässyt irti hänestä, kun en ole ollut tekemisissä yli kymmeneen vuoteen. Nyttemmin ongelmat ovat tulleet pintaan äitini taholla, joka ei koskaan ollut tarpeeksi äiti meille, kun oma elämänsä oli varmasti ihan tarpeeksi helvettiä muutenkin. Tuntuu, että häntä pitäisi sääliä, mutta jotenkin silti syytän siitä, ettei pystynyt suojelemaan meitä isältä. Äiti on haudannut nämä asiat mielestään eikä hänen kanssaan voi puhua. Olen yrittänyt ja toivonut lähentymistä, mutta turhaan. Uskoisin hänelläkin traumoja olevan, mutta ei vain tunnusta niitä tai ymmärrä, että asioiden käsittely voisi helpottaa. Mutta käsitellään me reppanat näitä asioita täällä keskustelupalstoilla ihan keskenään, niin ei tarvi sukulaisten kanssa kaivaa esiin asioita, joista ei haluta puhua. Itselleni ainakin tuo helpotusta tieto siitä, että joku asioista tietävä jaksaa lukea näitä tekstejä, ettei tarvi viattomia läheisiään liikaa rasittaa.
Sukulaisten kanssa keskustellessa huomaa juuri sen että se rasittaa ja aiheuttaa ilmapiirin jossa on koko ajan pieni pelko, että taasko se alkaa puhumaan siitä.
Siksi on helpompaa kirjoitella tänne ja lukea muiden tarinoita ja iloita joidenkin selviytymistarinoista.
Mieltäni lämmitti, että joku noteerasi soperrukseni.
Minulla on kaksi teini-ikäistä lasta. Nuorin lapseni on nyt sen ikäinen kun minä olin silloin kun isä syyllisti minut alkoholismistaan.
Äiti piti meistä kyllä huolta, mutta jäi kuitenkin omien murheidensa kanssa etäiseksi.
Meiltä sisaruksilta vaadittiin asiallisuutta ja kiltteyttä ja yrittelijäisyyttä, että meillä olisi paremmin kuin vanhemmillani. Mutta isän alkoholismi ja äidin etäisyys ei kyllä kannustanut minunkaltaista herkkää ihmistä eteenpäin.
Olin vihainen äidille, ettei ottanut avioeroa. Myöhemmin olen antanut anteeksi.
Nyt olen vihainen itselleni etten ottanut avioeroa, kun mies oli liiton alussa väkivaltainen.
Menin nopeasti naimisiin lukion jälkeen, jotta pääsin pois kotoa, mutta edellisessä lauseessa oli hätiköinnin ja oman pahan olon ja vuosikausien häpeän tunteen tulos.
Olisin halunnut tasa-arvoisen perheen, jossa lasteni isäkin osallistuisi kaikkeen. Latasin liikaa ja liian suuria odotuksia parisuhteelle ja elämälleni alkoholisti isän luota päästessäni.
En tajunnut että se kaikki minkä luulin taakseni jättäneeni seuraa perässäni, vaikuttaa valintoihini, käyttäytymiseeni, tuo läheisriippuvuutta, tyhjyyttä...
Omien lapsien murrosiän kynnyksellä sairastuin masennukseen. Jo kymmenen vuotta sitten tiesin, että jotain minun olisi tehtävä, mutta en vielä herännyt tarpeeksi.
Nyt olen "hereillä" ja muutaman vuoden olen tosissani yrittänyt muuttaa ajatusmallejani, päästää irti häpeästä, syyllisyydestä, ottaa tilaa itselleni. Edistyn hitaasti, takapakitkin on tuttuja, mutta elämännälkä vie eteenpäin.
Lasten kanssa unohdin itseni täysin. Yritin paikata sitä mitä itse jäin paitsi.Ja lopulta tulin kärttyiseksi kun tajusin, että elän muille ja oma elämä valuu ohi.
Tunsin itseni aina kuitenkin huonoksi äidiksi. Aliarvioin ja häpeilin itseäni. Joten en ole koskaan ollut sellainen hyvä malli; aktiivinen, sosiaalinen ja itsevarma.
Hellyyttä, jutustelua ja läheisyyttä olen onnistunut silti antamaan. Ehkä siksi että vanhempani ehtivät, varsinkin isä, sitä antamaan ennen alkoholismin tuloa taloon.
Pitkä ja sekava varmaan. Kiva jos jaksat lukea.
Onko sinulla omia lapsia? - jatkaa
...vieläkin kirjoitti:
Sukulaisten kanssa keskustellessa huomaa juuri sen että se rasittaa ja aiheuttaa ilmapiirin jossa on koko ajan pieni pelko, että taasko se alkaa puhumaan siitä.
Siksi on helpompaa kirjoitella tänne ja lukea muiden tarinoita ja iloita joidenkin selviytymistarinoista.
Mieltäni lämmitti, että joku noteerasi soperrukseni.
Minulla on kaksi teini-ikäistä lasta. Nuorin lapseni on nyt sen ikäinen kun minä olin silloin kun isä syyllisti minut alkoholismistaan.
Äiti piti meistä kyllä huolta, mutta jäi kuitenkin omien murheidensa kanssa etäiseksi.
Meiltä sisaruksilta vaadittiin asiallisuutta ja kiltteyttä ja yrittelijäisyyttä, että meillä olisi paremmin kuin vanhemmillani. Mutta isän alkoholismi ja äidin etäisyys ei kyllä kannustanut minunkaltaista herkkää ihmistä eteenpäin.
Olin vihainen äidille, ettei ottanut avioeroa. Myöhemmin olen antanut anteeksi.
Nyt olen vihainen itselleni etten ottanut avioeroa, kun mies oli liiton alussa väkivaltainen.
Menin nopeasti naimisiin lukion jälkeen, jotta pääsin pois kotoa, mutta edellisessä lauseessa oli hätiköinnin ja oman pahan olon ja vuosikausien häpeän tunteen tulos.
Olisin halunnut tasa-arvoisen perheen, jossa lasteni isäkin osallistuisi kaikkeen. Latasin liikaa ja liian suuria odotuksia parisuhteelle ja elämälleni alkoholisti isän luota päästessäni.
En tajunnut että se kaikki minkä luulin taakseni jättäneeni seuraa perässäni, vaikuttaa valintoihini, käyttäytymiseeni, tuo läheisriippuvuutta, tyhjyyttä...
Omien lapsien murrosiän kynnyksellä sairastuin masennukseen. Jo kymmenen vuotta sitten tiesin, että jotain minun olisi tehtävä, mutta en vielä herännyt tarpeeksi.
Nyt olen "hereillä" ja muutaman vuoden olen tosissani yrittänyt muuttaa ajatusmallejani, päästää irti häpeästä, syyllisyydestä, ottaa tilaa itselleni. Edistyn hitaasti, takapakitkin on tuttuja, mutta elämännälkä vie eteenpäin.
Lasten kanssa unohdin itseni täysin. Yritin paikata sitä mitä itse jäin paitsi.Ja lopulta tulin kärttyiseksi kun tajusin, että elän muille ja oma elämä valuu ohi.
Tunsin itseni aina kuitenkin huonoksi äidiksi. Aliarvioin ja häpeilin itseäni. Joten en ole koskaan ollut sellainen hyvä malli; aktiivinen, sosiaalinen ja itsevarma.
Hellyyttä, jutustelua ja läheisyyttä olen onnistunut silti antamaan. Ehkä siksi että vanhempani ehtivät, varsinkin isä, sitä antamaan ennen alkoholismin tuloa taloon.
Pitkä ja sekava varmaan. Kiva jos jaksat lukea.
Onko sinulla omia lapsia?Olin niin täynnä itseäni aloittaessani kirjoittaa, etten huomannut, että sinähän olit viestin aloittaja ja vasta suunnittelet perheenperustamista. Sori!
Mutta sinulla on nyt hyvää aikaa korjata tilannetta ja olet hyvällä alulla kun olet jo tiedostanut paljon asioita käyttäytymisessäsi yms.
Sinulla on vielä toivoa ja elämä edessä.
- Eikka
Hei!!!!
Maria ja taival merkillä kirjoittivat todella hyvin. Älä jää asioinesi yksin. Hae apua ammattiauttajilta. Itse vaikka en ole alkoholiperheestä. Olin elänyt huonon omantuntoni kanssa yli 50 vuotiaaksi. Aina ollut kiltti ja työn kautta itsetuntoa pönkittävä. Toiset huomioiva jne...... itseä aliarvioiva ja itseä työllä, jopa kovalla työnteolla tuonut minääni esille.
Sitten romahdin, vaikka kuinka yritin, voimat eivät riittäneet........ Kävin helvetillisen masennuksen läpi, jota en toivo pahimmalle vihamiehellekään. Siitä kun ei pääse sormia napauttaen irti.
Ole niin hyvä ja mene keskustelemaan vaikka terv.kesk.lääkärille. Vaikka yksityiselle lääkärille. Jos et tarvitse lääkitystä, koita saada psykologille hyvälle kuulijalle aika. Minulle kustansi kela. Siellä aluksi arkaillen sievästi avautuen asioissa menimme eteenpäin. Kyllä koski omasta minusta puhuminen ja tuntui pahalta kun minä olin sellainen jne....
Mene ja puhu asiasi halki, tuot esille seikat jotka sinua painavat. Kirjoita ylös seikkoja mitkä painaa mieltäsi. Kirjoita päivittäen ylös.
Sinulla on hyvä ihminen rinnalla. Puhu hänelle ja pyydä että hän ymmärtää ja kunnioittaa sinua tässä asiassa. Menkää yhdessä siitä puhumaan, koska hän on lähiomainen joka tuntee sun tuskan. On seurannut viereltä ja tietää tuoda sellasisetkin asiat esille mitä et itse ole huomannut. Älkää jääkö enää arvuuttelemaan. Näytä tämä kirjoitus hänelle ja toivon että menestytte matkalla. Tie on arka ja mutkainen, se kestää niin kauan kun olet saanut avun ja kohdannut menneet. Itse itkin miehenä raskaasti kun se asia löytyi, mikä oli minun elämäni painanut. Voimaa ja terveyttä sinulle. T. Eikka - Maria*
ei ollut tarkoitus loukata ketään. Jokainen tosiaan kokee vanhempien alkoholismin eritavalla. Toiset tarvitsevat ammattiapua toiset eivät. Ehkä minunkin olisi hyvä jutella asioista jonkun kanssa. On minullakin piirteitä, joita tulee rikkinäisissä kodeissa. (miellyttämisen tarve, kiltteys, mustasukkaisuus, huono itsetunto).
Minua eteenpäin elämässäni auttaa se, kun ajattelen, että olisi asiani voinut pahemminkin olla. Olen kuitenkin selvinnyt tästä suht. terveenä. Olen syntynyt terveenä. Minulla ei ole fyysisiä sairauksia. Ja tosiaan aikuisena minulla on mahdollisuus vaikuttaa elämäni kulkuun. Kun tiedän mistä liika kiltteyteni johtuu voin sallia sen itselleni ja opetella siitä pois. Mielestäni ihmisen pitää olla onnellinen siitä mitä on saanut. Pitää ajatella positiivisesti. Ja ennenkaikkea sitä, että vaikka on ollut huonot lähtökohdat elämälle, niin me ollaan selvitty ja pärjätty!!
Ja lopuksi mottoni: Vanhempia ei voi valita, joten niitä on turha hävetä. Itse olen ollut avoin vanhempieni alkoholismista ja nenän nyrpistelijöille olen kertonut edellisen mottoni.- Maria*
Niin olen muuten kiitollinen vanhemmilleni siitä, että en koskaan saanut mitään materialistista. Olen tyytyväinen vähään ja osaan iloita arjesta, arvostan elämässä kaikkea muuta paitsi materialistista hohtoa.
Enkä tiedä onko niissä alkoholittomissa perheissä asiat välttämättä yhtään paremmin. Minulla on yksi kaveri, jonka vanhemmat ei juonut, tosin he olivat töissä aina. Ja tytölle annettiin rahaa ja tavaroita. Eipä tainnut materia korvata rakkautta. Kun nyt tyttö mällää rahalla eikä ole mihinkään tyytyväinen, ei arvosta mitään ja on pillerikoukussa.
Joten toisaalta on hyvä, että näin elämän nurjapuolen, sillä tiedän mitä viina tekee ihmiselle. Enkä koskaan aio pilata terveyttäni. Joten kaikki kanssasisaret ja -veljet kääntäkää vaikeudet vahvuudeksenne.
- aikuinen lapsi
Itse olin aikaisemmin sitä mieltä, että minussa ei ole mitään vikaa, kaikki muut on vaan vähän omituisia ja mulle vaan sattuu aina kaikkea ihmeellistä ja että kaikki miehetkin varmaan sitten on vaan jotenkin ongelmaisia, koska niitä "normaaleja" miehiä ei ikinä mun tielleni osunut. (alkoholistien tyttäristä tulee muuten mainioita alkoholistien vaimoja)
Alkoholisti isäni itse lähtiessä hoitoon, jouduin/pääsin minäkin siihen mukaan. Ja kun ne kaikki asiat mitkä oli jossain alitajunnassa painaneet sai puettua sanoiksi ja vieläpä ulos suustansa se oli aivan valtavan vapauttava tunne. Jos haluat, netistä löydät AAL:n (alkoholistien aikuiset lapset) vertaistukiryhmien tietoja, itseäni se auttoi. Vaikka alkuun olikin vaikea saada edes puhutuksi mitään jo pelkästään muiden kuuntelu helpotti. Että oikeasti maailmassa on muitakin, jotka kieriskelee samojen ongelmien kanssa ja ajattelee samoja "hulluja" asioita! Parisen vuotta olen vasta näiden asioiden kanssa painiskellut, ja nyt osaan jopa riemuita siitä että huomaan milloin läheisriippuvainen minä lähtee käyntiin..
Itse olen ehdottomasti sitä mieltä, että jos ongelmat -mitkä tahansa- yrittää työntää sivuun, se kostautuu jossain vaiheessa, kun vaan sitkeästi puhuu ja jauhaa, kummasti ne solmut lähtee siitä aukeamaan.- Miten selviytyä
Niinpä niin. Se entinen avomiehenikin kun käytti runsaasti alkoholia. Pari vuotta jaksoin sitä elättää maksamalla vuokrat ja muut juoksevat kulut. Lopulta muutettiin erilleen, mutta pian taas jatkettiin tapailemista. Lopullisesti tulin järkiini, kun selvisi, että kuvioon kuului myös huumeet. Tai kokeiluista olin kyllä tiennyt ja ollut raivoissani, mutta kun mies lupasi jatkossa pysytellä erossa aineista, niin annoin anteeksi. Lopulta kuitenkin myönsi käyttäneensä useita kertoja tietämättäni, enkä enää voinut enkä ennen kaikkkea halunnut antaa anteeksi. Laskeskelin miehen jääneen minulle velkaa liki kolmetuhatta euroa selvää rahaa, kun erottiin lopullisesti, mutta lopulta olin valmis maksamaan sen hinnan päästäkseni miehestä eroon. Olinhan aina vannonut, etten koskaan sorru alkoholistiin. Vieläkään en tiedä, mitä tuo kokemus minulle opetti, mutta haluan uskoa, että kaikella on tarkoituksensa. Joskus tuntui, että meni parhaat vuodet elämästä hukkaan sen paskiaisen rinnalla, juuri kun olisi pitänyt löytää elämänsä mies, hankkia koti ja perustaa perhe, mutta nyt olen huomannut, että ehtii sitä elää vielä kolmekymppisenä ja sen jälkeenkin.
AAL-ryhmistä vielä sen verran, että asun niin korvessa, ettei täällä ole sellaista lähimaillakaan. Yksi yhteyshenkilö olisi kolmenkymmenen kilometrin päässä, mutta ei sielläkään ryhmää koossa. Aika paljon on apua jo ihan tästä keskustelusta, kun tietää, ettei ole yksin ja joku sentään ymmärtää. - Nimetön
Miten selviytyä kirjoitti:
Niinpä niin. Se entinen avomiehenikin kun käytti runsaasti alkoholia. Pari vuotta jaksoin sitä elättää maksamalla vuokrat ja muut juoksevat kulut. Lopulta muutettiin erilleen, mutta pian taas jatkettiin tapailemista. Lopullisesti tulin järkiini, kun selvisi, että kuvioon kuului myös huumeet. Tai kokeiluista olin kyllä tiennyt ja ollut raivoissani, mutta kun mies lupasi jatkossa pysytellä erossa aineista, niin annoin anteeksi. Lopulta kuitenkin myönsi käyttäneensä useita kertoja tietämättäni, enkä enää voinut enkä ennen kaikkkea halunnut antaa anteeksi. Laskeskelin miehen jääneen minulle velkaa liki kolmetuhatta euroa selvää rahaa, kun erottiin lopullisesti, mutta lopulta olin valmis maksamaan sen hinnan päästäkseni miehestä eroon. Olinhan aina vannonut, etten koskaan sorru alkoholistiin. Vieläkään en tiedä, mitä tuo kokemus minulle opetti, mutta haluan uskoa, että kaikella on tarkoituksensa. Joskus tuntui, että meni parhaat vuodet elämästä hukkaan sen paskiaisen rinnalla, juuri kun olisi pitänyt löytää elämänsä mies, hankkia koti ja perustaa perhe, mutta nyt olen huomannut, että ehtii sitä elää vielä kolmekymppisenä ja sen jälkeenkin.
AAL-ryhmistä vielä sen verran, että asun niin korvessa, ettei täällä ole sellaista lähimaillakaan. Yksi yhteyshenkilö olisi kolmenkymmenen kilometrin päässä, mutta ei sielläkään ryhmää koossa. Aika paljon on apua jo ihan tästä keskustelusta, kun tietää, ettei ole yksin ja joku sentään ymmärtää.kuulun perheeseen missä äitini joi, hän joi koska ei tuntenut pystyvänsä elämään ilman alkoholia, sitten hän sairastui masennukseen- huh se oli kamalaa. ja jättää jälkensä. en halua puhua äitini kanssa asiasta, koska menetettyä lapsuutta en saa takaisin, enkä usko että minullakaan on oikeutta arvostella hänen elämänsä valintoja, sillä en varmasti tiedä kaikkea, enkä haluakkaan.
apua olen löytänyt tommy helstenin kirjoista, astrologiasta, zen-buddhalaisuudesta ja joo..saippuakuplista.
alkoholi tulee aina olemaan elämässäni-asun tälläkin hetkellä miehen kanssa jolla on se, ja se on hänen asiansa. en voi muuttaa häntä jos hän ei halua sitä, eikä kai pitäisikään.
yritän sanoa, että aal, ja kaikki muut asian tietävät pystyvät auttamaan, mutta en suosittele keskustelua alkoholistin tai suvun kanssa-kaikkihan siinä osumia ottaa ja vaikka tarkotus olisi kuinka hyvä..no puhun kai omasta suvustani.
eniten pelkään että tulen kyyniseksi ja tuomitsevaksi, sitten kun minulla on omia lapsia, etten ymmärrä. taidan olla jo matkalla..
eipäs täällä pirkanmaallakaan ole aal-ryhmää, ei kuulemma ole tarvetta. helsingissä on..tulee vain aika pitkä matka.
mikä tahansa asia voi kaataa, jos sen antaa!!
voimia kaikille!!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Nainen, yrittäessäsi olla vahva olet heikoksi tullut
Tiedätkö mitä todellinen vahvuus on? Selviätkö, kun valtakunnat kukistuvat? Miten suojaudut kun menetät kaiken? :/1921331Miettimisen aihetta.
Kannattaa yrittää vain niitä oman tasoisia miehiä. Eli tiputa ittes maan pinnalle. Tiedoksi naiselle mieheltä.1221148- 70870
- 48864
Just nyt mä
En haluais sanoa sulle mitään. Voisi vaikka istua vierekkäin hiljaa. Ehkä nojaten toisiimme. Tai maata vierekkäin, ilman53790Nainen miltä tuntuu olla ainoa nainen Suomessa, joka kelpaa ja on yheen sopiva minulle
Sydämeni on kuin muuri, valtavat piikkimuurit, luottamusongelmat, ulkonäkövaatimukset, persoonavaatimukset ja älykkyysva50745- 53712
- 33692
- 60689
- 52667