Sampo salakuntelee asiakkaitaan

Sampo-pankki nauhoittaa salaa asiak-
kaiden ja virkailijoiden keskusteluja
Helsingin ja Espoon pankkitiskeillä.

Asiakkailta ei kysytä lupaa nauhoittamiseen, eikä asiasta kerrota jäkeenpäin.

Viestintäjohtaja Hannu Vuolan mukaan
nauhoitusta käytetään työntekijöiden
työnarviontiin, eikä se vaaranna
pankkisalaisuutta. Sampo ei pidä
pankkisalin nauhotteita mitenkään
poikkeavana käytäntönä.

Tietosuojavaltuutettu ei ole vielä
kommentoinut asiaa.
91156
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Perustelevat tuota käytäntöään sillä, että kouluttavat harjoittelijoitaan ja voivat tämän myötä arvostella heitä.

Ymmärrän kyllä tuon , mutta korrektia olisi pyytää asiakkaalta suostumus moiseen.

Mutta tuo menettelytapa on kyllä käytössä monella eri alalla, mm. myyntityössä.

Äänestä

Pankin ylimmän johdon taistolaistaustasta johtunee, että neukkutavoista ei ole päästy eroon.

Äänestä

---yhteydessä salakuuntelu?eikö siitä pidä ilmoittaa asiakkaille?ei kohta viitsi minnekään soittaa eikä asioitaan puhua,kun ei tiedä miten monet korvat juttuja sitten kuuntelee.
kaipa heillä on huvitteluvuorot työvuoroinakin ja kuuntelevat,miten ihmiset soittelee hädissään,ettei voi maksaa lainojaan...

Äänestä
  • Kyseessä ei ole salakuuntelu, koska toinen osapuolista(virkailija) on tietoinen tästä. Monet muutkin yhtiöt tekevät näin, tosin puhelinpalvelussa. Tietoja ei levitä muille kuin kyseiselle virkailijalle ja hänen esimiehelleen, jonka perusteella pyritään parantamaan asiakaspalvelua. Toki tällaisesta tallennusmahdollisuudesta olisi hyvä tiedottaa etukäteen.

    Äänestä

kerran jouduin väittelemään sampo pankin kanssa,eräästä asiasta,jota minulle oli luvattu puhelimitse.samana päivänä konttorissa asioidessani(ks.luvatusta asiasta)toinen pankki virkailija(yksikönpäällikkö)kiisti,että pankki ei ole luvannut mitään.
pyysin pankkia tarkistamaan puheluni nauhat,koska yleisessä tiedossa on että pankki nauhoittaa puhelut,ks.virkailija sanoi että pankki EI nauhoita asiakkaiden kanssa käymiä puheluita.
olisi kiva saada esim.kuluttajavirastolta tai joltain muulta taholta,
yksiselitteistä sääntöä pankeille,että nauhoitetaanko ne puhelut vai ei.
Ja jos vain osa asiakkaiden puheluista ym. keskusteluista nauhoitetaan,niin miksi?
onko pankeilla jonkin näköistä"syrjintää" tiettyä asiakas ryhmää kohtaan?

Äänestä

Joo, kyllä nyt viimeistäänkin on aika siirtää rahat muualle. Menohan on samanlaista, kuin aikoinaan Neuvostoliiton aikaan Tallinnan Viruhotellissa, jossa salakuunneltiin hotellin asiakkaita. Samalla tavalla huoneisiin oli asennettu mikrofonit. Missään Sampo-pankin toimipisteessä ei enää kukaan uskalla käydä WC:ssäkään. Mikit on varmaan sielläkin. Samoin ei enää uskalla mennä Sampo-pankin omistamiin hotelleihinkaan.

Tilanne on aivan sama, jos sairaalan ylilääkäri määräisi salakuunneltavaksi potilaiden ja lääkäreiden väliset keskustelut ja sanoisi, että tällä lailla vaan tarkkaillaan, kuinka sairaalan henkilökunta käyttäytyy.

Nyt sitten, kun tämä salakuuntelu on paljastunut, Sampopankki lupaa, että vastaisuudessa asiakkaalta kysytään lupa. Voi jumatsuka! Ajatelkaa: Asiakas on kaikessa rauhassa saattanut käydä hyvinkin luottamuksellisia keskusteluja henkilökunnan kanssa tietämättään, että pankin salakuunteluosastolla ollaan korvat höröllään. Kuinkahan paljon taas on päässyt luottamuksellista tietoa vääriin käsiin?

Tapaus on ainakin yhtä vakava, kuin aikoinaan Soneran salakuuntelujuttu.

Kukahan tämänkin on keksinyt? Varmasti asialla on taas ollut tuo kuuluisa pääjohtaja!!!

Äänestä
  • on se että kaveri otti lopputilin muutama kuukausi sitten Sampo pankista kun hän sai vahingossa tietää salakuuntelusta. Piti eettisesti ja moraalisesti vääränä. Ilmoitti työkkäriin tietenkin syyn miksi. Siellä ei tietenkään uskottu ja lätkäistiin pisin karenssiaika. Oli kuulemma oikein soitettu työkkärin puolesta Sampoon ja sieltä oli naureskellen vastattu että ei todellakaan salakuunnella. Työvoimaviranomainen oli kuulemma sanonnu ettei ikinä ollut kuullut vielä noin huonosti keksittyä valetta että sais vain 5 päivän karenssin vaikka oli itse irtisanonut itsensä.

    Äänestä

Myös mielestäni on hieman epäkorrektia nauhoittaa keskustelua tiskillä ilman lupaa _koulutustarkoituksiin_.

Mutta. Mitä haittaa nauhoituksesta on esim. puhelinpalveluissa tai vaikka tiskilläkin? Jos menee pankin tiskille tai soittaa pankkiin, niin silloinhan kohtaa jonkun täysin tuntemattoman ihmisen, jolle sitten puhuu pankkisalaisuuden alaista tietoa. Onko merkitystä, saako keskustelusta tiedon 1, 2 vai 10 tuntematonta pankkilaista? Pankkisalaisuus kuitenkin estää sen, että tietoja ei vuodeta pankin ulkopuolelle.

Asiahan ei hirveästi muuttuisi siitä, että jos mitään ei nauhotettaisi ja kertoisit pankin puhelinpalveluun vaikkapa lainanmaksuvaikeuksistasi ja sopisit lykkäyksestä. Virkailija kirjoittaisi asian koneeelle ja kirjaisi myös uuden maksusuunnitelman. Sama (välttämätön) asia olisi nyt kaikkien niiden pankkilaisten tiedossa, jotka sitä tietoa tarvitsevat sitä. Se ei vain olisi ääninauhalla.

Äänestä
  • Miten virkailija voi olla varma, ettei nauhoitettuja keskusteluja käytetä hänen arvioimiseensa. Sitten kun väkeä vähennetään, saattaa asialla olla merkitystä. Siinähän erotellaan jyvät akanoista. Jos jonkun virkailijan puheet eivät ole tarpeeksi myyviä tai muuta vastaavaa, miten hän voi olla varma, ettei häntä heitetä pihalle.

    Onko käytännölle mitään laillista taustaa?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


No jambo kirjoitti:

Sampo-pankki nauhoittaa salaa asiak-
kaiden ja virkailijoiden keskusteluja
Helsingin ja Espoon pankkitiskeillä.

Asiakkailta ei kysytä lupaa nauhoittamiseen, eikä asiasta kerrota jäkeenpäin.

Viestintäjohtaja Hannu Vuolan mukaan
nauhoitusta käytetään työntekijöiden
työnarviontiin, eikä se vaaranna
pankkisalaisuutta. Sampo ei pidä
pankkisalin nauhotteita mitenkään
poikkeavana käytäntönä.

Tietosuojavaltuutettu ei ole vielä
kommentoinut asiaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu