Tämä sama juttu on myös tuolla paniikkihäiriö palstalla mutta koska tämä selkeästi liittyy myös ehkäisyyn kopsasin tämän tänne.Ja toivon siitä olevan apua muillekin.
Hei!
Kirjoitin tuonne alas jutun sekoanko? eli tarinani kun sain viime lauantaina paniikkikohtauksen kaupassa.Myöhemmin kirjoitin sen jälkeen miksei se jännittynyt outo olotila ottanut lauetakseen.
Tilannehan meni siihen että lauantain jälkeen olo outo ja epätodellinen ja jännittynyt.
Maanantaina olin jo niin sekaisin ,pelosta kai osittain ,että istuin vain lattialla ja itkin.
Tuntui kun loppu olisi tulossa.
Hädissäni olin siinä kunnes tajusin että apua on saatava ja koitin saada yhteyttä paikalliseen terveysasemaan.
Sieltä ei vastattu vaikka soittoaikaan soitinkin.
Sitten ajattelin että jos joku mielenterveystoimisto tai muu vastaava voisi auttaa,mutten saanut paikalliseen omaan numeroa.
Aloin olla jo aika paniikissa taas kunnes surffailin suomi24 sivuja ja löysin juttua naisesta jolla oli alkaneet samat oireet ehkäisypillereistä.
Ja tutkin juttua lisää.
Silloin itsekin tajusin että kaikki nää oireet alkoivat silloin kun aloin syömään minipillereitä.
Tänään tulee tasan 2 vkoa kun lopetin ne pilsut koska tunsin etten ole niiden kanssa oma itseni.
Mutta kun laskin omaa kuukautiskiertoani huomasin että juuri lauantaina oli oman kuukautiskiertoni keltarauhashormoni huippu.Ja minä olin vielä lisännyt kehooni keltarauhasta.
Sunnuntaina piti katsos menkkojen alkaa.
Naisilla keltarauhashormonin määrä on juuri huipussaan ennen menkkoja.Ja keltarauhashormonin poistuminen elimistöstä kestää noin 3kk.Vaikka britti tutkimuksen mukaan naisen elimistön hormoni tasapainon täydellinen saavuttaminen hormonilääkityksen jälkeen kestää jopa 10 vuotta.
No siinä sitten pähkäilin mikä eteen kunnes muistin erään homeopaattisen tippa valmisteen jota käytetään naisilla juuri pms oireisiin,vaihdevuosiin,lapsettomuuteen jne.Tuolla Mulimen nimisellä tuotteella siis saadaan naisen kehoon se ihanteellinen hormonitasapaino.
Ja juuri sitähän minä tarvitsinkin.Joten soitin lähellä olevaan luontaistuote liikkeeseen itkun sekaisella äänellä ja kerroin mitä olin syönyt ehkäisynä ja missä tilassa olin nyt.
ja luojalle kiitos siellä oli sellanen vanhempi naisfytonomi joka tiesi täsmälleen oireeni ja olotilani paniikkikohtausoireita myöten.Koska hänkin oli joskus elämässään syönyt juuri minipillereitä ja mennyt niistä ihan sekaisin.
Joten menin tapaamaan häntä ja sain kuukauden kuurin Mulimen tippoja.
Sekä kuukauden kuurin Ruusunjuuri uutetta.
(http://personal.inet.fi/koti/sini.marjanen/rrfin.htm)
Tuossa hiukan infoa siitä.
Koska olin aika sekavassa tilassa noi muutenkin.Lähinnä siis peloissani ja itkuinen ja muutenkin tillintallin.Sain tuota ruusunjuurta nostamaan omaa yleiskuntoani ja hiukan piristämään ja samalla myös ehkäisemään hiustenlähtöä koska hiuksetkaan ei meinaa tässä päässä pysyä.
Lisäksi tämä mukava nainen kehoitti minua syömään ns hermovitamiineja eli B ryhmän vitamiineja joten kävin hakemassa myös kk satsi beko strong merkkisiä b vitskuja.
Ja hyvät ihmiset minun oli pakko tulla kirjoittaa tänne että olen nyt 2 päivää näitä valmisteita syönyt ja voin ihan helvetin hyvin!
kävin jopa ikeassa syömässä pahimpaan ruuhka aikaan ja normaalisti vanhassa olotilassa jos oisin ollut niin se olisi ollut paniikkikohtaus paikka number 1.
Mutta ei mitään oireita,ei tykytystä rinnassa, ei pinnallista hengitystä,ei käsien tärinää ,ei heikotusta ja tunnetta että seinät kaatuu päälle ,nyt äkkiä ulos-tunnetta.
Söin ja nautin hyvästä seurasta ja se oli ihanaa.
Kun maanantaina 13.päivä tutkin näitä juttuja ,tajusin monta asiaa.
-Hormonaalinen ehkäisy altistaa näille oireille
-Hormonaalinen ehkäisy tuhoaa joissakin tapauksissa naisen kehosta juuri näitä ns.hermovitamiineja eli b ryhmän vitamiineja näin lisäten naisten hermostollisia ongelmia
-myös naisilla joilla on pahat pms oireet eli kehon oma keltarauhastaso on korkeimmaan kärsivät samoista oireista kun paniikki häiriöiset
Tässä nyt muutamia huomioita mitä tein kun etsin tietoa tilastani.
Itse voin sanoa kärsiväni ihan kauheista pms oireista joita vielä sitten ehkäisy pahensi.
En tietenkään väitä että kaikkien kohdalla näin olisi mutta kauheasti löytyi netistä tarinoita joissa oli kovin samoja piirteitä kun minulla ja lukuisilla muilla naisilla.
Joten 2 päivää olen näitä valmisteita nauttinut.
Olo on rento,välitön ja naurattaakin paljon ja hymyilyttää.
Ikeassa oli jälleen kerran mukava käydä.
Ja rinnan puristukset ja käden tutinat ovat nyt poissa.
Olo on kerrassaan mainio.En ole aiemmin paljoa perustanut noista luontaisjutuista mutta nyt uskon niiden tehneen minulle hyvää.
Ja sen vannon etten enää koskaan koske hormonaaliseen ehkäisyyn.
Syön siis ehdottomasti nuo kaikki luontaiskuurit loppuun.
Ja suosittelen muitakin naisia katsomaan sitä omaa olotilaa ja laskemaan osuuko pahimmat kohtaukset ja oireet juuri sinne loppukiertoon ja jos ei muuta niin sitten kandee ihan käydä mittauttamassa noita hormoni arvoja.
Niin ja voisi olla hyvä luopua siitä hormonaalisesta ehkäisystä.Hormooneilla on kuitenkin varsin iso osa ihmisen kehossa ja niillä ei pidä pelleillä.
Vaikeimman kautta se kai piti minunkin kokea.
Ja tosiaan b ryhmän vitamiineja suosittelen kaikkien syötäväksi.
Tässä nyt siis vain minun tarinani jos se ei muita opeta niin minua tämä ainakin opetti ja arvostan nyt omaa mielenterveyttäni helvetin paljon enemmän.
Nyt siis vain koitan saada kehoni hormonit balanssiin.
Ja syön kiltisti B-vitamiinit ja porkkanatkin lautasen reunalta kunhan oireet eivät vain enää palaa;)
P.S. kokeilin myös reikihoitoa ja pyysin kaukoreikiä ja tunsin senkin ihan hyvänä ja rentouttavana että jos joku miettii kandeeko mennä niin sanoisin joo kandee.
Enkä tiedä muuten johtui reikistä vai ruusunjuuri tipoista mutta mä nukuin mitä ihaninta ja parhainta unta viimeyönä.
Se uni oli tosi lepuuttavaa ja itsetuntoa vahvistavaa.Otin siinä unessa matsia sen yhden tooosi ison suomalaisen mies näyttelijän kanssa ja aamulla se kyllä hymyilytti kun olen yleensä sellainen arkajalka ja nyt olin jo unessa sellainen bad ass. Heh hymyilyttää mutta siitä unesta jäi sellainen tunne ettei ole mitään mistä en selviäsi ja että mussa on voimaa.Ja se oli tunne jota mä tarvitsin.
Kiitos kuitenkin kaikille jotka luitte aikaisemmat juttuni ja kannustitte ja autoitte.
Ja toivon että tästä mun kokemuksesta joku muukin saa apua.
Mie ainakin säikähin niin kauheesti että nyt se on maailman loppu mie sekkoon,Mutta onneksi ollaan nyt jo hyvis fiiliksis.
Hyvää kevättä kaikille=))))))

Vastaukset 4
Vanhimmat
että sulla menee hyvin! täytyy kyllä oikeesti harkita pillereiden jättämistä. mullakin paniikkihäiriö, sekä sos.tilanteiden pelkoa ja ahdistusta yms. kakkaa että voisikohan toi munkin kohdalla auttaa. mutta aattelin vain että mitä sitten käytät pillereiden tilalla ehkäisynä? ei oikein tunnu houkuttelevalta siirtyä kondoomin käyttöön. jotenkin tuntuu että noi terveydenhoitajat vaan haluu väkisinkin tunkea mulle niitä pillereitä eikä oo halukkaita kertomaan vaihtoehtoisista menetelmistä....
no mulla on ainakin persona kone nyt tuolla kaapissa.
Kunhan hormonit tasoittuu aloitan sen käytön.
siis mitä ihmettä se on?
PERSONA on uusi ehkäisymenetelmä, joka käyttää hyväkseen naisen elimistön antamia tietoja ja kertoo, milloin ehkäisyä ei tarvita. Suurimman osan aikaa ehkäisy on nimittäin tarpeetonta.
PERSONA koostuu virtsakokeen tekemiseen tarkoitetuista kertakäyttöisistä testipuikoista ja "opettelee" tuntemaan naisen kuukautiskierron niiden perusteella.
PERSONA analysoi niiden hormonien määrän, jotka kemiallisten "lähettien" tavoin ohjaavat kuukautiskiertoa. Hormonit mitataan aamuvirtsasta kahdeksan kertaa joka kierron aikana - 16 kertaa ensimmäisen kierron aikana - ja PERSONA säilyttää kuuden viimeisen kuukautiskierron tiedot.
Tärkeimmät kuukautiskiertoon liittyvät hormonit ovat estrogeeni ja luteinisoiva hormoni (LH). Estrogeenitason nousu aiheuttaa naisen kehossa muutoksia, joiden ansiosta miehen siittiösolut säilyvät naisen elimistössä riittävän pitkään hedelmöittääkseen munasolun. LH:n määrän voimakas lisääntyminen kuukautiskierron puolivälissä saa kypsän munasolun irtoamaan munasarjoista. Munasolu on hedelmöitymiskelpoinen korkeintaan 24 tunnin ajan. PERSONA ottaa huomioon hormonien määrän muutokset sekä munasolun ja siittiöiden eliniän ja määrittää niiden avulla ajanjakson, jolloin nainen voi tulla raskaaksi.
Koetulokset ovat osoittaneet, että jos PERSONA-menetelmää käytetään ohjeiden mukaan ainoana ehkäisymenetelmänä, sen ehkäisyvarmuus on 94% (jos sata naista käyttää PERSONA-menetelmää vuoden ajan, heistä kuusi voi tulla raskaaksi koska PERSONA ei ole tunnistanut hedelmällistä jaksoa).
PERSONA sopii sinulle, jos luonnollinen kuukautiskiertosi on pituudeltaan 23-35 päivää ja sen pituus vaihtelee korkeintaan kymmenen päivää. Kuukautiskierron pituus lasketaan kuukautisten alkupäivästä seuraavien kuukautisten alkamista edeltävään päivään. Älä käytä PERSONAa, jos imetät, käytät hormonitasapainoon vaikuttavaa lääkitystä (esim. ehkäisypillereitä, lapsettomuuden hoitoon tarkoitettua hormonilääkitystä tai hormonikorvaushoitoa) tai jos sinulla on vaihdevuosioireita. Jotkin lääkeaineet ja sairaudet voivat vaikuttaa PERSONA-menetelmän toimintavarmuuteen, joten neuvottele aina lääkärisi tai gynekologisi kanssa, jos olet epävarma. Tutustu PERSONAa koskeviin ohjeisiin jo ennen kuin ostat ensimmäisen pakkauksen ja avaat sen.
Tuo oli yhdeltä saitilta otettu teksti.
Persona sivutkin on nyt olemassa mutta ne ei jostain syystä ota auetakseen.
Mutta tuossa nyt jotain infoa.
Olen aikaisemmin kyseistä laitetta käyttänyt ja siirryn siihen taas ,se on paras minulle.