Suomi , sosialistinen riskiaversiivinen kyttäysvaltio

keios

Minua henkilökohtaisesti pelottaa se kehitys johon Suomi ja koko länsimaailma on menossa.
Kansalaisten valvonta lisääntyy ja vapaus riistetään. Sci-fi leffojen kyttäysmenttaliteetti ja ihmisten täydellinen itsenäisyyden kukistaminen ovat kohta nykypäivää jollemme me kansalaiset avaa silmiämme tälle kehitykselle ja pysäytä sitä. Nykykehityksessä ei ole kysymys todella vaarallisten kansalaisten ja rikollisten taltuttamisesta vaan tavallisen, helposti myöntyväisen ja rehellisen kansalaisen oman tahdon kukistamisesta.

Se että onnettomuuksia pyritään välttämään in absurdum Suomessa tätä nykyä ei palvele kenenkään hyötyä. Sitä mukaan kun Valtion hyssyttely- ja holhousmentaliteetti kansalaisiaan kohtaan lisääntyy niin sitä samaa vauhtia rapistuu kansalaisten oma vastuunkanto ja yrittämisinto.

Mitä tästä seuraa? Ihmiset eivät kenties uskalla ajaa ylinopeutta siellä missä tietävät että kamerat valvovat. Tämä saattaa olla positiivinen asia mutta näillä toimenpiteillä on kauaskantoisemmat vaikutukset. Samalla kun kansalaiset hyväksyvät ajatuksen siitä että valtio tietää parhaiten miten kansalaisten pitää elää niin heiltä myös katoaa oma yrittämisen tahto. Kansa ei lisäänny, lapsia ei hankita, sekin tehtävä jotenkin tiedostomattomasti koetaan valtion tehtäväksi. Ihmiset eivät perusta yrityksiä eivätkä tsemppaa töissä yhtään enempää kuin heiltä vaaditaan. Kansalta katoaa selkäranka ja tähän puutteeseen kaatuu sitten lopulta itse valtiokin. Meistä tulee rampa ylimielinen valtio joka häviää jokaisella osa-alueella Itä-Euroopan ja Aasian nouseville talousmahdeille.

Aasiassa ja Itäeuroopassa ei onnettomuuksia kaihdeta, Kiinalaiset raksamiehet ovat ilman valjaita korkeille pilvenpiirtäjätyömailla ja Itäeuroopassa hurjastellaan motareilla niin että oksat pois. Epäilemättä onnettomuuksia sattuu, mutta ihmiset kantavat vastuun omasta elämästään ja tsemppaavat mahdollistaakseen itselleen ja perheelleen hyvän elämän. Kansa lisääntyy ja vaurastuu. Onnettomuudet ovat normaali osa ihmiselämää. Suru on tietysti yksilön kohdalla kova jos onnettomuus sattuu läheiselle mutta se on oleellinen osa ihmiselämää. Miten paljon tahansa Suomen sosialistit tätä tosiasiaa eivät voi hyväksyä niin se ei muuta tosiasioita.

Kansanedustajiemme tarkoitus on vastata kansan mielipidettä ja toiveita. Miten heistä on tullut sellaisia ihmisiä jotka kuvittelevat tietävänsä paremmin mitä kansa tarvitsee ja miten siitä tule menestyksekäs? Se että poliittiset broilerit koulitaan poliittisessa koulussa ja lopulta valitaan eduskuntaan tuskin antaa heille kovinkaan paljon käytännön ymmärrystä siitä mikä on loppujen lopuksi tavallisen kansalaisen parhaaksi pitkällä tähtäimellä? Sitä tietää tuskin kukaan joten parempi antaa kansakunnan valita itse omat polkunsa ja kohtalonsa.

6

494

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kirjoitus

      Tällä menolla todellakin päädytään tilanteeseen, jossa ihminen on vain kasvottoman järjestelmän räsynukke. Pelottavaan on se, että tämän kasvottoman järjestelmän rakentavat ihmiset. Marssitaan me aivopestyt ja tahdottomat ihmiset vaan järjestelmän tahdissa, eikä mietitä liikoja. Kyllä järjestelmä tietää :(

    • Autoilija.

      Oikein hyvä kirjoitus. Olen samaa mieltä kanssasi.

    • miihkali

      Taidan ruveta vastaiskuun valtiovaltaa vastaan. Työsuhteeni päätyttyä en aio etsiä uutta työpaikkaa. Elelen vain ansiosidonnaisilla ja makoilen sohvalla. Työvoimakoulutuksessa käyn vain siksi, että ei ansiosidonnaiset kulu. Säästyy paljon rahaa bensakustannuksissa ja muissa auton aiheuttamissa huolto/hankintakuluissa. Ei tarvitse pelätä ylinopeussakkoja, eikä tapella nysväreitten kanssa maantiellä. Välillä kirjoittelen chattiin, että varatkaapa ihmiset enemmän aikaa työmatkoihin. Työeläkkeestä on turha kantaa huolta, koska valtiolla ei tulevaisuudessa ole niitä varaa enää maksaa. Kun muut pakertavat töissä, minä poika vain katselen videoita ja hörpin olutta.

    • mutta moksei nopeuteta hommaa, ja tehään läjä robotteja, jotka osaavat korjata itsensä, sekä rakentaa uusia.
      sen jälkeen päästetään niin pirusti kaikkia myrkkyjä ilmaan/meriin yms, lopputulos, robottien hallitsema planeetta.

    • K-Kaahari

      Olen ollut minäkin. Jokin aika takaperin kirjoittelin vanhoista scifi-leffoista joiden tarinat alkavat olla nyt nykypäivää. Ja kokoajan pahenee. Pakkoholhous-yhteiskunta tappaa sisäisesti. Lopussa olemme kuin lääkeillä turrutettuja ilman omaa tahtoa. Ja kaikki äänestävät demareita kun valtio käskee... ;))

      • yrittäjämies37

        Ylinopeudella ajo on hyvää riskinoton harjoittelua. Ainut riski on jäädä kiinni ylinopeudesta ja saada sakot. Kolariin joutuminen tai ulos ajo ei tule kyseeseen kunhan ei ylitä oikeata tilannenopeutta. Taas on harjoiteltu muutama vuosi 80.000 vuodessa, eikä ole muuten sakkojakaan tullut. Vituttaa vaan , kun kokee olevansa suurempi rikollinen kuin varas tai pahoinpiteliä Sakoista pitäisi luopua kokonaan ja sakot lankeaisivat laskuun pelkästään kolarin yhteydessä. Paras sakko olisi kaikenvaravakuutuksien kieltäminen lailla. Syyllinen maksaisi aina omat kulunsa ja autot alkaisivat pysymään paremmin hallinnassa. Yhden auton olen maksanut ja tulen sen aina muistamaan


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Eduskunnan setämiehet eivät häiritse

      Porvariston sedät kertoivat kuorossa, että eivät tiedä häirinnästä mitään.
      Maailman menoa
      282
      7347
    2. Jaguar i pace sähköauto hajosi. Jopa 100 tonnia akun vaihto. Edullisia kilometrejä

      https://www.iltalehti.fi/autouutiset/a/fcaa5ae4-c04d-414d-ac54-dab991758b2e Tuo että sähköautossa ei lämmitys toimi on
      Hybridi- ja sähköautot
      41
      3816
    3. PropsApp Koodi

      Haluatko ansaita ja kilpailla fiksusti samalla kun seuraat urheilua? Props tekee sen mahdolliseksi. Sovelluksessa pääset
      2
      3418
    4. Persut yrittävät epätoivon vimmalla

      kiertää häirintä asian https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/5389f072-60d9-4ef8-aa7b-c11f0eda66cf jonka muut puolueet a
      Maailman menoa
      66
      3117
    5. Muistakaa demarit, että TE petitte, ei vihreät tai vas.liitto

      Te veitte eduskunnasta turvallisen tilan, veditte sen viemäristä alas. Te demarit, itsensä ylentäneet moraalinvartijat,
      Maailman menoa
      113
      2807
    6. "Skandaali muhii SDP:ssä" - "pelon ilmapiiri vallitsee"

      Puolueen johto on vähintään vastuussa ilmapiiristä, jossa häirinnän uhrit eivät ole saaneet ääntään kuuluviin. Vyyhdin
      Maailman menoa
      31
      2572
    7. IL: "Kyykyttämistä, alistamista, painostamista, huutamista ja tiuskimista SDP:n

      eduskuntaryhmässä." Häirintäkohu puolueen ympärillä paisuu. Iltalehden haastattelemien SDP-lähteiden mukaan eduskunta-
      Maailman menoa
      49
      2468
    8. Riikka runnoo: konkursseja eniten 30 vuoteen

      Vuonna 2025 Suomessa haettiin konkurssiin yhteensä 3 906 yritystä. Konkurssiluku oli suurin sitten vuoden 1996.
      Maailman menoa
      52
      2216
    9. Oletko ollut

      Oletko omasta mielestäsi ollut sokea asioille?
      Ikävä
      68
      2003
    10. Pitäiskö meidän tehdä jotain

      Mennä vaikka kihloihin?
      Ikävä
      99
      1881
    Aihe