MÖTLEY CRÜE aloittanee uuden studioalbumin teon, mikä pitäisi olla valmis aikaisintaan alkuvuodesta 2007. Sixx kertoo omaavansa yli 40 biisiä, Mickillä kuulema 40-100 riffiä valmiina ja Tommyllä tonneittain ideoita.... Heh
SPAWN OF POSSESSION ruåttalainen "tekninen death metal" bändi aloittanut työstämään uutta levyään "Noctambulant", mikä pitäisi olla ulkona jo huhti/toukokuun aikana. Kaikki rumpuraidat sekä yhden skitan raidat ovat jo valmiina...
METAL CHURCH on ilmoittanut myös tulevasta uudesta studioalbumista "A Light In The Dark",mikä pitäisi ilmestyä Saksanmaalla toukokuun 26, 2006, muutoin Euroopassa toukokuun 29 ja USA:ssa kesäkuun alussa.
IN FLAMES uutukainen albumi, "Come Clarity", on noussut Ruåttin ja Suomen albumilistojen kärkeen..
GUNS'N ROSESin ympärillä kuohuu TAAS. Nyt asialla Brittiläinen valokuvaaja/toimittaja, joka omilla nettisivuillaan ilmoitti ALKUPERÄISEN KOKOONPANON soittavan kesäkuussa Download Festival Englannissa. Metallica soittanee myös samoilla festareilla.
VENGEANCE palaa takaisin. Uutukainen albumi saanee päivänvalon huhtikuussa...
BLOODY SIGN ranskalainen black metal poppoo julkaisee toisen studioalbumin "Explosion Of Elements". Seuraavat biisit levyllä;
1. Uncontrolled
2. Alone and Bored
3. Crushing the Master Tree
4. Iron Genesis
5. Wrath Omen
6. Wind of Vengeance
7. Serpent's Sky Secrets
8. Apocalyptic Warriors (Massacra cover)
9. Ghost Rider
ja sitten hieman vanhempaa tietoa...
KROKUS siirtynee studioon myös tuottaja DENNIS WARD kanssa.
CANNIBAL CORPSE on peruuttanut esiintymisen WACKEN OPEN AIR festareilla. Syyksi ilmoitetaan liian tiukka keikkatahti USAssa, eikä aikaa jää muuhun...
ja lopuksi...
SWEDEN ROCK FESTIVAL järjestetään kesäkuun 8-10 2006, ilmoitti saaneensa lisää bändejä festareille. Dragonforce, Onslaught, Bonfire, Nasty Idols, Hause of Shakira
muita esiintyjiä;
DEEP PURPLE(UK)
WHITESNAKE(UK)
JOURNEY (US)
VENOM (UK)
CELTIC FROST (CH)
W.A.S.P. (US)
KROKUS (CH)
GAMMARAY (D)
JEFF HEALEY BAND (CAN)
STRYPER (US)
CACTUS (US)
GEORGE THOROGOOD & The Destroyers (US)
THE SENSATIONAL ALEX HARVEY BAND (UK)
CATHEDRAL (UK)
MOLLY HATCHET (US)
ANVIL (CAN)
DORO (D)
THE SWEET (UK)
EASY ACTION (S)
NEVERMORE (US)
METAL CHURCH (US)
EVERGREY (S)
FROM BEHIND (S/UK/US)
BLITZKRIEG (UK)
LORD BELIAL (S)
FIREWIND (GR/S)
JADED HEART (D)
RAISE HELL (S)
THE STORYTELLER (S)
siinähän noita nälkäisille....
Uutisii metallimaailmalta.....
8
547
Vastaukset
- Cryptic
Itse pidän kyllä Come Clarityä heikkona suorituksena In Flamesilta joten listasijoitukset herättävät ihmetystä.
Ite tykkäsin ihan sairaasti...tähän asti oon kuullu pelkkää positiivista palautetta kyseisestä levystä, tää oli ensimmäinen negatiivinen :) joten en ihmettele tuota listasijoitusta yhtään!
Prkl, näyttäis siltä, että pitäis päästä Ruotsiin festareille...niin monta loistavaa yhtyettä yksillä festareilla!TouchOfEvil kirjoitti:
Ite tykkäsin ihan sairaasti...tähän asti oon kuullu pelkkää positiivista palautetta kyseisestä levystä, tää oli ensimmäinen negatiivinen :) joten en ihmettele tuota listasijoitusta yhtään!
Prkl, näyttäis siltä, että pitäis päästä Ruotsiin festareille...niin monta loistavaa yhtyettä yksillä festareilla!Kanssa että olisi paljon hyviä bändejä tuolla, mutta reissu olisi kyllä aika kallis.
hell_patrol kirjoitti:
Kanssa että olisi paljon hyviä bändejä tuolla, mutta reissu olisi kyllä aika kallis.
...käyny ihan vakavankin harkinnan puolella, mutta töistä on vaikeeta saada vapaata...mutta onhan meillä täällä Suomessa sauna ja tuska :) jos edes niihin pääsis!
- pou
TouchOfEvil kirjoitti:
...käyny ihan vakavankin harkinnan puolella, mutta töistä on vaikeeta saada vapaata...mutta onhan meillä täällä Suomessa sauna ja tuska :) jos edes niihin pääsis!
Saunahan on samana viikonloppuna joten eiköhän tuosta listasta osa noista bändeistä ole myös siellä esiintymässä.
pou kirjoitti:
Saunahan on samana viikonloppuna joten eiköhän tuosta listasta osa noista bändeistä ole myös siellä esiintymässä.
Ainakin W.A.S.Pia odotan "kieli pitkällä" Se jo pelastais kesän!
- up up
TouchOfEvil kirjoitti:
Ainakin W.A.S.Pia odotan "kieli pitkällä" Se jo pelastais kesän!
kattomassa WASP-uutiset ylempänä ?
up up kirjoitti:
kattomassa WASP-uutiset ylempänä ?
Luultavasti Frankie Banali soittaa sitten tulevalla kiertueella. Hänhän soitti ainakin levyillä Crimson Idol, Headless Children ja Neon God part 1.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 823253
- 922945
- 532202
Mietin että
Onko tästä enää paluuta entiseen? Ainut asia joka päiviini toi taannoin iloa, oli meidän yhteinen hassuttelu ja huumorin201645- 191514
Nyt rupeaa löytymään talonmiestä ja muuta sankaria hallipaloon
Kyllä on naurettavia juttuja tuossa paikallislehdessä, että saa tosiaan nauraa niille..81477Tajusin vaan...
Että olen pelkkä kroonistunut mielisairas. Olen sairauspäissäni luullut itsestäni liikaa. Luulin, että olen vain korkein181395Aaamu on täällä taas!
Hyvää ja rauhallista työpäivää rakkauteni. Kunpa vaan hymyilisit enemmän. Toivon, että joku kaunis päivä kanssani et vaa131351Noin ulkonäkö-jutut ei multa
Nainen, koskaan en ole kirjoittanut siitä mitään ilkeää. Ei kuulu tapoihin351315Olisitpa rakkaimpani
Kaipaan sinua. Ikävä sinun läsnäoloa ja kaikkea sinussa. Päivistä, jolloin nähdään tulee onnellisia päiviä. Sinun seuras61248