Eduskunta ja hallitus käsittelevät kriisinhallintalakia, mutta nk "pääministeri" Matti Vanhanen lomailee edelleen veromaksajien rahoilla Torinossa.
Vanhanen laiminlöi virkaansa karkeasti jo presidentinvaalikampanjan ajan.
Tuo aika pitäisi pidättää hänen palkastaan. Torinon matkakin pitää laskuttaa häneltä jälkikäteen.
Vanhanen välttelee virkatehtäviään
3
131
Vastaukset 3
- ovat tainneet
kustantaa valtion varoista Torinon kannatusjoukoille,eli omille kannattajilleen samanlaiset asut.
- tömäytätkö?
Tömäytätkö ennen kulausta?
- parjauskampanjaan
Eikös sitä Karpelaa syytetty aikoinaan liian vähästä osallistumisesta urheiltapahtumiin? Hänen edeltäjänsä pääsi kehumaan omalla runsaalla panoksellaan vastaaviin tilaisuuksiin. Annetaan nyt Karpelallekin työrauha kuten Suvi Lindenille aikoinaan. Kyllä Suomen talviurheilu on ollut senverran allonpohjassa, että pääministerin velvollisuuskin on olla kannustamassa. Älkää olko niin hirveän kademielisiä. Jokapaikassa pitäisi näkyä vain se oman puolueen edustaja. Kyllä asiat tulee hoidetuksi täällä Suomessa ja vielä pääministerin ohjannassa. Elämmehän sentään 2000-vuosituhannella.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va601691Nainen, onko sinussa sitä aitoa feminiinisyyttä jäljellä
Vai onko se jäänyt meikkien, korujen, hameiden ym. alle peittoon? Onko naisellisuutesi aitoa vai opetettua? Jos teet nai3661179- 138963
Missäs se Miss Suomussalmi luuraa?
Jokin aika sitten eräs myyjätär tituleerasi itsensä Miss Suomussalmeksi. Asiakas oli kuulemma Tokmannin kassalla todennu15811Voisit nainen joskus vastata minulle
Ja antaa jotain itsestäsi. Pientä tunnistetta ja juttua itsestäsi ja meistä. Kannustan.63632- 41608
Päälle hautaus?
Hautauksissa puhutaan päällehautauksista jos vaikka mies on kuollut ensin ja vaimo 20 vuotta myöhemmin! Todellisuudessa90568- 55567
- 45508
- 47495