He tuntevat joutuneensa häpäistyksi niin monella rintamalla, että
toisen posken kääntämisen aika on ohi.
Vähänkoulutettua muslimiyhteisöä on helppo ohjailla kapinointiin
myös omien johtajien toimesta. Näinhän tapahtui myös ordotoksisessa Serbiyhteisössä.
Islamilaisen maailman kuohunta ei laannu!
8
408
Vastaukset 8
- noin tapahtui
myös Saksassa, jossa oli maailman parhaiten koulutetut!
- etko sekoittanut nyt
jotain keskenään:
"He tuntevat joutuneensa häpäistyksi niin monella rintamalla, että
toisen posken kääntämisen aika on ohi. "
Tuo kuuluu kylläkin kristinuskoon. Kivitykset, kädenkatkaisut ja julmat kostot kuuluvat islamiin.- capt.cöpenick evp
oheisvaikutuksineen; Guantanameron vankilaolot, Israelin palestiinailaisiin kohdistama
epäoikeudenmukaisuus jne.
Nyt pientäkin "lisähalventamisen itikkaa" ammutaan norsupyssyllä.
Samasta lähteestähän nämä Lähi-Idän uskonnot pohjautuvat. - asiat
"Tuo kuuluu kylläkin kristinuskoon. Kivitykset, kädenkatkaisut ja julmat kostot kuuluvat islamiin. "
Sotket keskenaan maallisen ja uskonnollisn lainkayton. Lansimaissa ei ole vallassa kirkko. Jos olisi tilanne olisi ihan samanlainen. - capt.cöpenick evp
asiat kirjoitti:
"Tuo kuuluu kylläkin kristinuskoon. Kivitykset, kädenkatkaisut ja julmat kostot kuuluvat islamiin. "
Sotket keskenaan maallisen ja uskonnollisn lainkayton. Lansimaissa ei ole vallassa kirkko. Jos olisi tilanne olisi ihan samanlainen.Olen vaan äimänkäkenä siitä, miten yhtenäinen Islamuskoisten 3 mrd joukko voi olla.
Kyllähän kristinuskon historiastakin pimeitä aikoja löytyy.
Mm noitavainot jne.
Tässä puhe vaan lähti käyntiin ns.ruutitynnyriefektistä, joka muhii syttyäkseen sivilisaatioiden väliseksi sodaksi.
Veikkaukseni edelleen: Pentagon avasi lyhytnäköisessä typeryydessään
klassisen Pandoran lippaan.
valitettavasti capt.cöpenick evp kirjoitti:
Olen vaan äimänkäkenä siitä, miten yhtenäinen Islamuskoisten 3 mrd joukko voi olla.
Kyllähän kristinuskon historiastakin pimeitä aikoja löytyy.
Mm noitavainot jne.
Tässä puhe vaan lähti käyntiin ns.ruutitynnyriefektistä, joka muhii syttyäkseen sivilisaatioiden väliseksi sodaksi.
Veikkaukseni edelleen: Pentagon avasi lyhytnäköisessä typeryydessään
klassisen Pandoran lippaan.
valitettavastiMuistaisin hämärästi, että maailman suurin uskonto on kristinusko n.2,5 miljardilla enemmän tai vähemmän uskoa tunnustavan kristityn voimalla.
Seuraavana taisi tulla islaminusko, jolla on n. 1,5 miljardia tunnustajaa.
Korjaa, jos olen väärässä...- siina etta
capt.cöpenick evp kirjoitti:
Olen vaan äimänkäkenä siitä, miten yhtenäinen Islamuskoisten 3 mrd joukko voi olla.
Kyllähän kristinuskon historiastakin pimeitä aikoja löytyy.
Mm noitavainot jne.
Tässä puhe vaan lähti käyntiin ns.ruutitynnyriefektistä, joka muhii syttyäkseen sivilisaatioiden väliseksi sodaksi.
Veikkaukseni edelleen: Pentagon avasi lyhytnäköisessä typeryydessään
klassisen Pandoran lippaan.
valitettavasti"Kyllähän kristinuskon historiastakin pimeitä aikoja löytyy. "
ero on juuri siina etta meilla kirkko ei ole vallassa. Aika olisi pimea edelleen jos se olisi. Eli ei tassa ole kysymys siita etta kristillinen kirkko jotenkin parempi olisi hallitsijana vaan siita etta silla ei lansimaissa ole valtaa. Ajat kirkastuivat heti kun kirkon ote yhteiskunnasta holtyi. - capt.cöpenick evp
siina etta kirjoitti:
"Kyllähän kristinuskon historiastakin pimeitä aikoja löytyy. "
ero on juuri siina etta meilla kirkko ei ole vallassa. Aika olisi pimea edelleen jos se olisi. Eli ei tassa ole kysymys siita etta kristillinen kirkko jotenkin parempi olisi hallitsijana vaan siita etta silla ei lansimaissa ole valtaa. Ajat kirkastuivat heti kun kirkon ote yhteiskunnasta holtyi."Ajat kirkastuivat heti kun kirkon ote yhteiskunnasta höltyi".
Tiedemiehenkin piti suorittaa papintutkinto, että olisi "pätevä" tiedettä harjoittamaan.
Kristillistä kirkkoa murentavat monet ristikkäispaineet.
nämä ovat kaikkien medioita seuranneiden tiedossa.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1082227- 103896
- 66843
- 47818
Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???21776Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha518725Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76650- 65630
Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik23590- 57561