Kääriäinen vaatii remonttia KEPU:uun

Iso Vihree Seppo Kiäriäinenkin on liittynyt Vanhasen arvostelijoihin.

Kääriäisen mukaan KEPU tarvitsee isoa remonttia, joka Kääriäisen mielestä on kauheeta tehdä, mutta välttämätöntä.

KEPU on yhä selvemmin jakautumassa kahteen leiriin aivan samoin kuin 70-luvulla K- ja V-linjaan. Nyt vastakkain ovat maakuntien agraari-KEPU:t ja kaupunkien nousukas-KEPU:t.

Puolueessa on kauhea paniikki ja heikon vaalimenestyksen syyllisten etsintä ja rankaiseminen. Stalinin ja Berijan tekemät puhdistukset ovat pientä siihen verrattuna mitä KEPU:ssa on nyt tapahtumassa.

4

235

    Vastaukset 4

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Naurattaa

      Hah haa

      • www.verkkouutiset.net

        "Keskustan kansanedustaja ja puolustusministeri Seppo Kääriäinen ihmettelee puolueensa alamäkeä, sillä hänen mielestään hallituspoliittinen kausi on sujunut pääosin hyvin, kertoo sunnuntain Aamulehti.

        Kääriäisen mielestä politiikka on kaksinapaistunut SDP:n ja kokoomuksen väliseksi mittelöksi. Kunnallisvaalit olivat Paavo Lipposen ja Jyrki Kataisen ottelu, ja presidentinvaaleissa olivat vastakkain Tarja Halonen ja Sauli Niinistö.

        Kääriäisen mukaan Keskusta ei voi jatkaa ihan entiseen malliin. Iso vastuu puolueen remontista kaatuu ensi kesäkuussa valittavan uuden puoluesihteerin harteille.

        - Puolueen järjestökoneisto on vahva paperilla, mutta ei käytännössä. Tämä on raaka arvio, mutta tässä tilanteessa pitää puhua tosiasioita, hän jyrähtää Aamulehden haastattelussa.

        Kääriäinen varoittaa, että keskustan pitää tehdä kaikkensa, ettei tulevissa eduskuntavaaleissa jää ”kolmannen pyörän asemaan”."

      • kun kaksi tappelee
        Känä kirjoitti:

        www.verkkouutiset.net

        Keskusta ottaa poliisin roolin seuraavissa vaaleissa kun demarit ja kokoomus riitelee häiriöksi saakka.

        Kääriäinen näkee tilanteen hyvin.

        Keskusta asemoituu neutraaliksi ja järkipuolueeksi kahden tyhmän tapellessa. Sellaisesta äänestäjät pitävät enemmän kuin räyhäpuolueista!

        Tulee räkyttäjien irvihampaat tiputtava vaalivoitto Kepulle.

      • Osmium

        Naurattaako tukiaisissa rypevää kepuänkyrää? Kepun liperaalit eivät taida olla samaa mieltä änkyröiden kanssa?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      108
      2227
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      896
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      66
      843
    4. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      47
      818
    5. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      21
      776
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      518
      725
    7. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      650
    8. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      65
      630
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      590
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      561
    Aihe