Olisiko keskustan valmistauduttava ottamaan kantaa siihen, miten AKT:n lakkoilu kurjistaa vähätuloisia ja vaikeuttaa syrjäseutujen joukkoliikennettä, johtamalla linja-autovuorojen vähentämiseen ja matkalippujen hintojen - tai vaihtoehtoisesti kunnallisverojen - korotustarpeeseen?
Minusta nyt olisi aika valmistautua ottamaan kantaa. Ai miksikö? Perustelen hieman:
Siksi, että AKT pyrkii estämään linja-autoliikennöitsijöitä käyttämästä osa-aikaisia työntekijäitä bussiliikenteen ruuhkahuippujen tasaamisessa, vaan vaatii, että kaikki ajot on annettava ainoastaan kokoaikaisille työntekijöille.
Kuvitelkapa tilanne jossain lähiössä tai kaupungin läöhelläolevassa syrjäkylässä, jossa päivän mittaan tarvitaan esim 1-2 vuoroa tunnissa, mutta aamun ja illan ruuhkahuippuina 4-5 vuoroa tunnissa.
Tämän toteuttaminen olisi mahdollista tehdä joustavasti antamalla ruuhkavuorot osa-aikaisten kuljettajien ajettaviksi. Osa-aikatyöhönhän on paljon halukkaita, esim opiskelijoitten, palomiesten, taksirenkien, yms. joukoissa, joilla on jokun muu päätyö (tai opiskelu) ja jotka haluavat lisätuloja sivutoimesta.
AKT haluaa lakkovaatimuksillaan estää näiden ihmisten ansiotyön vaatimalla työnantajilta, että ruuhkavuorojakaan ei saa ajaa kukaan muu kuin kokoaikaisessa työsuhteessa oleva AKT:n jäsen.
Seuraus on liikennöitsijän palkkakustannusten tarpeeton kasvu, joka siirtyy joko bussilippujen hintaan tai kunnallisveroihin, ja sitä kautta rasittamaan kaikkein vähätuloisimpia ihmisiä, joiden on pakko käyttää joukkoliikennettä asiointi- ja työmatkoillaan.
Jos keskusta on vähävarasiten etuja ajamassa, niin nyt on aika näyttää AKT:lle sen oikea paikka ja sanoa, että lakkokenraalit lopettavat kukkoilunsa ja menevät mukaan siihen, missä jokainen muu palveluala jo on: joustavaan, yrityskohtaiseen sopimiseen koko- ja osa-aikaisten työsuhteiden yhteisestä käytöstä, jolla palvelujen laatutasoa voidaan nostaa, palvelujen saatavuutta parantaa ja samalla palvelujen hintataso voidaan pitää vähävaraisenkin kuluttajan kukkarolle sopivalla tasolla.
AKT:n jäykkyys lisää työttömyyttä eikä aja kenekään etuja, ei edes kokoaikaisten bussikuskien etuja.
Eikö tämä olisi keskustalle kannanoton paikka, jos keskusta aikoo taas tulevissa eduskuntavaaleissa sanoa ajavansa pienen ja vähävarsisen kansanosan etuja?

Vastaukset 9
Vanhimmat
Syrjäseutujen edustajana olen aina kaikkea palveluja huonontavaa vastaan. Paljon on sellaisia reittejä, joilla ennen ajoi linja-auto annettu pienemmille minibusseille ja yksittäisille taksiyrittäjille, joka on helevetin hyvä asia.
Mutta onko niitä bussikortin omaavia opiskelijoita tai muita sivutoimisesti bussia ajamaan halajavia oikeasti olemassa? Bussikortin saaminen ei ole mikään läpihuutojuttu. Muistaakseni pitää olla yli kaksikymppinen, että se on edes mahdollista. Yleensä bussikortin ajanut haluaa siitä myös ammatin, ellei aja mieluummin rekkaa.
Vaatimus osa-aikaisista bussikuskeista sopii tietysti hyvin tähän tehokkuutta halajavaan aikaan, mutta bussikuskeille se on pelottavaa kehitystä.
Toki osa-aikaisestikin bussia mielestäni saa ajaa, mutta epäilen, ettei halukkaita kovin suuresti ilmene.
...jokos se kokoomus on ottanut kantaa osa-aikaisten bussikuskien puolesta?
aulis,haista PASKA!!!
... noiden AKT:n älyttömien vaatimusten suhteen, mutta poliittisten puolueiden eikä poliittisen johdon pitä sekaantua työmarkkinosapuolten riitoihin. Silloin on paremmat mahdollisuudet vaatia, etteivät ihalaisetkaan sekaannu kansanvaltaisten valtioelinten toimintaan. Niille kuulu lainsäädäntö ja finanssipolitiikka. Työmarkkinoille taas työmarkkinapolitiikka, mikä tarkoittaa pääosin työehtosopimuspolitiikkaa.
En pyydä puolueita ottamaan kantaa kokoaikaisia ja osa-aikaisia työntekijöitä koskevaan työmarkkinakiistaan, vaan ottamaan kantaa siihen, että syrjässä asuvien vähätuloisten ihmisten joukkoliikenneyhteydet turvataan laadukkaasti ja ilman lippunen hintojen tai verotuksen korotustarvetta.
Työnantaja ei halua lisää osa-aikaisia "ruuhkahuippuja tasaamaan" kuten sinä sinisilmäisyyttä tai pahansuopaisuuttasi valehtelet. Työnantaja pyrkii johdonmukaisesti lisäämään määräaikaisia ja osa-aikaisia, koska silloin työvoima "joustaa" työnantajan mieleisellä tavalla. Työntekijöiden kannalta se merkitsee kapeampaa leipää ja epävarmempia työoloja.
Työnantaja on valmis sopimaan hyvin pienestä ja sitovasta %-rajasta osa-aikaisten ja kokoaikaisten työsuhteiden välillä, ja siitä, ettei kokoaikaisia työsuhteita muuteta osa-aikaisiksi.
Tämä ei riitä AKT:lle, koska tessin yleissitovuus kiikkuu ja kaakkuu työehtosopimuslain määrittelemän 50% järjestäystymisasteen tuntumassa ja öykkärimäisellä ay-mafialla on vaikeuksia saada lisää jäseniä, kun lakkokenraalien riidanhaastaminen rikkoo työpaikkojen ilmapiirin jakamalla kuskit kahteen luokkaan.
Kepu on tosi pienten ihmisten asialla. Tosi pienten, sellaisten kuin sinä, Keris, Emeritus ja Oiva Härkönen. Voiko pienempiä ihmisiä ollakkaan?
Pienenitkö itse suurennuslasin havaitsemattomuuden ulkopuolelle?
No hard feelings. Oiva on jees, keris hölömö, emeriitus hameessa. Tässä seurassa sinua ei edes näy.