kuunneltava, että saisi edes vähäisen pohjatiedon itse ajamiseen. Merkittävä, vaikkakin pieni osa oppilaista kertoo avoimesti, etteivät ole hipaiseetkaan kirjaan.
Vaarallista mennä liikenteeseen ja opettaja koko ajan polkimilla ja ratissa hiki pinnassa.
Yritä siinä opettaa ajoa, lakijuttuja ja muuta sellaista, kun auto liikkuu vauhdilla ja oppilaan kanssa väitellään mm. siitä, mikä on lain määräys kussakin tapauksessa ja missä se vasen suunta onkaan.
Polkimetkin on sekaisin ja iskän opettamat ajomallit vahvempia, joista ei ainakaan autokoulun aikana päästä eroon.
Kyllä ne syyt löytyvät kotoa, jos yhdellä yksilöllä menee huonosti yksinkertaisessa perustapahtumassa, autokoulussa.
Autokoulujenkin pitäisi voida valita asiakkaansa.
### ensin
- motoriikkatesteihin
- älykkyystesteihin
- luennetestiin (kuten koiratkin)
- luottotietojen tarkistus
- ensin istuttava teoriappetustunnit ja suoritettava teoriakoe ja vasta sitten mentäisiin auton rattiin
- esitetävä psykologin todistus "laadustaan"
- esitettävä luotettavien henkilöiden todistus sopivuudestaan auton rattiin
- koulutodistustenkin vilauttaminen auttaisi oppilaskarsinnassa
Pitäisi myös olla oikeus nauhoittaa autoissa tapahtuneet keskustelut, jotka sitten lähetettäisiin vanhemmille. Oppilaat vastustaisivat heti tätä menettelyä.
Yllättäin vanhemmat huomaisivatkin, että ei se lapsi aina olekaan niin ihanan rehellinen, taitava, tai edes asiallinen opea kohtaan.
Siellä kuuntelemme haistattelua, vähättelyä ja saamme titteliksi tyhmä oot, "mun iskäki tietää nää lakijutut paremmi".
Nuorethan ovat leikkaus maamme kansasta ja 17% on tieteellisestikin todettu poikkeavksi, ainakin jossakin määrin. Osa suorastaan sairaiksi, joita ei peruslääkärin 6 min. tarkastus paljasta.
Ja lopuksi vielä, opettajille ylimääräiset vakuutukset ja varhennettu eläke työn raskauden, yllätyksellisyyden, että vaarallisuuden takia.
Opetusautojen katolle kansainväliseen tapaan keltainen varoitusvilkku.
Nimim. Yli 20 v. opena, kerran vuodessa saatu asiatonta lettuilua, jossa ope syyllistetään ja kotona ym. kerrotaan kauhutarinoita, koska ei voida rehellisesti kertoa, että oppilaassa onkin laiskuutta edistää oppimistaan ja että saattaa olla myöskin raskaimman mukaan puutteita kyvyissään, ymmärtämisessään että motivaatiossaan.
Luuleeko ihmiset, että jokainen oppii hyväksi auton kuljettajaksi näin lyhyellä kurssilla? 35 h.
Luuletteko, että teistä tulee tunnustettuja taiteilijoita, jos käytte n. 35 tuntia kestävän opastuskurssin? Tuskinpa vaan. Entä atk:n osaajaksi? Ei tulla kuljettajaksikaan.
Katsokaamme peiliin ja löydämme vastauksen.
Onneksi valta osa oppilaista on mukavia, aktiivisia ja ihan normaaleita, joilla on omaa halua oppia ja valmisautua siihen teoriaosaamisen kautta.
--- Maaritin kummi-setä

Vastaukset 5
Vanhimmat
jos sentään "vaan" täällä purkauduit. Ethän tee sitä kuitenkaan oppilaille? Niistä kun osa on vielä lapsia?
Itse kohta 15 vuotta asiakaspalvelutyötä (sentään aikuisten parissa) tehneenä voin yhtyä mielipiteeseen, että suurin osa asiakkaista on mukavia, mutta vaikeitakin löytyy. Varsinkin tässä nykyisessä työssä, kun asiakkaat tulevat meille yleensä valmiiksi pahoilla mielin ongelmien kohdattua... Ja minä olen se ensimmäinen, johon ne puretaan ja jonka pitäisi saada asiat kuntoon HETI.. Ja juu "täysillä kulkemattomia" mahtuu kyllä paljon meilläkin joukkoon, tosin tuo 17 % kuulostaa aika paljolta.
Itse hyväksi havaittuja keinoja vaikeiden asiakkaiden rauhoitteluun on ollut mm. se, että annan heidän rauhassa kertoa ongelmansa ja kestän myös "itseeni" kohdistuvan haukkumisen, vaikka en mitään pahaa olisi tehnytkään. En heti ala väittää vastaan. Kuuntelen ja vielä kerran kuuntelen.. kyllä se sieltä joskus loppuu ja sitten voi alkaa esittää vastakkaista FAKTAtietoa, joka on osattava myös perustella KUNNOLLA. Voisikohan siellä ajotunnilla ajattaa vaikka tien sivuun ja jutella rauhassa? Ottaa vaikka se teoriakirja esille ja näyttää siitä?
Sekin on hyvä ymmärtää, että useinkaan tuo ei ole henkilökohtaista. Samaa se ongelmatapaus tekisi muillekin. Älä hiilly äläkä ota itseesi.
JA vielä, jos sinulla on työkavereita, niin heidän kanssaan voi käydä hermoja rassanneita tilanteita läpi jälkeenpäin. Asiakkaista selän takana p===n puhuminen kun on melko lailla palkitsevaa ja ihan mukavaakin ;-) Helpottaa stressiä, kun kuulee muilta samanlaisista ongelmista. Tietysti jos asioista ei kehtaa puhua, niin silloin voisi kuvitella, että itsessäkin on ollut jotain vikaa, eli peiliinkatsomisen paikka?
Melkoisia vaatimuksia muuten esitit oppilaille (=maksaville asiakkaille), mites saavatko he samaa tietoa sinusta?
Ja vielä sellainen juttu, että vaikka olisikin huono ja ikävä oppilas, niin muista kuitenkin kehuakin, eli tuoda myös ne hyvät/kohtalaisetkin suoritukset esille. Ei kukaan nyt läpikotaisin surkea ole. Eikä kukaan jaksa asennoitua sinuun positiivisesti, jos kaivat vain kaikki virheet ja negatiiviset asiat esille.
Mutta tsemppiä vaan, kyllä se siitä... tai jos ei, niin mietipä vakavasti alan vaihtoa jonnekin muualle kuin asiakaspalveluun.
Miksi aina täytyy vetää esille se "maksava asiakas" . Maailmassa on paljon maksavia asiakkaita joka alalla. Olishan outoa jo esim. autokoulu antais oppia ilmaiseksi, eikö? Olen ennenkin sanonut tällä palstalla, että siellä autokoulussa kuin muissakin kouluissa on niin eritasoisia oppijoita, että välillä on suuria vaikeuksia saada asioita menemään perille ilman rautalangan vääntämistä. Olen kuullut että jossakin keskieuroopan valtiossa saatetaan kolmen epäonnistuneen ajokokeen jälkeen alistaa henkilö uusille teoriatunneille ja psykiatrin puheille. En tiedä onko totta mutta kuulostaa aika kovalta!! Autokouluissa tehdään kovaa työtä ottaen huomioon, kuinka lyhyt kurssi on. Ajokertoja vain 30 kpl! Selvää on että opettaja ja oppilas on siinä kovilla ja välillä voi tulla sanomistakin, mutta tavoite on kristallinkirkas molemmilla: kerralla inssistä läpi!!
se "maksava asiakas" pitää aina tuoda esille, koska hän voi viedä niiin helposti ne rahat muuallekin. Ja jos ei homma suju niin sitten väännetään rautalangasta, mikä ongelma siinä on?
"mutta tavoite on kristallinkirkas molemmilla: kerralla inssistä läpi!! "
Ai näinkö, että:"muissa kouluissa opitaan elämää varten, mutta autokoulussa inssiajoa varten..." Tällainen asenne on minun mielestä aika vaarallinen.
Mutta voi pyhä yksinkertaisuus!! Kai se on oppilaan etu, että se pääsee kerralla tavoitteeseensa eli ajokorttiin. Maksaahan se uusintakin aika paljon, eikä sitä kukaan halua!
itelles. Jos "taidot" on sillä tasolla, että pitää väitellä liikennesäännöistä ja ope saa olla jarrulla, niin ei tosiaankaan ole valmis yksinään liikenteeseen. Ja näinhän aloitusviestissä kuvattiin. Ja ei, silloin ei tosiaankaan ole oppilaan etu, puhumattakaan muiden liikkujien edusta, että inssi menee kerrasta läpi tai että sinne edes päästetään kokeilemaan tuurilla läpi menemistä.
Tavoite pitäisi olla ainoastaan se, että oppii ajamaan liikennesääntöjen mukaan ja muutenkin turvallisesti. Ja jos se vaatii lisätunteja tai useamman inssin, niin siitä vaan. Ja jos siitä riitaa tulee, niin asia pitää osata taas perustella etenkin noiden lisätuntien osalta ja myös niille vanhemmille, jos kyselemään tulevat.
Mutta pointti tuossa minun viestissä oli nyt se, että vaikeita asiakkaita on joka alalla. Ja helpoimmalla selviää, kun muuttaa omaa käytöstään ihan ekana. Ja on typerää edes haaveilla siitä, että asiakkaat voisi valikoida (luonnetestit jne, heh ). Ennemmin ne vaikeat pitäis ottaa haasteena... ja huutaminen ei kyllä auta yhtään mitään. Ja jos haistattelun tai jopa vanhemmille kertomisen asteelle mennään, niin itse epäilisin, että siinä on ollu toiseltaki puolelta jotain taustalla...?
Tänäänkin kävi muuten mulla tosi mukavia asiakkaita. Hankalia ei ollut yhtään ja tyytyväisinä näyttivät lähtevän pois. Erityisen kivaa oli, kun yksi kyseli, että mites oot täällä paikalla, että pääsee seuraavankin kerran minun luo :-)