Maakuntien luottamus keskustaan on palautettava, vaatii europarlamentaarikko Paavo Väyrynen. Hän moittii keskustan nykyistä strategiaa epäonnistuneeksi. - Monin tavoin on menty liialliseen liberalismiin, hän pohtii Kauppalehti Presson lauantaina julkaisemassa haastattelussa.
KEPUn ongelmat johtuvat Väyrysen mielestä siitä, että nykyinen johto unohtaa perinteet ja historian. – Olemme juuriltamme pohjoismainen talonpoikaispuolue, jonka perinteeseen kuuluu realistinen ympäristönäkemys ja voimakas aluepolitiikka.
Väyrynen tulkitsee, että erityisesti nuoren polven KEPUvaikuttajat ovat aiheuttaneet sen, että puolue näyttää jakaantuvan kahtia.
– Puolueen pitää olla KEPUlainen eikä liberaali liike. Väärinkäsitykset syntyvät siitä, että jotkut ovat yrittäneet muuttaa puoluetta liberaaliksi.
Kovaa tekstiä ensi kesänä uudelleen KEPUn puheenjohtajaksi valittavalta Paavo Väyryseltä. Mannertenvälisen nahjuksen Matti Vanhasen asema on entistä tukalampi kun hän palaa veronmaksajien piikkiin pidetyltä Torinon-lomaltaan.
Väyrynen todistaa KEPUn jakautuneen
1
106
Vastaukset 1
- Vöyrysen aika tulee pian
Väyrynen enemmän kuin oikeassa. Vanhanen on henkisesti tuuliviiri ja heikko johtaja. Hänen aikansa on jo kortilla. Väyrynen tulee ja pelastaa pohjoismaisen hyvinvointiyhteiskunnan ja maaseutuväen tulevaisuuden Suomessa. Väyrynen merkitsee työtä. Vanhanen työttömyyttä ja erittäin jyrkkää eriarvoistumista. Se peli ei enää vetele. Ihmiset ovat jo vihaa täynnä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1082227- 103896
- 66843
- 47818
Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???21776Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha518725Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76650- 64625
Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik23590- 57561