hermosärky jalassa

kiki

Onko kellään hermosärkyä jalassa pääsääntöisesti lepoasennossa??
Minulla koskee öisin ettei voi nukkua , vain toiseen jalkaan. Alaselkäkin on jäykkä ja kipeä, kipeen jalan lonkka ei taivu ulospäin kunnolla.Kipu jalassa on kulkee säännönmukaisesti tiettyä rataa pitkin ,pakarasta isoon varpaaseen.Olen käynyt magneettikuvassa lonkasta ja lannerangasta, mitään ei ole löytynyt, lisäksi uä- lonkasta , ei tulehdusta. Mikä voisi aiheuttaa tälläisen hermosäryn??? Tuntuu kuin lääkärit ei tajuaisi mitään ne vaan antaa särkylääkereseptin ja sairaslomaa jos itse pyytää ja käskevät ottaa yhteyttä jos ei helpota , eli ei minkään näköistä
jatkuvuutta ole hoidolla että yksi tutkisi loppuun kunnolla.Olen käynyt sekä yksityisellä ja kunnallisella puolella.Kirurgi ja Fysiatri ovat jalkaa tutkinut, mutta siihen se jää, pitäisi itse olla vinkumaan ja vaatimaan hoitoa mutta ei ilkeä
jatkuvasti. Olen kumminkin vähän yli kolmekymppinen ja liikunnallinen ihminen, ei ylipainoa. Mikä neuvoksi, onko jostain ollut apua tai onko samanlaista vaivaa ja diagnoosi on tehty.
Kiitos etukäteen vastauksista.

54

64644

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Takku

      Hermosärkyyn ei auta mikään muu kuin hamppu,eli Suomesta et saa mitään muuta hamppu tuotetta kun hampunsiemenöljyä,mutta jopa sekin auttaa hermösärkyyn.http://www.finola.com/Tuossa on osoite josta voit tilata sitä,tai ostaa kaikista hyvin varustetuista yliopistollisista apteekeista.Itselläni on MS-tauti ja sen kivut ovat just hermosärkyä,olen pitänyt kivut jo kahden vuoden ajan hamppuöljyllä kurissa,suosittelen.

      • Anonyymi

        Ei auta edes se


      • Anonyymi kirjoitti:

        Ei auta edes se

        Mulla on jalkaan auttanut pregapalin lääke ei vie kokonaan kipua mutta helpoittaa sen verran että voi nukkua, kävely taas sen jalan virheasennon takia aiheuttaa "terveeseen" jalkaan polvikipua johon joudun taas buranaa ottamaan koska Prega ei auta siihen kipuun.


    • myös

      yöllistä ja varsinkin aamuöistä särkyä jaloissa mutta tutkimuksia ei suuremmin tehty vaan lääkäri sanoi minulla olevan levottomat jalat!

    • lue.

      Jep. Veikkaan, etta sulla on (ehka urheiluharrastusten vuoksi tai jostain muusta syysta) syntynyt ns. AHTAUMAA lonkan seudulle - siis joku osa selkarangan luustosta on hieman "painunut kasaan" tms...taman tyyppista voi aiheutua esim. liian painavien tavaroiden kantamisesta.

      Joka tapauksessa tama ahtauma aiheuttaa sita hermopuristusta ja se kipu sitten sateilee pitkin jalkaa.

      AVUKSI: lonkan ja jalkojen venyttely - oikeastaan sinun pitaisi esim. suorittaa rivakka potku molemmilla jaloilla suoraan alaspain (tata on vaikeaa selittaa), mutta se yksinkertaisesti "avaisi hermoradat" ja kivun lievitys saattaa olla valiton!

      Jos sinulla on kaveri, han voisi suorittaa tietynlaisen "jalan vedon" pois "ahdistuksesta"...eli siis nopea, rivakka (mutta ei vakivaltainen) jalan "nytkays" itseen pain kun toinen on makuuasennossa.

      (mutta homma ei siis saa menna repimiseksi)

      • hoidettu

        "siis joku osa selkarangan luustosta on hieman "painunut kasaan" tms..."

        Kuvailit juuri SI-nivelen dislokaation...


      • Nimetön
        hoidettu kirjoitti:

        "siis joku osa selkarangan luustosta on hieman "painunut kasaan" tms..."

        Kuvailit juuri SI-nivelen dislokaation...

        Joku vois selittää sen SANOIN ei linkkejä kiitos


      • Nimetön
        hoidettu kirjoitti:

        "siis joku osa selkarangan luustosta on hieman "painunut kasaan" tms..."

        Kuvailit juuri SI-nivelen dislokaation...

        ???


      • Inka
        hoidettu kirjoitti:

        "siis joku osa selkarangan luustosta on hieman "painunut kasaan" tms..."

        Kuvailit juuri SI-nivelen dislokaation...

        Onpa si-nivel sinun mielestäsi tosi epämääräinen käsite: "joku osa selkärangan luustossa". Voiko se nykyään sijaita vaikka niskanikamissa? Vastaa kunnolla, jos kerran vastaat.


    • selkäpenkki

      Mulla on ollu samantyyppisiä kipuja, ja iskias kipuiluna juuri lonkan ja pakaran seutuvilla. Tein omatekoisen "selkäpenkin" filmivanerista, jota vahvistin alapuolelta, koko n. 2m *50cm. Laitoin toiseenpäähän vanhasta vyöstä jalkalenkit, sen verran naftit, että jalka mahtuu sujahtamaan lenkkiin. Sitten jalkopää saunajakkaran päälle, ja itse makoilemaan 10 min kerralla, pari kertaa päivässä. selkä venyy samanlailla kun kalliissakin penkissä, ja mahtuu sängyn alle piiloon. Ja toimii ainakin minulla, helpotti iskiakseen. Eikä maksa matsku paljon, vaikka kokeilee.

      • wointi

        Vaadi lisää virallisia hoito-ohjeita! Nuo omatekoiset jutut onnistuvat joskus, mutta riskejä on. Yleensä fysioterapeutit neuvovat välttämään äkkinykäyksiä, ne voivat joskus pahentaa tilannetta.
        Välilevyn pullistumaa EI voi työntää takaisin, se on kuulemma helppoa kuin hammastahnan saaminen tyhjäksi puristettuun tuubiin. Mutta kaikenlaista hyvää hoitoa on tarjolla. Itselleni suositeltiin Selkäliiton lääkärin toimesta OMT-fysioterapeuttia, ja se vei pahimman yli.


      • wointi
        wointi kirjoitti:

        Vaadi lisää virallisia hoito-ohjeita! Nuo omatekoiset jutut onnistuvat joskus, mutta riskejä on. Yleensä fysioterapeutit neuvovat välttämään äkkinykäyksiä, ne voivat joskus pahentaa tilannetta.
        Välilevyn pullistumaa EI voi työntää takaisin, se on kuulemma helppoa kuin hammastahnan saaminen tyhjäksi puristettuun tuubiin. Mutta kaikenlaista hyvää hoitoa on tarjolla. Itselleni suositeltiin Selkäliiton lääkärin toimesta OMT-fysioterapeuttia, ja se vei pahimman yli.

        - meni näköjään Kikille tarkoitettu vastaus väärään paikkaan! Sorry!


      • Jäsenkorjaaja
        wointi kirjoitti:

        - meni näköjään Kikille tarkoitettu vastaus väärään paikkaan! Sorry!

        Jos kaikki kliiniset tutkimukset on jo tehty, niin onko tutkittu nikamalukkojen ja/tai si-nivelen lukko/toiminta häiriöt.

        Ovathan muutkin syyt mahdollisia, mutta vika vois olla ihan mekaanisessa hermon juuripuristus oiressa, jonka voi aiheuttaa nikamalukko tai lihasjännitys, joka myös voi olla seurausta em. subluksaatioista.

        On aivan mahdollista, että lääkärit eivät ole tutkineet manuaalisesti selkääsi, jos magneetti-kuvatkin on otettu, niin manipulaatiohoidon vasta-aiheetkin alkavat olla vähissä.

        ...kannattais ainakin kokeilla; paljon voi saada, mutta tuskin paljon menettää! ...ja ennenkaikkea hoidettaisi vika kuntoon, eikä vain oireita!


    • Tuiretuinen

      Olen tänä kesänä fillaroinut kuten aiemminkin, kun sää sallii, siis paljon. En uskoisi kivun johtuvan siitä, melkeinpä liikkeessä on paras olla. Jalkoja kuitenkin särkee pakaroiden päältä ristiselästä sivuja pitkin alas, mutta ei se muistuta iskiassärkyä. Kipu viiltää sivuista sääriin. Yöt ovat painajaismaisia.Oikeastaan valvon koko ajan. Myös oikean käden olkapäästä peukaloon juilii kummasti ja 90 asteen kulma saa sormet, varsinkin peukalon tunnottomaksi ja pistelee. Onko kenelläkään ollut vastaavaa? Olisiko lisäravinteista apua, hierontaa kavahdan ainakin nyt kun on kipua?

      • eke2

        minulla lähes samanlaiset oireet, selkäni leikattiin ,kun todettiin paha nikamasiirtymä hermot oli puristuksessa, pakarasta lähti jumalaton kipu jalan sivua pitkin jalkapohjaan. leikkauksen jälkeen ( siis useiden leikkauksien, koska sain jonkun bakteerin töölössä) jonkun aikaa oireeton, nyt tullut uudestaan kun olen rasittanut selkää. myös käteen johtava kova särky joka johtui niskanikama ahtaumasta , hartiasta lähti ja säteili sormiin jotka meni lähes tunnottomiksi.niska leikattiin sinne laitettiin imlantti, se on ollut nyt oireeton, mutta jalan ja selän osalta syön kovia särkyläkkeitä, olen kokeillut useita,koska kaikk ei sovi. lääkäreiltä kuulee monenlaista kommenttia asiasta, joidenkin mielestä se on jokin hetkellinen kipupiikki joka menee ohi syömällä kipulääkkeitä, toisen mielestä leikkaus pitäisi tehdä uudestaan..ota tästä sitten selvää. mutta tosiasia on kuitenkin kovat kivut ja unettomat yöt.


      • Anonyymi

        Hei,

        Minulla sama vaiva. Päivät menee hyvin. Käyn erilaisissa jumpissa, siellä ei mitään. Mutta illalla kun menen sänkyyn, pitää etsiä vasemmalle jalalle asentoa. Alkaa vetää pakaran ulkoreunaa pitkin polveen sääreen, sekainen inhottava hermokipu. Burana ei tähän auta.

        Olen miettinyt mihin menisin, lääkäriin, kiroprektikolle vai … kestänyt pari kuukautta.

        Virheistä kiinnostunut


    • oku

      heippa, mulla on särkyä, mutta toi sun särkys on selvä issias.
      Apua saat, kun ostat sähkö-lämpötyynyn ja laitat sen ristiselän alle, kun olet sängyssä.
      mulla tää lämpö on auttanut.

      • Anonyymi

        Tuo kuulostaa tosiaan iskiakselta.

        Ainakin ennen vanhaan oli niitä "niksauttajia", mutta ei tietenkään kannata mennä kelle tahansa puoskareille. Kai niitä ehkä nykyään on ihan virallisiakin. Mutta minulla oli lopulta "välilevyn romahtaminen (prolapsus disci)) ja se leikattiin ja heti helpotti. Lääkkeet auttaa vain tiettyyn rajaan asti.

        Ongelma nykyään on, että lääkärit on niin järjestelmän pauloissa, että selviäkään tapauksi ei oteta tosissaan. Minulla on selvä neuropatia, mutta "erikoislääkäri" väittää, että ei tässä mitään. Johtuu siitä, että ole työtön, työttömällä ei saa olla mitään vikaa. Ei mitään vikaa. vaikka en pysty kunnolla edes kävelemään...


    • paranenko koskaan

      hermo särky molemmissa jaloissa ja lonkissa kuvattiin alin selkänikama painaa ristiluun päälle siel hermot jumissa .lääkkeeksi epilepsia ja kipukynnyksen nosto lääkettä . seuraavaks .ohjattuun selkä jumppaan . saas nähä miten akan käy. terveisin paljon unettomia öitä,

      • Kokeilkaa kaikki raaja- tai muita kehon osia kipupotevat luonnon omaa, lääkkeetöntä hoitomuotoa: Annatte toisen kehonpuolenne kontaktihoitoa kipuunne. Tehkää näin:
        Nostatte jalkakivussa terveen jalkanne kipeän päälle. Jos se puutuu, vaihdatte jalkaa. Käsien asennoillakin on merkitystä. Laitatte toisenkin kätenne kivun puolelle vatsan päälle. Jostain syystä kipu lievittyy.
        (syy löytyy selkäydinkanavan kaksoisrakenteesta, kanavissa virtaa erimerkkinen heikko bioenergiavirta)

        Toivo Lång
        Inkeroinen


      • Anonyymi
        capt.cöpenick kirjoitti:

        Kokeilkaa kaikki raaja- tai muita kehon osia kipupotevat luonnon omaa, lääkkeetöntä hoitomuotoa: Annatte toisen kehonpuolenne kontaktihoitoa kipuunne. Tehkää näin:
        Nostatte jalkakivussa terveen jalkanne kipeän päälle. Jos se puutuu, vaihdatte jalkaa. Käsien asennoillakin on merkitystä. Laitatte toisenkin kätenne kivun puolelle vatsan päälle. Jostain syystä kipu lievittyy.
        (syy löytyy selkäydinkanavan kaksoisrakenteesta, kanavissa virtaa erimerkkinen heikko bioenergiavirta)

        Toivo Lång
        Inkeroinen

        Wau - tämä selvästi auttaa. Kiitos


    • LLL

      (syy löytyy selkäydinkanavan kaksoisrakenteesta, kanavissa virtaa erimerkkinen heikko bioenergiavirta) ????

      • Jalkavaivainen

        Ei se ota, jos ei annakaan. Kaikkee kannattaa kokeilla. Eihän toi vaaralliselta kuulostanut.


    • Annuska

      Minulla alkoi juuri tuollainen hillitön repivä särky vuosi sitten.olen saanut sitä helpottumaan venyttelemällä etureisiä.eli laitan kylkiasennossa päällimmäisen jalan koukkuun niin että kantapää on pepun päällä ja vedän jalkaa peppuun kiinni kädelläni.kipu on välillä vähäisempää. Mutta autolla ajaminen ja istuminen pahentaa sitä.kipu vaan tuntuu ja vaivaa pelkästään ja onneksi vain öisin makuulla ollessani.kävelyä ja liikkumista se ei estä. Jotenkin tuntuu että nivusessa on ahtautta.mietin voiko liian kireät housut aiheuttaa kipua. Särkylääkkeillä olen nukkunut. Viime yö oli taas ihan kamala.ajoin 3 tunnin matkan autolla eilen (.kytkinjalka rasittuu kovasti.)olen tehnyt raskasta nostotyötä 10 vuotta ja nyt lopettanut sen. Hermopinne leikattu ranteesta nostelutyöni takia . Välillä mietin voiko se kipu olla joku tukos verisuonessa ?ehkä kalkkeutunut verisuoni ? Kävin myös lääkärissä, mutta en saanut mitään selvyytttä asiaan.kai tästä on selvittävä omin avuin.

      • Anonyymi

        Olisiko lonkissa kalkkeutumaa siihen auttaa kortisoni piikki lääkäri on minua ohjeistanut näin mutta nyt ollut kipu kurissa venyttämällä raajoja mutta kokeilen heti kun tää ei enää auta.


    • 1935 syntynyt

      minulla on kova särky molemmissa jaloissa ja diaknosi on hermosärkyä on mangnetti röngätty kahdesti vuoden sisällä ei diskråck .
      ei autä tavalliset kipulääkket

    • tuu1

      Hei kaikki kivusta kärsivät ! Haluaisin kertoa paljon kivuista joita minulla on mutta eivät taida mahtua tähän.Minä sain välilevynpullistuman 4-5 nikaman väliin jota ensin hoidettiin venyttämällä,niin sanotussa venytys pöydässä.On suoraan sanoen ,h....! Minulla on 5laite ihonalla ,niin sanottu stimulaattori ja valtava lääkekavalkaari,stimulaattoria on tällähetkellä kaksi ihon alla joista menee 8 johtoa jalkoihin. En voi nukkua,voi vain itkeä mutta sekään ei auta.Asun toistaseksi ulkomailla lämpimässä ,mutta ei apua.Soitin suomeen ,minua olisi kuvattava uudelleen mutta mageettikuvaa ei laitteen takia tehdä eli sitten tietokonekuva.Täytyy vaan olla luovuttamatta ja katsoa jaksaako kuinka kauan.kirjoitelkaa terveisin Tuu1

    • Kipuunkyllästynyt

      Joo samoin on mulla sitämätön kipu oikeassa jalasa en saa nukuttua on hermoärkyä mikä tuohon auttaisi TV kipuunkyllästynyt

    • Kipuileva-maalari

      Sama lonkkaa särkee ihan mielettömästi öisin ja levossa. liikunta auttaa ja siksi ei malta odottaa, että pääsee töihin. 3h unta viimeiseen 40h. Väsy pelottaa tuleva yö. Ei apua lyricasta eikä noritreenista eikä myöskään pronaxeenista nyt yötä vasten uusi tramal. Magneetti 2x röntgen 1x ei näkyviä syitä. Fysioterapia auttaa jumitukseen vähän ja kipuun hoito päivänä. Se jalan Veto manipulaatio toimi ja teki hyvää. Nyt mua vissiin hoidetaan välilevyn pullistuman aiheuttaman kivun mukaan. Mutta ei mulla ole selkä enään kipeä vaan lonkkaaaaaaaaa....

    • Eilääkitystäolemassa

      Vahingossa löysin tämän ketjun ja totesin omat ongelmani täällä.
      Jos nukun vasemmalla kyljelläni, niin ylösnoustessani koko vasen jalka tuntuu pettävän altani. Ennen ylösnousua huomaan koko jalkaa särkevän lonkasta nilkkaan asti ikäänkuin jonkinlaista iskiaksenomaista hermosärkyä, kuitenkin eniten polven paikkeilta. Aina aamuisin on selkä hyvin jäykkä ja kipeä, vaikka patja ja sänky kunnossa. Ikää on tosin jo yli 70. Mikä lie ongelmana?

    • Nuorimummo

      Minulla on aivan samanlaisia kipuja alaselästä pakaroihin, lonkkiin ja jalkapohjiinkin sattuu seistessä ja kävellessä. Mitään syytä löydy vaikka kuvattu ja tutkittu aivan kaikki. Alan olla todella epätoivoinen kun kivut rajoittavat liikkumista. Kävely sattuu jalkoihin. Sääriä pakottaa aina. Olen vasta 19 vuotias ja elämä on pilalla :( Ei voi edes reissuun lähteä.

      • Nuorimummo

        Lisään vielä että itsellänikin kaikki kivut pahimmillaan makuuasennossa. Häntäluukaan ei kestä istumista. Voisikohan olla jokin vika joka ei näy magneettikuvissa? Jotain pientä hermojuuriärsytystä näkyi enmg:ssa L5/S1 tasolla mutta mri:n mukaan mikään ei paina hermojuuria tai ydintä..


    • Milouska

      Olen vuosia sitten saanut selkä/jalkakipuun nopean avun hermoratahierojalta. Vieläkö sellaisia löytyy? Säännöllinen jumppa on nykyisin välttämätöntä, venytykset tärkeänä osana.

      • Manve

        Hermoratahierojia löytyy .


    • nakki.make

      Hei olen 32 vuotias mies ja minulla diagnosoitiin vuonna 2006 krooninen paksusuolen tulehdus. Kova painon väheneminen sai aikaan selkälihasten heikentymisen jonka seurauksena tuli monen hermo vaivat jalkoihin. Issiasta on ollut ja juuri tuota jatkuvaa pakotusta varsinkin öisin. Aluksi hyppäsin kunnallisilla lääkäreillä ja tulin siihen tulokseen että sieltä ei itse oireen aiheuttajaan saa aupua. Määräävät vain saikkua ja särkylääkettä. Joten päättelin itse että jäsenkorjari on meikäläisen juttu. Siispä varasin ajan kokeneelle ja kauan hoitoja tehneelle ammattilaiselle kannukseen. Ja kuinkas ollakkaan kivut on aina jäänyt jäsenkorjaajan pöydälle. Ja koskaan palikoitten paikalleen laitto ei ole käynyt yhtään kipeää koska siitä ei käytetä voimakeinoja. Eli suosittelen ihmiset jotka kärsitte hermo säryistä niin ottakaa yhteyttä jäsenkorjaajaan niin voi olla että saatte uuden elämän vaivojen vastapainoksi.

      • Kipumies

        Haluaisin käydä siellä kovien hermosärky kipujen vuoksi kun tietäisi osoitteen voisitko soittaa 0407258328


    • h---h

      on..fysiatri veti kuivamustekynällä jalkojen takaosat hermosärkyisiksi ...
      TERVEISIÄ
      TERVEYSTALON LÄÄKÄRILLE
      --14 vuotta kipua-hermosärkyä,,

      ,kuusi5 vuuotias

    • Aniikka

      Suosittelen kalevalaista jäsenkorjaajaa tai hyvää akupunktiohoitajaa. Kokeiltu on vaivaan: lepo, urheilu, venytys (ei kannata kun on hermo puristuksessa), kiropraktikko, hieroja, fysioterapeutti, osteopaatti (auttoi myös), fysiatri, 100 kiloa kolmiolääkkeitä. Jatkan kalevalaisella.

    • diakki

      Kerronpa oman tarinani. Olen kohta 75v. Monia vuosia kärsin öisistä hermokivuista jaloissa ja joskus käsissäkin. Kipu oli kamalaa, ei iskiastyyppistä vaan hermoihin ottavaa sellaista kuin saattaa olla puutuneen raajan tikuttelussa. Kipu valvotti joka yö n.2-4 tuntia. Tutkimukset eivät auttaneet, vaikka selässä on kyllä madaltumaa. Apua ei löytynyt. Sidoin välillä remmillä kiristyssiteitä jalkoihin, että se kipu kumoaisi järkyttävän hermokivun. Sattumalta löysin avun. Puhdistamon ravintorikkiä Opsti-MSM teelusikallinen lasilliseen vettä kerran päivässä ja lisäksi Bragg omenaviinietikkaa teelusikallinen lasilliseen vettä kerran päivässä. Molemmat aineet täytyy olla todella pudistettua. Kipu on poissa. En kyllä siihen uskonut, mutta kun joulunaikaan unohtui kahdeksan päivää ottamatta niin kipu palasi takaisin. Kiireesti aloitin uudestaan. Toisen kerran tietoisesti jätin pois, kun oli kovassa flunssassa yms. Taas kipu palasi. Nyt en uskalla jättää pois, koska olo on niin ihana. Laitan kyllä lääkärille kyselyn noista aineista, että onko haittaa muiden sairauksien lääkintään. Netistä löysin paljon tietoa ko. aineista. En voi sanoa auttaako tämä muille, mutta minulle kyllä. Siis tiedän millaista on hermosärky. Iskias on minulla ollut muutaman kerran ja sen olen saanut parannettua TK:sta saadulla sähkölaitteella. Laite annettiin kotikäyttöön kuukauden ajaksi.

    • Kaukomatkaaja

      Hei minulla oli hermohipua noin kolme vuorokautta. Haluaisin tietää, onko kukaan muu kokenut vastaavaa. Minun piti olla erään tutkimuksen takia neljä vuorokautta ilman kahvia, teetäkään ei saanut juoda. Ensimmäisen vuorokauden aikana oli vain päänsärkyä, sitten alkoi särky selässä ja molemmissa jaloissa. En saanut nukuttua, makuulla ei mikään asento onnistunut. Piti nousta ylös, kävellä tai istua kovalla tuolilla. Kun tutkimus ohi ja sain juoda kahvia kipu hävisi. Juon kahvia aika paljon päivisin ja ilmeisesti kofeiinin puute sai aikaan tuon reaktion. Kiinnostaisi tietää, onko muilla samanlaisia kokemuksia?

    • Ahmyk

      Onko muilla hierottu jalkojen ja pakaroiden lihaksistoa? Viime vuonna sanoivat, että tämä yli kymmenen vuotta kestänyt kiputila johtuu niiden lihasten jumittumisesta. Lihasten päät menee alaselkään ja aiheuttaa sinne jumin, joka taas lisää kiputiloja ympäri kehoa. Mulla on lisäksi selän jännitys ja vääränlaiset nostot saaneet alimmat nikamat painumaan yhteen, samoin kuin oikea puoli on vähän madaltunut. Nyt taas pahan kipuvaiheen ollessa päällä, koitan selkäkippiä ja sitten kun kipu vähän asettuu nopeesti jalkojen lihaksiston hierontaan.

    • Bedrocan

      Minulla on kaula- ja lannerangassa rappeumaa. Kaulassa vihloo ja rutisee, aiheuttaen sellasta vihlovaa kipua oikeaan käteen ja on välillä sellanen kuumeinen olo, vaikka ei ole kuumetta. Sitten kroonista päänsärkyä ja joskus viiden päivän päänsärkyjaksoja. Välillä kunnon migreeniä joka kaataa sänkyyn. Usein vihloo myös lapaluiden väliin ja sellanen yleinen paska olo. Keuhkoissa alentunut toimintakyky, astmaa ja varmaan siitä johtuu uniapnea, eli nukun huonosti ja väsyttää. Vatsassa reikä, refluksia ja suolisto kuralla. Vatsa usein kipeä ja turvotusta. Lannerangassa neljä välilevyä kuivunut ja oikean jalan iskias ollu kipee varmaan kohta kymmenen vuotta. Välillä tekisi mieli sahata jalka irti. Muutenkin alaselkä kipeä ja aiheuttaa hermokipua. Parhaan avun olen saanut lääkekannabiksesta ja sen lisäksi ainostaan astmalääkkeet käytössä. Mikään muu lääke kuin lääkekannabis, ei ole näin hyvin ja monipuolisesti auttanut kipuun. Jos joutuisi opiaatteja tai lyricaa käyttämään, en usko et elämä olisi tämännäköistä.

    • turhaarahastusta

      Lyricasta on enemmän haittaa kuin hyötyä.

    • Einuku

      Mulla on nyt 17 vuotta ollut vaihtelevasti selkäydin vaivoja. on ollut pullistumia niin ulos kuin sisällekkin päin syönyt panacodia että vaahto tulee jo korvista ja maku on se sama poretapletin veren makuinen ällö. tramaalit oksettaa heti aina joskus on saanut oxinomaalia ja pystynyt nukahtamaan kunnolla. Mutta ei sitä elämää ole pystynyt elään vaan on vain laskenut päiviä montako vielä ennen kun pääsee siviiliin.On joutunut olemaan tässä elämän pituisessa kipuvankilassa. Olen 63 ja lonkan poja resuna kivut lonkasta nilkkaan joka puolella ja tunto pois jo polvesta samoin reiden etuosasta. pistävä sykkivä kipu polvessa yötä päivää kuin siellä asuisi ite perkele ja söis siellä samoin lonkan persposkessa .Ei ole kipu huoneeseni rakennettu ikkunoita eikä ovea että pääsisi pois sieltä. Kaikkee on kokeiltu. Seuraavaksi on vuorossa kiinalaista hoitoa jos he keksivä tehdä luukun josta pääsis pakoon kipuhuoneesta.

    • Hermosärkyäkö

      Mulla on ollut aina välillä pitkien lentomatkojen jälkeen vihlovaa kipua jaloissa. Nyt taas jo viikon on ollut oikeassa jalassa vihlovaa kipua, reidessä , sääressä ja etenkin pohkeessa. Kamalinta kipu on levossa. Sain ajan fyssarille, saa nähdä auttaako mitään..

    • orrlo

      Hermosärky on lääkärien taholta hyvinkin haastava alue.Kysymys lienee tuon moniyhteyksisen
      hermoyhteyden viottumisesta.Luulisin ,että jos on jossain jalan alueella tunnottomuutta niin
      vika olisi ehkä hermon vaurioitumisessa esim.issias kohdassa.Jos singalointivirhe hermossa
      on sähköinen häiriö ,eli tunto jaloissa on yliherkkä ja esim kävely paljain jaloin hiekalla on miltei mahdotonta.Tarkasta veriarvot,kolestroli,sokeri.Verenpaineen mitt. makuuasennossa kys.jalka ja vertaa toiseen.Muista ,että tupakka ja viina ovat hermomyrkkyä.

    • Anonyymi

      Ehdottomasti kannattaa kokeilla Kalevalainen kansanparannus. Toisille voi auttaa jo yksi käynti, mutta vaivasta riippuen voi joutua käymään useamman kerran. Jotkut käyvät säännöllisesti aina kun alkaa vaiva uusiutumaan. Hoito on lempeää ja auttaa hermoja vapautumaan pinteestä. Itse olen nyt käynyt neljä kertaa ja koko ajan parempaan suuntaan mennään. Vielä on särkyä , etenkin leposärkyä. Mutta käyn niin monta kertaa, kun tilanne vaatii:}

    • Anonyymi

      Jos hermoradat on tutkittu ja kaikki magneetti ym. kuvaukset tehty...Niin... . levottomat jalat ovat yhtä hemmetin särkyä, viiltävää, tuntuu kuin koppakuoriaiset vilistäisivät pohkeessa. Myös fibromyalgia aiheuttaa jatkuvaa hermosärkyä
      lihas, sidekudos kipua, kokemusta on.

    • Anonyymi

      Mulla on infernaaliset kivut. APUA  - oikeasti isosti apua !

      Alaselön kivut, tarkemmin ristiselkä sekä vasemman jalan sääressä heti nilkan yläpuolella. Nilkasta ylös takareittä pitkin. MRI kuvat langerangasta otettu 2 kertaa, ei näy hermopinnettä, ainoastaan spondolyysi, nikamasiirtymä 6-7 mm ja välilevyn madaltuma. Ortopedien (2 ortopedia) mukaan ei ole mitään leikattavaa, pitäisi mennä yksityiselle neurologille lisäselvittämään. Kipujen takia on haastavaa. Myös fysiatrilla käyty. Ortopedi ja fysiatri ei ole huomannut esim MS-tautia.

      Faskioita on yrittänyt ammattilainen hieroa hellävaraisesti, mutta hermosäryt paheni heti. Fysioterapeutilla käyty, jumppaa ei juuri voitu tehdä ollenkaan, kivut lisääntyvät heti.

      Vasemman puolen selkälihakset ovat uber jännityneitä. Tarkoitus mennä hierojalle tai akupuntioon relaxoimaan niitä. Tarkoitus oli myös pilates-tyyppinen kuntoutus, mutta kivut liian kovat, en pysty enkä jaksa kovien kipujen takia.

      En halua käyttää vahvoja kipulääkkeitä ja jäädä niihin koukkuun. Panadolin ja kylmäpussien kanssa yritän jotenkin kestää elämääni. Omistusasunto, joka erittäin rakas, on ollut pakko laittaa nyt myyntiin. Se on erittäin vaikea paikka. Vaikea on myös olla sairaslomalla työstä, josta oikeasti pitää.

      Kalevalaisella jäsenkorjaajalla kävin 2 kertaa, fixasi erittäin hyvin vasemman jalan jalkapöydän luut järjestykseen, niissä ollut kipua monta vuotta. Ristiselkään ja vasempaan jalkaan en vielä saanut apua.

      Ristiselässä ollut nesteturvotusta 14 kk, käytän joka päivä apteekin kylmäpusseja ristiselässä madaltamaan turvotusta. Vasemmassa jalassa sääressä ei juuri ole kylmätuntoa, joten olen käyttänyt kipuun KYLMÄKALLEA suoraan iholle. En suosittele kenellekään, vaikka auttoi hyvin hermokipuun, sillä sain viime viikolla paleltumavamman siihen ja nyt on antibioottikuuri päällä ja yritän parhaani mukaan hoitaa ruhjetta.

      On ollut hirveätä huomata, etteivät lääkärit rekisteröi kiputilaa. En haluaisi olla sairaslomalla, mutta järki lähtee kivuista, sanomattakoon työkyvystä. Olen luonteeltani hyvin tekeväinen ihminen ja nautin työstä.

      Lanneranka sekä alimmat nikamat "naksuvat, rusahtelevat" satoja kertaa päivässä. Olen yrittänyt kertoa tästä lääkärille, mutta kuulemma normaalia. Mutta en usko, että on normaalia, että satoja kertoja päivässä. Aina välillä jaksan selvittää asioita, ja jos lihasjännitystä on paljon, naksumista ja rusahtelua voi olla paljon. Toivon, että tämä selittää rusahdukset? Ortopedien mukaan on kyse fasettilukoista, mutta minusta rusahdukset ovat tuntuvampia.

      En pysty seisomaan pitkiä aikoja, tällä hetkellä kävelemään vain hyvin lyhyitä matkoja. Ulkoilmaihmiselle tämä on vaikea paikka. Istumaan pystyn nojaamalla painoa käsien varaan.

      Ortopedien ja fysiatrian tutkimuksissa ei ole vielä tullut viitteitä MS-taudista. Aivojen MRI on otettu viimeksi n. 6 vuotta sitten.

      Vuosi sitten gynekogin tutkimukset olivat super kivuliaat, en meinannut kestää. Samoin lääkärin tekemä peräsuolitutkimus. Colonoskopiassa ei löytynyt mitään, eikä gynen puolella. Gynellä sanoin kyllä, että koskaan ei ole tutkimus sattunut yhtä paljon. Vaadin tk-lääkäriltä kipujen takia colonoskopian, se on nyt selvitetty.

      OSAAKO KUKAAN SELITTÄÄ MIKSI PERÄSUOLEN VASEMMALLA PUOLELLA ON LANNERANGASSA KIPEÄ KOHTA? En tunne ihmisen anatomiaa, enkä näiden kipujen vuoksi pysty edes perehtymään asiaan. SUOLILUU? DISLOCATED SI-NIVEL?

      APUA! ISOSTI APUA TARVITAAN!

      Olen 2 lapsen äiti ja en halua kipujen takia joutua tekemään mitään itselleni, mutta en meinaa enää jaksaa.

      SUOSITUS: pitäkää huolta, että teillä on sairaskuluvakuutus, mulla ei ollut, en osannut ikinä odottaa, että mulle käy näin. Lainaturvavakuutus onneksi on, mutta sen kattaa samalla diagnosilla vain 12 kk. Terve ihminen ei lainaa ottaessaan mieti, että tulee tällainen tilanne. Mutta näin kävi.

      • Anonyymi

        Minulla on selässä välilevyongelmia ollut jo 10 vuotta. Välillä kivut ovat tuskallisia. Vasen jalka on jatkuvasti kipeä, ja nyt myös oikea jalka. Leikkausta eivät lääkärit suosittele, koska ei ole spinaalitenoosia magneettikuvien perusteella. Toukokuussa selän ja jalkojen kivut ottivat vallan, jouduin menemään päivystykseen. Meni kirjaimellisesti jalat alta. Kaksi kipupiikkiä laitettiin pakaroihin ja opiaatti käsivarteen. Kyllä olin tuppurassa. Gabrion ja Triptyl ovat nyt lääkityksenä. Voin sanoa että jotenkin auttaa, mutta ei tarpeeksi. Käyn kerran kuussa fysioterapiassa. Tämä ongelma johtuu hermovauriosta. Pyysin hermoratatutkimusta, mutta lääkäri sanoi, että ei kannata tehdä. On kuulemma ilman tutkimustakin ilmeistä, että on. Tällaista taistelua tämä on hermokipujen kanssa.


    • Anonyymi

      Satutin selkäni 11.02.2023 . Lääkäri kirjoitti lähetteen mangneetti kuvaan. Josssa löydöksenä nikama siirtymä L5 nikamassa ja välilevy pursunnut hermokanavaan. Kivut okeassa jalassa jatkuvaa sietämätöntä. Nukkumisesta ei ole tullut mitään .Kiropratkikon 5 kertaa antama kidutus ei auttanut. Selkä leikattiin 05.04.2023.Kivut leikkausen jälkeen koventuneet. Kävely ilman kyynärsauvoja ei onnistu. Kipuihin syönyt roppakaupalla tulehduskipulääkkeitä, reumalääkkeitä ynm. Selässä kipulaastari. Hevosille tarkoitettu kylmäkeeli auttaa hetken tai kipu muuntuu toisenlaiseksi kivuksi.Epätoivoisena soitin kirurkilleni , kysyin onko tämä normaalia leikkauksen jälkeen , että kivut pahentuneet. Vastaus 6 kuukautta menee ainakin kivuissa tai jää pysyväksi. Eli leikkaus ei välttämättä muuta tilannetta. Opi elään kipujen kanssa ei lohduta. Elämä on välillä tätä ja pienistä asioista on pakko yrittää hakea lohtua. Ja se että olet kuitenkin vielä järjissä etkä anna periksi, jollain voi asiat olla vielä huonommin.

    • Anonyymi

      Mulla varmaan myös hermosärky jalassa. Söin lääkkeitä, mutta jouduin lopettamaan lääkkeet. Menin ihan sekasin niistä. Kyllä ei mikään helppo juttu hermosärky ole. Siinä sit töitäkin yrittää tehdä. Mutta nämä kivut ihan kauheet. Väliin tuntuu ettei jaksa ollenkaan

    • Anonyymi

      Pitäskö kunnon tropit tahtoa. Jopa opiodia netissä luki että käytetään kipulääkkeenä

    • Anonyymi

      Mulla on ollut hermosärkyä jalassa nyt parisen kuukautta. Kivut oli kauheat alussa ja jalka puutui aina noustessa varpaista pohkeeseen ja jopa pakaraan asti. Lisäksi särkyä, vihlontaa, pakotusta useimmiten pohkeessa, välillä reidessä ja pakarassa. Alussa ei pystynyt juuri olemaan paikallani, vaan piti steppailla edes takaisin. Pahimpiin kipuihin illalla olen ottanut särkylääkettä. Nyt on onneksi sen verran helpottanut, että pärjään jo hyvin päivät. Kipuja tulee yöllä ja herään vähintään kerran yössä särkyyn. Alkuvaiheessa heräsin jopa 3 kertaa. Sain fysioterapeutilta jonkun liikuntaohjeen, ei auttanut. Lääkäriin ei pääse, mutta olen nyt jonossa. Olen harrastanut liikuntaa 3x viikossa, kävellyt, pyöräillyt ja pihalla hyötyliikuntaa. Kävin vajaa viikko sitten osteopaatilla, joka ei tehnyt oikeastaan mitään, koska hänen mielestään se voi pahentaa tilannettani. Ohje oli että lepää! Nyt sitten yritän ottaa iisisti. Ja ehkä tämä onkin auttanut. Toinen mitä olen käyttänyt koko ajan, on TENS-laite (Omron). Olen käyttänyt sitä monta kertaa päivittäin ja yölläkin, jos herään särkyyn. Yleensä laitan 2 lätkää saman jalan pohkeeseen tai vaihdellen pohkeeseen ja reiteen, välillä pakaraan. Laite lievittää särkyä, esim. yön jälkeen saan jalan kivuttomaksi nopeasti, joten kannattaa kokeilla. Koska pahin särky tulee sängyssä, meinaan nyt kokeilla ensi yönä laittaa 2-3 tyynyä jalkojen alle ja yrittää nukkua jalat koukussa. Luin jostain tämänkin vinkin.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      52
      5056
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3327
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1462
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      182
      1307
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      75
      1000
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      24
      898
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      867
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      806
    9. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      748
    10. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      482
      707
    Aihe