NAFTARATSIA

Tulimme maanantaina ylläkseltä. Pellossa oli kaksi keltaliivistä huitomassa P-levikkeelle. Aattelin jo ajella ohitse, kun eivät miltään virkamiehiltä näyttäneet. Myöhemmin toki näin, että tullin sinivilkkuauto se siinä oli, oli vain pojilla takaluukku auki, ei tuota majakkaa näkynyt lainkaan.

No, pysähdyin.
- "Tullista päivää, onhan tämä diesel-auto?"
- "Päivää päivää, kyllä minä olen tutkinut että sillä se kulkee"
- "Tutkimme polttoaineen laadun, voisitteko avata polttoaineluukun"

Nousen autosta ja avaan avaimella läpän. Toinen miehistä alkaa tunkemaan tuommoista metristä letkua tankkiin. Jos oli jotain sihtejä, ovat nyt varmasti paskana. Voiko tullilta vaatia vahingon korvausta rikkoutuneesta sihdistä?

Miehet ähräävät kahteen pekkaan toista minuuttia, mutta eivät saa "näytettä", kun minulla on tankki lähes tyhjä, olin nimittäin menomatkalla huomannut, että halvinta oli Aavasaksan ST1:llä, siksi tankissa ei varmasti ollut kuin viitisen litraa ainetta.

- "Tuota, voisitko avata konepellin, niin näkisimme siitä, onko aine punaista vai vihreää"

Naurua pidätellen avaan konepellin, voi hellanlettas näitä virkamiehiä...

-"Ei sieltä näe mistään. Vannotko että ajat dieselillä etkä polttoaineella?"
-"No en uskalla vannoa, mutta kyllä kai shelliin pitää luottaa, että jos diesel-pistoolista lorottaa, niin saa oikeaa ainetta".

Vähän aikaa miehet tuumaavat ja toivottavat hyvää matkaa.

Ehkä tuossa tuli esitettyä vähän kärkevästi, mutta kyllä tullimiehet suurinpiirtein olivat asiallisia, tilanteen koomisuus vain jäi mieleen. Ovatko tällaiset ratsiat yleisiä, itse olen ajellut autolla kohta 20 vuotta ja tämä oli kyllä ensimmäinen tämänlaatuinen pysäytys. Vai onko joku ohituksestani tms vittuuntuneena tehnyt minusta aiheettoman ilmiannon? Mitä jos olisin ajanut ohitse, onko heillä pysäytysoikeutta, virkamiehiksi heitä ei olisi arvannut ennenkuin kohdalla, kun sinipaneeli katolla olisi näkynyt, avonainen skodan takaluukku esti sen taakse näkymisen?

Pitääkö matkailu lapissa lopettaa kokonaan, kun on vaarana, että joutuu virkamiesten vittuilun kohteeksi?
8141205
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 81

Vanhimmat

Yhden ainoan kerran 26 vuoden aikana on kysytty
mikä on polttoaineen laatu ja sekin tapahtui
syksyllä -05. Tulin ruotsista ja minulla oli
metsäkone kyytillä tankkasin Naantalin satamassa
koneen säiliöstä ja se varmasti jäi jotakin vai-
vaamaan. Ruotsissahan ei tunneta moottoripolt-
toöljyä ja diesiliä erikseen kaikki on samaa
tavaraa

Äänestä

Tullivalvontaa voi tehdä koko maassa, ihan viran suomilla valtuuksilla toimivat.

Ei siinä mitään, harvemminhan tuommoista kohdalle sattuu mutta kokemus se on kai tuokin.

Äänestä
  • Minuakaan ei ole koskaan ratsattu vv. 1985 - 2006.
    Olen kyllä luullut että näyte otettaisiin suodattimesta.

    Äänestä

  • Punainen Pilvi kirjoitti:

    Minuakaan ei ole koskaan ratsattu vv. 1985 - 2006.
    Olen kyllä luullut että näyte otettaisiin suodattimesta.

    Nykyisissä autoissa alkaa konehuone olla jo niin hyvin peitelty, ettei sieltä mitään suodattimia ole nähtävissä.

    Ne ajat jolloin konehuoneesta löytyi näkyviltä vedenerotuskupit, ovat jääneet jo sinne kultaiselle 80-luvulle.

    Aika jannuja tullissa ovat, jos siitä vain ilman korjaamokäsikirjoja käyvät auton kuin auton kimppuun.

    Mukana pitää myös olla kohtuullinen valikoima uusia suodattimia ja mahdollisia tiivisteitä. Ei meinaan saa enää uudelleen tiiviksi, jos vanhan suodattimen menee avaamaan.

    Äänestä

  • reksa kirjoitti:

    "Ne ajat jolloin konehuoneesta löytyi näkyviltä vedenerotuskupit, ovat jääneet jo sinne kultaiselle 80-luvulle."

    Mullakin on -81 Datsun pick-up 2.2D eikä siinä kyllä mitään vedenerotinkuppia ole koskaan ollut. Taitaa olla traktoreissa ne vedenerotuskupit.

    Äänestä

  • väite kirjoitti:

    90-luvun puolivälin Land Cruiserissa ainakin oli suodattimen pohjassa vedenpoisto-proppu, eli ruuvia löysättiin kunnes vesi oli valunut pois ja alkoi riisseliä tulemaan. Tästä olisi myös todella helppo katsoa ajaako verottomalla vaiko verollisella.

    vedenerotin! oletko koskaan aukaissut

    Äänestä

  • Punainen Pilvi kirjoitti:

    Minuakaan ei ole koskaan ratsattu vv. 1985 - 2006.
    Olen kyllä luullut että näyte otettaisiin suodattimesta.

    Kaverille teki tullimiehet jokunen vuosi takasin "löpö"-tarkastuksen, Marsun suutinputki löysälle, startilla pieni kiepautus, indikaattori liuska pisaroihin ja valmista tuli!

    Äänestä

  • old_profile_12114 kirjoitti:

    Kaverille teki tullimiehet jokunen vuosi takasin "löpö"-tarkastuksen, Marsun suutinputki löysälle, startilla pieni kiepautus, indikaattori liuska pisaroihin ja valmista tuli!

    Sinäpä sen sanoit?

    Satuin tässä tienpäällä auttamaan tuntematonta kaveria, jonka mersusta oli suihkuputki poikki mutterin rajasta! (uuudehko auto)

    Ihmettelin moista katkeamiskohtaa, mutta jos tullimiehet toimivatkin dieselasentajina, niin siinäpä selitys.

    Äänestä

  • Tumppi-82 kirjoitti:

    90-luvun puolivälin Land Cruiserissa ainakin oli suodattimen pohjassa vedenpoisto-proppu, eli ruuvia löysättiin kunnes vesi oli valunut pois ja alkoi riisseliä tulemaan. Tästä olisi myös todella helppo katsoa ajaako verottomalla vaiko verollisella.

    Ja -90 luvun Ford trasiteissa on avattava vedeneroitin ihan siinä "käsillä".

    Äänestä

Näyte on otettu autostani tullimiesten toimesta aikoinaan monta monta kertaa. Näyte otettiin aina tankkausaukon kautta. EU:iin liittymisen jälkeen en ole joutunut polttoaineratsiaan kertaakaan eikä tulli ole muutenkaan pysäytellyt niinkuin ennen.

Äänestä

Eikös se näyte oteta suuttimen päästä tai ainakin suodattimesta?
On maailman helpointa laittaa toinen tankki jossa on polttoöljyä.

Äänestä
  • Jopa olisikin karmeata, että ruvettaisiin suutinputkia tiellä irroittelemaan SUUTTIMISTA puhumattakaan!!!! Ei nyt taida oikein olla kirjoittajalla käsitystä suuttimien irroituksesta ja asennuksesta. Kaikkea sitä ehdotellaan!

    Äänestä

  • TDI-heppu kirjoitti:

    Jopa olisikin karmeata, että ruvettaisiin suutinputkia tiellä irroittelemaan SUUTTIMISTA puhumattakaan!!!! Ei nyt taida oikein olla kirjoittajalla käsitystä suuttimien irroituksesta ja asennuksesta. Kaikkea sitä ehdotellaan!

    En tarkoittanut että suutin otettaisiin irti, vaan siis suutinputkesta. Riippuu varmasti vehkeestä ja varmasti uudessa autossa ei homma ole niin helppo, mutta tiedän tapauksen että traktorissa näyte otettiin suutinputkesta.
    Mitä lähempää suutinta testi otetaan niin sitä vaikeampi on kusettaa. Valetankin rakennushan on todella yksikertaista.

    No minkä ihmeen takia muka Traktorista on otettu näyte kun sillä saa muutenkin ajaa pölttö öljyllä

    Äänestä

  • gjkjlgl kirjoitti:

    No minkä ihmeen takia muka Traktorista on otettu näyte kun sillä saa muutenkin ajaa pölttö öljyllä

    polttoöljyä taktorissa yksityiskäyttössä.

    Äänestä

  • finnbulli kirjoitti:

    polttoöljyä taktorissa yksityiskäyttössä.

    Siis saa käyttää löpöä kun:
    a: Traktori on varustettu työkoneeksi, eli nostolaitteissa on kiinni "jotain" paitsi siis tavarankuljetukseen tarkoitettu peräkärry
    b: päivämaksun 5€ maksamalla voi sitten kuljettaa kärryllä tavaraakin

    Lisää oikeaa tietoa vaikka AKE:n sivuilta:
    http://www.ake.fi/
    http://www.ake.fi/pdf/traktori_AKE_0704.pdf

    Äänestä

  • 1.9d kirjoitti:

    päivämaksujärjestelmä koskee myös yksityisomistuksessa olevat traktorit?

    Päivämaksujärjestelmä otettiin aikanaan käyttöön sen tähden,että maataloustraktorilla voitaisiin ajaa tilapäisesti jotain verollista ajoa.

    Ennen sitä piti tyhjentää tankki,vaihtaa polttoainesuodatin jne.

    Kyllä olen.
    Lueppa ne aken jutut ajatuksella.

    Äänestä

  • gjkjlgl kirjoitti:

    No minkä ihmeen takia muka Traktorista on otettu näyte kun sillä saa muutenkin ajaa pölttö öljyllä

    Maanviljelijä saa käyttää traktorissa polttoöljyä maatalousajossa, mutta jos lasken veneen niin on maksettava päivämaksu. Tai itseasiassa jos lasken naapurin veneen kerran, niin se katsotaan satunnaiseksi naapuriavuksi, mutta jos lasken sen joka vuosi nii on maksettava päivämaksu.

    Silloin kun isältäni katottiin naftat traktorista niin hän oli palaamassa pellolta. Ja tankissa oli siis polttoöljyt. Eli mielestäni koko näytteenotto oli turha koska hän ajoi maatalousajoa.

    Äänestä

  • finnbulli kirjoitti:

    päivämaksujärjestelmä koskee myös yksityisomistuksessa olevat traktorit?

    Päivämaksujärjestelmä otettiin aikanaan käyttöön sen tähden,että maataloustraktorilla voitaisiin ajaa tilapäisesti jotain verollista ajoa.

    Ennen sitä piti tyhjentää tankki,vaihtaa polttoainesuodatin jne.

    Tulli voi olla ottamassa näytettä traktorista, kun väittää että että ajaa dieselillä, eikä siksi tarvi maksaa päivämaksua.

    Kaveri alkoi ajamaan dieselillä, kun ajoa on vähän ja aina joskus pitää raahta jotain oikeilla teilläkin.

    Äänestä

tienpäällä vetää ilmat koneeseen jää sinne.lisäksi fordin malli jää takuulla vuotamaan.saa kävellä.

Äänestä
  • -80 luvulla olleen käytössä joku paperi lappu mikä värjääntyi pakokaasusta ja sen perusteella tiesivät onko löpöä vai dieseliä, mutta olisiko nuo pakokaasun puhdistus ja kierrätysmenetelmät tehnyt tuon testin tarpeettomaksi tai epävarmaksi

    Äänestä

  • joskus... kirjoitti:

    -80 luvulla olleen käytössä joku paperi lappu mikä värjääntyi pakokaasusta ja sen perusteella tiesivät onko löpöä vai dieseliä, mutta olisiko nuo pakokaasun puhdistus ja kierrätysmenetelmät tehnyt tuon testin tarpeettomaksi tai epävarmaksi

    Kyllä ne silloin 80-luvulla imivät vain pruutalla dieseliä tankkausaukosta ja katsoivat minkäväristä löytyy. Näin ainakin minun kohdallani.

    Äänestä

  • Kooma kirjoitti:

    Kyllä ne silloin 80-luvulla imivät vain pruutalla dieseliä tankkausaukosta ja katsoivat minkäväristä löytyy. Näin ainakin minun kohdallani.

    katsastuskonttorillakin tekivät tuolla paperilapulla testejä

    Äänestä

  • joskus... kirjoitti:

    -80 luvulla olleen käytössä joku paperi lappu mikä värjääntyi pakokaasusta ja sen perusteella tiesivät onko löpöä vai dieseliä, mutta olisiko nuo pakokaasun puhdistus ja kierrätysmenetelmät tehnyt tuon testin tarpeettomaksi tai epävarmaksi

    kumpikin on samaa tavaraa verollinen diesel ja veroton moottoripolttoöjly verottomassa vain on tuo punainen tunniste väri

    Äänestä

Kyllä niitä ratsioita tuolla torionjokilaaksossa silloin tällöin pidetään, taitavat vain ratsata vanhempaa kalustoa kun uudemmista ei oikein näytettä saa otettua ja yleensä polttoöljyllä ajelevat huonompituloiset (jos on vara ostaa uusi auto niin miksi ei olisi varaa sitten ajaa ihan verollisella aineella). Ja tuo rajan läheisyyshän se myös vaikuttaa..

Äänestä
  • Kerropa miten se rajan läheisyys tähän vaikuttaa?

    Ymmärtääkseni Ruotsissa myydään aivan samanlaista dieseliä kuin Suomessakin. Ei ole mitään estettä tankata suomalaista dieselautoa vaikkapa Göteborgissa.

    Polttoöljyä saa huoltamoilta muuallakin kuin Tornionjokilaaksossa.

    Äänestä

  • pellon omistaja kirjoitti:

    Kerropa miten se rajan läheisyys tähän vaikuttaa?

    minun kotikaupungissa ei ole enää yhtää ainutta polttoöljymittaria huoltoasemilla!

    No lähinnä siksi että pohjoisen raja-asemilla on niin vähän liikennettä ja tehtäviä että ehtivät ratsaamaan paremmin kuin muualla maassa. Ruotsissa ei myydä erikseen ajoneuvokäyttöön polttoöljyä, vain dieseliä, ja ruotsalaiset saavat ajaa ruotsissa suomalaisella pööllä mutta eivät suomessa, tullimiehet ratsaavat myös näitä. Samalla tullimiehet valvovat ruotsalaisten pölttoöljyn salakuljetusta suomesta ruotsiin, jokin aika sitten puhuttiin että ruotsiin on tulossa muutoksia lakiin/verotukseen polttoaineiden osalta ja saattaa olla että on loppunut jo tuo löpöralli, mutta viime kesänä sitä harrastettiin vielä paljon.

    Äänestä

  • Pööö kirjoitti:

    Ruotsalaiset "salakuljettavat" polttoöljyä siis talojensa lämmitykseen, yleensä pari kuution säiliötä peräkärryssä ja rajan pinnassa on asemilta on vähänväliä pö loppu tämän takia..

    Äänestä

  • ainakaan kirjoitti:

    minun kotikaupungissa ei ole enää yhtää ainutta polttoöljymittaria huoltoasemilla!

    ajelkaa tänne joensuuhun tornion pojat täällä olis ryssätiisseliä,maasäiliössä tällähetkellä 20 kuutioo,vuosien saatossa hankittu.Rakensin itse veden ja epäpuhtauksien varalle suodatin laitteiston,ohjeet sain rajantakaa jopa rikin määrää pystyy seuraamaan.Suomi diiseliä en ole ostanut vuoden 72 jälkeen.tällähetkellä käyttöautona paljon parjattu MB 200cdi vm-01 ajettu 620th ei ongelmia

    Äänestä

Varsinkin maataloustraktoreilla ajetaan paljon verottomalla "naapurin puukuuormia" vaikka pitäisi verolappu olla tai verollista ainetta
Samoin se "hiassi" tankataan usein samasta kui traktori.
Näytteitä pitäis ottaa huomattavasti useammin.

Äänestä

Tulllimiehillä ei ole lupaa ottaa näytteitä muutalta kuin tankista . Ratsiassa täytyy olla mukana autoinsinörtti l. katsastusmies jos meinaavat ottaa näytteitä suodattimista ,tmv paikasta ...

Äänestä
  • murjasit, voipi viedä autosi tarkistettavaksi..

    Äänestä

Eihän Helsingissä tehdä tällaisia ratsioita? Mielestäni tällaiset loukkaavat yksityisyyden suojaa ja kuuluvat kotirauhan piiriin jne,.

Äänestä
  • Joo. Stadissa laitetaan koko dieselputkisto ja tankki kirjekuoreen ja sanotaan, että sori pojat, kirjesalaisuus.

    Äänestä

  • Vermon raviradalla, siellä tallipuolella joskus on taidettu tummien koninkuljetusvehkeistä näyteitäkin ottaa, yleensä vaan kilvet. ;-)

    Noo muistikuvat on jo niin kaukaa, eiköhän silläkin jo meno ole siistiytynyt...

    Äänestä

  • Valde kirjoitti:

    Vermon raviradalla, siellä tallipuolella joskus on taidettu tummien koninkuljetusvehkeistä näyteitäkin ottaa, yleensä vaan kilvet. ;-)

    Noo muistikuvat on jo niin kaukaa, eiköhän silläkin jo meno ole siistiytynyt...

    Kaveri oli Hiacen kanssa liikenteessä ja poliisi pysäytti. No kaveri pysähtyi tienreunaan, samalla auton samuttaen ja veivasi ikkunan auki. Poliisi kysyi: "Ajokortti, rekisteriote sekä dieselverokuitti." (kertomus on 1990-luvulta, jolloin se vielä piti pitää ajossa mukana) Kaveri antoi kortin ja rekisteriotteen ja sanoi ettei dieselverokuittia ole. No poliisin silmissä alkoi dollarin kuvat pyörimään ja se ehti jotain kaverillekin sanoa, et tästä tulee kallisjuttu.

    No kaveri kysymään: "MISTÄ LÄHTIEN BENSA-AUTOISTA ON PITÄNYT DIESEL-VERo MAKSAA."

    Poliisin naama vaihtoi värin ja äkkinäinen tsekkaus papereista, että auton on bensakoneella varustettu ja äkkiä löi paperit kouraaan ja toivotti hyvää matkaa....

    1980 - 1990 -luvuilla ehkä noin yksi sadasta pakusta oli bensakoneella.

    Äänestä

Alkuperäinen kysyjä kysyi tullimiehen oikeudesta pysäytellä liikennettä ja saktioista, jos ajaa ohitse, kuten kysyjällä, mistään ei tiennyt tin laidassa olevien olevan virkamiehiä, keltaisia liivejä kun on jo kaikenlaisilla jalkamiehillä.

Näin tammikuussa pohjoisessa rajavartioston sinisen volkkarin, jossa oli ihan sinivilkut ja punainen pysyäytysvalokin majakassa, onko heillä millaiset oikeudet?

Näistä pohjoisen kummallisuuksista voisi keskustella enemmänkin, kun on paljon tietämättömiä ja lomakausi alkoi juuri.

Äänestä
  • Tulli-,rajavartio- ja poliisimiehellä on yhtäläiset oikeudet järjestyksen so. myös TLL valvonnassa-

    Äänestä

  • Rajavartiolaitos (ruots. Gränsbevakningsväsendet) on sisäasiainministeriön alainen sotilaallisesti organisoitu sisäisestä turvallisuudesta vastaava viranomainen. Sen päätehtävät ovat rajavalvonta maarajoilla sekä merialueella ja rajatarkastukset ylityspaikoilla, satamissa ja lentoasemilla. Rajavartiolaitos on esitutkintaviranomainen, joka tutkii havaitsemansa toimialaansa liittyvät rikokset. Niitä ovat rajaylitykseen, laittomaan maahantuloon ja väärennöksiin liittyvä rikollisuus. Tarpeen mukaan se hoitaa myös tulli- ja poliisiviranomaisten tehtäviä.

    http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1994/19941466

    Äänestä

  • ei oikeutta pysäyttää liikenteessä autoa jos ei ole rajalla.
    jos tulli pysäyttää pitää myös poliisi olla paikalla

    Äänestä

niin,eivät usein ole "ähräämässä",olen autoilut v1968 ja 2 x on kohdalle sattunut ,sixtoisex,een jos ei ollenkaan valvottais niin mehän me itse joudumme veronkierron maksamaan,siis saamatta jääneen veron valtionpussiin ja kiertäjä nettois,se että "ähräsivät" osoittaa juuri sen etteivät ole kovin monesti hommaa hoitaneet,kannatankin ,nyt kun p-a,n hinta on korkea tullimiesten aktiivisuutta tienpäällä,kiva kun kirjoitit niin asia nousi pintaan

Äänestä

Kaveripiirissä pohdittiin, mitä tulee maksamaan, jos esim. 2002-vm TDi-audifarkulla narahtaa polttoöljyllä ajosta. Eikös tuolloin valtio kirjoita yli 10000€ maksulapun? Kertokaas joilla on kokemusta/tietoa?

Äänestä
  • Ajetuista kilometreistä eli mittarilukemasta laskevat, tai arvioivat. Markan aikana eräs sankarillinen säästäjä maksoi 90tmk halvoista ajokilometreistään... :)

    Äänestä

  • Mie vain kirjoitti:

    Ajetuista kilometreistä eli mittarilukemasta laskevat, tai arvioivat. Markan aikana eräs sankarillinen säästäjä maksoi 90tmk halvoista ajokilometreistään... :)

    Heh, eipäs onnistunut. Toki työpaikalla käytän diesel-ajoneuvoja, mutta niitä tankkaavat eri hemmot, en tiedä vaikka niiden tankissa olisikin...

    Äänestä

  • itse en uskaltaisi kirjoitti:

    Heh, eipäs onnistunut. Toki työpaikalla käytän diesel-ajoneuvoja, mutta niitä tankkaavat eri hemmot, en tiedä vaikka niiden tankissa olisikin...

    Kittilässäkin ratsattiin polttoaineita muistaakseni joulukuussa. Mikä lie innostus asiaa kohtaan näillä leveysasteilla!

    Äänestä

  • Lakikirjasta äkkiseltään katsottuna 60-KERTAINEN dsl-vero veropetoksesta sakkoa tai vankeutta!!!

    Äänestä

  • minä kirjoitti:

    Kittilässäkin ratsattiin polttoaineita muistaakseni joulukuussa. Mikä lie innostus asiaa kohtaan näillä leveysasteilla!

    kateissa ja tekijät osittain tietämättömissä. Hakuammunnalla etsitään nyt loppukäyttäjiä, sillä kerosiiniä on markkinoilla vielä PALJON!

    Äänestä

  • Henkilöautosta tuo maksu on 330€/pvä ja pakettiautosta 500 euroa päivältä.eli nuo summat jos maksaa "etukäten" saa ajella ihan laillisesti löpöllä, ja jos jää kiinni ajamista, korotetaan noita summia enintää(?)30 prosentilla, ja seuraavasta kiinnijäämisetä vähän ajan siällä korotus on 50%

    Ja maksu tulee niin monelta päivältä kun on todistetusti ajettu löpöllä, mutta kuitenkin maksimissan 20 päivältä.

    Eli jos olet ajellut löpöllä henkilöautoa vaikkapa vuoden, ja jäät sitten kiinni, niin maksettavaksi tulee korotettu polttoainemaksu joka on siis 429€/pvä ja tämä kerrotaan 20:llä päivällä, niin summa on 8580€

    Eli aika pitkään saa ajaa jäämättä kiinni, jos haluaa sääsää.

    Ja tosiaan, löpöllä ajo on laillista, kunhan maksaa etukäten tuon maksun ;)

    Äänestä

rakentaa kaksoistankki,tietysi joutuu luopumaan peräkoppi tilasta.En vielä ainakaan ole jäänyt kiinni, vaikka on näytteitä otettu.

Äänestä
  • kun itänaapurin diisseli on halvempaa kuin polttoöljy.Jotkut kuulemma lämmittävät kämppänsäkin sillä.

    Äänestä

Tiedän yhden, joka on jo kymmenkunta vuotta sitten jäänyt kiinni. Ei ollut pieni lasku, ei. Muistaakseni vaimokin lähti kävelemään, kun verottaja haki taloa pakkohuutokauppaan. Taitaa elellä veneen alla siellä helsingin seudulla nykyisin. Että älkää urheilko tällä asialla.

Äänestä
  • toisen viattoman ihmisen,ei saa hyvässä lykyssä
    mitään tuomiota!Sosiaalitantat taputtavat pää-
    tä,että voivoi,koko lapsuus,työttömyys ym paskaa.
    Mutta tankkaat 1Litran löpöä vahingossa,,metetät
    kaiken.Näin neuvostosuomessa.

    Äänestä

  • ryöstää,raiskaa,polttaa,, kirjoitti:

    toisen viattoman ihmisen,ei saa hyvässä lykyssä
    mitään tuomiota!Sosiaalitantat taputtavat pää-
    tä,että voivoi,koko lapsuus,työttömyys ym paskaa.
    Mutta tankkaat 1Litran löpöä vahingossa,,metetät
    kaiken.Näin neuvostosuomessa.

    niin saattaa päästä halvemmalla... voihan sitä väriä lorahdella muilla kuin itselläkin vahingossa...

    Äänestä

Taitaa olla niin, että jouduit ilmiannon uhriksi, ei ole ikänäni, vaikka jo 23 vuotta olen länsilappia dieselillä ajellut, kukaan ratsannut.

Mitä pahaa olet tehnyt kuin noin rankasti joku yrittää kostaa, tappanut toisen, koskenut toisen vaimoon vai mitä?

Äänestä
  • Onkohan paikallisessa tullissa laiskaa väikeä ja nyt on joku tulossa tarkastamaan?

    Pitää saada tilastoihin merkintöjä, että ei täällä pelkkää olympialaista katsota..

    Äänestä

NO,ILMAN MUUTA LOPETAT LAPIN MATKAILUN !!!!

Äänestä
  • aivan selvä satusetä joka ketjun aloittanut.hyvin on taas onnistunutkin vetämään porukkaa ketjuun=)ikäpäivänä en ole 30v autoiluni aikana törmännyt tullimiehiin polttoainetta syynäämässä täällä suomessa.rajaseudulla/rajanylityspisteissä voipi ollakkin mutta hei haloo!tuumilkaapa ihan itse missä asuinpaikkaanne lähimmät tullimiehet ja todennäköisyys että ovat vaikka keski-suomessa,pirkanmaalla tai pohjanmaalla ym.eiköhän niillä ole tulliasemilla työpiste ja tekemistäkin.

    Äänestä

  • hei haloo! kirjoitti:

    aivan selvä satusetä joka ketjun aloittanut.hyvin on taas onnistunutkin vetämään porukkaa ketjuun=)ikäpäivänä en ole 30v autoiluni aikana törmännyt tullimiehiin polttoainetta syynäämässä täällä suomessa.rajaseudulla/rajanylityspisteissä voipi ollakkin mutta hei haloo!tuumilkaapa ihan itse missä asuinpaikkaanne lähimmät tullimiehet ja todennäköisyys että ovat vaikka keski-suomessa,pirkanmaalla tai pohjanmaalla ym.eiköhän niillä ole tulliasemilla työpiste ja tekemistäkin.

    Raskasta liikennettä valvovatten enemmän, toistaiseksi pikkuriiseleistä ei ole pahemmin kyselty.

    tullimiehet? Missäpäin asut? Jyväskylä, Kuopio, Tampere.... Katoppa ihan tullin sivuilta mistä tullikamareita löytyy

    Äänestä

  • bpgsnbfgi¨ kirjoitti:

    tullimiehet? Missäpäin asut? Jyväskylä, Kuopio, Tampere.... Katoppa ihan tullin sivuilta mistä tullikamareita löytyy

    on näytettä otettu,tankista.en ole narahtanut ja löpöllä olen ajellut lähes 15 vuotta.viimeinen näytteenotto tapahtui 2007 huittisten liepeillä kantatie 41:llä.järki päässä,niin homma sujuu.

    Äänestä

  • että näin....... kirjoitti:

    on näytettä otettu,tankista.en ole narahtanut ja löpöllä olen ajellut lähes 15 vuotta.viimeinen näytteenotto tapahtui 2007 huittisten liepeillä kantatie 41:llä.järki päässä,niin homma sujuu.

    tämä paskanjauhaminen alkoi?suurin osa näistä tietäjistä ei uskalla tehdä mitään ominpäin, kun alle jo tulisi tarpeet.pienellä ajattelulla ja kohtuullisella järjenkäytöllä ei riskiä kiinnijäämiseen.täällähän näitä pelottelijoita löytyy.vaimokin pelottelee ettei anna pimppaa ellei roskapussi vietynä uutisiin mennessä.täytyykin mennä ja panna tojota lämmitykseen.

    Äänestä

  • mut joskus kirjoitti:

    Raskasta liikennettä valvovatten enemmän, toistaiseksi pikkuriiseleistä ei ole pahemmin kyselty.

    Tiedän valvontaiskuja tehdyn pistemäisesti ilmiantojen perusteella paketti- ja henkilöautoihin, turhiakin. Kostajalle suomi tarjoaa oivan tilaisuuden erilaisten ilmiantojen muodossa, vielä kun kaataisi naapurin auton tankkiin löpöä ja tekisi ilmiannon.

    Äänestä

  • 20v kokemus kirjoitti:

    tämä paskanjauhaminen alkoi?suurin osa näistä tietäjistä ei uskalla tehdä mitään ominpäin, kun alle jo tulisi tarpeet.pienellä ajattelulla ja kohtuullisella järjenkäytöllä ei riskiä kiinnijäämiseen.täällähän näitä pelottelijoita löytyy.vaimokin pelottelee ettei anna pimppaa ellei roskapussi vietynä uutisiin mennessä.täytyykin mennä ja panna tojota lämmitykseen.

    dieseliä, loput oon ajanu löpöllä.

    Äänestä

  • luota vaan naapuriin kirjoitti:

    Tiedän valvontaiskuja tehdyn pistemäisesti ilmiantojen perusteella paketti- ja henkilöautoihin, turhiakin. Kostajalle suomi tarjoaa oivan tilaisuuden erilaisten ilmiantojen muodossa, vielä kun kaataisi naapurin auton tankkiin löpöä ja tekisi ilmiannon.

    Olispa ikävä temppu kun laittaisi naapurin tankkiin löpöä ja jättäisi vihjeen tullille...

    Äänestä

  • Muuntaja öljy on hyvä naftan jatke,Tulli miehet raapivat päätään että mitä sulla on tankissa.Kun pitää pari nafta kuittia mukana niin eivät voi oikein mitään.

    Äänestä

Mikäli tuollainen itselle osuisi kohdalle kun omalla autolla ajaisin niin kieltäisin heitä työntämästä letkua tankkiin (siellä on jotain suodattimia) ja kieltäisin heitä muutenkin koskemasta MIHINKÄÄN sillä heillä ei ole siihen merkkikohtaista koulutusta eikä taatusti oikeita työkaluja mukana tienpäällä ja muutenkaan tuollaista 'tee se itse' purkamista ei ole auton käyttöoppaassa neuvottu. Kukaan virkamies ei ala meidän autoa 'leathermanillaan' tuhoamaan, jos on tarpeeksi syytä epäillä että autossa on polttoöljyä tankissa niin auto voidaan kyllä lavetilla viedä (tulli maksaa kaikki viulut & sijausauton käyttöömme) merkkihuoltoon jossa sitten ottavat ko näytteen.

Jotain rajaa ihmisten kyykytykselläkin.. onneksi ei ole moista koskaan osunut kohdalle, voisivat olla tullilaiset kummissaan kun sanoisin jyrkän ei heidän touhuilleen.

Kyllä nykyaikana tuollainen tarkastaminen on onnistuttava tekemään esim ihan pakokaasuanalyysillä, vähän kuin puhallutus.. ensin puhallus ja jos on tarpeeksi romilleja niin sitten mennään verikokeisiin jollaiseksi tuota pa-järjestelmän 'avausta' voisi luonnehtia.

Äänestä

Keskustelun aloittaja mietti toimen piteen laillisuutta. Ajoneuvolaista löysin tälläiset kohdat:

71 §
Ajoneuvon pysäyttäminen ja tarkastajan oikeudet
Ajoneuvon kuljettaja on velvollinen sallimaan teknisen tienvarsitarkastuksen suorittamisen.
Teknisen tienvarsitarkastuksen suorittamiseksi:
1) ajoneuvon kuljettaja on velvollinen vaadittaessa esittämään poliisimiehelle, tullimiehelle ja rajavartiomiehelle sekä tekniseen tienvarsitarkastukseen asiantuntijana osallistuvalle katsastuksia suorittavalle henkilölle ajoneuvon rekisteröinnistä annetun todistuksen, katsastustodistuksen ja muun vaatimustenmukaisuuden osoittavan asiakirjan, jonka mukana pitämiseen hän on velvollinen;
2) poliisimiehellä, tullimiehellä ja rajavartiomiehellä sekä tekniseen tienvarsitarkastukseen asiantuntijana osallistuvalla katsastuksia suorittavalla henkilöllä on oikeus ajoneuvon kuljettajan estämättä päästä ajoneuvoon sisälle ja tarvittaessa kuljettaa ajoneuvoa; ajoneuvon tarkastusta ei kuitenkaan saa ulottaa ajoneuvossa oleviin asumiseen käytettäviin tiloihin, ellei se ole tarkastuksen kohteena olevien seikkojen selvittämiseksi välttämätöntä.

Poliisimiehen, tullimiehen ja rajavartiomiehen oikeudesta pysäyttää ajoneuvo ja kuljettajan velvollisuudesta noudattaa poliisimiehen, tullimiehen ja rajavartiomiehen antamia määräyksiä säädetään tieliikennelain 7 luvussa.

72 §
Teknisen tienvarsitarkastuksen suorittaminen

Tekninen tienvarsitarkastus suoritetaan ilman ennakkoilmoitusta tieliikennelaissa tarkoitetulla tiellä tai muussa sellaisessa paikassa, missä ajoneuvon tulee täyttää tämän lain tai sen nojalla annettujen säännösten mukaiset vaatimukset. Teknisen tienvarsitarkastuksen suorittaja voi kuitenkin ilmoittaa tarkastusten suorittamisesta ennakolta, jos ilmoittamisella pyritään tehostamaan ajoneuvoa koskevien säännösten noudattamista. Jos tekninen tienvarsitarkastus suoritetaan katsastustoimipaikan läheisyydessä, ajoneuvo voidaan määrätä tarkastettavaksi tähän katsastustoimipaikkaan. (2.3.2007/233)

Tekniset tienvarsitarkastukset on suoritettava tasapuolisesti ja siten, että niistä ei aiheudu vaaraa tai kohtuutonta haittaa muulle liikenteelle taikka tarpeetonta viivytystä tai muuta kohtuutonta haittaa tarkastettavalle.

Teknisen tienvarsitarkastuksen suorittamisesta säädetään tarvittaessa tarkemmin valtioneuvoston asetuksella. Ajoneuvohallintokeskus voi antaa tarkempia ohjeita teknisen tienvarsitarkastuksen suorittamisesta.

74 §
Teknisen tienvarsitarkastuksen suorittaja

Tekniset tienvarsitarkastukset suorittaa poliisi. Myös tullilaitos ja rajavartiolaitos suorittavat teknisiä tienvarsitarkastuksia toimialueellaan.

Ajoneuvohallintokeskus järjestää teknisiin tienvarsitarkastuksiin ajoneuvon teknisen asiantuntemuksen tarkastuksen suorittajan avuksi sopimalla katsastustoimipaikkojen kanssa katsastusten suorittamiseen oikeutettujen henkilöiden osallistumisesta tarkastuksiin siinä laajuudessa kuin tarkastuksen suorittaja ja Ajoneuvohallintokeskus sopivat. Tekniseen tienvarsitarkastukseen osallistuvan katsastusmiehen on noudatettava, mitä ajoneuvojen katsastusluvista annetun lain 14 §:ssä säädetään.

Tekniseen tienvarsitarkastukseen asiantuntijana osallistuvalla katsastuksia suorittavalla henkilöllä tulee olla katsastustoimipaikan antama todistus oikeudesta osallistua asiantuntijana tekniseen tienvarsitarkastukseen. Todistus on pyydettäessä esitettävä tarkastettavan ajoneuvon kuljettajalle.

Ajoneuvohallintokeskuksen oikeudesta osallistua tekniseen tienvarsitarkastukseen säädetään ajoneuvojen katsastusluvista annetussa laissa.

Äänestä
  • laittoi dieselfarmariinsa ylimääräisen, metallisihtisen suodattimen 15 cm tankkausaukon jälkeen= et saa näytetä edes runnomalla.

    Nykydieseleistä et saa mistään muualta näytettä (hajottamatta konetta). Ihan puutaheinää noi höpötykset jostain suuttimien avaamisista=siellä kulkee sellaset paineet ja ovat niin hienoja systeemeitä, ettei commonrail-dieseleiden suuttimia availla niitä hajottamatta tienpäällä edes merkkihuollon laitteilla.

    Äänestä

  • Pelle. kirjoitti:

    laittoi dieselfarmariinsa ylimääräisen, metallisihtisen suodattimen 15 cm tankkausaukon jälkeen= et saa näytetä edes runnomalla.

    Tosiasiahan on että ainakin ylä-savon alueella on aika paljon poliisilla noita löpö ratsioita.Ja varmaan juuri siksi että tutut tai tuttujen tutut on siitä kateellisia kun eivät itse uskalla mökkiöljyllä ajaa ja tekevät ilmotuksen...Ja kun se ratsia jossain tienpäällä on nii kyllä pysäyttävät isot sekä pikku dieselit =D

    Äänestä

  • Pelle. kirjoitti:

    laittoi dieselfarmariinsa ylimääräisen, metallisihtisen suodattimen 15 cm tankkausaukon jälkeen= et saa näytetä edes runnomalla.

    Nykydieseleistä et saa mistään muualta näytettä (hajottamatta konetta). Ihan puutaheinää noi höpötykset jostain suuttimien avaamisista=siellä kulkee sellaset paineet ja ovat niin hienoja systeemeitä, ettei commonrail-dieseleiden suuttimia availla niitä hajottamatta tienpäällä edes merkkihuollon laitteilla.

    Tämä suihkun putkien avaus lienee väärinkäsitys. Kumisia paluuletkuja ovat todennäköisesti avanneet, jos ovat jotain avanneet.

    Äänestä

Vanha ketjuhan tämä on mutta tämä kohtakin oli aika koominen....

"-"Ei sieltä näe mistään. Vannotko että ajat dieselillä etkä polttoaineella?""

Kulkeeko auto muka ilman polttoainetta? Mitäs se diesel on ellei polttoainetta :)

Ei, kyllä tiedän että kevyttä polttoöljyä tarkoitti...

Äänestä
  • Juuri tän ketjun kirjoittelun aikaan mun tankki tutkittiin pirkanmaalla, sillä perinteisellä metrin vesiletkulla ja sitten katteltiin taivastakohden mitä se mahtais olla.
    Poliisit istui vaan autossansa kun oli kylmä ja useimmat pysähty kun tulli ohjas.

    Äänestä

  • löplöplöp kirjoitti:

    Juuri tän ketjun kirjoittelun aikaan mun tankki tutkittiin pirkanmaalla, sillä perinteisellä metrin vesiletkulla ja sitten katteltiin taivastakohden mitä se mahtais olla.
    Poliisit istui vaan autossansa kun oli kylmä ja useimmat pysähty kun tulli ohjas.

    Ei ole täällä pargasissa koskaan ollu. Nimismiehen kanssa on sovittu että tupaöljyllä ajetaan kun sitä saa helposti tomaattiviljelmän lämmityssäiliöstä.

    Äänestä

  • omavaraista kirjoitti:

    Ei ole täällä pargasissa koskaan ollu. Nimismiehen kanssa on sovittu että tupaöljyllä ajetaan kun sitä saa helposti tomaattiviljelmän lämmityssäiliöstä.

    Sama juttu täällä ,Oulusta vähä pohojoseenpäin olevassa kirkonkylässä.Naapurin kanssa muistetaan vallesmannia parilla tonkallisella kotipolttoista sillointällöin et saahaan ajella löpöllä ja homma pelaa kivasti sekä molemmat tyytyväisiä.

    Äänestä

Huom! Se kateus tuolla pohjois-suomessa suurta. Nopeusvalvontakin kuuluu olevan ns. nollatoleranssi linjalla. 60 / 69 ja 85 € keväällä 2011. Kempeleessä. Lapinlisää maksetaan kaikin keinoin noille poronmunan purijoille. Kiitti vaan mutta mulle riitti. Seuraava matka tehdään Laihialle. Siellä ovat kuulemma reilumpia nuo immeiset.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Ylläksellä tapahtuu kaikenl... kirjoitti:

Tulimme maanantaina ylläkseltä. Pellossa oli kaksi keltaliivistä huitomassa P-levikkeelle. Aattelin jo ajella ohitse, kun eivät miltään virkamiehiltä näyttäneet. Myöhemmin toki näin, että tullin sinivilkkuauto se siinä oli, oli vain pojilla takaluukku auki, ei tuota majakkaa näkynyt lainkaan.

No, pysähdyin.
- "Tullista päivää, onhan tämä diesel-auto?"
- "Päivää päivää, kyllä minä olen tutkinut että sillä se kulkee"
- "Tutkimme polttoaineen laadun, voisitteko avata polttoaineluukun"

Nousen autosta ja avaan avaimella läpän. Toinen miehistä alkaa tunkemaan tuommoista metristä letkua tankkiin. Jos oli jotain sihtejä, ovat nyt varmasti paskana. Voiko tullilta vaatia vahingon korvausta rikkoutuneesta sihdistä?

Miehet ähräävät kahteen pekkaan toista minuuttia, mutta eivät saa "näytettä", kun minulla on tankki lähes tyhjä, olin nimittäin menomatkalla huomannut, että halvinta oli Aavasaksan ST1:llä, siksi tankissa ei varmasti ollut kuin viitisen litraa ainetta.

- "Tuota, voisitko avata konepellin, niin näkisimme siitä, onko aine punaista vai vihreää"

Naurua pidätellen avaan konepellin, voi hellanlettas näitä virkamiehiä...

-"Ei sieltä näe mistään. Vannotko että ajat dieselillä etkä polttoaineella?"
-"No en uskalla vannoa, mutta kyllä kai shelliin pitää luottaa, että jos diesel-pistoolista lorottaa, niin saa oikeaa ainetta".

Vähän aikaa miehet tuumaavat ja toivottavat hyvää matkaa.

Ehkä tuossa tuli esitettyä vähän kärkevästi, mutta kyllä tullimiehet suurinpiirtein olivat asiallisia, tilanteen koomisuus vain jäi mieleen. Ovatko tällaiset ratsiat yleisiä, itse olen ajellut autolla kohta 20 vuotta ja tämä oli kyllä ensimmäinen tämänlaatuinen pysäytys. Vai onko joku ohituksestani tms vittuuntuneena tehnyt minusta aiheettoman ilmiannon? Mitä jos olisin ajanut ohitse, onko heillä pysäytysoikeutta, virkamiehiksi heitä ei olisi arvannut ennenkuin kohdalla, kun sinipaneeli katolla olisi näkynyt, avonainen skodan takaluukku esti sen taakse näkymisen?

Pitääkö matkailu lapissa lopettaa kokonaan, kun on vaarana, että joutuu virkamiesten vittuilun kohteeksi?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu