Perloksen väki marssi ulos tänään!

kuulin että Perloksen väki marssi tänään ulos klo 16 jälkeen. Ja töihin takaisin maanantaina klo 7.

mikä lie työntekijöitä mättää. työpaikat menee kuitenkin, vai mistä oli kysymys?

protestimielessä vai?
3151
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

paljon tuohta.

Äänestä

Kyllä pitäisi keksiä muita tekosia kuin ulos marssi, nehän nauraa kun palkkamenot vähenee ja väki tekee rästit sitten myömemmin.Parempi tapa työtahdin hiljentäminen ja työpaikalla venkuilu.

Äänestä
  • on jo venkuiltu monta vuotta. täällä on todella laiskaa porukkaa töissä, eikä ne sano mitään niille jotka ei tee koko työvuoron aikana mitään. vituttaa vaan vierestä seurata sellasta.

    tänään oli kyllä rento päivä. menin kolmelta töihin ja juuri kun olin siinä vähän ennen neljää alottelemassa työntekoa, tultiin sanomaan, että tunnin sisällä kaikki koneet seis ja pihalle!

    no siinä meni jutustellessa puoli viiteen ja päätettiin sitten lähteä syömään. Puoli kuuden aikaan oli jo aika hiljaista joten päätin poistua tehtaalta vaikka ylemmältä taholta oli tullut kehoite jatkaa normaalisti työn tekoa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


dieter2 kirjoitti:

kuulin että Perloksen väki marssi tänään ulos klo 16 jälkeen. Ja töihin takaisin maanantaina klo 7.

mikä lie työntekijöitä mättää. työpaikat menee kuitenkin, vai mistä oli kysymys?

protestimielessä vai?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu