Tuolla alemmassa keskustelukestjussa nimimerkki Tapani1 tuskastui minuun, koska en osaa hänen mukaansa erottaa opillisia kysymyksiä henkilöstä.
Ymmärrän sen, että matemaattiset lainalaisuudet pysyvät samoina riippumatta siitä, kuka matematiikkaa käyttää tai opettaa. Uskonto on minusta eri asia. Se on olemassa ja ilmenee maailmassa vain ihmisten välityksellä. Siinä suhteessa se muistuttaa kovasti rakkautta - ja raamattu sanookin, että Jumala on Rakkaus. En pysty kuvittelemaan rakkautta, joka olisi irrallaan ilmenemisestään. En myöskään pysty kuvittelemaan uskontoa, joka olisi hyvä ja oikea erillään siitä, miten se toimii ja ilmenee maailmassa siihen uskovien välityksellä.
Toivoisin mormoneilta ja muilta palstan keskustelijoilta näkemyksiänne siitä, miten henkilö voidaan erottaa opillisista kysymyksistä. Minun ymmärrykseni ei tässä asiassa riitä.
Laitan tähän vielä aihetta sivuavan puheenvuoroni tuolta alemmasta ketjusta:
Kun mormonivanhempi tai jehovantodistajavanhempi kasvattaa lapsiaan, niin miten tästä on erotettavissa henkilö ja uskonto? Minäkin olen kasvattanut omat lapseni kaiken sen rakkauden, ymmärryksen ja tiedon varassa, mitä minulle on suotu. Koko elämäni on lahjaa Jumalalta, lapset ovat Jumalalta, Häneltä on koti, vaatteet, ravinto, hyvät naapurit, ystävät, rakkaat kotieläimet. Miten sinä ehdotat, että erottelisin oman tapani kasvattaa lapsiani ja koriani omasta elämänkäsityksestäni ja vakaumuksestani? Juuri tämän elämänkokemuksen ja vakaumuksen varassa olen lapseni kasvattanut - eihän minulla mitään muuta vakaumustakaan ole, hyvä ihminen!
En todellakaan toivo, että omat lapseni pystyisivät erottelemaan erikseen "tuossa on uskova äitimme" ja "tuossa on se kakkosäiti, joka ei usko".
Onko sinulla mormonismin lisäksi useita muitakin elämänasenteita ja vakaumuksia, joita sovellat eri tilanteisiin - niin kuin Mr. Jekyll ja Mr. Hyde?
Ymmärrän sen, että matemaattiset lainalaisuudet pysyvät samoina riippumatta siitä, kuka matematiikkaa käyttää tai opettaa. Uskonto on minusta eri asia. Se on olemassa ja ilmenee maailmassa vain ihmisten välityksellä. Siinä suhteessa se muistuttaa kovasti rakkautta - ja raamattu sanookin, että Jumala on Rakkaus. En pysty kuvittelemaan rakkautta, joka olisi irrallaan ilmenemisestään. En myöskään pysty kuvittelemaan uskontoa, joka olisi hyvä ja oikea erillään siitä, miten se toimii ja ilmenee maailmassa siihen uskovien välityksellä.
Toivoisin mormoneilta ja muilta palstan keskustelijoilta näkemyksiänne siitä, miten henkilö voidaan erottaa opillisista kysymyksistä. Minun ymmärrykseni ei tässä asiassa riitä.
Laitan tähän vielä aihetta sivuavan puheenvuoroni tuolta alemmasta ketjusta:
Kun mormonivanhempi tai jehovantodistajavanhempi kasvattaa lapsiaan, niin miten tästä on erotettavissa henkilö ja uskonto? Minäkin olen kasvattanut omat lapseni kaiken sen rakkauden, ymmärryksen ja tiedon varassa, mitä minulle on suotu. Koko elämäni on lahjaa Jumalalta, lapset ovat Jumalalta, Häneltä on koti, vaatteet, ravinto, hyvät naapurit, ystävät, rakkaat kotieläimet. Miten sinä ehdotat, että erottelisin oman tapani kasvattaa lapsiani ja koriani omasta elämänkäsityksestäni ja vakaumuksestani? Juuri tämän elämänkokemuksen ja vakaumuksen varassa olen lapseni kasvattanut - eihän minulla mitään muuta vakaumustakaan ole, hyvä ihminen!
En todellakaan toivo, että omat lapseni pystyisivät erottelemaan erikseen "tuossa on uskova äitimme" ja "tuossa on se kakkosäiti, joka ei usko".
Onko sinulla mormonismin lisäksi useita muitakin elämänasenteita ja vakaumuksia, joita sovellat eri tilanteisiin - niin kuin Mr. Jekyll ja Mr. Hyde?
Vastaukset 5
Vanhimmat
sai kuulla kaikki Kristuksen opetukset ja monet muut, mutta he luopuivat. Olisiko kristinuskoa sitten punnittava näiden luopuneiden perusteella? Varmaan jokaisella oli perustellut syynsä. Silti oppi ei muuttunut heidän vuokseen. Se on täysin erossa henkilön ominaisuuksista.
Uskonnon arvostelu henkilöistä käsin on epäasiallista eikä edistä totuuden löytämistä, vaan palvelee luopioita löytämään tekosyitä luopumukseen. Monet loukkaantuivat Kristukseenkin. Sinä olet loukkaantunut isääsi, joka on koettanut kertoa siitä, minkä tietää todeksi.
Avaaja ei puhu isästään. Tapanin kommentti ei ole suhteessa avaukseen. Epäasiallista. Jos ei ole muuta sanottaavaa, olisi tuonkin voinut jättää sanomatta.
kirjoittajan tyylistään.
Tunnet henkilöt tai et tunne. Se ei liity asiaan. Keskity olennaiseen niin et sotkeennu lillukanvarsiin. Eikö mormoneita ollutkin Suomessa niin vähän, että lähes kaikki tuntevat toisensa. So what, missä on pihvi?
sotkeminen ei ole "lillukanvarsia".