Kirjoitin tämän lauantaina puoleenväliin mutta sitten tuli ystävä käymään ja jäi kirjoitus kesken, kirjoitan nyt kuitenkin loppuun ja laitan tähän. Aloitus on kyllä jo tipahtanut edelliselle sivulle.
Mikä oli moitittavaa tai rikkonutta ensimmäisessäliitossa? Tiedämme
vertauskuvat. Tiesikö aikalaiset? Entäpä se valtava määrä viattomien
eläinten teurastusta. Jos ei uhrit pystynytkään siihen, onhan se aika
kuvottavaa? Minne väliin armo sijoittuu, kun toisaalta pitäisi olla
täydellinen (siinä uskon todeksi elämisessäkin).
HUKKUNEEN LOGIIKAN ETSINTÄÄ 1:
ARMO VT:SSÄ.
Onko Jumala armollinen vasta uudessa liitossa, vai oliko Hän armollinen jo vanhassa liitossa ilmaistessaan itsensä kiivaana, täydellisyyttä vaativana Herrana?
> Entäpä se valtava määrä viattomien eläinten teurastusta. Jos
ei uhrit pystynytkään siihen, onhan se aika kuvottavaa? <
Olen tähän uhrieläinasiaan ottanut kantaa aiemmin kun joku kysyi
kuinka on niiden laita jotka on eläneet ennen Jeesusta ja minkä
kautta he pelastuu.
Viittasin silloin juutalaisia koskevaan lakiliittoon ja korostin armoa.
Juutalaisten suhteen on lyhyesti sanottuna näin: kukaan lain
noudattajista ei voinut pelastua lain kautta jota he noudattivat,
koskapa laki vaatii täydellisyyttä ja siihen ihminen ei kykene.
Jos olet rikkonut yhdessä kohdin olet rikkonut kaikissa kohdin –
se tarkoittaa: yhden kohdan rikkominen on kadottava asia aivan
samalla tavalla kuin jos olisi rikkonut kaikki kohdat.
Näin ollen lain syvin tarkoitus oli johtaa ne ihmiset, jotka ottivat
Jumalan lain tosissaan, sisälle Hänen ylenpalttiseen armoonsa.
Vain se joka ottaa lain farisealaisesti, siis puoliksi tosissaan,
luottaen itseensä ja kieltäytyen näkemästä Jumalan ehdotonta
pyhyyttä jota laki osaltaan ilmaisee, voi lähteä lain teoilla
ansaitsemaan pelastusta. Hän saattaa kyllä ottaa lain noudattamisen
äärimmäisen tosissaan, kuten uskonto yleensäkin voidaan ottaa
tosissaan, mutta painopiste on ihmisessä ja ihmisen ajatuksissa
Jumalasta, ei Jumalassa itsessään.
Kiihkomielinen uskonto ei siis ole lain ottamista tosissaan vaan on
lain noudattamisen ottamista tosissaan.
Mikä ero on lain ottamisessa tosissaan ja lain noudattamisen
ottamisessa tosissaan?
Lain painopiste on sen antajassa, Jumalassa.
Joka ottaa lain tosissaan kääntyy Jumalan puoleen. Hän pyrkii kyllä
kaikella tavalla noudattamaan lakia mutta katse ei ole minussa joka
noudatan vaan Jumalassa jonka laista on kyse.
Mutta lain noudattamisen painopiste jos teen sitä omana suorituksena
luottaen kykyihini tehdä Jumalan tahdon itsessäni, on minussa.
Farisealainen lakiuskonto vain näyttää Jumalan kunnioittamiselta,
mutta on tosiasiassa Hänen pyhyytensä väheksymistä.
Siksi tarvittiin uhrikäytäntö.
Se muistutti uskovaisia Jumalan olemuksen ja ihmisen olemuksen
erosta. Lain noudattaminen ei tee ihmisestä Jumalaa. Olemme
vielä uskovinakin Hänen varassaan. Ja se on uskon olemus.
Katsoa Jumalaan – ottaa vastaan Hänen ilmoituksensa ja Hänen
vaikutuksensa.
Laki siis osoitti Jumalan pyhyyden, ja ihmisen riittämättömyyden
Hänen pyhyytensä valossa. Oli pyrittävä elämään Jumalan tahtomalla
tavalla, mutta koskapa pyrkimyksemme eivät parhaimmillaankaan
riitä on olemassa armo: uhrin kautta saadaan anteeksi synnit.
Ajattelen siis tällä tavalla: armo oli ikäänkuin lakiin kätketty siemen,
joka avautui pelastukseksi niille jotka suostuivat lain kautta
kohtaamaan Jumalan sellaisena kuin Hän on, pyhänä jonka edessä
olen riittämätön.
Kun otamme lain tosissamme huomaamme että ainoa mahdollisuutemme
Jumalan edessä on huutaa Häneltä armoa ja jäädä sitten Hänen
varaansa.
Esimerkiksi David otti Jumalan lain erittäin vakavasti. Tämä näkyy
monessa kohtaa ja esimerkiksi psalmeissa hän laulaa siitä, valittaen
syvästi omaa syyllisyyttään ja kurjuuttaan Jumalan vaatimusten
edessä.
Psalmi 119 on ihmeellinen! Sen tekijä kertoo tutkistelevansa Jumalan
lakia päivät ja yöt. Hän laulaa Jumalan lain ihanuudesta. Psalmissa
on kauttaaltaan syvä rehellisyyden tuntu Jumalan edessä.
Ihmeellisintä on väite että Jumalan laki avartaa sydämen. Väitehän
tuntuu täysin mielettömältä, suorastaan absurdilta.
Kuinka laki voi mitään avartaa?
Mielestäni tähän on vain yksi vastaus. Psalmintekijä on lain kautta
kohdannut armollisen Jumalan jossa on lain täyttymys niille jotka
Häntä ja Hänen lakiaan rakastavat.
Psalmintekijä oli siis ottanut lain tosissaan – ja kohdannut armon.
HUKKUNEEN LOGIIKAN ETSINTÄÄ 2:
KUN ARMO SIIS ON JUMALAN OSOITTAMAA ARMOA.
Voiko Jumala osoittaa armoa itsestään irroitettavana lahjana, vai antaako Hän armon mukana aina itsensä? Eikö armon ydin olekin juuri tässä: Jumala tulee ihmisen maailmaan ja asettuu ja jää hänen luokseen, ollakseen hänen rakastava Jumalansa?
On syytä korostaa että armo on suhteessa Jumalaan. Todellinen
armo on aina elävää armoa.
Ei ole armoa irrallisena juridisena toimenpiteenä jonka Jumala
vain suorittaa jollekin. Armohan on juridinen termi. Armo kuuluu
syntiselle, tuomitulle. Se merkitsee rikolliselle ilman tämän omia
ansioita annettavaa vapauttavaa päätöstä hänen saamastaan
täysin oikeudenmukaisesta tuomiosta.
Kuten tuomio on juridisesti pätevä myös armahduksen täytyy olla
juridisesti pätevä.
Armahdus voi olla juridisesti pätevä vain uhrin kautta: tuomio
siirrettiin sijaiskärsijän päälle, toisen kannettavaksi. Jumala
itse otti ihmisen viallisuuden kannettavakseen ja hyväksyi hänet
vaatimatta häneltä sitä täydellisyyttä jonka laki ihmiselle asetti ja
asettaa.
Että armoa ei ole irrallisena toimenpiteenä merkitsee että ihmisen
itsensä on tultava osalliseksi Jumalasta.
En voi ottaa vastaan armoa jos en ota vastaan Jumalaa, joka
armahtaa.
Iankaikkinen elämä on armoa, koska se on jotakin joka annetaan
ihmiselle hänen ulkopuoleltaan, lahjana.
Voimme tulla osallisiksi iankaikkisesta elämästä vain tulemalla
suhteeseen.
Koska emme syntisinä voi olla suhteessa Jumalaan, siis suhteessa
joka on elävää yhteyttä, yhteenkuuluvuutta, tarvitsemme uhrin
jonka kautta yhteytemme mahdollistuu.
Vanhan liiton profeetat kokivat armon, tuon ihmeellisen elämää
tuottavan ulottuvuuden, joka oli ikäänkuin kätkettynä lakiin.
Siten he saivat aavistuksen Kristuksen sisällisestä tuntemisesta.
Tässä tuntemisessa he katsoivat eteenpäin odottaen ja kaivaten
uuden liiton aikaa, sitä mikä kerran oli tuleva – uhria joka olisi
Jumala itse, ja jossa voitaisiin avoimesti kokea kaikki taivaan
rikkaudet, anteeksiantamuksen kyllyys ja Pyhän Hengen ihanuudet.
Jeesus Kristus on uhri jossa Jumala on täydellisesti läsnä.
Hän itse maksoi synneistämme.
Hän kantoi sen mitä minä en syntisessä olemuksessani koskaan olisi
kyennyt kantamaan.
Maailmankaikkeuden alusta loppuun asti jokainen pelastettu sielu
on pelastunut Jeesuksen Kristuksen sovintotyössä Golgatalla. Tuo
universaali tapahtuma ulottuu historiallisesta tapahtumahetkestään
sekä menneeseen että tulevaan sisällyttäen itseensä jokaisen
joka uskon kautta vanhurskautetaan.
Ei ole pelastusta Jeesuksen ulkopuolella.
HUKKUNEEN LOGIIKAN ETSINTÄÄ 3:
RAAMATUN KEHOITUS TÄYDELLISYYTEEN.
Raamattu kehoittaa olemaan täydellinen niin kuin Jumala on täydellinen. Mahdotonta?
> Kun toisaalta pitäisi olla täydellinen (siinä uskon todeksi
elämisessäkin). <
Raamattu kehoittaa meitä täydellisyyteen.
Kehoitus on saanut monia uskovia epätoivon partaalle. On yritetty
ja yritetty päästä eroon helmasynneistä, lihallisista tottumuksista
ja toistuvista lankeemuksista, ja kun ei olla tässä onnistuttu on
alettu tinkiä ihanteesta, on ajateltu ettei Jumala ehkä tarkoitakaan
sitä mitä Hän sanassaan sanoo. Jos Jumala tarkoittaisi totta
kehottaessaan täydellisyyteen, toki Hän antaisi myös voiman tulla
täydellisiksi, mutta kun voimaa ei ole kuulunut voidaan ajatella
vain, että Jumala ei ole kehoitustensa kanssa tosissaan?
Tämän vuoksi useat uskovat ovat hämmentyneitä.
Ei olla osattu luopua omista yrityksistä ja omaksua täydellisyyden
asemaa joka uskoontulossa on annettu, ja kun tuota asemaa ei olla
osattu omaksua myös kasvu on tyrehtynyt.
Osaltaan on ehkä kyse myös opetuksen puutteesta.
Seurakunnissa ei ole riittävästi opetusta kahdesta täydellisyydestä.
Ensiksi täydellisestä vanhurskauttamisesta Isän edessä, pelastuksesta
jossa Kristuksen ansio kokonaan luetaan hyväksemme niin että
olemme aivan pyhiä ja täysin kelvollisia, ja sitten asteittaisesta
pyhityksestä joka toteutuu vanhurskauttamisessa saadun levon
pohjalta, omaksuen todellista asemaamme.
Jos asemaa ei olla omaksuttu silloin katsomme täydellisyydessä vain
pyhitykseen ja sekoitamme nämä kaksi keskenään, ikäänkuin tulisimme
kelvollisiksi vasta pyhityksen kautta. Seurauksena on omavoimaista
ponnistelua.
Odotamme että Jumala lisäisi omaa voimaamme kiusauksia vastaan -
mutta sitä Hän ei ole luvannut. Hän on luvannut meille Hänen
voimansa, joka on laadultaan aivan erilaista kuin omamme. Hänen
voimansa toteutuu juuri uskovan heikkoudessa.
Kun uskallamme heikkoina luottaa Jumalan täydelliseen tekoon.
Käytännöllisen pyhityselämän lähtökohta siis on toteutunut pyhyys,
se mikä jo on ja missä ei yhtään katsota minun onnistumisiini tai
epäonnistumisiini.
Pelastuksen täydellisyydessä on katsottava vain Kristukseen joka
on täydellinen. Hän on meidät täydellisesti jo pelastanut -
olemme sitten käytännöllisessä elämän pyhityksessämme missä
vaiheessa tahansa.
Raamattu toteaa että meidän tulee olla täydellisiä kuten
taivaallinen Isämme on täydellinen. Tarkoittaako se että meidän
tulee olla Jumalia? Ei suinkaan. Mutta syntinen ihminen on
pelastuksessa saanut sisimpäänsä Pyhän Hengen. Raamattu sanoo
että olemme sellaisia kuin Jeesuskin oli. Tämä on jossain määrin
totta. Tietysti se on totta.
Sisimmässämme, henkemme maailmassa on sama olemus. Pyhä Henki
liittää meidät Jumalaan ja on todistuksena että meillä tämän liitoksen
kautta on Hänestä kumpuava jumalallinen elämä.
Kun meidän siis täytyy olla täydellisiä kuten taivaallinen Isämme on
täydellinen, kehoituksen tarkoitus on nostaa katseemme siihen mitä
Hän on. Mutta jotkut laskevat katseen omaan itseensä ja yrittävät
sitten tehdä itsestään parempia ollakseen täydellisiä. Voiko ihminen
tekojensa kautta tulla täydelliseksi kuten Jumala on?
Voimme tulla täydellisemmiksi vain yhdellä tavalla: luottaen
pelastuksemme täydellisyyteen ja siinä Kristukseen katsoen ammentaa
täydellisen Jumalan hyvyyttä, kasvaa Hänen rakkautensa
ja armollisuutensa tuntemisessa yhteytemme kautta.
"Sillä Jumalan armo on ilmestynyt pelastukseksi kaikille ihmisille ja
kasvattaa meitä, että me, hyljäten jumalattomuuden ja maailmalliset
himot, eläisimme siveästi ja vanhurskaasti ja jumalisesti nykyisessä
maailmanajassa, odottaessamme autuaallisen toivon täyttymistä ja
suuren Jumalan ja Vapahtajamme Kristuksen Jeesuksen kirkkauden
ilmestymistä, hänen, joka antoi itsensä meidän edestämme
lunastaakseen meidät kaikesta laittomuudesta ja puhdistaakseen
itselleen omaisuudeksi kansan, joka hyviä tekoja ahkeroitsee."
HUKKUNEEN LOGIIKAN ETSINTÄÄ 4:
ARMAHDETUN TÄYDELLISYYS.
Täydellisesti armahdettu on armahdettu kasvamaan. Täydellisyyden kaksi merkitystä: pelastuksen kertakaikkinen ja samanlaisena pysyvä täydellisyys, ja pyhityksen kautta asteittaisesti toteutuva täydellisyys.
Jeesuksen Kristuksen sovintotyön kautta olemme täydellisesti Isän
lapsia. Jumala ilmaisee asian sanassaan tunnustaen jokaisen
kristityn pyhäksi. Olemme pyhiä. Mutta sitten meidän on kasvettava
myös vaelluksessamme pyhyyteen. Se on ihanne jota ei koskaan
saa madaltaa!
Ruusunnuppu on täydellinen. Kukaan ei voi vaatia siltä enempää kuin
se on. Se on kaunis ja kokonaan kelvollinen juuri sellaisena. Mutta
se on kaunis myöskin kasvaessaan ja sen kuuluukin kasvaa. Se ei ole
yhtään enempää ruusu ollessaan täysikasvuinen, aikuinen, mutta
täysikasvuisena se kuitenkin paremmin ilmentää tarkoitustaan, ruusun
täydellisyyttä.
Näin mekin kasvamme aikuisuutta kohti ilmaistaksemme Kristusta
elämässämme, asenteissamme ja käyttäytymisessämme yhä
paremmin. Sen mukaan kuinka syvästi ja laajalti Hän saa koko
elämässämme vaikuttaa. Mutta kuten edellisessä kappaleessa
totesimme, olemme täydellisesti Kristuksen omia jo ensihetkestä
lähtien tultuamme uskoon.
Ehkä elämässäsi nyt vielä on paljonkin huonoja asioita, runsaasti
väärää itsepäisyyttä, itsekkyyttä ja ehkä maailmanmielisyyttäkin,
ehkä hurskaaksi oikeaoppisuudeksi tekeytyvää puoluemielisyyttä ja
väärää kiivailua, mutta Jumala odottaa ainoastaan että sellaisena
kuin olet antaudut ehyesti ja kokonaan Hänelle, olkoot syntisi
maailmallisia tai "hurskaita" syntejä.
Täydellisyys jota sinulta odotetaan ei siis ole siinä mihin asti olet
pyhityksessäsi edennyt vaan että olet, olkoon pyhityksesi aste
mikä tahansa, juuri tänään ehyesti antautunut Hänelle.
Että juuri tänään tahdot antaa kaiken Hänen käsiinsä? Että juuri
tänään anot itsellesi vilpitöntä mieltä, voidaksesi yhä syvemmin
rakastua Hänen tahtoonsa, niin syvästi että kaikki muu sen rinnalla
menettää merkityksensä?
Ja näin Jumala vie sinua eteenpäin ihanalla pelastuksen tiellä.
Tahdon korostaa että emme kasvun myötä ole yhtään enempää
Jumalan lapsia kuin olimme alussa. Jumala ei myöskään katso
tietomme määrään. Hänelle merkitsee eniten sydämemme asenne.
Mitä enemmän Kristus meissä saa hallintavaltaa sen rikkaammaksi
elämämme tulee ja alamme iloiten kokea kaikkea Hänen hyvyyttään.
Se on kasvun tie. Ei ole niinkään merkittävää kuinka paljon
ymmärrämme sanaa ja kuinka taitavasti osaamme sitä selittää,
merkittävää on onko meillä kaipaus olla lähellä Herraa ja tuntea ja
ilmentää Hänen hyvyyttään.
Jumalan ilmiselvä tahto on että jokainen kristitty syvemmin
tiedostaisi ja eläisi todeksi sen minkä pelastuessaan sai:
Jumalan lapseuden.
Uskova joka lakkaa katsomasta Jeesukseen ja ottaa asiat jälleen
omiin käsiinsä, joko tehden kompromisseja maailman kanssa tai
lähtien pyhittämään itseään legalismin kautta, menettää
ihannetilan jossa hänen juuri sillä hetkellä olisi mahdollista
olla, tälle päivälle varatun ihanan ja luottamuksellisen
avonaisuuden Kristukselle, uskovan ainoalle tosi täydellisyydelle.
On siis monenlaista täydellisyyttä pyhityksessä ja ikäänkuin erilaisia
pyhityselämän asteita kasvumme mukaisesti. "Kunhan vain, mihin
saakka olemme ehtineetkin, vaellamme samaa tietä!" Jumala ei
katso siihen mihin asti olet edennyt eikä sillä tavalla vertaile uskovia
toisiinsa. Mutta Hän katsoo kuinka antautuneita sydämeltämme
olemme Hänelle. Hän kasvattaa kyllä kykyämme antautua, mutta
Hänen ehdoton tahtonsa on että olisimme antautuneet Hänelle niin
täydellisesti, niin ehdottomasti kaikesta sydämestämme kuin se
tänään vain on mahdollista, hyljäten kaiken tietoisen synnin
ja puolinaisuuden joka estää ja häiritsee taivaallista, läheistä
rakkaussuhdettamme Häneen ja Hänen kauttaan toisiimme.
Kaipaatko täydellisyyttä?
Avaa sydämesi Jumalan pelastukselle, hänelle joka kolkuttaa sisimpäsi
ovella. Kutsu Jeesus sisään tunnustaen että Hän on Jumalan Poika,
sinun syntiesi tähden tapettu uhrikaritsa ja ylösnoussut Kuningas.
Niin saat omistaa ja omaksua itsellesi täydellisen pelastuksen, lahjana.
Jumalan pelastusteko vapauttaa täydellisyyttä tavoittelevan ihmisen
omista, lakihenkisistä suorituksista, legalismista.
HUKKUNEEN LOGIIKAN ETSINTÄÄ 5:
OIKEA USKO.
Usko tienä täydellisyyteen. Ihminen tulee täydelliseksi uskon kautta, mutta tämän uskon olemus on Kristus, uskon alkaja ja sen täyttäjä. Nimittäin, jos uskon olemus olisi uskominen ihmisessä olevana tapahtumana täydellisyys olisi saatavissa ihmisen teon (uskomisen) kautta. Oikea usko onkin enemmän kuin uskomista tai tekemistä, se on suhdetta ja yhteyttä, jossa armon kautta tullaan osalliseksi ja eletään Jumalan sovitustekoa.
"Mutta usko on luja luottamus siihen, mitä toivotaan,
ojentautuminen sen mukaan, mikä ei näy."
Hebr.11:1.
Joskus kuulee näitä sanoja käytettävän sellaisen opetuksen yhteydessä,
että kunhan vaan tarpeeksi lujasti uskot mitä tahansa, niin se
toteutuu.
Kyseisellä opetuksella Jumalan siunaukset sidotaan ei raamatulliseen
ja Kristuskeskeiseen uskoon vaan ihmisen omaan uskomiseen, mikä
siirtää painopisteen uskon alkajasta ja täyttäjästä, siis HÄNESTÄ
johon minun tulisi katsoa, minuun joka katson.
Uskon lähtökohdan vääristyessä myös näkeminen vääristyy - aletaan
katsoa omien ajatusten ja painotusten ja kirkkokuntien
erityisnäkemysten mukaisesti, etsien täyttymystä jostakin Kristusta
koskevasta tulkinnasta, kun ei osata ottaa kaikkea armon täyteyttä
vastaan Hänestä itsestään.
Hebr.11:1 on liitettävä edellä sanottuun, luku 10.
Koska meillä siis, veljet, on luoja luottamus -
Kuuluuko siskot tähän? Kuuluvat. Alkuseurakunnassa oli vielä juutalaisen
käytännön mukainen tapa ainakin juutalaisten eli "messiaanisissa"
seurakunnissa, että opetus kohdistui miehille, joiden tehtävä sitten
oli jakaa opetus myös perheisiinsä. Evankeliumi ja kaikki sen rikkaudet
kuuluvat siis yhtä lailla kummallekin sukupuolelle, mutta miehet olivat
perheissään paimenia ja johtajia joiden tuli opettaa vaimojaan. Siksi
kirjeissä käytetään sanamuotoa veljet, mutta opetus koskee yhtä lailla
myös sisaria. (Tämä välihuomautuksena.)
Koska meillä siis - veljet ja sisaret! - on luja luottamus, mihin?
Että meillä Jeesuksen veren kautta on pääsy kaikkeinpyhimpään.
Se on asia johon saamme täysin luottaa. Jeesuksen täydelliseen
sovintouhriin turvaten voimme käydä esiin totisella sydämellä ja
täydessä uskon varmuudessa.
Painopistettä ei saa siirtää Jeesuksesta tekoihin. Jae 23:
"pysykäämme järkähtämättä toivon tunnustuksessa, sillä hän, joka
antoi lupauksen, on uskollinen."
Hän antoi lupauksen. Hän on uskollinen.
Mihin siis luotetaan? Minkä mukaan ojentaudutaan? Mikä on se, joka
ei ole näkyvällä tavalla, mutta josta kuitenkin voi pitää kiinni ja
jonka varaan voi, koko painollaan, laskea elämänsä?
Adventtiseurakunta? Vapaakirkko? Lestadiolaiset?
Laki? Armo?
Lapsikaste? Niinsanottu uskovien kaste? Hengellä täyttyminen? Oikea
uskossa tunnustaminen?
Pyhitys?
Mikään edellä mainituista ei ole perusta.
Ei kirkkokunta tai herätysliike.
Ei kasteen muoto.
Ei edes Jumalan Pyhän Hengen jakama armolahja ja jumalallinen
kokemus.
Ei pyhityskään.
Perustus ja perusta on Kristus. Eikä ainoastaan perustus. Hän on
sekä lähtökohta että keskipiste, tietyssä mielessä myös päämäärä.
Hän yksin kaikki.
Ja siinä ja sen myötä seuraa kaikki muu. Kiitos Jumalalle.
Hebrealaiskirje julistaa Jeesusta Kristusta täsmentäen ja korostaen
että juuri Hän on profeettojen ilmoituksen täyttymys ja tosi
evankeliumi.
11:2. Sillä sen kautta saivat vanhat todistuksen.
11:3. Uskon kautta me ymmärrämme, että maailma on rakennettu
Jumalan sanalla, niin että se, mikä nähdään, ei ole syntynyt
näkyväisestä.
jne.
Kol.1:14-16 sanoo Jeesuksesta seuraavasti:
"Hänessä meillä on lunastus, syntien anteeksisaaminen, ja hän on
näkymättömän Jumalan kuva, esikoinen ennen kaikkea luomakuntaa.
Sillä hänessä luotiin kaikki, mikä taivaissa ja mikä maan päällä
on, näkyväiset ja näkymättömät..."
Minkä uskon kautta vanhat saivat todistuksen?
11:24. Uskon kautta kieltäytyi Mooses suureksi tultuaan kantamasta
faraon tyttären pojan nimeä.
11:25. Hän otti mieluummin kärsiäkseen vaivaa yhdessä Jumalan
kansan kanssa kuin saadakseen synnistä lyhytaikaista nautintoa,
11:26. katsoen "Kristuksen pilkan" suuremmaksi rikkaudeksi kuin
Egyptin aarteet; sillä hän käänsi katseensa palkintoa kohti.
11:27. Uskon kautta hän jätti Egyptin pelkäämättä kuninkaan vihaa;
sillä koska hän ikäänkuin näki sen, joka on näkymätön, niin hän kesti.
Kristinusko ei julista totuutta ajatusrakennelmana. Vallankumouksellinen
on evankeliumin oppi jonka mukaan totuus on pohjimmiltaan Persoona.
Jeesus Kristus: "Minä olen tie, totuus ja elämä."
Kuinka voimme tuntea näkyvää, elää tässä maailmassa käsittäen
elämäämme ja todellisuutta oikealla tavalla, niin ettei sisintämme
jatkuvasti kalva epätietoisuus ja informaatiotulvan tuottamat
ristiriidat. Onko rauhallinen ja levollinen elämä kaiken keskellä edes
mahdollista, voiko miljoonien risteilevien totuusnäkemysten keskellä
uskoa tietävänsä ja tuntevansa oikean totuuden?
Raamatun vastaus on: Kyllä voi.
Mutta ei ensisijaisesti ajatusrakennelmana vaan Persoonassa. Siinä on
elävä toivo. Jeesus Kristus täytti Jumalan koko suunnitelman ihmisen
pelastumiseksi uhratessaan itsensä syntiemme ja laittomuuksiemme
tähden. Nyt ihmisen osuus on vain ottaa tämä lahja vastaan ja
lähteä kulkemaan Jeesuksen seurassa Häneen turvaten.
Kun vihollinen ja oma epävarmuuteni sanoo minulle: "Sinä olet liian
huono ja kelpaamaton Jumalalle", käännän katseeni Jeesukseen
ja ojentaudun uskossa totuuden mukaan: "Kyllä vain, itsessäni olen
kelpaamaton, mutta minun täysi kelpaavaisuuteni on Jeesuksessa
Kristuksessa, minun pelastuksessani."
Ja koska Jumalan Henki on totuuden Henki tulee Hän mukaan siihen
mikä on totta ja oikeaa, vaikuttaen ojentautumiseni kautta
parantumista, jossa myös tunne-elämäni alkaa eheytyä.
Ja Hän vahvistaa rikkoutunutta itsetuntoani.
On tärkeää ojentautua totuuden mukaan.
Eikä painopiste suinkaan ole minussa joka ojentaudun.
Kaikki on Hänessä.
Näkyvän todellisuuden keskellä voi oppia elämään levollisesti ja
tasapainoisesti, kun oppii tuntemaan sitä näkymätöntä josta käsin
kaikki näkyvä on luotu, ja jonka varassa kaikki pysyy sellaisena
kuin on.
HUKKUNEEN LOGIIKAN ETSINTÄÄ 6:
HINDUISMIN RATKAISUMALLI.
Kristinuskon ilmoitusta paetessaan ihminen pakenee todellisuutta,
koska ei ole olemassa todellisuutta irrallaan Jumalasta. Jumalasta
irrallinen todellisuus merkitsee aina väärää näkemistä ja väärää
kokemista. Jumalan laki voidaan kyllä korvata toisilla laeilla ja
uskontojen mielekkyydestä voidaan keskustella jopa asettaen
niitä paremmuusjärjestyksiin, mutta lopulta ainoastaan todellisuus
ratkaisee. Jumala kun ei muutu mielipiteidemme mukaan, ei
uskomustemme, myöntämistemme tai kieltämistemme
mukaan. Hän on.
Kaikki mikä rikkoo Jumalan lakia ja niin ollen Jumalaa itseään vastaan
on syntiä. Palaan ensimmäisessä kappaleessa käsittelemääni asiaan,
lakiin. Korostan ettei synti ole ainoastaan kirjoitetun lain rikkomista
vaan on maailmankaikkeudessa sisällä olevan lain rikkomista,
näkymättömien mutta kaikessa läsnä olevien periaatteiden,
kaikkeuteen sisälle kirjoitetun lain rikkomista, rikkomista sitä
vastaan mikä on.
Ainoastaan se joka täysin voi mitätöidä itsensä, leikata itsensä irti
olevaisuudesta, tehdä itsensä olemattomaksi, voi olla vapaa
synnistä.
Jos elämme todellisuudessa olemme väistämättä syntisiä
koska todellisuus osoittaa sen.
Siis todellisuus joka on sidoksissa Jumalaan osoittaa
vääjäämättömästi että emme ole jumalallisia, että meiltä puuttuu
olemuksellinen yhteys Häneen joka on kaikkeuden sopusointu!
Hinduismi, buddhalaisuus ja teosofia – jotka eivät tunnusta Jumalan
ratkaisumallia syntiin nähden: sovitusta – ratkaisevat syntiongelman
juuri näin. Niiden mukaan todellisuus jossa Jumalan laki on, on
harha. Ainoastaan olemattomuus on tosi! Olemattomuuden kautta
(vapautuessaan olevan harhasta) ihminen pääsee joko olemattomuuteen
jossa häntä ei enää ole (buddhalaisuus) tai kaikkialliseen olevaisuuteen
jossa hän on täysi jumala (hinduismi).
Kun ihminen lakkaa olemasta syntinen ei tarvita myöskään sovitusta.
Jotta ihminen voisi lakata olemasta syntinen täytyy lakata sen
todellisuuden joka osoittaa hänen olevan syntinen. Synnin todellisuus
on selitettävä toiseksi, harhaksi.
Hinduismin tragedia on siinä, että selittäessään tyhjiin universaalin lain
se kadottaa myös armon, koska armo kuuluu niille jotka laki tuomitsee.
Ei ole armoa ilman syyllisyyttä.
Todellisen lain tilalle hinduismi asettaa karman lain, tehden ihmisestä
itsestään sovittajan: jälleensyntymisen kiertokulussa ihminen viimein
vapauttaa itsensä syyllisyydestä, ja kaikesta syntisyydestä puhdistettuna
vapautuu jumalallisuuteensa.
Juuri se on harha. Ihmisessä kun ei ole mitään minkä kautta hän
jumalallistuisi, hän ei tule täydelliseksi eikä yhdisty Jumalaan – ei
miljoonienkaan jälleensyntymisten kautta.
Jälleensyntyminen on perkeleellinen petos.
Et tarvitse jälleensyntymistä. Tarvitset uudestisyntymisen: ihminen
tarvitsee sen elämän joka Jumalassa on, sen tulemisen häneen.
Tarvitaan siis ihmisen ulkopuolelta tuleva iankaikkinen elämä.
Jumalan hyvä uutinen on tämä, että iankaikkinen elämä on
saatavilla armossa. Joka löytää armon, löytää elämän: hän
yhdistyy Jumalaan sen teon kautta, jonka tekee Herra, ei
ihminen.
Koskapa Jumala on, siksi Raamatun ratkaisumalli myös
pysyy. Ainoastaan sillä on takanaan koko todellisuuden
todistus. Vain Jeesus Kristus on todellinen elämää tuottava
vaihtoehto, oikeaan näkemiseen ja kokemiseen johtava
yhteys Jumalaan.
Jokaiselle Jumalan lapselle on Jeesus Kristus elinehto josta
hän ei voi eikä tahdo luopua.
- - -
SUMMA SUMMARUM.
HUKKUNEEN LOGIIKAN LÖYTYMINEN?
Jumalan lain ehdottomuus perustuu Hänen todelliseen olemukseensa,
rikkoutumattomaan pyhyyteen. Jumalan lain tähden olemme
syyllisiä. Syyllisille annetaan armo. Ja armon tähden – vain armon
tähden – voimme olla elävässä suhteessa Jumalan kanssa.
LAKI. Laki on pyhä ja vanhurskas. Laki osoittaa Jumalan vaatimukset
ihmiseen nähden. Näitä vaatimuksia ei voi tehdä tyhjäksi, ei muuttaa
eikä kiertää, sillä se merkitsisi Jumalan muuttumista. Koska Jumala
on täysin muuttumaton pyhyydessään, siten myös laki on täysin
muuttumaton. Laki osoittaa riittämättömyytemme ja armon
tarpeemme.
ARMO. Vt:n uhrit osoittivat julistetun lain riittämättömyyden – laki
itsessään on täydellinen, mutta se on riittämätön epätäydellisyytemme
tähden. Lain riittämättömyys ei siis ole laissa itsessään, vaan
ihmisessä, koska ihminen ei kykene täyttämään lakia.
SOVITUS. Jotta ihminen voitaisiin armahtaa, tarvitaan sovitus. Jumala
ei voi muuttaa itseään niin että sallisi synnin, koska synnin salliminen
tarkoittaisi Jumalan tulemista epätäydelliseksi. Sellainen on
mahdotonta. Vaikka Jumala haluaisi ottaa syntisen vastaan ja
hyväksyä hänet synneissään, kuitenkin Hänen olemuksestaan
säteilevä kirkkaus tuomitsisi syntisen kadotukseen. Jumala ei
mitenkään voi kieltää pyhyyttään. Jeesus siis ottaa ihmisen paikan,
tulee ihmiseksi ja ottaa hänen syntinsä päälleen, samaistuu, tulee
”synniksi” meidän edestämme – että Hänen kuolemansa ja
ylösnousemuksensa kautta eläisimme synnin vallasta vapautettua
elämää.
JEESUS KRISTUS.
Vanhan liiton uhrit julistivat Jeesusta. Ne olivat esikuvaa kärsivästä
Messiaasta, jonka kärsimyksellä olisi ratkaiseva merkitys koko
ihmissuvun kohtaloon nähden.
Jumalan lain kautta syyllisyytensä kokevat ihmiset uskoivat syntinsä
uhrin päälle ja uhrieläimen veren kautta pelastuivat uskossa, mutta
itse asiassa he eivät pelastuneet tuon uhrieläimen kautta vaan
Jeesuksen, joka oli tuleva.
Tulkintani siis on että uskovat pelastuivat uhrieläinten kautta,
mutta ei uhrieläinten voimasta koska niissä itsessään ei ole
synneistä puhdistavaa eikä pelastavaa voimaa, vaan Jeesuksen
Kristuksen kautta, joka oli tuleva. Golgatalla viattomana
"karitsana" otti Jeesus Kristus syntimme päälleen että tulisimme
hänessä Isän vanhurskauttamiksi.
Näin ollen jo vanhan liiton pyhät pelastuivat Kristukseen katsovan
uskon kautta: Jeesuksen veren kautta ovat yhtälaisesti otollisia
niin vanhan kuin uuden liiton pyhät, koska mitään muuta
otollisuutta ei ole eikä koskaan voi olla. Aikakausien alusta
niiden päättymiseen saakka kuuluu tämä sanoma.
Jeesus Kristus täytti lain edestämme ja toi sovitusteossaan
armon jokaisen ulottuville.
Kuka saa armon - pelastuksen syntisyydestään, jonka tähden hän
on kadotettu?
Hän joka rukoilee:
"Jeesus, tule minun elämääni. Avaan sydämeni sinulle."
Jumalan pelastusteko niissä jotka ottavat vastaan Hänen
armonsa on siirtyminen kuolemasta elämään. Tämän sydämen
vallankumouksen saa aikaan Jumalan lahja ja se toteutuu ei
ihmisen uhrin vaan ainoan täydellisen, kaikkiriittävän
Jumalan Pojan uhrin voimalla.
JUMALAN LASTEN VAELLUKSEN TÄYDELLISYYS.
Täydellisyys johon Jumala vaelluksemme osalta katsoo on
yksinkertaisesti vain siinä olenko tänään kristittynä antautunut
Hänelle?
En aina tiedä mikä on oikein ja miten minun tulisi mistäkin asiasta
ajatella. Mutta ristiriitojeni keskellä minulle riittää että tunnen
Jeesuksen, ja vielä enemmän, tiedän Hänen tuntevan minut ja Hän
tuntee minut nyt jo täydellisesti, yhtä täydellisesti kuin kerran
taivaassa tulen tuntemaan Hänet.
Siksi Hän kykenee epävarmuuksien ja ristiriitojenkin keskellä
varjelemaan minua oikealla tiellä, niin että vaikka joskus erehtyisinkin
tässä tai tuossa asiassa ja joutuisin jossakin kysymyksessä sivupolulle
sydämeni kuitenkin pysyy Kristuksessa, joka on kaikkeuden
syvällisin totuus, ainoa oikea mittapuu.
Missä vaiheessa pyhitykseni onkaan ja kuinka paljon tai vähän
elämässäni on lihallisuutta ja ristiriitaa, kun olen ehyesti Hänelle
antautunut Hän voi ilmaista itseään elämäni kautta ja lisätä
hallintavaltaansa ja kontrolliaan lihallisuuteni suhteen, kaikesta
rikkinäisyydestäni ja epävakaisuudestani huolimatta.
Jeesuksessa on uskovan lepo – se pysyvä rauhan olotila, josta käsin
voimme voitokkaasti taistella, ei lihaa ja verta, ihmisiä ja inhimillisiä
ajatusrakennelmia vastaan, vaan pahuuden henkiolentoja, hengellistä
pimeyttä ja niitä palavia nuolia vastaan, jotka kohdistuvat
ajatusmaailmaamme yrittäen horjuttaa uskomme keskipistettä
Kristuksesta omiin tunteisiimme ja uskonnollisiin sivuseikkoihin.
Kuten Jumalan laki ei muutu niin ei muutu myöskään Hänen armonsa.
Armossa meillä on sydämenyhteys muuttumattomaan Jumalaan ja
Hänen ajatuksiinsa.
On jotakin mistä käsin tarkastella elämää ja maailmaa, jotakin minkä
tähden on aina löydettävissä oikeita, rakentavia, elämää suojelevia
ratkaisuja.
Muuttuva maailma asioineen saa aina oikeat arvonsa muuttumattoman
Jumalan mittapuiden mukaan.
- - -
Pitkä tuli mutta en lähde nyt lyhentelemään...
Mikä oli moitittavaa tai rikkonutta ensimmäisessäliitossa? Tiedämme
vertauskuvat. Tiesikö aikalaiset? Entäpä se valtava määrä viattomien
eläinten teurastusta. Jos ei uhrit pystynytkään siihen, onhan se aika
kuvottavaa? Minne väliin armo sijoittuu, kun toisaalta pitäisi olla
täydellinen (siinä uskon todeksi elämisessäkin).
HUKKUNEEN LOGIIKAN ETSINTÄÄ 1:
ARMO VT:SSÄ.
Onko Jumala armollinen vasta uudessa liitossa, vai oliko Hän armollinen jo vanhassa liitossa ilmaistessaan itsensä kiivaana, täydellisyyttä vaativana Herrana?
> Entäpä se valtava määrä viattomien eläinten teurastusta. Jos
ei uhrit pystynytkään siihen, onhan se aika kuvottavaa? <
Olen tähän uhrieläinasiaan ottanut kantaa aiemmin kun joku kysyi
kuinka on niiden laita jotka on eläneet ennen Jeesusta ja minkä
kautta he pelastuu.
Viittasin silloin juutalaisia koskevaan lakiliittoon ja korostin armoa.
Juutalaisten suhteen on lyhyesti sanottuna näin: kukaan lain
noudattajista ei voinut pelastua lain kautta jota he noudattivat,
koskapa laki vaatii täydellisyyttä ja siihen ihminen ei kykene.
Jos olet rikkonut yhdessä kohdin olet rikkonut kaikissa kohdin –
se tarkoittaa: yhden kohdan rikkominen on kadottava asia aivan
samalla tavalla kuin jos olisi rikkonut kaikki kohdat.
Näin ollen lain syvin tarkoitus oli johtaa ne ihmiset, jotka ottivat
Jumalan lain tosissaan, sisälle Hänen ylenpalttiseen armoonsa.
Vain se joka ottaa lain farisealaisesti, siis puoliksi tosissaan,
luottaen itseensä ja kieltäytyen näkemästä Jumalan ehdotonta
pyhyyttä jota laki osaltaan ilmaisee, voi lähteä lain teoilla
ansaitsemaan pelastusta. Hän saattaa kyllä ottaa lain noudattamisen
äärimmäisen tosissaan, kuten uskonto yleensäkin voidaan ottaa
tosissaan, mutta painopiste on ihmisessä ja ihmisen ajatuksissa
Jumalasta, ei Jumalassa itsessään.
Kiihkomielinen uskonto ei siis ole lain ottamista tosissaan vaan on
lain noudattamisen ottamista tosissaan.
Mikä ero on lain ottamisessa tosissaan ja lain noudattamisen
ottamisessa tosissaan?
Lain painopiste on sen antajassa, Jumalassa.
Joka ottaa lain tosissaan kääntyy Jumalan puoleen. Hän pyrkii kyllä
kaikella tavalla noudattamaan lakia mutta katse ei ole minussa joka
noudatan vaan Jumalassa jonka laista on kyse.
Mutta lain noudattamisen painopiste jos teen sitä omana suorituksena
luottaen kykyihini tehdä Jumalan tahdon itsessäni, on minussa.
Farisealainen lakiuskonto vain näyttää Jumalan kunnioittamiselta,
mutta on tosiasiassa Hänen pyhyytensä väheksymistä.
Siksi tarvittiin uhrikäytäntö.
Se muistutti uskovaisia Jumalan olemuksen ja ihmisen olemuksen
erosta. Lain noudattaminen ei tee ihmisestä Jumalaa. Olemme
vielä uskovinakin Hänen varassaan. Ja se on uskon olemus.
Katsoa Jumalaan – ottaa vastaan Hänen ilmoituksensa ja Hänen
vaikutuksensa.
Laki siis osoitti Jumalan pyhyyden, ja ihmisen riittämättömyyden
Hänen pyhyytensä valossa. Oli pyrittävä elämään Jumalan tahtomalla
tavalla, mutta koskapa pyrkimyksemme eivät parhaimmillaankaan
riitä on olemassa armo: uhrin kautta saadaan anteeksi synnit.
Ajattelen siis tällä tavalla: armo oli ikäänkuin lakiin kätketty siemen,
joka avautui pelastukseksi niille jotka suostuivat lain kautta
kohtaamaan Jumalan sellaisena kuin Hän on, pyhänä jonka edessä
olen riittämätön.
Kun otamme lain tosissamme huomaamme että ainoa mahdollisuutemme
Jumalan edessä on huutaa Häneltä armoa ja jäädä sitten Hänen
varaansa.
Esimerkiksi David otti Jumalan lain erittäin vakavasti. Tämä näkyy
monessa kohtaa ja esimerkiksi psalmeissa hän laulaa siitä, valittaen
syvästi omaa syyllisyyttään ja kurjuuttaan Jumalan vaatimusten
edessä.
Psalmi 119 on ihmeellinen! Sen tekijä kertoo tutkistelevansa Jumalan
lakia päivät ja yöt. Hän laulaa Jumalan lain ihanuudesta. Psalmissa
on kauttaaltaan syvä rehellisyyden tuntu Jumalan edessä.
Ihmeellisintä on väite että Jumalan laki avartaa sydämen. Väitehän
tuntuu täysin mielettömältä, suorastaan absurdilta.
Kuinka laki voi mitään avartaa?
Mielestäni tähän on vain yksi vastaus. Psalmintekijä on lain kautta
kohdannut armollisen Jumalan jossa on lain täyttymys niille jotka
Häntä ja Hänen lakiaan rakastavat.
Psalmintekijä oli siis ottanut lain tosissaan – ja kohdannut armon.
HUKKUNEEN LOGIIKAN ETSINTÄÄ 2:
KUN ARMO SIIS ON JUMALAN OSOITTAMAA ARMOA.
Voiko Jumala osoittaa armoa itsestään irroitettavana lahjana, vai antaako Hän armon mukana aina itsensä? Eikö armon ydin olekin juuri tässä: Jumala tulee ihmisen maailmaan ja asettuu ja jää hänen luokseen, ollakseen hänen rakastava Jumalansa?
On syytä korostaa että armo on suhteessa Jumalaan. Todellinen
armo on aina elävää armoa.
Ei ole armoa irrallisena juridisena toimenpiteenä jonka Jumala
vain suorittaa jollekin. Armohan on juridinen termi. Armo kuuluu
syntiselle, tuomitulle. Se merkitsee rikolliselle ilman tämän omia
ansioita annettavaa vapauttavaa päätöstä hänen saamastaan
täysin oikeudenmukaisesta tuomiosta.
Kuten tuomio on juridisesti pätevä myös armahduksen täytyy olla
juridisesti pätevä.
Armahdus voi olla juridisesti pätevä vain uhrin kautta: tuomio
siirrettiin sijaiskärsijän päälle, toisen kannettavaksi. Jumala
itse otti ihmisen viallisuuden kannettavakseen ja hyväksyi hänet
vaatimatta häneltä sitä täydellisyyttä jonka laki ihmiselle asetti ja
asettaa.
Että armoa ei ole irrallisena toimenpiteenä merkitsee että ihmisen
itsensä on tultava osalliseksi Jumalasta.
En voi ottaa vastaan armoa jos en ota vastaan Jumalaa, joka
armahtaa.
Iankaikkinen elämä on armoa, koska se on jotakin joka annetaan
ihmiselle hänen ulkopuoleltaan, lahjana.
Voimme tulla osallisiksi iankaikkisesta elämästä vain tulemalla
suhteeseen.
Koska emme syntisinä voi olla suhteessa Jumalaan, siis suhteessa
joka on elävää yhteyttä, yhteenkuuluvuutta, tarvitsemme uhrin
jonka kautta yhteytemme mahdollistuu.
Vanhan liiton profeetat kokivat armon, tuon ihmeellisen elämää
tuottavan ulottuvuuden, joka oli ikäänkuin kätkettynä lakiin.
Siten he saivat aavistuksen Kristuksen sisällisestä tuntemisesta.
Tässä tuntemisessa he katsoivat eteenpäin odottaen ja kaivaten
uuden liiton aikaa, sitä mikä kerran oli tuleva – uhria joka olisi
Jumala itse, ja jossa voitaisiin avoimesti kokea kaikki taivaan
rikkaudet, anteeksiantamuksen kyllyys ja Pyhän Hengen ihanuudet.
Jeesus Kristus on uhri jossa Jumala on täydellisesti läsnä.
Hän itse maksoi synneistämme.
Hän kantoi sen mitä minä en syntisessä olemuksessani koskaan olisi
kyennyt kantamaan.
Maailmankaikkeuden alusta loppuun asti jokainen pelastettu sielu
on pelastunut Jeesuksen Kristuksen sovintotyössä Golgatalla. Tuo
universaali tapahtuma ulottuu historiallisesta tapahtumahetkestään
sekä menneeseen että tulevaan sisällyttäen itseensä jokaisen
joka uskon kautta vanhurskautetaan.
Ei ole pelastusta Jeesuksen ulkopuolella.
HUKKUNEEN LOGIIKAN ETSINTÄÄ 3:
RAAMATUN KEHOITUS TÄYDELLISYYTEEN.
Raamattu kehoittaa olemaan täydellinen niin kuin Jumala on täydellinen. Mahdotonta?
> Kun toisaalta pitäisi olla täydellinen (siinä uskon todeksi
elämisessäkin). <
Raamattu kehoittaa meitä täydellisyyteen.
Kehoitus on saanut monia uskovia epätoivon partaalle. On yritetty
ja yritetty päästä eroon helmasynneistä, lihallisista tottumuksista
ja toistuvista lankeemuksista, ja kun ei olla tässä onnistuttu on
alettu tinkiä ihanteesta, on ajateltu ettei Jumala ehkä tarkoitakaan
sitä mitä Hän sanassaan sanoo. Jos Jumala tarkoittaisi totta
kehottaessaan täydellisyyteen, toki Hän antaisi myös voiman tulla
täydellisiksi, mutta kun voimaa ei ole kuulunut voidaan ajatella
vain, että Jumala ei ole kehoitustensa kanssa tosissaan?
Tämän vuoksi useat uskovat ovat hämmentyneitä.
Ei olla osattu luopua omista yrityksistä ja omaksua täydellisyyden
asemaa joka uskoontulossa on annettu, ja kun tuota asemaa ei olla
osattu omaksua myös kasvu on tyrehtynyt.
Osaltaan on ehkä kyse myös opetuksen puutteesta.
Seurakunnissa ei ole riittävästi opetusta kahdesta täydellisyydestä.
Ensiksi täydellisestä vanhurskauttamisesta Isän edessä, pelastuksesta
jossa Kristuksen ansio kokonaan luetaan hyväksemme niin että
olemme aivan pyhiä ja täysin kelvollisia, ja sitten asteittaisesta
pyhityksestä joka toteutuu vanhurskauttamisessa saadun levon
pohjalta, omaksuen todellista asemaamme.
Jos asemaa ei olla omaksuttu silloin katsomme täydellisyydessä vain
pyhitykseen ja sekoitamme nämä kaksi keskenään, ikäänkuin tulisimme
kelvollisiksi vasta pyhityksen kautta. Seurauksena on omavoimaista
ponnistelua.
Odotamme että Jumala lisäisi omaa voimaamme kiusauksia vastaan -
mutta sitä Hän ei ole luvannut. Hän on luvannut meille Hänen
voimansa, joka on laadultaan aivan erilaista kuin omamme. Hänen
voimansa toteutuu juuri uskovan heikkoudessa.
Kun uskallamme heikkoina luottaa Jumalan täydelliseen tekoon.
Käytännöllisen pyhityselämän lähtökohta siis on toteutunut pyhyys,
se mikä jo on ja missä ei yhtään katsota minun onnistumisiini tai
epäonnistumisiini.
Pelastuksen täydellisyydessä on katsottava vain Kristukseen joka
on täydellinen. Hän on meidät täydellisesti jo pelastanut -
olemme sitten käytännöllisessä elämän pyhityksessämme missä
vaiheessa tahansa.
Raamattu toteaa että meidän tulee olla täydellisiä kuten
taivaallinen Isämme on täydellinen. Tarkoittaako se että meidän
tulee olla Jumalia? Ei suinkaan. Mutta syntinen ihminen on
pelastuksessa saanut sisimpäänsä Pyhän Hengen. Raamattu sanoo
että olemme sellaisia kuin Jeesuskin oli. Tämä on jossain määrin
totta. Tietysti se on totta.
Sisimmässämme, henkemme maailmassa on sama olemus. Pyhä Henki
liittää meidät Jumalaan ja on todistuksena että meillä tämän liitoksen
kautta on Hänestä kumpuava jumalallinen elämä.
Kun meidän siis täytyy olla täydellisiä kuten taivaallinen Isämme on
täydellinen, kehoituksen tarkoitus on nostaa katseemme siihen mitä
Hän on. Mutta jotkut laskevat katseen omaan itseensä ja yrittävät
sitten tehdä itsestään parempia ollakseen täydellisiä. Voiko ihminen
tekojensa kautta tulla täydelliseksi kuten Jumala on?
Voimme tulla täydellisemmiksi vain yhdellä tavalla: luottaen
pelastuksemme täydellisyyteen ja siinä Kristukseen katsoen ammentaa
täydellisen Jumalan hyvyyttä, kasvaa Hänen rakkautensa
ja armollisuutensa tuntemisessa yhteytemme kautta.
"Sillä Jumalan armo on ilmestynyt pelastukseksi kaikille ihmisille ja
kasvattaa meitä, että me, hyljäten jumalattomuuden ja maailmalliset
himot, eläisimme siveästi ja vanhurskaasti ja jumalisesti nykyisessä
maailmanajassa, odottaessamme autuaallisen toivon täyttymistä ja
suuren Jumalan ja Vapahtajamme Kristuksen Jeesuksen kirkkauden
ilmestymistä, hänen, joka antoi itsensä meidän edestämme
lunastaakseen meidät kaikesta laittomuudesta ja puhdistaakseen
itselleen omaisuudeksi kansan, joka hyviä tekoja ahkeroitsee."
HUKKUNEEN LOGIIKAN ETSINTÄÄ 4:
ARMAHDETUN TÄYDELLISYYS.
Täydellisesti armahdettu on armahdettu kasvamaan. Täydellisyyden kaksi merkitystä: pelastuksen kertakaikkinen ja samanlaisena pysyvä täydellisyys, ja pyhityksen kautta asteittaisesti toteutuva täydellisyys.
Jeesuksen Kristuksen sovintotyön kautta olemme täydellisesti Isän
lapsia. Jumala ilmaisee asian sanassaan tunnustaen jokaisen
kristityn pyhäksi. Olemme pyhiä. Mutta sitten meidän on kasvettava
myös vaelluksessamme pyhyyteen. Se on ihanne jota ei koskaan
saa madaltaa!
Ruusunnuppu on täydellinen. Kukaan ei voi vaatia siltä enempää kuin
se on. Se on kaunis ja kokonaan kelvollinen juuri sellaisena. Mutta
se on kaunis myöskin kasvaessaan ja sen kuuluukin kasvaa. Se ei ole
yhtään enempää ruusu ollessaan täysikasvuinen, aikuinen, mutta
täysikasvuisena se kuitenkin paremmin ilmentää tarkoitustaan, ruusun
täydellisyyttä.
Näin mekin kasvamme aikuisuutta kohti ilmaistaksemme Kristusta
elämässämme, asenteissamme ja käyttäytymisessämme yhä
paremmin. Sen mukaan kuinka syvästi ja laajalti Hän saa koko
elämässämme vaikuttaa. Mutta kuten edellisessä kappaleessa
totesimme, olemme täydellisesti Kristuksen omia jo ensihetkestä
lähtien tultuamme uskoon.
Ehkä elämässäsi nyt vielä on paljonkin huonoja asioita, runsaasti
väärää itsepäisyyttä, itsekkyyttä ja ehkä maailmanmielisyyttäkin,
ehkä hurskaaksi oikeaoppisuudeksi tekeytyvää puoluemielisyyttä ja
väärää kiivailua, mutta Jumala odottaa ainoastaan että sellaisena
kuin olet antaudut ehyesti ja kokonaan Hänelle, olkoot syntisi
maailmallisia tai "hurskaita" syntejä.
Täydellisyys jota sinulta odotetaan ei siis ole siinä mihin asti olet
pyhityksessäsi edennyt vaan että olet, olkoon pyhityksesi aste
mikä tahansa, juuri tänään ehyesti antautunut Hänelle.
Että juuri tänään tahdot antaa kaiken Hänen käsiinsä? Että juuri
tänään anot itsellesi vilpitöntä mieltä, voidaksesi yhä syvemmin
rakastua Hänen tahtoonsa, niin syvästi että kaikki muu sen rinnalla
menettää merkityksensä?
Ja näin Jumala vie sinua eteenpäin ihanalla pelastuksen tiellä.
Tahdon korostaa että emme kasvun myötä ole yhtään enempää
Jumalan lapsia kuin olimme alussa. Jumala ei myöskään katso
tietomme määrään. Hänelle merkitsee eniten sydämemme asenne.
Mitä enemmän Kristus meissä saa hallintavaltaa sen rikkaammaksi
elämämme tulee ja alamme iloiten kokea kaikkea Hänen hyvyyttään.
Se on kasvun tie. Ei ole niinkään merkittävää kuinka paljon
ymmärrämme sanaa ja kuinka taitavasti osaamme sitä selittää,
merkittävää on onko meillä kaipaus olla lähellä Herraa ja tuntea ja
ilmentää Hänen hyvyyttään.
Jumalan ilmiselvä tahto on että jokainen kristitty syvemmin
tiedostaisi ja eläisi todeksi sen minkä pelastuessaan sai:
Jumalan lapseuden.
Uskova joka lakkaa katsomasta Jeesukseen ja ottaa asiat jälleen
omiin käsiinsä, joko tehden kompromisseja maailman kanssa tai
lähtien pyhittämään itseään legalismin kautta, menettää
ihannetilan jossa hänen juuri sillä hetkellä olisi mahdollista
olla, tälle päivälle varatun ihanan ja luottamuksellisen
avonaisuuden Kristukselle, uskovan ainoalle tosi täydellisyydelle.
On siis monenlaista täydellisyyttä pyhityksessä ja ikäänkuin erilaisia
pyhityselämän asteita kasvumme mukaisesti. "Kunhan vain, mihin
saakka olemme ehtineetkin, vaellamme samaa tietä!" Jumala ei
katso siihen mihin asti olet edennyt eikä sillä tavalla vertaile uskovia
toisiinsa. Mutta Hän katsoo kuinka antautuneita sydämeltämme
olemme Hänelle. Hän kasvattaa kyllä kykyämme antautua, mutta
Hänen ehdoton tahtonsa on että olisimme antautuneet Hänelle niin
täydellisesti, niin ehdottomasti kaikesta sydämestämme kuin se
tänään vain on mahdollista, hyljäten kaiken tietoisen synnin
ja puolinaisuuden joka estää ja häiritsee taivaallista, läheistä
rakkaussuhdettamme Häneen ja Hänen kauttaan toisiimme.
Kaipaatko täydellisyyttä?
Avaa sydämesi Jumalan pelastukselle, hänelle joka kolkuttaa sisimpäsi
ovella. Kutsu Jeesus sisään tunnustaen että Hän on Jumalan Poika,
sinun syntiesi tähden tapettu uhrikaritsa ja ylösnoussut Kuningas.
Niin saat omistaa ja omaksua itsellesi täydellisen pelastuksen, lahjana.
Jumalan pelastusteko vapauttaa täydellisyyttä tavoittelevan ihmisen
omista, lakihenkisistä suorituksista, legalismista.
HUKKUNEEN LOGIIKAN ETSINTÄÄ 5:
OIKEA USKO.
Usko tienä täydellisyyteen. Ihminen tulee täydelliseksi uskon kautta, mutta tämän uskon olemus on Kristus, uskon alkaja ja sen täyttäjä. Nimittäin, jos uskon olemus olisi uskominen ihmisessä olevana tapahtumana täydellisyys olisi saatavissa ihmisen teon (uskomisen) kautta. Oikea usko onkin enemmän kuin uskomista tai tekemistä, se on suhdetta ja yhteyttä, jossa armon kautta tullaan osalliseksi ja eletään Jumalan sovitustekoa.
"Mutta usko on luja luottamus siihen, mitä toivotaan,
ojentautuminen sen mukaan, mikä ei näy."
Hebr.11:1.
Joskus kuulee näitä sanoja käytettävän sellaisen opetuksen yhteydessä,
että kunhan vaan tarpeeksi lujasti uskot mitä tahansa, niin se
toteutuu.
Kyseisellä opetuksella Jumalan siunaukset sidotaan ei raamatulliseen
ja Kristuskeskeiseen uskoon vaan ihmisen omaan uskomiseen, mikä
siirtää painopisteen uskon alkajasta ja täyttäjästä, siis HÄNESTÄ
johon minun tulisi katsoa, minuun joka katson.
Uskon lähtökohdan vääristyessä myös näkeminen vääristyy - aletaan
katsoa omien ajatusten ja painotusten ja kirkkokuntien
erityisnäkemysten mukaisesti, etsien täyttymystä jostakin Kristusta
koskevasta tulkinnasta, kun ei osata ottaa kaikkea armon täyteyttä
vastaan Hänestä itsestään.
Hebr.11:1 on liitettävä edellä sanottuun, luku 10.
Koska meillä siis, veljet, on luoja luottamus -
Kuuluuko siskot tähän? Kuuluvat. Alkuseurakunnassa oli vielä juutalaisen
käytännön mukainen tapa ainakin juutalaisten eli "messiaanisissa"
seurakunnissa, että opetus kohdistui miehille, joiden tehtävä sitten
oli jakaa opetus myös perheisiinsä. Evankeliumi ja kaikki sen rikkaudet
kuuluvat siis yhtä lailla kummallekin sukupuolelle, mutta miehet olivat
perheissään paimenia ja johtajia joiden tuli opettaa vaimojaan. Siksi
kirjeissä käytetään sanamuotoa veljet, mutta opetus koskee yhtä lailla
myös sisaria. (Tämä välihuomautuksena.)
Koska meillä siis - veljet ja sisaret! - on luja luottamus, mihin?
Että meillä Jeesuksen veren kautta on pääsy kaikkeinpyhimpään.
Se on asia johon saamme täysin luottaa. Jeesuksen täydelliseen
sovintouhriin turvaten voimme käydä esiin totisella sydämellä ja
täydessä uskon varmuudessa.
Painopistettä ei saa siirtää Jeesuksesta tekoihin. Jae 23:
"pysykäämme järkähtämättä toivon tunnustuksessa, sillä hän, joka
antoi lupauksen, on uskollinen."
Hän antoi lupauksen. Hän on uskollinen.
Mihin siis luotetaan? Minkä mukaan ojentaudutaan? Mikä on se, joka
ei ole näkyvällä tavalla, mutta josta kuitenkin voi pitää kiinni ja
jonka varaan voi, koko painollaan, laskea elämänsä?
Adventtiseurakunta? Vapaakirkko? Lestadiolaiset?
Laki? Armo?
Lapsikaste? Niinsanottu uskovien kaste? Hengellä täyttyminen? Oikea
uskossa tunnustaminen?
Pyhitys?
Mikään edellä mainituista ei ole perusta.
Ei kirkkokunta tai herätysliike.
Ei kasteen muoto.
Ei edes Jumalan Pyhän Hengen jakama armolahja ja jumalallinen
kokemus.
Ei pyhityskään.
Perustus ja perusta on Kristus. Eikä ainoastaan perustus. Hän on
sekä lähtökohta että keskipiste, tietyssä mielessä myös päämäärä.
Hän yksin kaikki.
Ja siinä ja sen myötä seuraa kaikki muu. Kiitos Jumalalle.
Hebrealaiskirje julistaa Jeesusta Kristusta täsmentäen ja korostaen
että juuri Hän on profeettojen ilmoituksen täyttymys ja tosi
evankeliumi.
11:2. Sillä sen kautta saivat vanhat todistuksen.
11:3. Uskon kautta me ymmärrämme, että maailma on rakennettu
Jumalan sanalla, niin että se, mikä nähdään, ei ole syntynyt
näkyväisestä.
jne.
Kol.1:14-16 sanoo Jeesuksesta seuraavasti:
"Hänessä meillä on lunastus, syntien anteeksisaaminen, ja hän on
näkymättömän Jumalan kuva, esikoinen ennen kaikkea luomakuntaa.
Sillä hänessä luotiin kaikki, mikä taivaissa ja mikä maan päällä
on, näkyväiset ja näkymättömät..."
Minkä uskon kautta vanhat saivat todistuksen?
11:24. Uskon kautta kieltäytyi Mooses suureksi tultuaan kantamasta
faraon tyttären pojan nimeä.
11:25. Hän otti mieluummin kärsiäkseen vaivaa yhdessä Jumalan
kansan kanssa kuin saadakseen synnistä lyhytaikaista nautintoa,
11:26. katsoen "Kristuksen pilkan" suuremmaksi rikkaudeksi kuin
Egyptin aarteet; sillä hän käänsi katseensa palkintoa kohti.
11:27. Uskon kautta hän jätti Egyptin pelkäämättä kuninkaan vihaa;
sillä koska hän ikäänkuin näki sen, joka on näkymätön, niin hän kesti.
Kristinusko ei julista totuutta ajatusrakennelmana. Vallankumouksellinen
on evankeliumin oppi jonka mukaan totuus on pohjimmiltaan Persoona.
Jeesus Kristus: "Minä olen tie, totuus ja elämä."
Kuinka voimme tuntea näkyvää, elää tässä maailmassa käsittäen
elämäämme ja todellisuutta oikealla tavalla, niin ettei sisintämme
jatkuvasti kalva epätietoisuus ja informaatiotulvan tuottamat
ristiriidat. Onko rauhallinen ja levollinen elämä kaiken keskellä edes
mahdollista, voiko miljoonien risteilevien totuusnäkemysten keskellä
uskoa tietävänsä ja tuntevansa oikean totuuden?
Raamatun vastaus on: Kyllä voi.
Mutta ei ensisijaisesti ajatusrakennelmana vaan Persoonassa. Siinä on
elävä toivo. Jeesus Kristus täytti Jumalan koko suunnitelman ihmisen
pelastumiseksi uhratessaan itsensä syntiemme ja laittomuuksiemme
tähden. Nyt ihmisen osuus on vain ottaa tämä lahja vastaan ja
lähteä kulkemaan Jeesuksen seurassa Häneen turvaten.
Kun vihollinen ja oma epävarmuuteni sanoo minulle: "Sinä olet liian
huono ja kelpaamaton Jumalalle", käännän katseeni Jeesukseen
ja ojentaudun uskossa totuuden mukaan: "Kyllä vain, itsessäni olen
kelpaamaton, mutta minun täysi kelpaavaisuuteni on Jeesuksessa
Kristuksessa, minun pelastuksessani."
Ja koska Jumalan Henki on totuuden Henki tulee Hän mukaan siihen
mikä on totta ja oikeaa, vaikuttaen ojentautumiseni kautta
parantumista, jossa myös tunne-elämäni alkaa eheytyä.
Ja Hän vahvistaa rikkoutunutta itsetuntoani.
On tärkeää ojentautua totuuden mukaan.
Eikä painopiste suinkaan ole minussa joka ojentaudun.
Kaikki on Hänessä.
Näkyvän todellisuuden keskellä voi oppia elämään levollisesti ja
tasapainoisesti, kun oppii tuntemaan sitä näkymätöntä josta käsin
kaikki näkyvä on luotu, ja jonka varassa kaikki pysyy sellaisena
kuin on.
HUKKUNEEN LOGIIKAN ETSINTÄÄ 6:
HINDUISMIN RATKAISUMALLI.
Kristinuskon ilmoitusta paetessaan ihminen pakenee todellisuutta,
koska ei ole olemassa todellisuutta irrallaan Jumalasta. Jumalasta
irrallinen todellisuus merkitsee aina väärää näkemistä ja väärää
kokemista. Jumalan laki voidaan kyllä korvata toisilla laeilla ja
uskontojen mielekkyydestä voidaan keskustella jopa asettaen
niitä paremmuusjärjestyksiin, mutta lopulta ainoastaan todellisuus
ratkaisee. Jumala kun ei muutu mielipiteidemme mukaan, ei
uskomustemme, myöntämistemme tai kieltämistemme
mukaan. Hän on.
Kaikki mikä rikkoo Jumalan lakia ja niin ollen Jumalaa itseään vastaan
on syntiä. Palaan ensimmäisessä kappaleessa käsittelemääni asiaan,
lakiin. Korostan ettei synti ole ainoastaan kirjoitetun lain rikkomista
vaan on maailmankaikkeudessa sisällä olevan lain rikkomista,
näkymättömien mutta kaikessa läsnä olevien periaatteiden,
kaikkeuteen sisälle kirjoitetun lain rikkomista, rikkomista sitä
vastaan mikä on.
Ainoastaan se joka täysin voi mitätöidä itsensä, leikata itsensä irti
olevaisuudesta, tehdä itsensä olemattomaksi, voi olla vapaa
synnistä.
Jos elämme todellisuudessa olemme väistämättä syntisiä
koska todellisuus osoittaa sen.
Siis todellisuus joka on sidoksissa Jumalaan osoittaa
vääjäämättömästi että emme ole jumalallisia, että meiltä puuttuu
olemuksellinen yhteys Häneen joka on kaikkeuden sopusointu!
Hinduismi, buddhalaisuus ja teosofia – jotka eivät tunnusta Jumalan
ratkaisumallia syntiin nähden: sovitusta – ratkaisevat syntiongelman
juuri näin. Niiden mukaan todellisuus jossa Jumalan laki on, on
harha. Ainoastaan olemattomuus on tosi! Olemattomuuden kautta
(vapautuessaan olevan harhasta) ihminen pääsee joko olemattomuuteen
jossa häntä ei enää ole (buddhalaisuus) tai kaikkialliseen olevaisuuteen
jossa hän on täysi jumala (hinduismi).
Kun ihminen lakkaa olemasta syntinen ei tarvita myöskään sovitusta.
Jotta ihminen voisi lakata olemasta syntinen täytyy lakata sen
todellisuuden joka osoittaa hänen olevan syntinen. Synnin todellisuus
on selitettävä toiseksi, harhaksi.
Hinduismin tragedia on siinä, että selittäessään tyhjiin universaalin lain
se kadottaa myös armon, koska armo kuuluu niille jotka laki tuomitsee.
Ei ole armoa ilman syyllisyyttä.
Todellisen lain tilalle hinduismi asettaa karman lain, tehden ihmisestä
itsestään sovittajan: jälleensyntymisen kiertokulussa ihminen viimein
vapauttaa itsensä syyllisyydestä, ja kaikesta syntisyydestä puhdistettuna
vapautuu jumalallisuuteensa.
Juuri se on harha. Ihmisessä kun ei ole mitään minkä kautta hän
jumalallistuisi, hän ei tule täydelliseksi eikä yhdisty Jumalaan – ei
miljoonienkaan jälleensyntymisten kautta.
Jälleensyntyminen on perkeleellinen petos.
Et tarvitse jälleensyntymistä. Tarvitset uudestisyntymisen: ihminen
tarvitsee sen elämän joka Jumalassa on, sen tulemisen häneen.
Tarvitaan siis ihmisen ulkopuolelta tuleva iankaikkinen elämä.
Jumalan hyvä uutinen on tämä, että iankaikkinen elämä on
saatavilla armossa. Joka löytää armon, löytää elämän: hän
yhdistyy Jumalaan sen teon kautta, jonka tekee Herra, ei
ihminen.
Koskapa Jumala on, siksi Raamatun ratkaisumalli myös
pysyy. Ainoastaan sillä on takanaan koko todellisuuden
todistus. Vain Jeesus Kristus on todellinen elämää tuottava
vaihtoehto, oikeaan näkemiseen ja kokemiseen johtava
yhteys Jumalaan.
Jokaiselle Jumalan lapselle on Jeesus Kristus elinehto josta
hän ei voi eikä tahdo luopua.
- - -
SUMMA SUMMARUM.
HUKKUNEEN LOGIIKAN LÖYTYMINEN?
Jumalan lain ehdottomuus perustuu Hänen todelliseen olemukseensa,
rikkoutumattomaan pyhyyteen. Jumalan lain tähden olemme
syyllisiä. Syyllisille annetaan armo. Ja armon tähden – vain armon
tähden – voimme olla elävässä suhteessa Jumalan kanssa.
LAKI. Laki on pyhä ja vanhurskas. Laki osoittaa Jumalan vaatimukset
ihmiseen nähden. Näitä vaatimuksia ei voi tehdä tyhjäksi, ei muuttaa
eikä kiertää, sillä se merkitsisi Jumalan muuttumista. Koska Jumala
on täysin muuttumaton pyhyydessään, siten myös laki on täysin
muuttumaton. Laki osoittaa riittämättömyytemme ja armon
tarpeemme.
ARMO. Vt:n uhrit osoittivat julistetun lain riittämättömyyden – laki
itsessään on täydellinen, mutta se on riittämätön epätäydellisyytemme
tähden. Lain riittämättömyys ei siis ole laissa itsessään, vaan
ihmisessä, koska ihminen ei kykene täyttämään lakia.
SOVITUS. Jotta ihminen voitaisiin armahtaa, tarvitaan sovitus. Jumala
ei voi muuttaa itseään niin että sallisi synnin, koska synnin salliminen
tarkoittaisi Jumalan tulemista epätäydelliseksi. Sellainen on
mahdotonta. Vaikka Jumala haluaisi ottaa syntisen vastaan ja
hyväksyä hänet synneissään, kuitenkin Hänen olemuksestaan
säteilevä kirkkaus tuomitsisi syntisen kadotukseen. Jumala ei
mitenkään voi kieltää pyhyyttään. Jeesus siis ottaa ihmisen paikan,
tulee ihmiseksi ja ottaa hänen syntinsä päälleen, samaistuu, tulee
”synniksi” meidän edestämme – että Hänen kuolemansa ja
ylösnousemuksensa kautta eläisimme synnin vallasta vapautettua
elämää.
JEESUS KRISTUS.
Vanhan liiton uhrit julistivat Jeesusta. Ne olivat esikuvaa kärsivästä
Messiaasta, jonka kärsimyksellä olisi ratkaiseva merkitys koko
ihmissuvun kohtaloon nähden.
Jumalan lain kautta syyllisyytensä kokevat ihmiset uskoivat syntinsä
uhrin päälle ja uhrieläimen veren kautta pelastuivat uskossa, mutta
itse asiassa he eivät pelastuneet tuon uhrieläimen kautta vaan
Jeesuksen, joka oli tuleva.
Tulkintani siis on että uskovat pelastuivat uhrieläinten kautta,
mutta ei uhrieläinten voimasta koska niissä itsessään ei ole
synneistä puhdistavaa eikä pelastavaa voimaa, vaan Jeesuksen
Kristuksen kautta, joka oli tuleva. Golgatalla viattomana
"karitsana" otti Jeesus Kristus syntimme päälleen että tulisimme
hänessä Isän vanhurskauttamiksi.
Näin ollen jo vanhan liiton pyhät pelastuivat Kristukseen katsovan
uskon kautta: Jeesuksen veren kautta ovat yhtälaisesti otollisia
niin vanhan kuin uuden liiton pyhät, koska mitään muuta
otollisuutta ei ole eikä koskaan voi olla. Aikakausien alusta
niiden päättymiseen saakka kuuluu tämä sanoma.
Jeesus Kristus täytti lain edestämme ja toi sovitusteossaan
armon jokaisen ulottuville.
Kuka saa armon - pelastuksen syntisyydestään, jonka tähden hän
on kadotettu?
Hän joka rukoilee:
"Jeesus, tule minun elämääni. Avaan sydämeni sinulle."
Jumalan pelastusteko niissä jotka ottavat vastaan Hänen
armonsa on siirtyminen kuolemasta elämään. Tämän sydämen
vallankumouksen saa aikaan Jumalan lahja ja se toteutuu ei
ihmisen uhrin vaan ainoan täydellisen, kaikkiriittävän
Jumalan Pojan uhrin voimalla.
JUMALAN LASTEN VAELLUKSEN TÄYDELLISYYS.
Täydellisyys johon Jumala vaelluksemme osalta katsoo on
yksinkertaisesti vain siinä olenko tänään kristittynä antautunut
Hänelle?
En aina tiedä mikä on oikein ja miten minun tulisi mistäkin asiasta
ajatella. Mutta ristiriitojeni keskellä minulle riittää että tunnen
Jeesuksen, ja vielä enemmän, tiedän Hänen tuntevan minut ja Hän
tuntee minut nyt jo täydellisesti, yhtä täydellisesti kuin kerran
taivaassa tulen tuntemaan Hänet.
Siksi Hän kykenee epävarmuuksien ja ristiriitojenkin keskellä
varjelemaan minua oikealla tiellä, niin että vaikka joskus erehtyisinkin
tässä tai tuossa asiassa ja joutuisin jossakin kysymyksessä sivupolulle
sydämeni kuitenkin pysyy Kristuksessa, joka on kaikkeuden
syvällisin totuus, ainoa oikea mittapuu.
Missä vaiheessa pyhitykseni onkaan ja kuinka paljon tai vähän
elämässäni on lihallisuutta ja ristiriitaa, kun olen ehyesti Hänelle
antautunut Hän voi ilmaista itseään elämäni kautta ja lisätä
hallintavaltaansa ja kontrolliaan lihallisuuteni suhteen, kaikesta
rikkinäisyydestäni ja epävakaisuudestani huolimatta.
Jeesuksessa on uskovan lepo – se pysyvä rauhan olotila, josta käsin
voimme voitokkaasti taistella, ei lihaa ja verta, ihmisiä ja inhimillisiä
ajatusrakennelmia vastaan, vaan pahuuden henkiolentoja, hengellistä
pimeyttä ja niitä palavia nuolia vastaan, jotka kohdistuvat
ajatusmaailmaamme yrittäen horjuttaa uskomme keskipistettä
Kristuksesta omiin tunteisiimme ja uskonnollisiin sivuseikkoihin.
Kuten Jumalan laki ei muutu niin ei muutu myöskään Hänen armonsa.
Armossa meillä on sydämenyhteys muuttumattomaan Jumalaan ja
Hänen ajatuksiinsa.
On jotakin mistä käsin tarkastella elämää ja maailmaa, jotakin minkä
tähden on aina löydettävissä oikeita, rakentavia, elämää suojelevia
ratkaisuja.
Muuttuva maailma asioineen saa aina oikeat arvonsa muuttumattoman
Jumalan mittapuiden mukaan.
- - -
Pitkä tuli mutta en lähde nyt lyhentelemään...
Vastaukset 4
Vanhimmat
Aamun avauksena. Kiitos!
ei noudateta jotta "pelastuttaisiin" vaan koska se on liiton merkki ja takaa myös yhteiskunnan järjestyksen. Rikkomuksensa sai ja saa itsekukin anteeksi, miksi vääristää VT näin, antaako valhe lisäarvon kristinuskoon ?
Luulin ensin että kommenttisi otsikko on "toraa". Että mielestäsi synnytän siis tulkinnallani turhanpäiväistä riitelyä...
Tarkoitit kuitenkin että "tooraa ei noudateta jotta 'pelastuttaisiin' vaan koska se on liiton merkki ja takaa myös yhteiskunnan järjestyksen."
Ok.
Tietysti laki on myös yhteiskunnallista järjestystä varten.
Olen sitä mieltä että valhe ei anna lisäarvoa kristinuskoon.
Väärä tulkinta ja erehtyminen ei kuitenkaan ole sama asia kuin valehtelu joka on tietoista epärehellisyyttä.
Kirjoituksessani käsittelin juuri tätä farisealaista laintulkintaa että toisen tappamatta jättäminen on käskyn "älä tapa" noudattamista mutta sitten voi hyvällä omallatunnolla syyttää häntä valehtelijaksi vain siksi että on jossain asioissa eri mieltä.
Mutta osoittaako sellainen syyttävä ja leimaava asenne että henkilö on ottanut lain ja sen käskyt tosissaan?
Näkemykseni mukaan Jeesus Kristus on koko Raamatun syvällisin sisältö ja tarkoitus. Vain Hänessä on pelastus, syvällinen yhteys Jumalaan ja kaikkien hyvien lupausten avautuminen, niiden todeksi eläminen armossa. Tästä näkökulmasta käsin kirjoitin.
En toraillakseni enkä väheksyäkseni tooraa vaan korostaakseni Häntä jossa on lain täyttymys.
Tässä varsinaisen aloituksen kysymys uhreista ja yhteneväisestä logiikasta.
Hebrealaiskirjeen luvut 8-10 ovat olennaiset käsittelemäni aiheen avautumiseksi joten liitän ne tähän vielä.
Aloituksesta 12.2.:
Selittäkääpä!
Hepr. 8:7 eteenpäin. Mikä oli moitittavaa tai rikkonutta ensimmäisessäliitossa? Tiedämme vertauskuvat. Tiesikö aikalaiset? Entäpä se valtava määrä viattomien eläinten teurastusta. Jos ei uhrit pystynytkään siihen, onhan se aika kuvottavaa? Minne väliin armo sijoittuu, kun toisaalta pitäisi olla täydellinen (siinä uskon todeksi elämisessäkin) Olisipa näissä yhtenevä logiikka läpi !!!
Heb 8:7 - 10:37
7. Sillä jos ensimmäinen liitto olisi ollut moitteeton, ei olisi etsitty sijaa toiselle.
8. Sillä moittien heitä hän sanoo: "Katso, päivät tulevat, sanoo Herra, jolloin minä teen Israelin heimon ja Juudan heimon kanssa uuden liiton,
9. en sellaista liittoa kuin se, jonka minä tein heidän isäinsä kanssa silloin, kun minä tartuin heidän käteensä ja vein heidät pois Egyptin maasta. Sillä he eivät pysyneet minun liitossani, ja niin en minäkään heistä huolinut, sanoo Herra.
10. Sillä tämä on se liitto, jonka minä teen Israelin heimon kanssa näiden päivien jälkeen, sanoo Herra: Minä panen lakini heidän mieleensä, ja kirjoitan ne heidän sydämiinsä, ja niin minä olen heidän Jumalansa, ja he ovat minun kansani.
11. Ja silloin ei enää kukaan opeta kansalaistaan eikä veli veljeään sanoen: 'Tunne Herra'; sillä he kaikki, pienimmästä suurimpaan, tuntevat minut.
12. Sillä minä annan anteeksi heidän vääryytensä enkä enää muista heidän syntejänsä."
13. Sanoessaan "uuden" hän on julistanut ensimmäisen liiton vanhentuneeksi; mutta se, mikä vanhenee ja käy iälliseksi, on lähellä häviämistään.
9:1. Olihan tosin ensimmäiselläkin liitolla jumalanpalvelussäännöt ja maallinen pyhäkkö.
2. Sillä maja oli valmistettu niin, että siinä oli etumainen maja, jossa oli sekä lampunjalka että pöytä ja näkyleivät, ja sen nimi on "pyhä."
3. Mutta toisen esiripun takana oli se maja, jonka nimi on "kaikkeinpyhin";
4. siinä oli kultainen suitsutusalttari ja liiton arkki, yltympäri kullalla päällystetty, jossa säilytettiin kultainen mannaa sisältävä astia ja Aaronin viheriöinyt sauva ja liiton taulut,
5. ja arkin päällä kirkkauden kerubit varjostamassa armoistuinta. Mutta näistä nyt ei ole syytä puhua kustakin erikseen.
6. Kun nyt kaikki on näin järjestetty, menevät papit joka aika etumaiseen majaan jumalanpalvelusta toimittamaan,
7. mutta toiseen majaan menee ainoastaan ylimmäinen pappi kerran vuodessa, ei ilman verta, jonka hän uhraa itsensä edestä ja kansan tahattomien syntien edestä.
8. Näin Pyhä Henki osoittaa, että tie kaikkeinpyhimpään vielä on ilmoittamatta, niin kauan kuin etumainen maja vielä seisoo.
9. Tämä on nykyistä aikaa tarkoittava vertauskuva, ja sen mukaisesti uhrataan lahjoja ja uhreja, jotka eivät kykene tekemään täydelliseksi omassatunnossaan sitä, joka jumalanpalvelusta toimittaa,
10. vaan jotka, niinkuin ruuat ja juomat ja erilaiset pesotkin, ovat ainoastaan lihan sääntöjä, jotka ovat voimassa uuden järjestyksen aikaan asti.
11. Mutta kun Kristus tuli tulevaisen hyvän ylimmäiseksi papiksi, niin hän suuremman ja täydellisemmän majan kautta, joka ei ole käsillä tehty, se on: joka ei ole tätä luomakuntaa,
12. meni, ei kauristen ja vasikkain veren kautta, vaan oman verensä kautta kerta kaikkiaan kaikkeinpyhimpään ja sai aikaan iankaikkisen lunastuksen.
13. Sillä jos kauristen ja härkäin veri ja hiehon tuhka, saastaisten päälle vihmottuna, pyhittää lihanpuhtauteen,
14. kuinka paljoa enemmän on Kristuksen veri, hänen, joka iankaikkisen Hengen kautta uhrasi itsensä viattomana Jumalalle, puhdistava meidän omantuntomme kuolleista teoista palvelemaan elävää Jumalaa!
15. Ja sentähden hän on uuden liiton välimies, että, koska hänen kuolemansa on tapahtunut lunastukseksi ensimmäisen liiton aikuisista rikkomuksista, ne, jotka ovat kutsutut, saisivat luvatun iankaikkisen perinnön.
16. Sillä missä on testamentti, siinä on sen tekijän kuolema toteennäytettävä;
17. sillä vasta kuoleman jälkeen testamentti on pitävä, koska se ei milloinkaan ole voimassa tekijänsä eläessä.
18. Sentähden ei myöskään ensimmäistä liittoa verettä vihitty.
19. Sillä kun Mooses oli kaikelle kansalle julkilukenut kaikki käskyt, niinkuin ne laissa kuuluvat, otti hän vasikkain ja kauristen veren ynnä vettä ja purppuravillaa ja isopin ja vihmoi sekä itse kirjan että kaiken kansan,
20. sanoen: "Tämä on sen liiton veri, jonka Jumala on teille säätänyt."
21. Ja samoin hän verellä vihmoi myös majan ja kaikki palvelukseen kuuluvat esineet.
22. Niin puhdistetaan lain mukaan miltei kaikki verellä, ja ilman verenvuodatusta ei tapahdu anteeksiantamista.
23. On siis välttämätöntä, että taivaallisten kuvat tällä tavalla puhdistetaan, mutta että taivaalliset itse puhdistetaan paremmilla uhreilla kuin nämä.
24. Sillä Kristus ei mennyt käsillä tehtyyn kaikkeinpyhimpään, joka vain on sen oikean kuva, vaan itse taivaaseen, nyt ilmestyäkseen Jumalan kasvojen eteen meidän hyväksemme.
25. Eikä hän mennyt uhratakseen itseänsä monta kertaa, niinkuin ylimmäinen pappi joka vuosi menee kaikkeinpyhimpään, vierasta verta mukanaan,
26. sillä muutoin hänen olisi pitänyt kärsimän monta kertaa maailman perustamisesta asti; mutta nyt hän on yhden ainoan kerran maailmanaikojen lopulla ilmestynyt, poistaakseen synnin uhraamalla itsensä.
27. Ja samoinkuin ihmisille on määrätty, että heidän kerran on kuoleminen, mutta senjälkeen tulee tuomio,
28. samoin Kristuskin, kerran uhrattuna ottaakseen pois monien synnit, on toistamiseen ilman syntiä ilmestyvä pelastukseksi niille, jotka häntä odottavat.
10:1. Sillä koska laissa on vain tulevan hyvän varjo, ei itse asiain olemusta, ei se koskaan voi samoilla jokavuotisilla uhreilla, joita he alinomaa kantavat esiin, tehdä niiden tuojia täydellisiksi.
2. Sillä eikö muutoin olisi lakattu niitä uhraamasta, koska näillä, jotka jumalanpalvelustaan toimittavat, kerran puhdistettuina, ei enää olisi ollut mitään tuntoa synneistä?
3. Mutta niissä on jokavuotinen muistutus synneistä.
4. Sillä mahdotonta on, että härkäin ja kauristen veri voi ottaa pois syntejä.
5. Sentähden hän maailmaan tullessaan sanoo: "Uhria ja antia sinä et tahtonut, mutta ruumiin sinä minulle valmistit;
6. polttouhreihin ja syntiuhreihin sinä et mielistynyt.
7. Silloin minä sanoin: 'Katso, minä tulen - kirjakääröön on minusta kirjoitettu tekemään sinun tahtosi, Jumala.'"
8. Kun hän ensin sanoo: "Uhreja ja anteja ja polttouhreja ja syntiuhreja sinä et tahtonut etkä niihin mielistynyt", vaikka niitä lain mukaan uhrataankin,
9. sanoo hän sitten: "Katso, minä tulen tekemään sinun tahtosi." Hän poistaa ensimmäisen, pystyttääkseen toisen.
10. Ja tämän tahdon perusteella me olemme pyhitetyt Jeesuksen Kristuksen ruumiin uhrilla kerta kaikkiaan.
11. Ja kaikki papit seisovat päivä päivältä palvelustaan toimittamassa ja usein uhraamassa, aina samoja uhreja, jotka eivät ikinä voi syntejä poistaa;
12. mutta tämä on, uhrattuaan yhden ainoan uhrin syntien edestä, ainiaaksi istuutunut Jumalan oikealle puolelle,
13. ja odottaa nyt vain, kunnes hänen vihollisensa pannaan hänen jalkojensa astinlaudaksi.
14. Sillä hän on yhdellä ainoalla uhrilla ainiaaksi tehnyt täydellisiksi ne, jotka pyhitetään.
15. Todistaahan sen meille myös Pyhä Henki; sillä sanottuaan:
16. "Tämä on se liitto, jonka minä näiden päivien jälkeen teen heidän kanssaan", sanoo Herra: "Minä panen lakini heidän sydämiinsä ja kirjoitan ne heidän mieleensä";
17. ja: "heidän syntejänsä ja laittomuuksiansa en minä enää muista."
18. Mutta missä nämä ovat anteeksi annetut, siinä ei uhria synnin edestä enää tarvita.
19. Koska meillä siis, veljet, on luja luottamus siihen, että meillä Jeesuksen veren kautta on pääsy kaikkeinpyhimpään,
20. jonka pääsyn hän on vihkinyt meille uudeksi ja eläväksi tieksi, joka käy esiripun, se on hänen lihansa, kautta,
21. ja koska meillä on "suuri pappi, Jumalan huoneen haltija",
22. niin käykäämme esiin totisella sydämellä, täydessä uskon varmuudessa, sydän vihmottuna puhtaaksi pahasta omastatunnosta ja ruumis puhtaalla vedellä pestynä;
23. pysykäämme järkähtämättä toivon tunnustuksessa, sillä hän, joka antoi lupauksen, on uskollinen;
24. ja valvokaamme toinen toistamme rohkaisuksi toisillemme rakkauteen ja hyviin tekoihin;
25. älkäämme jättäkö omaa seurakunnankokoustamme, niinkuin muutamien on tapana, vaan kehoittakaamme toisiamme, sitä enemmän, kuta enemmän näette tuon päivän lähestyvän.
26. Sillä jos me tahallamme teemme syntiä, päästyämme totuuden tuntoon, niin ei ole enää uhria meidän syntiemme edestä,
27. vaan hirmuinen tuomion odotus ja tulen kiivaus, joka on kuluttava vastustajat.
28. Joka hylkää Mooseksen lain, sen pitää armotta kahden tai kolmen todistajan todistuksen nojalla kuoleman:
29. kuinka paljoa ankaramman rangaistuksen luulettekaan sen ansaitsevan, joka tallaa jalkoihinsa Jumalan Pojan ja pitää epäpyhänä liiton veren, jossa hänet on pyhitetty, ja pilkkaa armon Henkeä!
30. Sillä me tunnemme hänet, joka on sanonut: "Minun on kosto, minä olen maksava"; ja vielä: "Herra on tuomitseva kansansa."
31. Hirmuista on langeta elävän Jumalan käsiin.
32. Mutta muistakaa entisiä päiviä, jolloin te, valistetuiksi tultuanne, kestitte monet kärsimysten kilvoitukset,
33. kun te toisaalta olitte häväistysten ja ahdistusten alaisina, kaikkien katseltavina, toisaalta taas tulitte niiden osaveljiksi, joiden kävi samalla tavalla.
34. Sillä vankien kanssa te olette kärsineet ja ilolla pitäneet hyvänänne omaisuutenne ryöstön, tietäen, että teillä on parempi tavara, joka pysyy.
35. Älkää siis heittäkö pois uskallustanne, jonka palkka on suuri.
36. Sillä te tarvitsette kestäväisyyttä, tehdäksenne Jumalan tahdon ja saadaksenne sen, mikä luvattu on.
37. Sillä "vähän, aivan vähän aikaa vielä, niin tulee hän, joka tuleva on, eikä viivyttele;
38. mutta minun vanhurskaani on elävä uskosta, ja jos hän vetäytyy pois, ei minun sieluni mielisty häneen."
39. Mutta me emme ole niitä, jotka vetäytyvät pois omaksi kadotuksekseen, vaan niitä, jotka uskovat sielunsa pelastukseksi.