Isäni kuoli eilen kahdeltatoista aamupäivällä. Sairaalasta ilmoitettiin jo aiemmin että isä on teholla. En kerennyt häntä enää elossa näkemään kun minulle ilmoitettiin että isä nukkui pois.
Hän oli alkoholisti, mutta se ei vähennä yhtään rakkauteni määrää.Vaikea ymmärtää etten koskaan enää näe isää, ja mikä pahinta, kesällä syntyvä lapseni ei tule koskaan näkemään pappaansa. En voi enää kuvitella pahempaa ystävänpäivää.
Hän oli alkoholisti, mutta se ei vähennä yhtään rakkauteni määrää.Vaikea ymmärtää etten koskaan enää näe isää, ja mikä pahinta, kesällä syntyvä lapseni ei tule koskaan näkemään pappaansa. En voi enää kuvitella pahempaa ystävänpäivää.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Oman vanhemman kuolema on rankka juttu...minulla on omakohtaisia kokemuksia. Anna itsellesi lupa surra ja itkeä, tunteita ei saa peittää eikä kätkeä. Siitä lähtee toipuminen. Jaksamista ;)
Mutta älä sure liikaa. Ajattele vauvasi hyvinvointia... en tie...Ymmärrän sinua, oma isäni on myös kuollut... Otan osaa. Halirutistus
Itsellä aikalailla sama tilanne. Alkoholismi ei vähennä rakkautta isään, surua ja kaipausta.
Jos haluat jutella asiasta niin pistä tulemaan mailia. Olen kohtalontoverisi.
[email protected]
olen todella todella pahoillani.itse menetin äitini joka oli mulle kaikki kaikessa.tiedän mitä suru on.voimia sulle.ikävä ja suru ei häviä koskaan,mutta ajan kanssa niiden kans oppii elämään.
Otan osaa suruusi. Itse koin saman tammikuun 22.
Isäni oli ollut yksin mökillään. Ryyppäämässä tietenkin. Hänellä oli sellaisia kausia, jolloin otti paljon viinaa ja sitten saattoi olla pitkä aika ettei ottanut lainkaan. Nyt kuitenkin oli viikon päivät juonut ja äitini ei saanut häneen moneen päivään yhteyttä. Isäni veli vaimonsa kanssa lähtivät mökille katsomaan ja löysivät isän sieltä kuolleena.
Kuukauden päivät on kuljettu "kuin unessa" eläen toisaalta normaalia arkea vajaan 3-vuotiaan pojan kanssa ja toisaalta koko ajan (kun on vain pienikin hetki aikaa) ajatellen isää ja hänen kuolemaa. Kuolinsyy on vielä epäselvä (ilmeisesti alkoholimyrkytys).
Isäni oli (on) minulle todella tärkeä ihminen; hänen kanssaan pystyin keskustelemaan kaikesta.
Nyt minulla on valtava tarve saada häneen jonkunlainen yhteys. Uskon siihen, että ihminen ei vain kuole pois, vaan hän muuttuu toiseen "olotilaan".
Voimia sinulle Minde, suru on vain käytävä läpi. Itsellänikin on kaikki vasta alussa.
Minäkin menetin iskäni syksyllä alkoholismin takia...Sureminen on rankkaa, ja painolastia ei kevennä muiden suhtautuminen alkoholistin kuolemaan...Muistan isäni rehtinä miehenä, ennen kaikkea ihmisenä, en alkoholistina. Selvinpäin ollessaan hän oli huumorintajuinen ja hyvä ihminen. Muistele sinäkin isääsi hyvinä päivinä, vaikka huonotkin muistot tulevat mieleen..Äläkä anna kenenkään vähätellä suruasi. Alkoholismi on sairaus, ja sen luonnetta on vaikea ulkopuolisen ymmärtää. Ikävä jää , mutta voin sanoa, että muutaman kuukauden päästä helpottaa, vaikka itku tulee heti, kun ajattelenkin isän kuolemaa.
Vaikka et konkreettisesti näekään isäsi ja lapsenlapsesi tapaamista, minä ainakin joskus tunnen isän läsnäolon hyvin vahvasti. Voimia sinulle