Luettavaa

Laitoin tänne linkin Helsingin Sanomien keskustelusta, jossa keskustellaan EY-tuomioistuimen tuomiosta koskien eri maahan rekisteröidyistä työsuhdeautoista.

Syy tähän oli se, että mielipiteeni oli liian pitkä tuonne Hesarin palstalle.

Tämä tuomiohan ei kosketa kuin murto-osaa kansalaisista, mutta on osa suurempaa kokonaisuutta jolla EU pyrkii muuttamaan jäsenmaiden autoiluun kohdistuvaa verotusta pois hankintaan kohdistuvasta verosta ja siirtymään pakokaasupäästöihin perustuvaan verotukseen.

Tässä se mielipiteeni, joka ei mahtunut sinne:

Vaikka tämä EY-tuomioistuimen päätös ei kosketa kuin ihan murto-osaa kansasta, niin se on selvä viesti Suomen päättäjille, autoverotusta on muutettava.

Vaikutuksiltaan huomattavasti suurempi asia on se, että EU-Komissio on käynnistänyt rikkomusmenettelyn 19.12.2005 Suomea vastaan koskien mm. autoverosta perittävää arvonlisäveroa.

Komission kirjeessä Suomelle mm. seuraavaa:

"Komissio toivoo Suomen viranomaisten toimitavan autovakuutusyritysten tilastot siitä, kuinka paljon maksetaan, jos ajoneuvo, jolla ei ole kasko-vakuutusta, tuhoutuu kokonaan. "

Ulkoasiainministeri Erkki Tuomiojan allekirjoittamassa kirjeessä vastataan Suomen hallituksen puolesta seuraavasti:

"Suomi ei kuitenkaan voi toimittaa komission pyytämiä autovakuutusyritysten tilastoja, koska kyseisiä tietoja ei ole saatavilla. Lisäksi Suomi huomauttaa, että vakuutuksessa maksettavan korvauksen suuruus perustuu kulloinkin tehdyn vakuutussopimuksen ehtoihin. VAKUUTUKSENOTTAJA VOI VALITA MINKÄ TASOISEN VAKUUTUS- JA LUNASTUSTURVAN HÄN AJONEUVOLLEEN OTTAA OMAAN VAKUUTUKSEENSA. AUTOVAKUUTUKSISSA ON YHTIÖ- JA TUOTEKOHTAISIA EROJA."

Tällaista vastaustahan komissio ei halunnut. Totuushan on se, että jos asiakas ottaa vakuutuksen jostakin vakuutusyhtiöstä, on asiakkaan saama korvaus on aina sama jos auto lunastetaan, oli lunastuksen syy tulipalo, varkaus tai kolari vaikka Suomen vastineessa harhaanjohtavasti annetaan ymmärtää.

Komission kirjeestä löytyy myös seuraava kohta:

"Komissio katsoo että kun vähemmän kuin kolmen kuukauden ikäisiä käytettyjä autoja verotetaan samanarvoisesti kuin uusia ajoneuvoja, se merkitsee EY 90 artiklan rikkomista ja näyttää johtuvan päätöksestä olla noudattamatta kaikilta osin tuomioistuimen Siilin-tuomiossa esittämiä huomioita."

Ja vastaus siihen Suomen hallitukselta:

"Soveltamissäännös tarkoittaa käytännössä sitä, että alle kolme kuukautta käytetystä tai rekisteröitynä olleesta ajoneuvosta kannetaan samanlaisen tai vastaavan uuden ajoneuvon vero.
Lisäksi tällaisten ajoneuvojen kauppaa käydään autoliikkeissä yhdessä täysin käyttämättömien ajoneuvojen kanssa."

Ja taas jokainen tietää, että kun ostaa auton uutena, ajaa sillä kolme kuukautta ja myy auton, niin auton arvo ei todellakaan sama kuin uudella. Myös seuraava lause on hyvin kummallinen, sillä yritetään ilmeisesti luoda komissiolle sellainen kuva, että uudet ja alle kolme kuukautta vanhat autot myydään samasta liikkeestä ja hinnoitellaan samoin, ja että sitä vanhemmille autoille on täysin omat myyntikanavansa.

Jokainen tietää, Suomessa autoliikkeessä asioinut tietää, että siellä myydään niin uusia, lähes uusia, 5 vuotta vanhoja sekä 8 vuotta vanhoja. Ei siis vain alle kolme kuukautta vanhoja.

Suomen vastaus annettu, itse koin sen niin, että kirjeen laatijoiden mielestä nykyisessä käytännössä ei ole mitään väärään, kaikki kunnossa - pulinat pois!

EU-tuomioistuin ampui reiän Suomen autoverotuksen muuriin vuonna 2003, jonka perusteella Suomi joutui muuttamaan autoverotusta kuluttajaystävällisemmäksi, niin uusien, kuin käytettynä maahantuotujen autojen hinnat laskivat.

Suomi yrittää vielä puolustaa nykyistä käytäntöä, jossa autoiluun kohdistuva vero kannetaan jo hankinnan yhteydessä, jolloin uudet ja uudehkot, siis vähän saastuttavat autot ovat Suomessa kalliita.

Tällä hetkellä autojen keski-ikä Suomessa on noin 11 vuotta, EU:n vanhin siis. Autot romutetaan keskimäärin 18 vuoden ikäisinä Suomessa.

Sanomattakin on selvää, että tällainen autokanta saastuttaa ja on paljon turvattomampaa kuin esim. muutaman vuoden ikäiset autot.

EU:ssa on tarkoitus yhtenäistää verotusta niin, että auton hankintaan kohdistuvasta verosta luovutaan, ja siirrytään pakokaasupäästöihin perustuvaan veroon, kuluttajat pyritään siis ostamaan vähemmän saastuttavia autoja.

Esim. noissa kahdessa kohdassa vastataan EU-komissiolle siten, että nämä suomalaiset virkamiehet pitävät eurooppalaisia kanssaveljiään ja -siskojaan ihan tyhminä.

Tuomiojahan kerran jo suututti väen siellä EU:n sydämessä lausunnoillaan, toivottavasti ei suututa tällä paperilla uudestaan.

EU-tuomioistuinhan jo vuonna 2003 velvoitti Suomea muuttamaan autoverotusta, sitä muutettiin vähän, ei tarpeeksi, tämän takia siellä taas ollaan.

Näistä asioista tiedottaminen on jäänyt valitettavan vähälle julkisissa tiedotusvälineissä, mutta autoalan julkaissuissa niitä on käsitelty erittäin kriittisesti nykyisen käytännön syrjivyyden vuoksi.

Seuraavassa kuitenkin linkki Komission kirjeestä Suomelle Suomen suurimman autolehden sivuille: http://www.tuulilasi.fi/valokeila/?subarea=uutiset&article=125443

Myös Suomen vastaus komissiolle: http://www.tuulilasi.fi/valokeila/?subarea=uutiset&article=126692&page=2

Vaikkakin verotusta muutetttiin vuonna 2003, niin valtiovarainministeriön tarkoituksena on ollut verotulojen maksimointi.

Jos verotus olisi alun alkaen saatettu sille tasolle, kuin EY-tuomioistuin vuonna 2003 antamassaan päätöksessä velvoitti, niin valtion verotulot olisivat laskeneet kymmeniä miljoonia vuodessa.

Nyt kun lakia muutettiin vähän sinnepäin, niin nyt sitten taas ollaan EY-tuomioistuimessa, ja valtio joutuu todennäköisesti palauttamaan nuo kymmenet miljoonat eurot korkoineen takaisin auton tuoneille.

Jos autoverotusta olisi ruvettu laskemaan vuosittain pikkuhiljaa silloin kun liityttiin EU:hun, niin tällä hetkellä autot olisi halpaa ostaa uusi vähän saastuttava auto.

Naapurimaamme Ruotsi luopui autoverosta jo aikoja sitten, yhdessä yössä, uudet autot laskivat hinnaltaan niin, että autokanta uudistui entisestään.
51187
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

"se merkitsee EY 90 artiklan rikkomista ja näyttää johtuvan päätöksestä olla noudattamatta kaikilta osin tuomioistuimen Siilin-tuomiossa esittämiä huomioita."

Karutonta kertomaa. Toisin kuin jotkut tahot antavat ymmärtää että Suomen autovero olisi muka pääosin kunnossa Siilin tuomion jälkeen.

Äänestä

Tuo vastaua on mielenkiintoinen esimerkki EU-byrokratian kielenkäytöstä ja siitä etteivät suomalaiset vielä osaa sitä. Pahin loukkaus,mitä valmistelijalle voi antaa, on kehua esitystä "keskustelun pohjaksi". Vastauksen laatijoilta on kuitenkin unohtunut sellainen perus periaate, ettei kuitenkaan saa valehdella. Nythän yleisesti on todettu jo monesta vastineen kohdasta, etteivät ne pidä paikkansa.

Äänestä

Kiitos Paavali hyvästä kirjoituksesta.

Mitä se tarkoittaisi, jos noudattaisimme Eu-oikuetta 0-6 kk vanhoihin käytettyihin tuontiautoihin.

Todellisuudessahan auton arvo laskee eniten juuri ensimmäisinä kuukausina. Verotusarvona tulisi käyttää todellista käypää arvoa, eli ulkomaan ostohintaa, tavarantarkastajan arviota, vakuutusyhtiön lunastushintaa tms.

Lisäksi näistä tuontiautoista ei Eu-oikeuden mukaisesti saisi periä Elviä.

Tämähän tarkoittaa sitä, että vähän käytetyt tuontiautot tulisivat niin kannattaviksi hankkia uuteen suomiautoon verrattuna, että siitä väistämättä seuraisi se, että autovero olisi uudistettava (poistettava). Tästä ajanpeluustahan tässäkin asiassa on loppujen lopuksi kysymys, eli tässäkin asiassa on todella isot asiat kuitenkin kysymyksessä.

Mikäli minulla olisi uuden auton hankinta nyt ajankohtaista, hankkisin sen sijasta ilman muuta Saksasta vähän käytetyn auton. Vaikka verotushetkellä – mikä tässä on Suomen tilapäinen tarkoituskin – vaikuttaisikin hankinta kannattamattomalta, tulee liian suuren verotusarvon ja Elvin palautuksen vuoksi saamaan maksetut verot takaisin, jolloin saisi uudehkon hyvin varustellun auton huomattavasti edullisemmin kuin uuden suomiauton.

Äänestä
  • ... perusajatus :-) Verotus on kansallinen asia - ainakin melkein. Kaatamalla tällaiset selkeästi laittomat tukipylväät komissio pakottaa Suomen muuttamaan autoverolainsäädäntönsä EU:n peruskirjan ja tavoitteiden mukaisesksi. Onneksi, sillä korkea autoverotus on vahingollinen Suomen kannalta. Säälittävää siksi, että VM ajaa suomelle vahingollista politiikkaa ja komissio Suomelle edullista politiikkaa.

    Äänestä

  • Tämä uusien autojen verokohtelun muutos ei vielä riitä. Suomi joutuu maksamaan paljon enemmän.

    1. Kaikki autot joille ei ole veroprosenttia alimman prosentin mukaan (13%) ja niille joille se on alimman prosentin mukaan, ei keskiarvon
    2. ELV palautetaan yksityisille maahantuojille tai peritään jälkikäteen yrityksiltä
    3. Verotusarvo kaikkein edullisimman löytyvän verrokin mukaan, ei keskiarvon
    4. Kaikki verot palautettava jos suomesta löytyy yksikin veroton vastaava auto (ambulanssit, invalidiautot, museoautot-ennen jne) koska veroa ei voi periä enempää kuin jo rekisteröidyssä on
    5. Korot

    ja tämän jälkeen voikin karhuta KAIKKI OIKEUDENKÄYNTIKULUT PALAUTETTAVAKSI EU:n tuella

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Paavali kirjoitti:

Laitoin tänne linkin Helsingin Sanomien keskustelusta, jossa keskustellaan EY-tuomioistuimen tuomiosta koskien eri maahan rekisteröidyistä työsuhdeautoista.

Syy tähän oli se, että mielipiteeni oli liian pitkä tuonne Hesarin palstalle.

Tämä tuomiohan ei kosketa kuin murto-osaa kansalaisista, mutta on osa suurempaa kokonaisuutta jolla EU pyrkii muuttamaan jäsenmaiden autoiluun kohdistuvaa verotusta pois hankintaan kohdistuvasta verosta ja siirtymään pakokaasupäästöihin perustuvaan verotukseen.

Tässä se mielipiteeni, joka ei mahtunut sinne:

Vaikka tämä EY-tuomioistuimen päätös ei kosketa kuin ihan murto-osaa kansasta, niin se on selvä viesti Suomen päättäjille, autoverotusta on muutettava.

Vaikutuksiltaan huomattavasti suurempi asia on se, että EU-Komissio on käynnistänyt rikkomusmenettelyn 19.12.2005 Suomea vastaan koskien mm. autoverosta perittävää arvonlisäveroa.

Komission kirjeessä Suomelle mm. seuraavaa:

"Komissio toivoo Suomen viranomaisten toimitavan autovakuutusyritysten tilastot siitä, kuinka paljon maksetaan, jos ajoneuvo, jolla ei ole kasko-vakuutusta, tuhoutuu kokonaan. "

Ulkoasiainministeri Erkki Tuomiojan allekirjoittamassa kirjeessä vastataan Suomen hallituksen puolesta seuraavasti:

"Suomi ei kuitenkaan voi toimittaa komission pyytämiä autovakuutusyritysten tilastoja, koska kyseisiä tietoja ei ole saatavilla. Lisäksi Suomi huomauttaa, että vakuutuksessa maksettavan korvauksen suuruus perustuu kulloinkin tehdyn vakuutussopimuksen ehtoihin. VAKUUTUKSENOTTAJA VOI VALITA MINKÄ TASOISEN VAKUUTUS- JA LUNASTUSTURVAN HÄN AJONEUVOLLEEN OTTAA OMAAN VAKUUTUKSEENSA. AUTOVAKUUTUKSISSA ON YHTIÖ- JA TUOTEKOHTAISIA EROJA."

Tällaista vastaustahan komissio ei halunnut. Totuushan on se, että jos asiakas ottaa vakuutuksen jostakin vakuutusyhtiöstä, on asiakkaan saama korvaus on aina sama jos auto lunastetaan, oli lunastuksen syy tulipalo, varkaus tai kolari vaikka Suomen vastineessa harhaanjohtavasti annetaan ymmärtää.

Komission kirjeestä löytyy myös seuraava kohta:

"Komissio katsoo että kun vähemmän kuin kolmen kuukauden ikäisiä käytettyjä autoja verotetaan samanarvoisesti kuin uusia ajoneuvoja, se merkitsee EY 90 artiklan rikkomista ja näyttää johtuvan päätöksestä olla noudattamatta kaikilta osin tuomioistuimen Siilin-tuomiossa esittämiä huomioita."

Ja vastaus siihen Suomen hallitukselta:

"Soveltamissäännös tarkoittaa käytännössä sitä, että alle kolme kuukautta käytetystä tai rekisteröitynä olleesta ajoneuvosta kannetaan samanlaisen tai vastaavan uuden ajoneuvon vero.
Lisäksi tällaisten ajoneuvojen kauppaa käydään autoliikkeissä yhdessä täysin käyttämättömien ajoneuvojen kanssa."

Ja taas jokainen tietää, että kun ostaa auton uutena, ajaa sillä kolme kuukautta ja myy auton, niin auton arvo ei todellakaan sama kuin uudella. Myös seuraava lause on hyvin kummallinen, sillä yritetään ilmeisesti luoda komissiolle sellainen kuva, että uudet ja alle kolme kuukautta vanhat autot myydään samasta liikkeestä ja hinnoitellaan samoin, ja että sitä vanhemmille autoille on täysin omat myyntikanavansa.

Jokainen tietää, Suomessa autoliikkeessä asioinut tietää, että siellä myydään niin uusia, lähes uusia, 5 vuotta vanhoja sekä 8 vuotta vanhoja. Ei siis vain alle kolme kuukautta vanhoja.

Suomen vastaus annettu, itse koin sen niin, että kirjeen laatijoiden mielestä nykyisessä käytännössä ei ole mitään väärään, kaikki kunnossa - pulinat pois!

EU-tuomioistuin ampui reiän Suomen autoverotuksen muuriin vuonna 2003, jonka perusteella Suomi joutui muuttamaan autoverotusta kuluttajaystävällisemmäksi, niin uusien, kuin käytettynä maahantuotujen autojen hinnat laskivat.

Suomi yrittää vielä puolustaa nykyistä käytäntöä, jossa autoiluun kohdistuva vero kannetaan jo hankinnan yhteydessä, jolloin uudet ja uudehkot, siis vähän saastuttavat autot ovat Suomessa kalliita.

Tällä hetkellä autojen keski-ikä Suomessa on noin 11 vuotta, EU:n vanhin siis. Autot romutetaan keskimäärin 18 vuoden ikäisinä Suomessa.

Sanomattakin on selvää, että tällainen autokanta saastuttaa ja on paljon turvattomampaa kuin esim. muutaman vuoden ikäiset autot.

EU:ssa on tarkoitus yhtenäistää verotusta niin, että auton hankintaan kohdistuvasta verosta luovutaan, ja siirrytään pakokaasupäästöihin perustuvaan veroon, kuluttajat pyritään siis ostamaan vähemmän saastuttavia autoja.

Esim. noissa kahdessa kohdassa vastataan EU-komissiolle siten, että nämä suomalaiset virkamiehet pitävät eurooppalaisia kanssaveljiään ja -siskojaan ihan tyhminä.

Tuomiojahan kerran jo suututti väen siellä EU:n sydämessä lausunnoillaan, toivottavasti ei suututa tällä paperilla uudestaan.

EU-tuomioistuinhan jo vuonna 2003 velvoitti Suomea muuttamaan autoverotusta, sitä muutettiin vähän, ei tarpeeksi, tämän takia siellä taas ollaan.

Näistä asioista tiedottaminen on jäänyt valitettavan vähälle julkisissa tiedotusvälineissä, mutta autoalan julkaissuissa niitä on käsitelty erittäin kriittisesti nykyisen käytännön syrjivyyden vuoksi.

Seuraavassa kuitenkin linkki Komission kirjeestä Suomelle Suomen suurimman autolehden sivuille: http://www.tuulilasi.fi/valokeila/?subarea=uutiset&article=125443

Myös Suomen vastaus komissiolle: http://www.tuulilasi.fi/valokeila/?subarea=uutiset&article=126692&page=2

Vaikkakin verotusta muutetttiin vuonna 2003, niin valtiovarainministeriön tarkoituksena on ollut verotulojen maksimointi.

Jos verotus olisi alun alkaen saatettu sille tasolle, kuin EY-tuomioistuin vuonna 2003 antamassaan päätöksessä velvoitti, niin valtion verotulot olisivat laskeneet kymmeniä miljoonia vuodessa.

Nyt kun lakia muutettiin vähän sinnepäin, niin nyt sitten taas ollaan EY-tuomioistuimessa, ja valtio joutuu todennäköisesti palauttamaan nuo kymmenet miljoonat eurot korkoineen takaisin auton tuoneille.

Jos autoverotusta olisi ruvettu laskemaan vuosittain pikkuhiljaa silloin kun liityttiin EU:hun, niin tällä hetkellä autot olisi halpaa ostaa uusi vähän saastuttava auto.

Naapurimaamme Ruotsi luopui autoverosta jo aikoja sitten, yhdessä yössä, uudet autot laskivat hinnaltaan niin, että autokanta uudistui entisestään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu