Mitä tapahtui eilisessä jaksossa? Unohdin totaalisesti katsoa kyseisen jakson, joten olisin tosi kiitollinen jos joku voisi minua valaista jakson käänteistä. :)
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Katsoin vain osan jaksosta (pieni vauva vei osan huomiosta), joten en tiedä kaikkea, mutta tässä jotain:
Sean lähti praktiikasta ja hankkiutui FBI:n leipiin, tekemään kasvoleikkauksia todistajasuojeluohjelmaan kuuluville ihmisille. Hän kohtasi perheen, joka oli kokenut kovia, isä oli murhattu perheen äidin todistajalausuntojen takia ja nyt äiti ja poika piti leikata eri näköiseksi. Poika ei suostunut leikkaukseen, piti sitä huonona vaihtoehtona (en nähnyt jakson loppua suostuiko hän lopulta).
Lepokoti (se naisten perustama paikka, jossa voi toipua kauneusleikkauksista) ei oikein lähtenyt käyntiin, mutta he saivat yhdeltä todella nuorekkaalta potilaalta vinkin, mikä on pitänyt hänen ihonsa nuorena ja alkoivat valmistaa kyseiseen aineeseen perustuvaa kauneusvoidetta. Yksi superjulkkis kokeili sitä, ihastui ja lupasi tulla mukaan hankkeeseen, alkaa mainostaa voidetta ja heidän hoitolaansa -> bisnes alkoi sujua loistavasti. Tämä ihmeaine, joka oli kaiken onnistuneen bisneksen takana, pidettiin salassa syystäkin - se oli sperma. Eli nämä naiset tekivät spermaan perustuvasta kauneusvoiteesta menestyksen :-)
Christian joutui pohtimaan omituisen leikkausasiakkaan pyyntöä: terve mies halusin leikkauttaa jalkansa pois, siis amputoida jalkansa. Monen mutkan jälkeen ko. leikkaus tehtiin.
Christian kosi naisystäväänsä jakson lopuksi.
Kiitos selonteosta! :)