Autokauppojen

Ote päivän uutisista:

Koulutusta on antanut Sammolle ulkopuolelta tullut henkilö. Vuolan tältä saamien tietojen mukaan asiakaskeskusteluiden nauhoittaminen samaan tapaan kuin Sammossa tehtiin on yleistä esimerkiksi autokaupassa ja lehtimyynnissä. Lehtimyynnissä nauhoitetaan puheluita, mutta Vuolan käsityksen mukaan autokaupan yhteydessä on nauhoitettu myös keskusteluita.

STT

Olkaapa siis tarkkana, kun teette autokauppoja ettei tule syytteitä tai muita vermeitä kaupasta!


------------
21053
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Jotta nauhoitus olisi lainopillisesti todistusaineistoksi hyväksyttävä todiste, tulee nauhoittajan mainita suoritettavasta nauhoituksesta ja toisen osapuolen kyseinen toimenpide hyväksyä. Nauhoituksella tulee ilmetä milloin nauhoitus on tehty ja keitä ovat siinä esiintyneet henkilöt sekä heidän asemansa.

Äänestä
  • Lupaa ei tarvitse kahden ihmisen välillä käytävään keskusteluun (yksityinen puhelinkeskustelu), josta toinen, taikka kumpikin nauhoittaa keskustelun, mutta mikäli keskustelu tehdään ulkopuolisia henkilöitä nauhoittaen, tähän tarvitaan heidän kummankin henkilön suostumus, joka voidaan liittää tallenteeseen osaksi ns. todistusaineistoa. Lailliseksi todistusaineistoksi kelpaavat omat nauhoitteet, mikäli nämä ovat laadultaan sellaisia, että tallenteesta on tunnistettavissa selkeästi mainitut henkilöt. Yritystarkoitukseen tulevat nauhoitteet kuitenkin tulisi ilmoittaa kyltillä ja saada tähän asiakkaan suostumus, että tallenteita käytetään mahdollisesti todistus, taikka koulutustarkoitukseen. Äänittämisen kieltäminen yksityis-, eikä yritystarkoituksessa ei kuitenkaan estä itse nauhoittamista. Tämä sama asia koskee samalla tavoin julkisessa tilassa tehtyä videokuvausta. Puheessa ei ole tekijäinoikeutta, eikä omistusoikeutta tallentamisen kieltämiseen, sen sijaan kun musiikissa puolestaan on.

    Tallentavia matkapuhelimia, eikä muita tallennevälineitä ei olisi koskaan tullut markkinoille, mikäli omien puheluiden tallentamiseen olisi pyydettävä lupa. Joissakin arabivaltioissa tallentavat matkapuhelimet ovat kokonaan kiellettyjä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


nauhoitukset kirjoitti:

Ote päivän uutisista:

Koulutusta on antanut Sammolle ulkopuolelta tullut henkilö. Vuolan tältä saamien tietojen mukaan asiakaskeskusteluiden nauhoittaminen samaan tapaan kuin Sammossa tehtiin on yleistä esimerkiksi autokaupassa ja lehtimyynnissä. Lehtimyynnissä nauhoitetaan puheluita, mutta Vuolan käsityksen mukaan autokaupan yhteydessä on nauhoitettu myös keskusteluita.

STT

Olkaapa siis tarkkana, kun teette autokauppoja ettei tule syytteitä tai muita vermeitä kaupasta!


------------

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu