Onko kellään kokemusta Modafinil-lääkkeestä? Jenkkilässä on tuota käytetty jo 7 vuotta.
http://www.iltalehti.fi/2006/02/17/200602164121631_uu.shtml
Yöunta aiotaan lyhentää lääkkeellä
Kiireiseen elämänrytmin avittajaksi kaavaillaan lääkettä, jonka turvin vähimmillään kahden tunnin yöuni riittäisi tyydyttämään unentarpeen.
"Elämäntapapilleristä" kertoo brittiläinen tiedelehti New Scientist tulevassa numerossaan. Yhdysvalloissa on ollut jo seitsemän vuotta markkinoilla Modafinil-piriste, jonka käyttäjä kertoo selviävänsä mainiosti neljän tunnin yöunella. Toinen vastaavanlainen tuote on kehitteillä.
Tutkijat ovat erimielisiä siitä, pitääkö unentarvetta säädellä lääkkein kiihkeän elämänrytmin nimissä.
- Vuosikymmenessä tai kahdessa kykenemme kytkemään unen pois päältä farmaseuttisin keinoin, Lontoon Imperial Collegen tutkija Russell Foster arvioi brittiviestimissä.
"Hirveää!"
Glasgow'n yliopiston unitutkimuskeskuksen johtaja, professori Colin Espie on epäilevämpi.
- En kykene kuvittelemaan ihmisiä jonottamassa lääkettä, jonka avulla he voisivat kahdeksan tunnin sijasta nukkua kaksi ja valvoa 22 tuntia tehdäkseen työtä ja pitääkseen hauskaa.
Surreyn yliopiston johtava unitutkija Neil Stanley ei pidä unentarpeen kutistamisesta vähiin piristein.
- Se olisi hirveintä, mitä yhteiskunnalle saattaisi tapahtua.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.