Helsingin Sanomat julkaisi tänään 15.2.2006 alankomaalaisen, alunperin Somaliassa muslimiperheessä kasvaneen poliitikon, Ayaan Hirsi Alin loistavan, Berliinissä 9.2.2006 pidetyn puheen. Kirjoitus oli otsikoitu "Tanskan kansa tarvitsee tukeamme".
Jo oli aikakin. Kirjoituksessa myös itsesensuroitunut Helsingin Sanomat saa kuulla kunniansa: "Lehden journalistinen velvollisuus oli haalia kokoon ja julkaista piirrokset profeetta Muhammedista. Hävetkööt muut lehdet ja televisiokanavat, joilta samainen rohkeus puuttui."
Olen täysin samaa mieltä Hirsi Alin kanssa.
Kunnioituksesta Hirsi Alin työtä kohtaan, mitä hän tekee sananvapauden, demokratian ja naisten aseman hyväksi, vaikka elääkin mielipiteittensä takia tappouhkauksien alaisena, henkivartijoiden suojaamana, haluan tuoda tälle palstalle hänen kirjoituksensa kokonaan.
"Olen vakuuttunut siitä, ettei demokratiaksi kutsuttu haavoittuvainen yritelmä
voi olla olemassa ilman ilmaisuvapautta. Ihmisiltä eri puolilla maailmaa tämä vapaus on evätty. Sananvapautemme on kallisarvoista, eikä se säily, ellei sitä käytetä.
Mielestäni Jyllands-Posten-lehti oli oikeassa julkaistessaan profeetta Muhammedia esittävät piirrokset. Myös muut eurooppalaiset lehdet, jotka julkaisivat ne myöhemmin, tekivät oikein. Tanskan kansa tarvitsee tukemme.
Sallinette, että kertaan tapahtumien kulun. Lastenkirjan profeetta Muhammedista kirjoittaneella kirjailijalla oli vaikeuksia löytää kuvitusta kirjaansa. Hänen mukaansa kuvittajat harjoittivat itsesensuuria, koska pelkäsivät väkivaltaa niiden muslimien taholta, joiden mielestä ei kukaan eikä missään saa tehdä kuvaa heidän profeetastaan.
Jyllands-Posten päätti tutkia asiaa tarkemmin. Oikeutetusti – näin uskon – lehti arveli, että tuollaisella itsesensuurilla on demokratian kannalta kauaskantoiset vaikutukset.
Lehden journalistinen velvollisuus oli haalia kokoon ja julkaista piirrokset profeetta Muhammedista. Hävetkööt muut lehdet ja televisiokanavat, joilta samainen rohkeus puuttui. Moiset intellektuellit elävät sananvapaudesta mutta hyväksyvät sensuurin. Henkisen keskinkertaisuutensa he naamioivat ylevillä termeillä kuten "vastuullisuus" ja "herkkyys", mutta he ovat pelkureita.
Hävetkööt myös poliitikot, jotka lausunnoissaan totesivat piirrosten julkaisemisen ja uudelleenjulkaisemisen olleen "tarpeetonta", "tunteetonta", "epäkunnioittavaa" ja "väärin". Uskon, että Tanskan pääministeri Anders Fogh Rasmussen toimi oikein kieltäytyessään vastaanottamasta tyrannivaltioiden edustajia, jotka vaativat häntä rajoittamaan lehdistön toimivapautta. Tänä päivänä meidän tulisi seistä hänen rinnallaan niin moraalisesti kuin aineellisesti. Hän käy esikuvasta Euroopan kaikille muille johtajille. Kunpa omalla pääministerilläni olisi Rasmussenin kaltaista sisua.
Hävetkööt myös ne eurooppalaiset yritykset, jotka Lähi-idässä mainostivat: "Me emme ole tanskalaisia", tai: "Emme myy tanskalaisia tuotteita". Mitä pelkuruutta. Nestlén suklaa ei maistu enää samalta tämän jälkeen, vai mitä?
Vapaudella on hintansa. EU:n jäsenvaltioiden tulisi korvata tanskalaisille yrityksille boikotista aiheutuneet taloudelliset menetykset. Muutama miljoona euroa on halpa hinta sananvapauden puolustamisesta. Jos hallituksemme laiminlyövät skandinaaviset ystävämme, toivon että kansalaiskeräyksiä organisoidaan tanskalaisyritysten auttamiseksi.
Mielipiteitä piirrosten mauttomuudesta ja tahdittomuudesta on tulvimiseen saakka – näkemyksiä, joiden mukaan piirrokset johtivat väkivaltaan ja epäsopuun. Mitä hyötyä niistä oli, moni ajattelee kovaan ääneen.
Ensinnäkin, piirrosten julkaiseminen vahvisti sen, että monet kirjailijat, elokuvantekijät, sarjakuvapiirtäjät ja journalistit, jotka haluaisivat kuvailla, analysoida tai kritisoida suvaitsemattomuuden piirteitä islaminuskossa kaikkialla Euroopassa, kärsivät laajalle levinneestä pelon ilmapiiristä.
Niin ikään paljastui, että Euroopassa on huomattava vähemmistö, joka ei ymmärrä tai hyväksy liberaalin demokratian periaatteita. Nämä ihmiset – monet heistä kansallisuudeltaan eurooppalaisia – ovat kampanjoineet sensuurin, boikottien, väkivallan ja uusien "islamofobiaa" ehkäisevien lakien puolesta.
Piirrokset toivat edelleen julkiseen valoon tosiseikan, että on valtioita, jotka häikäilemättä rikkovat diplomatian pelisääntöjä poliittisten päämääriensä saavuttamiseksi. Pahat hallitukset, kuten Saudi-Arabia, järjestävät "ruohonjuuritason" liikkeitä boikotoidakseen tanskalaista maitoa ja jogurttia samaan aikaan, kun ne armottomasti murskaavat ruohonjuuritason liikkeet, jotka taistelevat äänioikeuden puolesta.
Tänään olen täällä Berliinissä puolustamassa oikeutta loukata lain sallimissa puitteissa. Voitte ihmetellä: miksi Berliinissä? Ja miksi minä?
Berliinin historiassa avoin yhteiskunta on monasti kohdannut ideologisia haasteita. Tässä kaupungissa muuri sulki ihmiset kommunistivaltion rajojen sisälle. Tämä kaupunki toimi näyttämönä taistelussa eurooppalaisten järjestä ja sydämistä.
Avoimen yhteiskunnan puolustajat valistivat täällä ihmisiä kommunismin luonteesta. Marxin kirjoituksista keskusteltiin yliopistoissa, mielipidesivuilla ja kouluissa. Idästä paenneet toisinajattelijat kirjoittivat, tekivät elokuvia ja piirsivät sarjakuvia vakuuttaakseen länsimaalaiset siitä, että kommunismi oli vallan muuta kuin maanpäällinen paratiisi.
Huolimatta idän brutaalista sensuurista ja monien kommunismia ihailleiden lännessäkin harjoittamasta itsesensuurista, tämä taistelu voitettiin.
Tänään avoimen yhteiskunnan haastaa islamismi. Opin alullepanijana pidetään seitsemännellä vuosisadalla elänyttä Muhammed Abdullahia, jota pidetään myös profeettana. Monet hänen seuraajistaan ovat rauhallista väkeä. Kaikki muslimit eivät ole fanaatikkoja – ja heillä on minun puolestani täysi oikeus olla uskollisia vakaumukselleen. Mutta islamin sisällä kytee myös kovan linjan liike, islamismi, joka ei hyväksy demokraattisia vapauksia vaan haluaa tuhota ne.
Islamistien tavoitteena on vakuuttaa muut muslimit siitä, että heidän elämäntapansa on se oikea. Mutta kun islamismin vastustajat yrittävät paljastaa erheet Muhammedin opetuksissa, heitä syytetään loukkaavuudesta, herjaavuudesta ja sosiaalisesta välinpitämättömyydestä – jopa islamofobiasta ja rasismista.
Islamin kritisointi ei kuitenkaan ole rotu-, ihonväri- eikä kulttuuriperinnekysymys. Se on näkemysten taistelu, joka ylittää valtiolliset ja rodulliset rajat.
Miksi minä? Olen toisinajattelija, kuten ne tämän kaupungin itäosien asukkaat, jotka loikkasivat länteen. Minäkin loikkasin länteen. Synnyin Somaliassa, vartuin Saudi-Arabiassa ja Keniassa.
Olin aikoinani uskollinen profeetta Muhammedin säätämille periaatteille. Kuten ne tuhannet, jotka osoittivat mieltään tanskalaisia piirroksia vastaan, minäkin uskoin ennen, että Muhammed oli täydellinen – ja ainoa lähde ja kriteeri hyvän erottamiseen pahasta. Kun Khomeini vuonna 1989 julisti kuolemantuomion Salman Rushdielle Muhammedin loukkaamisesta, luulin hänen olevan oikeassa. Enää en usko niin.
Uskon, että profeetta oli väärässä asettaessaan itsensä ja näkemyksensä kriittisen tarkastelun yläpuolelle.
Uskon, että profeetta Muhammed oli väärässä asettaessaan naiset miesten alapuolelle.
Uskon, että profeetta Muhammed oli väärässä säätäessään, että homoseksuaalit tulee murhata.
Uskon, että profeetta Muhammed oli väärässä määrätessään, että uskonluopiot täytyy tappaa.
Hän oli väärässä sanoessaan, että avionrikkojat tulee ruoskia ja kivittää ja että varkaiden kädet tulee hakata irti.
Hän oli väärässä sanoessaan, että ne, jotka kuolevat ollessaan Allahin asialla, palkitaan paratiisilla.
Hän oli väärässä väittäessään, että kelvollinen yhteiskunta voi rakentua vain hänen periaatteilleen.
Profeetta teki ja sanoi hyviä asioita. Hän kehotti laupeuteen muita kohtaan. Mutta haluan korostaa, että hän oli myös epäkunnioittava ja tunteeton niitä kohtaan, jotka olivat hänen kanssaan eri mieltä.
Mielestäni on oikein, että Muhammedia kritisoidaan piirroksissa ja filmeissä. On tarpeellista kirjoittaa hänestä kirjoja, jotta tavallista kansaa voidaan valistaa Muhammedista.
Tavoitteenani ei ole loukata uskonnollisia tunteita, mutta en myöskään alistu tyrannialle. Kehotus, että ihmiset, jotka eivät hyväksy Muhammedin opetuksia, pidättäytyisivät piirtämästä hänen kuviaan, ei ole pyyntö kunnioittaa vaan vaatimus alistua.
En ole ainoa islamilainen toisinajattelija. Täällä lännessä on muitakin kaltaisiani. Ellei heillä ole henkivartijoita, he toimivat salanimien suojassa varjellakseen itseään vaikeuksilta. Mutta on myös muita, jotka eivät suostu antamaan periksi. Heitä on Teheranissa, Dohassa ja Riadissa, Ammanissa ja Kairossa, Khartumissa ja Mogadishussa, Lahoressa ja Kabulissa.
Islamismin, toisin kuin kommunismin, vastustajilla ei ole ydinaseita eikä muutakaan kättä pidempää. Meillä ei ole Saudi-Arabian öljymiljoonia. Emme polta lähetystöjä emmekä lippuja. Me kieltäydymme lähtemästä kollektiivisen väkivallan raivoisalle tielle. Lukumäärältämme olemme niin vähäinen ja hajanainen joukkio, ettei meistä mihinkään kollektiiviseen olisikaan. Äänestäjinä olemme lännessä käytännössä merkityksetön joukko.
Meillä ei ole muuta kuin ajatuksemme; ja ainoa mitä pyydämme, on reilu mahdollisuus ilmaista niitä.
Vastustajamme käyttävät voimakeinoja hiljentääkseen meidät. He käyttävät manipulointia: he väittävät olevansa kuolettavasti loukkaantuneita. He väittävät, että olemme henkisesti tasapainottomia, eikä meitä pidä ottaa vakavasti. Myös kommunismin puolustajat käyttivät samoja menetelmiä.
Taistelumme saattaa tänään näyttää vaikealta ja sekavalta, mutta olen optimistinen. Berliini on optimismin kaupunki. Kommunismi kukistui. Muuri sortui maahan. Vielä koittaa päivä, jolloin kaatuu myös se näkymätön muuri, joka nyt seisoo vapautta rakastavien ja totalitaaristen aatteiden turvaan ja houkutuksiin tyytyvien välillä."
Jo oli aikakin. Kirjoituksessa myös itsesensuroitunut Helsingin Sanomat saa kuulla kunniansa: "Lehden journalistinen velvollisuus oli haalia kokoon ja julkaista piirrokset profeetta Muhammedista. Hävetkööt muut lehdet ja televisiokanavat, joilta samainen rohkeus puuttui."
Olen täysin samaa mieltä Hirsi Alin kanssa.
Kunnioituksesta Hirsi Alin työtä kohtaan, mitä hän tekee sananvapauden, demokratian ja naisten aseman hyväksi, vaikka elääkin mielipiteittensä takia tappouhkauksien alaisena, henkivartijoiden suojaamana, haluan tuoda tälle palstalle hänen kirjoituksensa kokonaan.
"Olen vakuuttunut siitä, ettei demokratiaksi kutsuttu haavoittuvainen yritelmä
voi olla olemassa ilman ilmaisuvapautta. Ihmisiltä eri puolilla maailmaa tämä vapaus on evätty. Sananvapautemme on kallisarvoista, eikä se säily, ellei sitä käytetä.
Mielestäni Jyllands-Posten-lehti oli oikeassa julkaistessaan profeetta Muhammedia esittävät piirrokset. Myös muut eurooppalaiset lehdet, jotka julkaisivat ne myöhemmin, tekivät oikein. Tanskan kansa tarvitsee tukemme.
Sallinette, että kertaan tapahtumien kulun. Lastenkirjan profeetta Muhammedista kirjoittaneella kirjailijalla oli vaikeuksia löytää kuvitusta kirjaansa. Hänen mukaansa kuvittajat harjoittivat itsesensuuria, koska pelkäsivät väkivaltaa niiden muslimien taholta, joiden mielestä ei kukaan eikä missään saa tehdä kuvaa heidän profeetastaan.
Jyllands-Posten päätti tutkia asiaa tarkemmin. Oikeutetusti – näin uskon – lehti arveli, että tuollaisella itsesensuurilla on demokratian kannalta kauaskantoiset vaikutukset.
Lehden journalistinen velvollisuus oli haalia kokoon ja julkaista piirrokset profeetta Muhammedista. Hävetkööt muut lehdet ja televisiokanavat, joilta samainen rohkeus puuttui. Moiset intellektuellit elävät sananvapaudesta mutta hyväksyvät sensuurin. Henkisen keskinkertaisuutensa he naamioivat ylevillä termeillä kuten "vastuullisuus" ja "herkkyys", mutta he ovat pelkureita.
Hävetkööt myös poliitikot, jotka lausunnoissaan totesivat piirrosten julkaisemisen ja uudelleenjulkaisemisen olleen "tarpeetonta", "tunteetonta", "epäkunnioittavaa" ja "väärin". Uskon, että Tanskan pääministeri Anders Fogh Rasmussen toimi oikein kieltäytyessään vastaanottamasta tyrannivaltioiden edustajia, jotka vaativat häntä rajoittamaan lehdistön toimivapautta. Tänä päivänä meidän tulisi seistä hänen rinnallaan niin moraalisesti kuin aineellisesti. Hän käy esikuvasta Euroopan kaikille muille johtajille. Kunpa omalla pääministerilläni olisi Rasmussenin kaltaista sisua.
Hävetkööt myös ne eurooppalaiset yritykset, jotka Lähi-idässä mainostivat: "Me emme ole tanskalaisia", tai: "Emme myy tanskalaisia tuotteita". Mitä pelkuruutta. Nestlén suklaa ei maistu enää samalta tämän jälkeen, vai mitä?
Vapaudella on hintansa. EU:n jäsenvaltioiden tulisi korvata tanskalaisille yrityksille boikotista aiheutuneet taloudelliset menetykset. Muutama miljoona euroa on halpa hinta sananvapauden puolustamisesta. Jos hallituksemme laiminlyövät skandinaaviset ystävämme, toivon että kansalaiskeräyksiä organisoidaan tanskalaisyritysten auttamiseksi.
Mielipiteitä piirrosten mauttomuudesta ja tahdittomuudesta on tulvimiseen saakka – näkemyksiä, joiden mukaan piirrokset johtivat väkivaltaan ja epäsopuun. Mitä hyötyä niistä oli, moni ajattelee kovaan ääneen.
Ensinnäkin, piirrosten julkaiseminen vahvisti sen, että monet kirjailijat, elokuvantekijät, sarjakuvapiirtäjät ja journalistit, jotka haluaisivat kuvailla, analysoida tai kritisoida suvaitsemattomuuden piirteitä islaminuskossa kaikkialla Euroopassa, kärsivät laajalle levinneestä pelon ilmapiiristä.
Niin ikään paljastui, että Euroopassa on huomattava vähemmistö, joka ei ymmärrä tai hyväksy liberaalin demokratian periaatteita. Nämä ihmiset – monet heistä kansallisuudeltaan eurooppalaisia – ovat kampanjoineet sensuurin, boikottien, väkivallan ja uusien "islamofobiaa" ehkäisevien lakien puolesta.
Piirrokset toivat edelleen julkiseen valoon tosiseikan, että on valtioita, jotka häikäilemättä rikkovat diplomatian pelisääntöjä poliittisten päämääriensä saavuttamiseksi. Pahat hallitukset, kuten Saudi-Arabia, järjestävät "ruohonjuuritason" liikkeitä boikotoidakseen tanskalaista maitoa ja jogurttia samaan aikaan, kun ne armottomasti murskaavat ruohonjuuritason liikkeet, jotka taistelevat äänioikeuden puolesta.
Tänään olen täällä Berliinissä puolustamassa oikeutta loukata lain sallimissa puitteissa. Voitte ihmetellä: miksi Berliinissä? Ja miksi minä?
Berliinin historiassa avoin yhteiskunta on monasti kohdannut ideologisia haasteita. Tässä kaupungissa muuri sulki ihmiset kommunistivaltion rajojen sisälle. Tämä kaupunki toimi näyttämönä taistelussa eurooppalaisten järjestä ja sydämistä.
Avoimen yhteiskunnan puolustajat valistivat täällä ihmisiä kommunismin luonteesta. Marxin kirjoituksista keskusteltiin yliopistoissa, mielipidesivuilla ja kouluissa. Idästä paenneet toisinajattelijat kirjoittivat, tekivät elokuvia ja piirsivät sarjakuvia vakuuttaakseen länsimaalaiset siitä, että kommunismi oli vallan muuta kuin maanpäällinen paratiisi.
Huolimatta idän brutaalista sensuurista ja monien kommunismia ihailleiden lännessäkin harjoittamasta itsesensuurista, tämä taistelu voitettiin.
Tänään avoimen yhteiskunnan haastaa islamismi. Opin alullepanijana pidetään seitsemännellä vuosisadalla elänyttä Muhammed Abdullahia, jota pidetään myös profeettana. Monet hänen seuraajistaan ovat rauhallista väkeä. Kaikki muslimit eivät ole fanaatikkoja – ja heillä on minun puolestani täysi oikeus olla uskollisia vakaumukselleen. Mutta islamin sisällä kytee myös kovan linjan liike, islamismi, joka ei hyväksy demokraattisia vapauksia vaan haluaa tuhota ne.
Islamistien tavoitteena on vakuuttaa muut muslimit siitä, että heidän elämäntapansa on se oikea. Mutta kun islamismin vastustajat yrittävät paljastaa erheet Muhammedin opetuksissa, heitä syytetään loukkaavuudesta, herjaavuudesta ja sosiaalisesta välinpitämättömyydestä – jopa islamofobiasta ja rasismista.
Islamin kritisointi ei kuitenkaan ole rotu-, ihonväri- eikä kulttuuriperinnekysymys. Se on näkemysten taistelu, joka ylittää valtiolliset ja rodulliset rajat.
Miksi minä? Olen toisinajattelija, kuten ne tämän kaupungin itäosien asukkaat, jotka loikkasivat länteen. Minäkin loikkasin länteen. Synnyin Somaliassa, vartuin Saudi-Arabiassa ja Keniassa.
Olin aikoinani uskollinen profeetta Muhammedin säätämille periaatteille. Kuten ne tuhannet, jotka osoittivat mieltään tanskalaisia piirroksia vastaan, minäkin uskoin ennen, että Muhammed oli täydellinen – ja ainoa lähde ja kriteeri hyvän erottamiseen pahasta. Kun Khomeini vuonna 1989 julisti kuolemantuomion Salman Rushdielle Muhammedin loukkaamisesta, luulin hänen olevan oikeassa. Enää en usko niin.
Uskon, että profeetta oli väärässä asettaessaan itsensä ja näkemyksensä kriittisen tarkastelun yläpuolelle.
Uskon, että profeetta Muhammed oli väärässä asettaessaan naiset miesten alapuolelle.
Uskon, että profeetta Muhammed oli väärässä säätäessään, että homoseksuaalit tulee murhata.
Uskon, että profeetta Muhammed oli väärässä määrätessään, että uskonluopiot täytyy tappaa.
Hän oli väärässä sanoessaan, että avionrikkojat tulee ruoskia ja kivittää ja että varkaiden kädet tulee hakata irti.
Hän oli väärässä sanoessaan, että ne, jotka kuolevat ollessaan Allahin asialla, palkitaan paratiisilla.
Hän oli väärässä väittäessään, että kelvollinen yhteiskunta voi rakentua vain hänen periaatteilleen.
Profeetta teki ja sanoi hyviä asioita. Hän kehotti laupeuteen muita kohtaan. Mutta haluan korostaa, että hän oli myös epäkunnioittava ja tunteeton niitä kohtaan, jotka olivat hänen kanssaan eri mieltä.
Mielestäni on oikein, että Muhammedia kritisoidaan piirroksissa ja filmeissä. On tarpeellista kirjoittaa hänestä kirjoja, jotta tavallista kansaa voidaan valistaa Muhammedista.
Tavoitteenani ei ole loukata uskonnollisia tunteita, mutta en myöskään alistu tyrannialle. Kehotus, että ihmiset, jotka eivät hyväksy Muhammedin opetuksia, pidättäytyisivät piirtämästä hänen kuviaan, ei ole pyyntö kunnioittaa vaan vaatimus alistua.
En ole ainoa islamilainen toisinajattelija. Täällä lännessä on muitakin kaltaisiani. Ellei heillä ole henkivartijoita, he toimivat salanimien suojassa varjellakseen itseään vaikeuksilta. Mutta on myös muita, jotka eivät suostu antamaan periksi. Heitä on Teheranissa, Dohassa ja Riadissa, Ammanissa ja Kairossa, Khartumissa ja Mogadishussa, Lahoressa ja Kabulissa.
Islamismin, toisin kuin kommunismin, vastustajilla ei ole ydinaseita eikä muutakaan kättä pidempää. Meillä ei ole Saudi-Arabian öljymiljoonia. Emme polta lähetystöjä emmekä lippuja. Me kieltäydymme lähtemästä kollektiivisen väkivallan raivoisalle tielle. Lukumäärältämme olemme niin vähäinen ja hajanainen joukkio, ettei meistä mihinkään kollektiiviseen olisikaan. Äänestäjinä olemme lännessä käytännössä merkityksetön joukko.
Meillä ei ole muuta kuin ajatuksemme; ja ainoa mitä pyydämme, on reilu mahdollisuus ilmaista niitä.
Vastustajamme käyttävät voimakeinoja hiljentääkseen meidät. He käyttävät manipulointia: he väittävät olevansa kuolettavasti loukkaantuneita. He väittävät, että olemme henkisesti tasapainottomia, eikä meitä pidä ottaa vakavasti. Myös kommunismin puolustajat käyttivät samoja menetelmiä.
Taistelumme saattaa tänään näyttää vaikealta ja sekavalta, mutta olen optimistinen. Berliini on optimismin kaupunki. Kommunismi kukistui. Muuri sortui maahan. Vielä koittaa päivä, jolloin kaatuu myös se näkymätön muuri, joka nyt seisoo vapautta rakastavien ja totalitaaristen aatteiden turvaan ja houkutuksiin tyytyvien välillä."
Vastaukset 2
Vanhimmat
Hesari kirjoitti jo aiemmin syksyllä HIrsi Alista ja hänen kirjastaan Neitsythäkki. Tästä kirjastahan jäi suomenkielisestä painoksesta "vahingossa pois" ne kohdat, joissa tämä muslimimaasta paennut nainen arvosteli Muhammedia ja islamia. Itseäni kiinnostaa vieläkin, mitä sieltä "jäi" painamatta. Onko englannin kielisessä painoksessa kaikki Hirsi Alin jutut, vai onko siitäkin jäänyt pois ne kritiikit?
Niin, saahan sitä sanoa mitä haluaa. Hirsillä on oikeus mielipiteeseensä, mutta vastuullisessa asemassa olevien henkilöiden ei pidä tuollaisia asioita lähteä laukomaan. Jos ulkoministerit puhuisivat Saudi-Arabiasta tai vaikkapa USA:sta politiikkansa tähden "pahoina maina/hallituksina", ei taitaisi kansojen rauhanomaisesta rinnakkaiselosta olla senkään verran toivoa kuin nyt.
Kannattanee myös muistaa, että Muhammedin kuvien julkaiseminen on loukannut myös sellaisia maltillisia muslimeita, jotka eivät tule lainkaan toimeen äärimuslimien kanssa. Lisäksi tällaisten ristiriitojen ja "kokeilujen" toteuttaminen aikana jolloin muslimimaat elävät länsivaltojen (ja Venäjän) aiheuttaman sodan ja myllerrysten keskellä (omista sisäisistä ongelmista puhumattakaan) vaikuttaa jostain syystä ennemminkin kiusanteolta ja provosoinnilta kuin sananvapauden puolustamiselta.
Ayaan Hirsi Alin kimppuun en tässä käy. Ymmärrän täysin että kaiken kokemansa jälkeen hän on katkera, tulisieluinen taistelija ja toivottaa tervetulleeksi vastakkainasettelun. Kansojen välisen yhteiselon suhteen uskoisin silti enemmän konsensuksen voimaan. Vaikka kyllähän kuvien julkaisua ja riitelyäkin voidaan jatkaa jos se niin tärkeältä tuntuu...