Muistaakseni Raamatussa Jeesus sanoo, että miehellä pitää olla vain yksi vaimo. Onko näin - kun en löydä sitä kohtaa nyt millään?
Opettiko Jeesus yksiavioisuudesta
Exmoro
612190
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 61
Vanhimmat
Sellaista kohtaa on turha etsiä, koska sitä ei ole.
alkoholia tai kahvia saa juoda? Näin on, sellaista kohtaa on turha etsiä, koska sitä ei ole.
tunnettiin Jeesuksen aikana. Tislatut väkijuomatkaan eivät olleet tunnettuja. Raamattu varottaa juopumisesta monissa kohdin. mm. 1. Kor. 6:10 sanoo, etteivät jumarit pääse Jumalan valtakuntaan. 3. Moos. 10:9 kieltää viinin ja muut juovuttavat juomat kuoleman uhalla pyhäkköteltassa palveltaessa. - Siispä kohtia löytyy; ja "tietosi" on tuulesta temmattu.
taisto aamutuimaan. Odotan innolla kuinka mormonit vastaavat näin terävään avaukseen.
eräs mormoni muuten kerran sanoi, että mormonit eivät usko raamattuun, vaan että mormonit uskovat jumalaan; tuo on minusta mielenkiintoinen näkemys, mutta sitähän on täällä jo oikeastaan puitu jo aivan riittävästi.
tympii.
kun taas Tapsa ehti ekana! ja vielä kokonaisella viidellä minuutilla. Tympii.
Josephan tissutteli viskiä aika ahkerasti... Onko hän siis tuomittu kadotukseen?
Ja eikö viinin nauttiminen ja siitä juopuminen ole eri asia?
Leikit taas puritanistia ivan sävyttämänä...
Kerro nyt kuinka mormonismi pelasti sinut tupakkasairaudelta ;-)
sanoo moniavioisuudesta?
1. Moos. 16:1-11: Sarai antoi Abrahamilla vaimoksi Hagarin.
1. Moos. 29:21-28: Jakob sai vaimoikseen Lean ja Raakelin.
2. Moos. 21:10: Jos isäntä ottaa toisen vaimon, hän ei saa heikentää ensimäisen osaa.
Ym. kohtia.
Moniavioisuus oli Herran tahdon mukaista. Muuten nuo ihmiset eivät olisi olleet vanhurskaita. Moniavioisuuden tulee perustua Herran käskyyn. Muussa tapauksessa se on ehdottomasti kiellettyä ja vakavaa syntiä.
Israelilaisten keskuudessa alkoi Mooseksen johdat-
taessa Israelilaisia erämaassa siten että Israe-
lilaisten keskuudessa eräs mies alkoi vaatimaan moniavioisuutta jota kannattamaan kääntyi sitten monia muitakin.Jumala ei siis antanut käskyä moni-
avioisuudesta Moosekselle.
Muisteleppas mitä tapahtui Kaanaan häissä, missä Jeesus muutti veden viiniksi, jotta pidot paranisi.
Uusi testamentti ei tuomitse alkoholin käyttöä (Joh. 2:1–11; 1. Tim. 3:8; Tiit. 2:3), mutta hillittömiä juominkeja se pitää vallan mahottomana menona (1. Piet. 4:3, ks. myös Ef. 5:18). Jeesus ja apostolit nauttivat viiniä ajan tavan mukaan. Viini kuului paikalliseen ruokakulttuuriin. Viini on ehtoollisen toinen aine Jeesuksen käskyn mukaan.
Kristillisen käsityksen mukaan Jumala on liittänyt puolisot toisiinsa: "Minkä Jumala on yhdistänyt, sitä älköön ihminen erottako" (Matt 19:6). Elinikäiseksi solmittu avioliitto tarjoaa turvallisuutta ja jatkuvuutta koko perheelle. Erityisesti lasten turvallisuuden tunteelle on tärkeää, että he voivat luottaa siihen, että vanhemmat ovat sitoutuneet toisiinsa ja koko perheeseen.
Joku tuommoinen kohta siellä jossain on, mutta varmaan sanoja oli joku apostoli eikä Jeesus.
Se mikä ei ole ollut sallittua piispoille, on sallittua profeetalle. Smith varta vasten kysyi miten saisi pidettyä Fanny Algherin jalkavaimonaan ja hän sai profetian, että voisi naida tämän ja paljon muita naisia vielä lisäksi.
Piispan on oltava yhden vaimon mies, koska piispan tehtävä on vaativa ja vie aikaa. Profeetan työ ei ole kovinkaan vaativaa ja siksi profeetalla on enemmän aikaa hoidella naisasioitaan. Profeetta voi harjoittaa moniavioisuutta, kunhan se tapahtuu profeetan käden alla.
nännit.
Turust
koko uusi liitto on Jeesuksen tekoa.
sekin, mitä apostolit opettavat yksiavioisuudesta, tulee Häneltä, Ristin Mieheltä.
...että Jeesus opetti yksiavioisuutta?
(tuskin siellä lukee missään sellaista, mutta olen silti samaa mieltä kanssasi, että Jeesuksen mukaan lähimmäistä ei saa loukata ja tuo toisen muijan ottaminen on loukkaamista (jossei kummatkin muijat ole jollain tavalla pervoja).
koko uuden testamentin oppi on Jeesuksen oppia. vai kenen muun arvelet olevan, jos ei Hänen?
uusi liitto ei näet tunne moniavoisuutta ja uusi testamentti on kokonansa Jeesus-oppia eli Jeesuksen sanomisia, vaikkei ihan kaikki "sanomiset" ole tulletkaan suoraan Jeesuksen suusta Hänen eläessään ihmisenä ne 30 vee.
raamattu on Jumalan sanaa!
mutta mieti sinäkin sitä, että UT:n kirjat on kirjoittanut joku muu kuin Jeesus tai edes Jeesuksen opetuslapset.
suuri yksimielisyys UT:n kirjoittajista ja kirjoitusajoista.
Uusi testamentti koostuu 27 kirjoituksesta. Mitä todennäköisimmin nämä kaikki olivat olemassa jo 100-luvun alkuun mennessä. Pian neljännen evankeliumin kirjoittamisen jälkeen kaikki neljä kerättiin yhdeksi kokoelmaksi. Niitä alettiin nimittää yhteisellä nimellä Evankeliumi. Samoin Paavalin kirjeet koottiin kokoelmaksi. Tätäkin kokoelmaa kopioitiin seurakuntiin luettavaksi. Sen nimi oli Apostoli.
Luukkaan kirjoittaman teoksen jälkimmäinen osa sai ajan kuluessa nimen Apostolien teot. Se oli sekä jatkona evankeliumin kertomukselle että osoitti Paavalin arvovallan apostolina. Näin se ikään kuin "akselikirjana" yhdisti evankeliumien kokoelman ja Paavalin kirjeet. Myös muiden apostolien kirjeitä ja Johanneksen ilmestystä kopioitiin ja luettiin seurakunnissa. Nekin omasivat kristillisten seurakuntien mielestä jumalallisen arvovallan.
Harhaoppisen Markionin esiintyminen 140-luvulla Rooman seurakunnassa pakotti seurakunnat määrittelemään entistä selvemmin, mitkä kirjat olivat arvovaltaisia. "Vuoteen 180 mennessä neljän evankeliumin tunnustamisesta oli tullut kristikunnassa sellainen selviö, että niitä voitiin pitää yhtä päivänselvinä ja luonnollisina kuin neljää pääilmansuuntaa" (F.F. Bruce). Roomassa 100-luvun lopulla laadittu ns. Muratorin kaanon osoittaa missä kirjoituksissa nähtiin vakuuttavasti todellisen jumalallisen arvovallan merkit. Siinä luetellaan kaikki evankeliumit, Apostolien teot, Paavalin yhdeksän kirjettä seurakunnille ja neljä yksityisille ihmisille, Juudaan kirje, kaksi Johanneksen kirjettä ja Johanneksen ilmestys.
Joidenkin kirjojen arvovallasta apostolisen uskon todisteina käytiin vielä kauan aikaa keskustelua. Origenes vuoden 230 tienoissa ja Eusebios 300-luvun alussa mainitsevat tällaisina kiistanalaisina kirjoina Jaakobin, Juudaan, 2. Pietarin ja 2. ja 3. Johanneksen kirjeen.
Ensimmäinen tunnettu nykyisen 27 kirjan luettelo on Aleksandrian piispan Athanasioksen vuonna 367 kirjoittamassa kirjeessä.
"Voimme luottaa siihen, että nuo varhaiset kristityt toimivat suuremman kuin oman viisautensa varassa tässä asiassa, eivätkä vain siinä, mitä hyväksyivät, vaan siinäkin, mitä hylkäsivät. Jumalallinen arvovalta jo luonnostaan todistaa itse itsensä, ja yksi syvällisimmistä uskonpuhdistajien uudestaan löytämiä totuuksia on oppi Pyhän Hengen sisäisestä todistuksesta, joka todistaa uskovan sydämelle Raamatun jumalallisen luonteen. Tämä todistus ei rajoitu yksittäiseen uskovaan, vaan siitä pääsee osalliseksi myös uskovien yhteisö, ja paras osoitus sen toiminnasta on se, kuinka alkuaikojen kirkon jäsenet tunnistivat kirjat, jotka Jumalan inspiraatio oli antanut Vanhan liiton kirjojen eli Kristuksen ja hänen apostoliensa Raamatun rinnalle, yhdessä niiden kanssa muodostamaan kirjoitetun Jumalan sanan" (F.F.Bruce). "Kirkko ei luonut Uutta testamenttia, vaan nämä kaksi kasvoivat yhdessä" (Foakes-Jackson).
Asiasta löytyy runsaasti lähdeaineistoa edellä oleva Rovasti O. Peltolan kirjoituksista.
Turust
koko raamattu on Jumalan Hengen henkeyttämää kirjoitusta ja oppia.
kyselet Jeesuksen sanomisia. mistä siis arvelet niitä löytäväsi, jos et raamatusta?
sitäpaitsi uuden testamentin 4 ensimmäistä kirjaa on lähtöisin juuri Jeesuksen omien opstuslapsien kynistä.
Evankeliumeja ei ole kirjoittaneet alkuperäiset opetuslapset. Kertoohan siitä jo niiden syntyaikakin.
sinä niitä Jeesuksen sanomisia olet kaivellut, jos et matteuksen, markuksen, luukaksen ja johanneksen muistiinmerkinnöistä?
sivuja joka pyrkii kaiken tieteen tekemisen ihanteisiin: kriittisyyteen, objektiivisuuteen yms.
http://www.helsinki.fi/teol/kurssit/ekse/03_ut.html
selvitys siitä mitä eksegetiikka tarkoittaa.
Eksegetiikka (raamatunselitysoppi; kr. ekseegeomai = selittää, kuvata yksityiskohtaisesti; Luuk. 24:35; Ap. t. 10:8; 15:14; 21:19; Joh. 1:18) on teologisen tieteen haara, joka tutkii Raamattua. Se jakautuu Vanhan ja Uuden testamentin eksegetiikkaan. Raamatun alkukielet muodostavat tutkimuksen apuvälineen.
Tutkimuskohteina ovat mm. Raamatun tekstien syntyhistoria, ajan historian ilmiöt, Raamatun ajan sosiologia, kirjoittajan luova kirjoitusprosessi, Raamatun vaikutushistoria jne. Pyrkimyksenä on tekstien tulkitseminen niiden alkuperäisen kontekstin eli ympäristön mukaisesti. Menetelmää kutsutaan historialliskriittiseksi. Sana tulee kreikasta (krisis = eron tekeminen).
Tutkimusmenetelmän nimestä huolimatta eksegeetikko ei suhtaudu tekstiin kuten esimerkiksi lehteen konserttia arvosteleva kriitikko, vaan yrittää neutraalisti ymmärtää tutkimuskohteensa syntyprosessia ja alkuperäistä sanomaa.
Yliopistoaineena eksegetia ei ole tunnustuksellista, eli se ei ota kantaa minkään kirkkokunnan puolesta eikä niitä vastaan.
Turust
Jos evankeliumit on laadittu jopa n. 100v Jeesuksen syntymän jälkeen, niin minkä ikäisiä nuo opetuslapset silloin olivat (vinkki: 130v?). Toiseksi: onko oletettavaa, että 2000v elänyt kalastaja olisi ollut luku/kirjoitustaitoinen?
uusi testamentti sai nykyisen, kirjallisen muotonsa, kun matteus ja kumppanit olivat maanneet haudoissaan jo pari-kolme vuosisataa.
4 evankeliumia ovat perimätietoa Jeesuksesta ja aika tavalla paljon juuri näiden 4 opetuslapsen omaa silminnäkijätietoa.
luukas oli lääkäri, joka osasi kirjoittaa itse tarvitsematta turvautua kirjuriin, eikä kirjoitustaidottomuus todista siis yhtään mitään tässäkään perimätiedon julkaisussa, raamatussa.
dear mr. from turust on laittanut tähän ketjuun linkkiä raamatuntutkimus-sivuille:
ei nyt millään pahalla, mutta sinun(kin) olisi näköjään syytä perehtyä raamattun syntytutkimukseen ja nimenomaan ilman mormonin kirjan antamaa väritystä.
ei se, että tutkii raamatun syntyvaiheita kaada uskoa Jeesukseen ja siihen, että raamattu on Jumalan sanaa.
teroitan siis vielä sitä asiaa, että koko uusi testamentti on asiaa Jeesuksen sydämeltä, olipa se saanut kirjallisen muotonsa kenen hyvänsä kynästä ja minä aikakautena tahansa.
Jumala on Henki, joka on itse henkeyttänyt Sanansa meitä varten. Häntä eivät sido ajat ja paikat.
En ole mielestäni hakoteillä tämän asian suhteen - enkä laske leikkiä. Ohessa lainaus Helsingin yliopiston eksegetiikan verkko-opiskelumateriaaleista. Voisitko lukea sen ja kertoa missä mielessä olen mielestäsi väärässä???:
Yksittäiset UT:n kirjoitukset ovat syntyneet noin sadan vuoden kuluessa. Varhaisimmat kirjoitukset ovat Paavalin kirjeet. Näistä vanhimpana pidetään 1. Tessalonikalaiskirjettä (n. v:lta 50 jKr.). Evankeliumit ovat syntyneet suurin piirtein vuosina 70-100. Muut UT:n kirjoitukset ovat peräisin ensimmäisen ja toisen vuosisadan taitteen molemmalta puolelta. Myöhäisimpänä UT:n kirjoituksena pidetään 2. Pietarin kirjettä (n. v:lta 150 jKr.)
Osa UT:n kirjoituksista vakiinnutti asemansa jo varhain, etenkin evankeliumit ja Paavalin kirjeet. Vuoden 200 tienoilla alkoi olla selvää, mitkä kirjoitukset olivat arvovaltaisia, joskin tiettyihin kirjoituksiin suhtauduttiin eri puolilla kristikuntaa eri tavoin. Kiistaa herätti läntisessä kristikunnassa erityisesti Heprealaiskirjeen asema ja idässä Johanneksen ilmestys. Myös ns. katoliset kirjeet (1.-2. Piet., 1.-3. Joh., Jaak., Juud.) olivat pitkään kiistanalaisia.
Lopullisesti UT: n kaanon määriteltiin kirkolliskokouksissa 390-luvulla. Kaanonin määrittelyä pidettiin tarpeellisena rajankäynnissä harhaoppeja vastaan. Kaanoniin hyväksyttiin kirjoitukset, joiden katsottiin olevan alkuperältään apostolisia - joko apostolin itsensä kirjoittamia tai sellaisia, että ne sisälsivät "apostolista oppia", toisin sanoen olivat linjassa apostolien opetuksen kanssa. Toinen kriteeri oli kirjoitusten yleisyys eli katolisuus. Sillä tarkoitettiin joko sitä, että kirjoituksella oli yleistä käyttöä seurakunnassa tai sitä, että sitä voitiin pitää koko kirkolle tarkoitettuna.
2. Evankeliumit ja Apostolien teot
Johdatus Raamattuun ss. 163 - 204.
Evankeliumi merkitsee 'hyvää sanomaa'. Varhaiset kristityt tarkoittivat sillä julistusta Jeesuksesta ja pelastuksesta, ei siis tiettyä kirjallisuudenlajia. Evankeliumeiksi kutsumillamme kirjoituksilla ei aluksi ollut lainkaan nimeä. Myöhemmin, kenties 100-luvun alkupuolella, ne saivat otsikokseen "Evankeliumi XX:n mukaan". Otsikon muoto ilmaisi, että kyse on yhdestä ja samasta evankeliumista, vain neljän eri todistajan mukaan.
Markuksen, Matteuksen ja Luukkaan evankeliumit muistuttavat toisiaan niin sisältönsä kuin rakenteensa puolesta. Niitä kutsutaan yhteisnimellä synoptiset (eli 'yhdessä katsottavat') evankeliumit. Samankaltaisuudet ovat niin ilmeisiä, että evankeliumien välille on pakko olettaa jonkinlainen kirjallinen riippuvuussuhde. Toisaalta evankeliumien väliset erot ovat yhtä ilmeisiä: kyse näyttäisi olevan ainakin osittain muusta kuin suorasta riippuvuudesta. Parhaiten - joskaan ei täysin ilman ongelmia - evankeliumien suhteet selittyvät nk. kaksilähdeteorian avulla .
Johanneksen evankeliumi poikkeaa huomattavasti synoptisista evankeliumeista. Sen erilaisuutta kuvaa hyvin mm. se, ettei Johanneksen evankeliumissa kerrota yhtään Jumalan valtakuntaa koskevaa vertausta, jotka synoptikkojen mukaan muodostavat Jeesuksen opetuksen keskeisen sisällön. Ruokkimisihmettä lukuun ottamatta Johannes ei kerro yhtään samaa ihmetekoa kuin synoptikot. Sen sijaan Johanneksella on omia suuria tunnustekoja, joista synoptikot eivät kerro (mm. veden muuttaminen viiniksi, syntymästään sokean parantaminen, Lasaruksen herättäminen kuolleista).
Apostolien teot on Luukkaan evankeliumin kirjoittajan esitys Jeesuksen ensimmäisistä seuraajista ja evankeliumin leviämisestä aina valtakunnan pääkaupunkiin Roomaan saakka. Sen päähenkilöt ovat opetuslapsi Pietari sekä Paavali.
tuo lainaus siis kertoo sinulle, ettei uudessa liitossa ole moniavioisuutta?
kuten teksti kertoo, matteus, markus, luukas ja johannes olivat itse silminnäkijöitä ja kuulijoita.
ja kun tuohon faktaan vielä lisätään se, että raamattu on kokonansa Jumalan "suusta" lähtöisin olevaa tekstiä, niin kuinka voit sanoa, että uuden testamentin opetus yksiavioisuudesta ei olisi Jeesuksen opetusta? ongelmasi liittynee Jumalan kolminaisuuteen?
...olemmeko sitten puhuneet kumpikin eri asioista... Minä kirjoittelin sinulle siitä, että ei kannata luottaa Raamattuun sokeasti ja että eivät evankeliumitkaan ole oikeasti matteuksen ja kumppanien kirjoittamia vaan joidenkin muiden tuntemattomien kirjoittamia (OLETKO EDELLEEN ERI MIELTÄ ASIASTA?). Luonnollisesti kirjoittamisen motiivina ja inspiraationa ovat olleen Jeesuksen elämä ja suullinen perimätieto. Jonkun mielestä se voi olla "Jumalan susta lähtöisin olevaa" - se on sitten uskonasiaa.
Mistä sinä nyt vedit uudestaan tuon moniavioisuushomman ja uudet liitot kehiin? Kyllähän minä olen koko ajan ollut sitä mieltä, että moniavioisuus on törkeää ihmisen alistamista ja että UT opettaa jossain mielessä yksiavioisuutta (koska ei saa loukata lähimmäistä ja seurakunnanvanhimman pitäisi olla yksiavioinen, muuta ei sanota), MUTTA ei siellä ole sellaista kohtaa, jossa Jeesus sanoisi, että moniavioisuus on syntiä. MINUN mielestäni moniavioisuus on syntiä ja voin olla tätä mielstä, vaikka Raamatussa ei niin sanotakkaan.
...nyt sitä mieltä, että olen väärässä väittäessäni, että Matteus, Markus, Luukas ja Johannes eivät ole itse kirjoittaneet evankeliumeitaan?
Ainakin Helsingin yliopisto sanoo eksegetiikan materiaaleissaan juuri sellaista, joka tukee minun näkemystäni asiasta.
En nyt viitsinyt penkoa lähteitä. Minulla on milikuva, että mainitsemasi kirjoittajat kyllä olivat itse kirjoittaneet nuo tekstit. Evakeliumeiksi ne koottiin vasta myöhemmin. Lainaus sinun ylläolevasta lainauksestasi.
>>Myöhemmin, kenties 100-luvun alkupuolella, ne saivat otsikokseen "Evankeliumi XX:n mukaan".
aloitusviestissäsi, opettiko Jeesus moniavioisuuden olevan syntiä ja minä vastasin, että opetti. siitähän tämä lähti.
Jeesus kuuluu uuteen liittoon, tietenkin, ja on ITSE kaiken siihen liittyvän opetuksen takana olipa nyt sitten kysymyksessä 4 evankeliumia tai koko uuden testamentin oppi.
sitä minä tässä siis yritän sanoa eli
Jeesus opetti ja opettaa edelleen sanassaan moniavioisuuden kuuluvan vanhan liiton ajoille, vaikka Hänen ei nyt sitä ole kirjoitettukaan lausahtamaan aivna sanasta sanaan tyyliin "totisesti, totisesti Minä sanon teille..".
uusi testamentti on Jeesuksen oppi ja se on kristinoppia, nääs.
evankeleiumit ovat hyvin pitkälle silminnäkijätodistuksia ja minä kyllä luotan siihen, että niiden paikkansapitävyys on melkoinen. muutenhan uskoni on aivan turhaa ja vailla pohjaa, jos en niin uskoisi.
mihin sinä uskosi pohjaat, jos et Sanaan? vai oliko se niin, että epäröit koko juttua, koska et voi uskoa ja luottaa raamatun olevan sen sanan, jonka Jumala on meille antanut?
...heittosi "totisesti, totisesti minä sanon teille" vetin suun hymyyn.
Minä se edelleen epäröin näitä uskonasioita. En voi enkä kykene suhtautumaan Raamattuun tuolla tavalla kuin sinä. Melko varma olen siitä, että MAP-kirkko ei perustu totuuteen, mutta samaa mieltä olen kaikista kirkoista. Unohdetaan nyt vaihteeksi tämä vääntäminen ja jatketaan totuuden etsimistä :-)
totisesti, totisesti Toden kanssa on mukava vääntää. Raamattu on siten mukava ja mielenkiintoinen tutkittava, että se on maailman eniten tutkittu kirja josta maailman vapaat yliopistot ovat käytännöllisesti katsoen yksimielisiä kirjan tiedossa olevista syntyvaiheista, erityisesti UT:n osalta.
VT jää erityisesti kuningasten aikaa aikaisemmalta ajalta, etten sanoisi mytologian varaan. Tosin VT:n ajaltakin tutkimukset tuovat jatkuvasti uutta tietoa joka tähän mennessä on tavallisesti vahvistanut Raamatun historiaa.
Ihmeet sen sijaan ovat ja pysyvät ihmeinä ja siten ovat uskonvaraisia, johon teologinen tiede ei puutu. Arkeologialla tietysti on tärkeä osa Raamatun tutkimisessa.
Tietysti myös kristinopin ympäriltä löytyy omat Jeffinsä jotka kirjoittelevat varsinaisista tunnetuista tosiasioihin nojautumatonta "tiedettään".
Mukava niitäkin on välillä lukea, mutta kyllä ne joutuu jättämään lopulta omaan arvoonsa.
Turust
siunausta exmorolle!
silloin, kun nöyrryt sen tosiasian eteen, että usko tulee kuulemisesta ja kuuleminen Jumalan Sanasta, niin etsintäsi päättyy siihen.
Kyllä minun on pakko olla eri mieltä siitä, että Matteus Markus Luukas ja Johannes olisivat itse kirjoittaneet evankeliumit. Tokkohan edes Paavalin kirjeet ovat lähtöisin Paavalin kynästä, jos ne ovat 50-luvulta peräisin (Paavali olisi silloin ollut jo ehkä n. 80-90 vuotias ja siihen aikaan sellainen ikä oli peräti harvinaista). Ohessa lainaus tuolta Helsingin Yliopiston sivuilta:
Ensimmäiset Jeesuksen seuraajat eivät pitäneet tarpeellisena kirjoittaa mestaristaan. Olihan heillä suullinen perimätieto siitä, mitä Jeesus oli eläessään sanonut ja tehnyt. Jeesuksen opetuslapset eli apostolit todistivat ylösnousemuksesta. Myös muut varhaiskristilliset profeetat saivat ilmestyksiä, joiden kautta ylösnousseen Jeesuksen katsottiin välittävän opetustaan. Varhaiset Jeesuksen seuraajat (mm. Paavali) uskoivat maailman lopun koittavan ja Jumalan valtakunnan saapuvan vielä heidän elinaikanaan. Siksi kirjallista tiedon välittämistä ei pidetty tarpeellisena.
Kun silminnäkijät kuolivat eikä loppu tullutkaan, suullista perimätietoa alettiin koota yhteen. Tämän pohjalta syntyivät Uuden testamentin evankeliumit, kertomukset Jeesuksen elämästä, kuolemasta ja ylösnousemuksesta. Näiden lisäksi UT:iin sisältyy ensimmäisten kristittyjen vaiheista kertova Apostolien teot, yhteensä 21 varhaiskristillistä kirjettä sekä apokalyptinen kirjoitus, Johanneksen ilmestys.
Apostoli Paavali eli Paavali Tarsolainen (Saulus) ei kuulunut apostolien ydinjoukkoon, kahdentoista läheisimmän opetuslapsen ryhmään. Hänestä tuli apostoli Kristuksen taivaaseenastumisen jälkeen, kun hän tuli käännytetyksi Damaskoksen tiellä.
Koska Paavalilla ei ollut henkilökohtaista suhdetta Jeesukseen, kaikki eivät pitäneet häntä täysivaltaisena apostolina, ja hän joutui monesti puolustamaan valtuutustaan. Hän kuitenkin piti myös itse itseään vähäisimpänä apostoleista, koska oli aiemmin Juutalaisena vainonnut kristittyjä.
Apostoli Paavali oli siis Juutalainen kirjanoppinut joka koki Jeesuksen ilmestyksen Damaskoksen tiellä jonka jälkeen hän kääntyi kristinuskoon. Muut Raamatun apostolit, jotka kirjoittivat tekstinsä apostolien nimeen, olivat Jeesuksen aikalaisia, mutta eivät ainakaan kaikki olleet hänen varsinaisia opetuslapsiaan.
Kirkkohistoriasta löytyy kyllä tekstejä joiden mukaan mm. Markus teki lähetystyötä Pohjois- Afrikan alueella. Tuskin hänkään itse kirjoitti Markuksen nimiin merkittyä evankeliumia.
Evankeliumeja eivät todellakaan ainakaan kaikissa tapauksissa kirjoittaneet varsinaiset apostolit eli Jeesuksen opetuslapset itse. Tutkimuksissa kirjoittajia on nimitetty mm. evankelistoiksi joita ovat mm. evankeliumien kirjoittajat Matteus, Markus, Luukas ja Johannes
Eli apostolien lisäksi kirkon varhaisvaiheiden tärkeitä henkilöitä olivat mainitut ns. evankelistat, joiden nimiin on merkitty Uuden testamentin tärkeimmät tekstit eli evankeliumit.
Kaikilla varsinaisilla apostoleilla ei ollut edes edellytyksiä itse kirjoittaa tekstejä. Tutkimuksissa on todettu etteivät kaikki apostolien nimiin kirjoittavat todennäköisesti edes tunteneet toisiaan.
Evankeliumien hieman toisistaan poikkeavia painotuksia pidetään teologiassa ilmeisenä todisteena niiden totuudellisuudesta.
UT:ssa on kuitenkin kaksi evankeliumia joita voidaan lukea rinnakkain, - en nyt vaan muista mitkä niistä.
Olet oikeassa myös siinä, ettei kaikkia Paavalin kirjeitä uskota hänen itsensä kirjoittamiksi vaan osasta kirjeistä on vastannut hänen avustajansa.
Hyvä ystävä Exmoro, minä iloitsen puolestasi. En itsekkään tarkasti tiedä miksi, ehkä vaistoan sinussa vilpittömyyttä.
Turust
Minusta on hienoa, että aletaan taipua lähemmäksi totuutta tässä keskustelussa. Jeesuksen opetuslapset eivät kirjoittaneet mitään -hyvin todennäköisesti yksikään Jeesuksen omin silmin nähnyt ei ole kirjoittanut hänestä mitään, vaan siirtänyt tietonsa eteenpäin suullisena tietona, mikä ei tosin ole täysin kehno tiedontallennusmetodi.
Olen silti eri mieltä yhdessä kohdassa: röyhkeän järkkymätön mielipiteeni on, että jos raamatun kirjat olisi koottu pieleen, tuo kokoelma olisi yhä käytössämme.
"Olen silti eri mieltä yhdessä kohdassa: röyhkeän järkkymätön mielipiteeni on, että jos raamatun kirjat olisi koottu pieleen, tuo kokoelma olisi yhä käytössämme."
Taisit nyt lipsahtaa kertomaan mormonien toiminta - ja ajatustavoista. Vaikka mormoninkirja olisi mitä tahansa satua se on silti käytössänne ja oikein kirja koko maailmassa.
koraani, veda-kirjat, talmudit ja niin edelleen. Ja tulevat hyvällä todennäköisyydellä olemaan sadan ja kahden päästä. Auktoriteetti ratkaisee näissä asioissa, ei mikään muu.
Mistä ja kenen Jeesuksesta puhumme MAP käsite on asiassa ristiriitainen.
Apostoli Orson Pratt opetti:
Suuri Messias, joka oli kristillisen uskonnon perustaja, oli moniavioinen... Messias katsoi hyväksi pitää velvollisuutenaan hankkia jälkeläisiä; ja menemällä naimisiin useiden kunniallisten vaimojen kanssa osoitti kaikille tuleville sukupolville, että hän hyväksyi useiden vaimojen pitämisen kristillisellä aikakaudella... Poika noudatti Isänsä esimerkkiä, ja hänestä tuli suuri Ylkä, jolle naitettiin kuninkaitten tyttäriä ja monia kunniallisia naisia. Olemme myös osoittaneet, että sekä Isä Jumala että Herramme Jeesus Kristus pitävät vaimonsa sekä ajassa että iankaikkisuudessa.
The Seer, p. 172
Bernard P. Brockbank opetti MAP-kirkon 147. vuosikonferenssissa:
On totta, että monet kristilliset kirkot palvelevat eri Jeesusta Kristusta kuin mormonit.
"The Living Christ", Ensign, toukok. 1977, s. 26
UT:n Jeesuksen aviopuolisoista ei ole tietoja.
sellaisena kuin hänet on ilmoitettu Raamatussa, mutta emme sellaisena, kuin hänen sanotaan olevan uskontunnustuksissa. Silti opissamme on on paljon samaa, kuin muiden kristittyjen opeissa, mutta kolminaisuusoppi on ihmisten keksintöä.
Nuo lainaukseni olivat lähtökohtaisesti MAP kirkon sisältä. Valitettavasti tuollaisiin ristiriitaisiin lausumiin ei voi olla törmäämättä.
Ilmeisesti noiden väitteiden esiinkaivu on usein tapahtunut ns. vastustajien toimesta. Siltikään ne eivät tee tyhjäksi olemassa olevia lähteitä. Yritin löytää vastauksia myös suomenkielisiltä oikaisusivuilta, kuitenkaan niitä löytämättä.
Turust
Onko raamatun mukaan Jeesuksella useita vaimoja niinkuin mormonit väittävät? Oliko kaanaan häät todella Jeesuksen häät niinkuin mormonit väittävät?
Sanotaanko raamatussa että Jeesus loi maailman Jumalan käskystä, Eikä Jumala siis itse tehnyt sitä? Vieläpä Jeesus Mikaelin kanssa josta tulikin sitten Aadam?
jeesukseen, joka pyrki tuomaan sanomaa siitä, että kaikkia pitää rakastaa eikä ketään tuomita tai eriarvoistaa. Ei niitä, jotka juovat, kahvia, alkoholia, eivät maksa kymmenyksiä, kuuluvat seksuaaliseen vähemmistöön, jättävät tekopyhät sunnuntaikokouksenne väliin? Niinkö? Tähänkö uskotte?
tuomitaan tekojensa mukaan:
"Pahaa tehneet nousevat tuomion ylösnousemukseen". (Joh. 5:29)
"Herra maksaa jokaiselle tekojen mukaan" (Sananl. 24:12)
"Ilman tekoja usko on kuollut". (Jaak. 2:14-26)
Olet oikeassa, että meidän tulee rakastaa kaikkia eikä tuomita. Tuomio on Herran, mutta Raamattu ei lupaa ilman parannusta anteeksiantoa: "Kääntykää ja ottakaa itse kukin kaste Jeesuksen Kristuksen nimeen, jotta syntinne annettaisiin anteeksi. Silloin te saatte Pyhän Hengen" (Ap.t 2:269 - Tämä on tiivistetty evankeliumi. Siinä ovat kaikki envankeliumin ainekset. Ne noille tuo sanottiin, jo uskoivat. Siksi sana "usko" tuosta puuttuu.
No niin! Eikän mormonismin syvin olemus siis tule selväksi?
Ja syy myös miksi mormonismi palsta ei kuulu "Kristinusko"-kategoriaan =)
saanen kopioida viestisi Tapani, ja siteerata sitä tarvittaessa seuraavan kerran kun selittelet että "vain armosta olemme pelastetut"?
mutta muista sanoa, että se on kohdasta Ap.t. 2:38. Siinä sanotaan selvästi, että tulee tehdä parannus ja ottaa kaste, jotta synnit annetaan anteeksi. Ilman niitä ei siis ole syntien anteeksiantoa. Usko, parannus ja kaste ovat armon ehtoja. Olemme pelastetut vain armosta, jota emme voi itsellemme saada aikaan, sillä vain Kristuksen sovitus teki sen mahdolliseksi. Jota se armo tulee osaksemme, meiltä vaaditaan nuo Ap.t. 2:38 kohdassa mainitut teot.
Nyt taas pomppasit aidan toiselle puolelle!
Nyt ei ole kyse kasteesta tai parannuksesta!
Nyt on kyse mormonien asettamista kelvollisuusvaatimuksista jotka todellakaan eivät lopu tuohon kasteeseen ja parannukseen!
Eli:
-Maksa kymmenykset
-Maksa paastouhri, ja paastoa
-Käytä Carmeneita
-Älä kieltäydy sinulle annetuista kirkon tehtävistä
Näin olet kelvollinen menemään temppeliin suorittamaan toimituksia jotka mahdollistavat EHKÄ sinulle pääsyn Taivaan Isän kasvojen eteen perheesi kanssa, ja vaikeaa se on siltikin.
Kaste ja parannus on tästä vain murto-osa.
Ei heru armoa ellei sinua ole mormonitemppelissä kastettu ja sinetöity ja et ole saanut endowmenttia.
Meitä ei kasteta temppelissä. Niissä tehdään kasteita vain kuolleiden puolesta SILTÄ VARALTA, että ne kelpaavat heille. Elävät kastetaan muualla kuin temppelissä. Sinne ei alle 8 vuotisia lapsia lukuunottamatta edes muut pääse kuin kastetut.
Kaikille annetaan tilaisuus päästä korkeimpaan kirkkauteen ja korotukseen. Jos joku ei ole eläessään saanut kaikkia temppelitoimituksia, niin ne tehdään yleensä vuoden kuluttua jänenen kuolemasta.
Usko ja parannus ovat evankeliumin ensimmäiset periaatteet. Kaste ja Pyhän Hengen vastanottaminen kätten päällepanon kautta ovat sen ensimmäiset toimitukset. Ne ovat perusta kaikelle eivätkä suinkaan "murto-osa", kuten sanot.
Pelastumiseen ja kirkkaimpaan korotukseen ei tarvita mitään mormonien temppeliseremonioita. Ihminen pääsee Korkeimman kasvojen eteen ja Jeesuksen valtaistuimen juurelle ilman mormonismia.
Etkö tosiaankaan tiedä, että sellaisten jotka viettelevät yhdenkin näistä vähäisistä olisi parempi, että hänen kaulaansa ripustettaisiin myllynkivi ja hänet heitettäisiin syvimpään syvyyteen? Älkää harhauttako ihmisopeillanne lähimmäisiänne pois Jeesuksen ristin juurelta, voi teitä mormoniparkoja, jotka laaditte omatekoisia sääntöjä ja rituaaleja! Ettekö kavahda edes Herran vihaa? Raamattu ilmoittaa Jumalan tahdonihmisen suhteen. Jumala ei toimi mormonien halujen mukaan, vaan on viisas ja Kaikkivaltias.
"Kaikille annetaan tilaisuus päästä korkeimpaan kirkkauteen ja korotukseen."
Mutta yksipuolisena edellytyksenä on, että muistaa kaivella riittävästi kuvettaan, jotta uskonoppienne mukaisesti kelpaisi jumalalle.
Siinä on hyvät teot pyyhitty sekunnissa pyyhitty ansioista pois, jos ei tule tekemään temppuja juuri teidän kirkkoonne.
Miksi aikanaan oli temppeleitä? Miksi useat kohdat Raamatussa osoittavat, että myöhempinä aikoinakin on temppeleitä? - Esim. Malakia 3:1 - 5 kohta sanoo mm., että "Aivan äkkiä tulee temppeliinsä Valtias". Jes. 2:2-3 ja Miika 4:1-4 viittaavat myös myöhempien aikojen temppeliin. Uusi käännös on muuttanut sanan temppeli pyhäköksi Jesaja 2:2-3 ja Miika 4:1-4 jakeissa. -Miksihän? Pelätäänkö mormonien temppeleitä? Sentään Malakian 3:1 jakeeseen sana on jäänyt? Kohdassa Mal. 3:1-6 puhutaan selvästi myöhemmistä ajoista.
Temppeleitä oli ennen Kristusta. Kristus ei temppeliä poistanut, vaan jopa puhdisti. Toimitukset kyllä muuttuivat mm. siten, että uhraaminen verta vuodattamalla loppui.
joka aloitat usein viestisi syyttämällä valehtelusta? - Mutta eipä tästä valetta löydy. Niiltä, jotka ovat henkimaailmassa ei odoteta kymmenyksiä ;-)
Hyviä tekoja ei koskaan pyyhitä pois. Ihminen tuomitaan tekojensa mukaan, mutta teot eivät meitä silti pelasta vaan armo, jonka saamme osaksemme, kun otamme evankeliumin vastaan ja kestämme loppuun asti.
pelastava asia on kymmenysten maksu ja rahan työntäminen kirkon pohjattomaan kassaan eli kankkulan kaivoon. Asia tuli selväksi. Ja itsehän täällä sujuvasti syyttelet joka toista keskustelijaa "mukamormoniksi".
Noh noh!
Kasteessa sinut sidotaan kirkkoon, ja seuraava etappi onkin sitten se että menet temppeliin niin usein kuin mahdollista...
Pelkkä kaste ja konfirmointi ei todellakaan ole pääsy Jumalan kasvojen eteen -mormonien mukaan!
Mitä oikein yrität?
Nyt taas menee puurot ja vellit sekaisin!
Meidät pelastaa mormonien mukaan toimitukset ja kuuliaisuus ja TEOT!
Mitä taas höpäjät armosta? Eihän se kuulu oikeasti mormonien pirtaan ;-)
Raamatun mukaan tekojensa mukaan:
Sananl. 24:12
Matt. 5:16
Matt. 7:21
Jaak. 2:14-26
Tärkeitä tekojamme ovat lähimmäisemme palveleminen kuten vuorisaarna opettaa. (Matt. 5 - 7 ja Luuk. 6:20-49) Se jos mikä osoittaa, mistä meidät tuomitaan. Tekoihimme kuuluu myös evankeliumin vastaanottaminen.
ainakin vielä Paavalin aikana moniavioisuutta saattoi esiintyä. Täysin hyväksyttyä se ei kuitenkaan ollut, koska Paavali kirjeissään opasti, että seurakunnan palvelijat täytyy valita kunniallisista yhden vaimon miehistä yms. Toisin sanoen yksiavioisuus oli kiistaton ihanne jo Paavalin aikana.
Tällainen ohje tuskin olisi ollut tarpeellinen jos aikakaudella olisi vallinnut pelkkä yksiavioisuus. Naisten yleisen tasa-arvon kehittymisen voidaan katsoa alkaneen Jeesuksesta. Tosin merkittävät kirkkokunnat osin edelleenkin esineellistävät naissukupuolen, taistellen todellista tasa-arvoa vastaan Kokonaan toinen asia on onko sellainen UT:n mukaista.
Kuten itsekin olet todennut UT:iin sisältyvä Jeesuksen opetus tähdentää ihmisten keskinäistä tasa-arvoa aivan sukupuoliseen suuntaukseen katsomatta. Keskeisin evankeliumin sisältö taas pitää sisällään rakkauden kaksoiskäskyn, joka itsessään ei salli aviopuolison sen enempää kuin muidenkaan kanssaeläjiemme loukkaamista.
UT on kiistatta koko nykyisen moraalikäsityksemme perusta. Käsityksemme ovat vuosisatojen kuluessa muuttuneet, siltikin moraalinen ihanne sopii täsmälleen Uuden testamentin mukaiseen evankeliumiin. Tästä juuri syntyy tarpeellinen ja lopulta kumoamaton totuuden tuntu, joka koskee myös yksiavioisuutta. Väittäkööt eri kirkkokunnat mitä tahansa.
Turust
tätäkin asiaa. Uudentestamentin selkeämmät ohjeet seksistä ja aviovelvollisuuksista sisältyvät Paavalin Ensimmäiseen kirjeeseen korinttilaisille.
[1 Kor. 7] Tuo teksti kyllä pitää selkeästi sisällään yksiavioisuuden ihanteen.
"Otan nyt puheeksi asian, josta kirjoititte. Miehen on kyllä hyvä olla koskematta naiseen, mutta haureuden välttämiseksi tulee kunkin miehen elää oman vaimonsa ja kunkin naisen oman miehensä kanssa. Mies täyttäköön aviovelvollisuutensa vaimoaan kohtaan, samoin vaimo miestään kohtaan. Vaimon ruumis ei ole hänen omassa vallassaan vaan miehen, samoin ei miehen ruumis ole hänen omassa vallassaan vaan vaimon.
Älkää keskeyttäkö yhdyselämäänne, paitsi ehkä yhteisestä sopimuksesta joksikin aikaa, jotta voitte keskittyä rukoukseen; palatkaa sitten taas yhteen. Muutenhan Saatana pääsee kiusaamaan teitä, kun ette kuitenkaan pysty hillitsemään itseänne. Sanon tämän myönnytyksenä enkä käskynä. Soisin kaikkien elävän niin kuin itse elän. Jokaisella on kuitenkin oma Jumalalta saatu armolahjansa, yhdellä yksi, toisella toinen.
Naimattomille ja leskille minä sanon, että heidän olisi hyvä pysyä yksin niin kuin minäkin. Mutta elleivät he jaksa hillitä itseään, menkööt naimisiin, sillä on parempi mennä naimisiin kuin palaa himon tulessa. Naimisissa oleville taas annan käskyn, en minä vaan Herra: vaimo ei saa erota miehestään. Jos hän kuitenkin eroaa, olkoon menemättä enää naimisiin tai sopikoon miehensä kanssa. Samoin ei mies saa erota vaimostaan.
Sitten sanon vielä, en Herran sanana vaan omanani: Jos jollakin veljellä on vaimo, joka ei usko, ja tämä suostuu asumaan hänen kanssaan, miehen ei pidä jättää häntä. Ja jos uskovalla naisella on aviomies, joka ei usko, ja tämä suostuu asumaan hänen kanssaan, vaimon ei pidä jättää miestään.
Mies, joka ei usko, on uskovan vaimonsa pyhittämä, ja vaimo, joka ei usko, on uskovan miehensä pyhittämä. Muutenhan teidän lapsenne olisivat epäpuhtaita; nyt he kuitenkin ovat pyhiä. Mutta jos se puoliso, joka ei usko, tahtoo erota, niin erotkoon.
Uskovaa veljeä tai sisarta ei tällaisessa tapauksessa sido mikään pakko. Jumala on kutsunut teidät elämään rauhassa. Ja mistä tiedät, vaimo, voitko pelastaa miehesi? Tai mies, mistä tiedät, voitko pelastaa vaimosi?
Jokainen eläköön edelleen sen osan mukaisesti, jonka Herra on hänelle suonut ja joka hänellä oli, kun Jumala hänet kutsui. Tämän ohjeen minä annan kaikissa seurakunnissa. Jos joku on saanut kutsun ympärileikattuna, hän älköön pyrkikö eroon ympärileikkauksestaan. Se taas, joka on saanut kutsun ympärileikkaamattomana, älköön ympärileikkauttako itseään.
On yhdentekevää, onko ihminen ympärileikattu vai ei; tärkeää on Jumalan käskyjen noudattaminen. Jokaisen tulee pysyä siinä osassa, jossa hän oli kutsun saadessaan. Jos olit orja, älä siitä välitä. Vaikka voisit päästä vapaaksikin, pysy mieluummin orjana. Se, jonka Herra on kutsunut orjana, on näet Herran vapauttama. Samoin se, joka on kutsuttu vapaana, on Kristuksen orja.
Jumala on ostanut teidät täydestä hinnasta. Älkää ruvetko ihmisten orjiksi! Veljet, jokainen pysyköön Jumalan edessä siinä osassa, jossa oli kutsun saadessaan.
Naimattomista naisista minulla ei ole Herran antamaa käskyä. Sanon kuitenkin oman mielipiteeni, sillä Herra on suonut minulle sen armon, että minuun voi luottaa. Sen ahdingon ajan vuoksi, jota nyt elämme, jokaisen on hyvä pysyä entisellään.
Jos sinulla on vaimo, älä pyri hänestä eroon. Jos sinulla ei enää ole vaimoa, älä etsi itsellesi uutta. Mutta jos menetkin naimisiin, et tee väärin. Ja jos naimaton nainen menee naimisiin, hänkään ei tee väärin. Naimisissa olevat joutuvat kuitenkin elämässään ahtaalle, mistä haluaisin teitä säästää.
Sanon teille, veljet: aika on käymässä vähiin. Siksi niidenkin, joilla on vaimo, on nyt elettävä kuin heillä ei vaimoa olisikaan, surevien on oltava kuin he eivät surisi ja iloitsevien kuin eivät iloitsisi; niiden, jotka ostavat jotakin, on oltava kuin eivät saisi pitää ostamaansa, ja niiden, jotka käyttävät hyödykseen sitä mitä tässä maailmassa on, on oltava kuin eivät saisi siitä mitään hyötyä. Tämä nykyinen maailmamme on näet katoamassa.
Toivoisin, ettei teillä olisi huolia. Naimaton mies kantaa huolta siitä, mikä koskee Herraa, siitä, miten olisi Herralle mieliksi. Naimisissa oleva taas huolehtii maallisista asioista, siitä, miten olisi vaimolleen mieliksi. Näin hän on jakautunut kahtaalle.
Samoin naimaton nainen ja nuori neito kantavat huolta siitä, mikä koskee Herraa, jotta olisivat niin ruumiiltaan kuin hengeltäänkin pyhiä. Naimisissa oleva nainen taas huolehtii maallisista asioista, siitä, miten olisi miehelleen mieliksi.
Tämän sanon teidän parastanne ajatellen, en sitoakseni teitä vaan auttaakseni teitä elämään kunniallisesti ja pysymään lujasti ja häiriintymättä Herran yhteydessä.
Joku ehkä arvelee menettelevänsä sopimattomasti morsiantaan kohtaan, kun hän tuntee tähän ylivoimaista halua eikä voi sille mitään. Hän saa kuitenkin tehdä niin kuin haluaa, se ei ole väärin, he voivat mennä naimisiin. Mutta jos joku ei tunne voittamatonta pakkoa vaan hallitsee tahtonsa ja pysyy lujasti päätöksessään säilyttää morsiamensa koskemattomana, hän tekee oikein.
Se, joka menee morsiamensa kanssa naimisiin, tekee siis oikein, mutta se, joka ei mene, tekee vielä paremmin.
Vaimo kuuluu yhteen miehensä kanssa niin kauan kuin tämä elää, mutta miehen kuoltua hän on vapaa menemään naimisiin kenen kanssa haluaa, kunhan se vain tapahtuu Herrassa. Hänen osansa on kuitenkin parempi, jos hän pysyy leskenä. Tämä on minun käsitykseni, ja luullakseni minussakin on Jumalan Henki."
Paavali korosta, että snoma on hänen itsensä. Käsittääkseni hänen mielipiteensä oli kuitenkin lähtökohdiltaan Jeesuksen opetuksesta. Tuskin voimme olettaa Paavalin opettaneen Jeesuksesta lähtevää kristillistä käsitystä vastaan.
Turust
Koska kirjeessä ei sanallakaan sanottu mitään moniavioisuudesta, voisin päätellä että jo tuolloin moniavioisuus oli "out-of-the-question". Kyllä se varmasti näin on ollut!
Mistähän johtuvat nuo suositukset naimisiinmenon välttämisestä? En ymmärrä miksi "ei kannattaisi mennä naimisiin". Sanotaanhan toisaalla Raamatussa, että kun mies ja nainen menevät avioon, he ovat yhtä Jumalan säätämän pyhän asian kautta (tai jotain sinne päin).
....eiköhän tästäkin Raamatunpläräämisestä taas jotain jää takaraivoonkin :-)