Nigeria – Kirkkoja määrätty tuhottavaksi

Neljätoista kirkkoa on määrätty tuhottavaksi Nigerian pohjoisosassa olevassa Zamfaran osavaltiossa, missä on voimassa sharialaki.
Zamfaran osavaltion kristityt kertoivat, että Gusaun kaupungin kristittyjen saamien tuhoamisilmoitusten lisäksi osavaltion muutamat muutkin seurakunnat ovat saaneet ilmoituksen kirkkojensa tuhoamisesta.
Tämän tuhoamiskampanjan uskotaan olevan osavaltion kuvernöörin Alhaji Ahmed Sanin, joka on kovanlinjan islamisti. aikaansaama. Itse asiassa tuhoamiskampanja juontuu vuoteen 2003, jolloin St Peter´s Church tuhottiin Sanin kotikaupungissa Bakurassa. Seurakunnan pastoria oli pyydetty käymään kaupungin valtuustossa, missä hänelle ilmoitettiin kirkon tuhoamisesta seuraavana päivänä – päivää ennen kuin kuvernööri Sani tuli kaupunkiin vierailulle.
- Kuvernööri on kotoisin Bakurasta ja koska hän on islamistisen pyhän sodan taistelija Nigeriassa, hän oli sitä mieltä että olisi tyhmää, jos kaupungissa olisi nähtävissä kristitty kirkko, kertoi Gusaun Anglikaanikirkon piispa John Garba Danbinta.
James Obi, the Christian Association of Nigeria Zamfaran osavaltion paikallisosaston sihteeri, kertoi, että hänen johtamansa Channel of Blessings kirkko tuhottiin vuonna 1997 Gusaussa. Nyt hänelle on ilmoitettu, että hänen uudelleen rakentama kirkko tuhottaisiin jälleen.
- On vain ajan kysymys eikä näitä kirkkoja enää ole olemassa, sanoi Obi Compass Directille.
Sharialain tultua voimaan vuonna 2000, kristittyjen on ollut mahdotonta saada maa-alueita rakentaakseen uusia kirkkoja Zamfarassa. Kuvernööri Sani on vastaavasti kertonut yli 70 uuden moskeijan rakentamisesta yleisillä varoilla viimeisten viiden vuoden aikana.

Rukoilkaa Zamfaran osavaltion kristittyjen puolesta, että he saisivat vapaasti kokoontua palvelemaan Herraa.
9670
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

kopoti-kopoti-kopoti-kop...

USA tulee kohta apuun ja pelastaa öljykentät ja siinä sivussa kirkotkin...

Äänestä

on viimeaikoina poltettu aika monta ...voi se kyllä olla joku yksittäinen vinksahtanu pyromaanikin.

Äänestä

Kuuleeko noista kelvottomista ikinä mitään hyvää. Pelkkää tappamista ja vainoamista, muuta vihan uskonnon edustajat eivät osaa.

Äänestä

Mitenkähän on mahdollista, että maissa, joissa on öljyä jostain syystä tapahtuu jotain epämieluisaa, Johon maailmanpoliisi usa pääsee "aiheesta" puuttumaan esim. iranissa, venezuelassa, nigeriassa ja indonesiassakin rähistään?

Omko näissä maissa päättäjätkin vielä niin tyhmiäkin, että antavat aiheen usa:lle rynnätä paikalle?
no tätä oli turha edes kysyä. Pitäis mieluummin asiat järjestyksessä ja rauhallisena niin sais nauttia öljystänsä...TAI SITTEN TÄMÄ ON SALALIITTO MAAILMAN ÖLJYN VALLOITTAMISEKSI!!!

Äänestä

heitä estää palvelemasta Herraa? ei siihen kai kirkkoa tarvita? sitäpaitsi moskeijassa palvellaan samaa Herraa.

Äänestä
  • kristityiltä hakaittais päät irti...

    Äänestä

  • ihmeellistä kirjoitti:

    kristityiltä hakaittais päät irti...

    kirkko palaa hyvin -> kirkko on läpimätä korruptoitunut paskalaitos, muuten se ei palaisi, jos se olisi totuudellinen ja hyvä

    Äänestä

  • ...... kirjoitti:

    kirkko palaa hyvin -> kirkko on läpimätä korruptoitunut paskalaitos, muuten se ei palaisi, jos se olisi totuudellinen ja hyvä

    tarinassa mainitaan anglikaani mutta olikohan se anglikaaninen vai katolinen kirkko?
    No kirkko joka tapauksessa, saapas nähdä koska saadaan paavikin mukaan tähän soppaan tai avaan edes suutansa?
    Bush on tietääkseni metodisti joten ei tää sille kuulu?

    Äänestä

  • pappi heljas kirjoitti:

    tarinassa mainitaan anglikaani mutta olikohan se anglikaaninen vai katolinen kirkko?
    No kirkko joka tapauksessa, saapas nähdä koska saadaan paavikin mukaan tähän soppaan tai avaan edes suutansa?
    Bush on tietääkseni metodisti joten ei tää sille kuulu?

    Katolisen kirkon kanta kirkkojen polttoon on hyvin yksiselitteinen.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

www.stefanus.fi kirjoitti:

Nigeria – Kirkkoja määrätty tuhottavaksi
Neljätoista kirkkoa on määrätty tuhottavaksi Nigerian pohjoisosassa olevassa Zamfaran osavaltiossa, missä on voimassa sharialaki.
Zamfaran osavaltion kristityt kertoivat, että Gusaun kaupungin kristittyjen saamien tuhoamisilmoitusten lisäksi osavaltion muutamat muutkin seurakunnat ovat saaneet ilmoituksen kirkkojensa tuhoamisesta.
Tämän tuhoamiskampanjan uskotaan olevan osavaltion kuvernöörin Alhaji Ahmed Sanin, joka on kovanlinjan islamisti. aikaansaama. Itse asiassa tuhoamiskampanja juontuu vuoteen 2003, jolloin St Peter´s Church tuhottiin Sanin kotikaupungissa Bakurassa. Seurakunnan pastoria oli pyydetty käymään kaupungin valtuustossa, missä hänelle ilmoitettiin kirkon tuhoamisesta seuraavana päivänä – päivää ennen kuin kuvernööri Sani tuli kaupunkiin vierailulle.
- Kuvernööri on kotoisin Bakurasta ja koska hän on islamistisen pyhän sodan taistelija Nigeriassa, hän oli sitä mieltä että olisi tyhmää, jos kaupungissa olisi nähtävissä kristitty kirkko, kertoi Gusaun Anglikaanikirkon piispa John Garba Danbinta.
James Obi, the Christian Association of Nigeria Zamfaran osavaltion paikallisosaston sihteeri, kertoi, että hänen johtamansa Channel of Blessings kirkko tuhottiin vuonna 1997 Gusaussa. Nyt hänelle on ilmoitettu, että hänen uudelleen rakentama kirkko tuhottaisiin jälleen.
- On vain ajan kysymys eikä näitä kirkkoja enää ole olemassa, sanoi Obi Compass Directille.
Sharialain tultua voimaan vuonna 2000, kristittyjen on ollut mahdotonta saada maa-alueita rakentaakseen uusia kirkkoja Zamfarassa. Kuvernööri Sani on vastaavasti kertonut yli 70 uuden moskeijan rakentamisesta yleisillä varoilla viimeisten viiden vuoden aikana.

Rukoilkaa Zamfaran osavaltion kristittyjen puolesta, että he saisivat vapaasti kokoontua palvelemaan Herraa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu