Matti Vanhanen tulee liian kalliiksi Suomelle.
Laskelmien mukaan Matti Vanhasen seikkailut Suomessa ja ulkomailla maksaa yhteiskunnallemme 950 000 euroa vuodessa.
Tähän summaan kuuluu mm. Vanhasen lomailu Torinossa veronmaksajien rahoilla.
Vanhanen käy liian kalliiksi Suomelle
4
120
Vastaukset 4
- Molemmat pois
Molemmat pois, pelkkiä paskanjauhajia.
- Känäkin riemuitsee
Känä on moittinut aiemmin, ettei Matti Vanhanen vieraile ulkomailla ja tee Suomea tunnetuksi yhtä paljon kuin Paavo Lipponen teki.
Matti Vanhanen päätti korjata tilanteen. Se kannatti. Vanhasta on filmattu Torinosta kansainvälisiin tv-lähetyksiin jo monta kertaa. Hyvin tuntuvat ohjaajat Suomen pääministerin tuntevan, kun jo avajaislähetyksessä kuvattiin hetki Vanhasta, kun Suomen joukkue marssi kentälle. Lumikourukisassa kamera kääntyi juhlivaan Matti Vanhaseen Markku Kosken loistavan laskun jälkeen.- Kurra
Luotettavien lähteiden mukaan kameran kuvatessa Matti Vanhasta, ohjaaja uskoi kuvaavansa Suomen Curling-joukkueen kapteenia, Markku Uusipaavalniemeä. Vasta jälkikäteen hänelle kerrottiin henkilön olleenkin Suomen pääministeri.
Että se siitä tunnettuudesta.
- Kana
KOkokokokoomuksen eduskuntatyhmä on kuulemma aikeissa vaihtaa puoluetta... liekö yllättävä kollektiivinen älykkyyskohtaus kyseessä?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1771580
Muistakaa pojat tämä.
Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.104793En ehkä onnistu siinä
Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.58735Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin
Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset203598- 128561
- 48546
Pahoin pelkään nainen
että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus50528- 37526
Viesti jonka haluaisit lähettää...
hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä15510- 25493