merkillistä...kotimaahan ei maksettaisi millään autoveroa...mutta ulkomaille ollaan kyllä valmiita maksamaan jostain Bemusta tai Mesestä sairaanhoitajan vuositulon verran...ei jumalauta...tuntuu siltä että maksettaisi mitä vaan, kunhan se ei olisi veroa, onko pojat näin?
on tää
jopi
351799
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 35
Vanhimmat
ovat autoilijoiden - ja niiksi haluavien - aivoitukset. Jutut tuntuuvat tasoltaan ja ajattelultaan joko teini-ikäisten kohellukselta tai sitten (pahempi tapaus) aikuisten, autoon pahasti fakkiintuneiden idioottien purkauksilta.
*Syvä, oikein syvä huokaus* - mitä tästä vielä tulee...
Ajattele, jos se sairaanhoitajakin saisi autonsa merkittävästi halvemmalla, pärjäisi hänkin omalla palkallaan huomattavasti paremmin.
Tiedäthän, vuorotyö ei aina ole helpoin mahdollinen vaihtoehto julkisten kulkuneuvojen käyttämisen kannalta.
Suomalaiset on ilmeisestikin saatu uskomaan ko. veron välttämättömyyteen. Tämän seurauksena emme enää näe kaikkia tosiasioita joihin järjetön verotus johtaa.
verotus on seurausta jostakin, eikä toisinpäin...tiedän vuorotyön, teen sitä itsekkin...mutta ajatteleppas sinä sellaisia sairaanhoitajia joilla ei ole varaa ostaa edes halpaa saksalaista autoa, hyvä kun saa lapsilleen villakäsineet talveksi hankittua omalla palkallaan...hankkien loput elämän jatkumiseen tarvittavat hyödykkeet yhteiskunnan varoilla, mitkä veroina kerätään, ja minulla ei ole mitää sitä vastaan.
Mutta jos minunkin maksamillani veroilla kustannetaan noiden kusipäitten autoveronalennuksia, niin sitä vastaan minä olen.
Tuo autovero mikä jää valtiolta saamatta, nähdään kotvan päästä Bensanhinnassa ja auton käyttömaksun nousuna, eli minä taas maksan sellaista, mitä en haluaisi, eli halvempia autoja sellaisille, joilla olisi varaa ostaa ne myös täältä kotimaasta verojen kanssa.
Mistähän se käsitys valtion verotulojen vähenemisestä on kotoisin. Päinvastoin, rahaa olisi nyt roppakaupalla jaossa yhteiseen kassaamme mutta kun ei tunnu kelpaavan.
Kansalaisen kannalta käytetyn tuontiauton verotuskäytäntö näyttää jäävän niin epämääräisen oloiseksi ja riskialttiiksi niin että järkevimmät eivät lähde mukaan koko kisaan.
Ne jotka sen tuontiauton nyt hankkivat ovat todellisia hyväntekijöitä ja yhteiskunnan tukipylväitä. Iloisin mielin he haluavat loputkin rahansa veroina pois antaa. Tunnen itseni luopioksi kun ajelen sillä vanhalla (13-v) ooppelilla lähes verottomasti. Uutta en osta, en.
Vakaa käsitykseni on se että tässä ollaan tekemässä ns. vanhanaikaista eli luodaan pohjaa uusille maksuille pienellä silmänkääntötempulla. Jotain varmasti tapahtuu pian vaalien jälkeen.
-alvartti
En ole nähnyt täällä kenenkään moittivan autoveroa silloin kun se lasketaan oikein.
Eiköhän jokainen auton tuoja ole valmis maksamaan veroa saman verran kuin vastaavassa Suomi-autossa on jäljellä. Tullin laskutapaa täällä moititaan. Esimerkkien valossa näyttää vertailuauton hinta olevan yläkanttiin, vertailuautoksi valitaan huomattavasti arvokkaampi auto (näin ainakin oli aikaisemmin), todellista veroprosenttia ei kerrota, ELV:istä ei ole vielä viimeistä sanaa sanottu.
ystävyydellä, lue vain juttuja tuolta takaa...kyllä sieltä paljastuu aivan selkeästi mistä kenkä puristaa...ja aivan varmana yksikään autonhakija ei ole valmis maksamaan autoveroa, jos he itse sen saisivat päättää..mutta aivan kuten he pitävät omaa puoltansa, niin myös tulli pitää Suomen puolta...eikö??
ei tulli voi harrastaa rikollista toimintaa vaikka olisi hyvä syy
Täällä yleisönosastossa ollaan yleisesti hämillään ja osittain raivoissaan tästä tahalliselta venkoilulta ja epäselvästä tilanteesta. Lue vaikka edellinen viesti.
Maksetaan tietenkin se mitä pitää mutta pitää olla selkeät, lainmukaiset ja kaikille samanlaiset säännöt.
Jos päättäjä ois ollut fiksu se ois korjannut autoverotuksen kerralla kun liityttiin EU:iin. Viimeistään tänä kesänä ois kans voinu korjata tilannetta parempaan ja useimmat olis olleet tyytyväisiä. Esim. uusi auto vs. käytetty saksanrauta oikein perustein samalle viivalle. Niiden verotus on kuitenkin kokonaisuus, jonka pitää vielä joskus alkaa tasaantua niin että normaali markkinatilanne saavutetaan. Valtio mokas ja siksi tilanne on vääristynyt ja ihmiset kummissaan. Tapahtuuko laki ja oikeus - ratkaistanee jälleen oikeusasteissa. Mitäpä me pienet ihmiset yksin voitaskaan muuta kuin ihmetellä ääneen?
Onko sinusta väärin, että joku haluaa turvallisemman ja vähempipäästöisen auton. Johon mahtuu koko perhe kerralla???
Jos Suomessa 17.000 e:llä saa 5-vuotiaan Golfin, kun SAMALLA SUMMALLA saa Saksasta 5-vuotiaan Mersun, niin pitää olla idiootti, jos ei tajua eroa. Sen Golfin saa Saksasta reilusti alle 10.000 euron!
Jos sattuu, että suomalaisella jää rahaa yli, niin kyllä se sillä olutta ostaa ja näin valtio saa veronsa toista kautta. Tosin olut työllistää enemmän kuin autovero!!!!!
Onko sinusta väärin, että joku haluaa turvallisemman ja vähempipäästöisen auton. Johon mahtuu koko perhe kerralla???
Jos Suomessa 17.000 e:llä saa 5-vuotiaan Golfin, kun SAMALLA SUMMALLA saa Saksasta 5-vuotiaan Mersun, niin pitää olla idiootti, jos ei tajua eroa. Sen Golfin saa Saksasta reilusti alle 10.000 euron!
V: No miksi ihmeessä autojen pitäisi olla saman
hintaisia Suomessa ja Saksassa. Onhan meillä palkkatasokin erilainen. Autojen vaatima tieverkoston ylläpito on Suomessa huomattavasti kalliimpaa kuin Saksassa.
Jos sattuu, että suomalaisella jää rahaa yli, niin kyllä se sillä olutta ostaa ja näin valtio saa veronsa toista kautta. Tosin olut työllistää enemmän kuin autovero!!!!!
Olut työllistää ensin tarjoiljaa, joissakin tapauksissa seuraavaksi poliisia ja pahimmassa tapauksessa sitten lääkäriä.
Auto ja olut ovat molemmat haitakkeita, eivät välttämättömyyshyödykkeitä, siksi erittäin sopivia verotuskohteita!
..mutta auto ON "välttämättömyyshyödyke" monille.
Verotus tällä saralla on ollut niin älytöntä ja epäreilua jo niin kauan että asiaan on pakko tulla muutos.
Ei tässä verotuloja valuteta ulkomaille vaan saadaan rahalle viimeinkin sellaista vastinetta mikä suomen kansalaiselle olisi kuulunut jo ajat sitten.
Veromarkat nyt tunnetusti humpataan sellaisiin kohteisiin joista on lopulta aika vähän hyötyä.
Eipä näytä Tommy pojalla ainakaan olevan. Miten niin veromarkat humpataan tunnetusti sellaisiin kohteisiin joista on lopulta aika vähän hyötyä?? Onko koulutus, terveydenhoito,työttömyyskorvaukset,tiet ja yleinen turvallisuus ym. muka humpuukia?
Tyypit, joilla ei elämässä ole muuta ajateltavaa kuin auto, on todella ihan perseestä. Onneksi maassa on kuitenkin hallitus, missä niin demari, porvari ja vihreäkin ajaa tavallisten kansalaisten etua. Autoilijat on porukka miltä kerätään ja tullaan tulevina vuosinakin keräämään veroja yhä enenevässä määrin : Ja se on oikein!!
Miksi aina vedotaan suuriin linjoihin näin pienen veromäärän (kokonaisuutena) takia. Yksilötasolla autovero on jo sitten aivan eri suuruusluokan asia. Eli valtio ei tästä verosta paljon kostu, mutta yksityiselle se on aivan mahdoton taakka. Vrt. suomen autokanta.
Koko kansakunnan etu olisi olla samassa asemassa kuin lähes koko muu eurooppa. Eli ei autoveron tyylisiä ylellisyysveroja.
Ja jos mennään sairaanhoitoon etc. Olisiko aika alkaa säästää myös näiden instituutioiden hallinnosta. Nyt ollaan vähennetty koko ajan suorittavaa porrasta, eli esim sairaanhoitajia.
Olisiko silmienaukaisun aika. Autovero ei suo meille sosiaaliturvaa. Lähinnä syö sitä esim. onnettomuuksissa vanhoilla autoilla kuolleiden määrässä.
vai etkö ymmärrä lukemastasi kuin pienen osan?
Ei kai tässä ole kysymys parista sinun tuntemastasi automerkistä, ei edes autoverosta sinänsä, vaan siitä toteutuuko EU:n säädökset. Haluatko tosiaan, että suomi toteuttaa EU:n jäsenenä ainoastaan veronmaksajalle kuluja aiheuttavat direktiivit ja nuo (harvat) plussapuolen määräykset katsottaisiin läpi sormien.
Ja lisäksi, miksi haluat tukea autokauppiaiden kilpailunrajoituspolitiikkaa, joka pitää vain kulkuneuvojen hinnat keinotekoisen korkealla ja voitot ylisuurina?
Automatique on nyt asian ytimessä. Just tästä tässä alkaa olemaan enemmän kysymys ku halpojen autojen hingusta. Mieti toteutuuko oikues - täällä on aika moni, varmaan fiksumpi ko minä, sitä mieltä että ei tapahdu vieläkään. Tämän fiksumpaa keskustelua tästä aiheesta ei käydä juuri missään tässä maassa.
kyse on siitä, mikä on oikein. Automiehille tämä 'oikein' yhteiskunnassa on vain ja ainoastaan
jatkuva taistelu kaikkia veroja ja viranomaisia vastaan. Tavoitteena on pyrkiä vapautumaan kaikista veroista, vaikka EU:ta siinä savuverhona käyttäen. Autoilijoiden itsekäs etujenvalvonta ei ole oikein kaikkia suomalaisia ja suomalaista yhteiskuntaa kohtaan. Autoilijat ajavat omia itsekkäitä ryhmäetujaan - luottaen hevosvoimien tehoon tässäkin, mutta kyllä erehtyvät.Olette pahasti harhassa, jos haette yhteiskunnallista oikeutta autoverosta, kyllä se on paljon laajempa ja arvokkaampi asia.
että tämän yhteiskunnan ratkaiseva jako on autoilijat ja kunnon kansalaiset?
Mitä jos vaivautuisit hieman ENEMMÄN miettimään mitä kirjoitat ennen kuin kirjoitat!
Kuule hei, etkö sinä aattele yhtään niitä 500000 suomalaista jotka ajelevat nyt keskivertoautolla, ja ovat maksaneet niistä ostaessaan sievoisen summan, ja nyt teidän "halpatuonti" autojen takia menettävät seuraavan kerran autoa vaihtaessaan ison kasan ihania eeroja...mitä....etkö ajattele, etkö pidä silimiäsi/korviasi auki...vai mikä riivaa aivotynkääsi, siis sinun mielestäsi on plussaa, että kun minä nyt ajan 2001vm Focuksella ja kahden vuoden päästä jos oon vaihtamassa sitä, niin sen vaihtoarvo on pudonnut Saksan focusten tasolle, niinkö..O Tempore, O Mores..ja minä en sitten sinun mielestäsi ymmärrä kuin pienen osan lukemastani..toivoisinpa etten ymmärtäisi yhtään...
Siksipä minäkin aion vaihtaa 3 vuotta vanhan autoni vähän käytettyyn Saksa-autoon, luultavasti ensi keväänä. Nykyään ei enää ole mitään järkeä vaihtaa sitä uuteen autoon, arvonlasku on todella rajua. Useimmat tekee varmaan saman päätöksen, mistä seuraa se, että valtion on pakko muuttaa uusienkin autojen verotusta. Mikä tuossa on vaikeaa tajuta? Toki tilanne juuri nyt näyttää synkältä mutta muutoksia on taatusti tulossa vaikka sitä ei nyt myönnetä...
Olen kyllä havainnut huolen jota 2-3 vuoden välein autoa vaihtaneet ovat kantaneet tulevasta autokaupan murroksesta. Valitettavsti en ole kanssasi yhtä mieltä näistä asioista. En ole koskaan voinut ymmärtää, miksi autoa pitäsi vaihtaa parin vuoden välein. Se on kamalaa resurssien ja luonnonvarojen tuhlausta ja ympäristön pilaamista! Jos olet sattumalta juuri hankkinut uuden auton, niin sorry - huono tuuri!
Minun ei tarvitse ajaa uudella autolla naapureiden takia, k**päni ei kaipaa auton näköistä jatketta, enkä pelkää että asiallisesti pidetty 3-v. tai paljon vanhempikaan auto olisi liian epäluotettava.
Nykyisin ajelen n. 1t €:n Opelilla (muuten kaikista autoista tulee vanhana Opeleita;-)), kunnes noudan asiallisemman kulkupelin keskieuroopasta - en kuitenkaan isoa ja tuskin Mersua tai BMW:täkään.
Huomasin juuri Portugalissa käydessäni, mikä oli autokannan taso siellä ja kuinka paljon mielenkiintoisia, pieniä ja taloudellisia automalleja maailmalla onkaan jo käytössä. Meillehän kaikki tulee viimeiseksi ja mallistokin on jo maahantuojien toimesta yksipuoliseksi karsittu. Ilmeisesti autokauppiaita vaivaa sama tauti kuin valmistajiakin, millään ei haluta tarjota pienempiä ja taloudellisempia (myös monelle kätevämpiä) vaihtoehtoja. Syynä ei voi olla mikään muu kuin raha - enemmän kiloja (turhiakin) ja enemmän hintaa ja katetta! Onneksi Toyota avasi Yariksellaan jo jossain määrin ovea oikeaan suuntaan.
ihmeessä aiot vaihtaa vähän käytetyn suomiauton johonkin vähän käytettyyn saksa-autoon...missä siinä piilee viisaus...
Oletko tosiaan sitä mieltä, että:
Kun uusia autoja parin vuoden välein ostaneet ovat saaneet nauttia valtiovallan ja autokauppiaiden yhteistyössä väsäämän systeemin hedelmistä keinotekoisen halpana autoiluna käytännössä koko sodanjälkeisen ajan. Maksajina ovat olleet niitä samoja autoja keinotekoisen kalliilla ostaneet käytettyihin tyytymään joutuneet kansalaiset. Niin, nyt kun tilanne on muuttumassa normaaliksi – kai käytännössä kaikissa muissa autoiluvaltioissa vallitseva tilanne on sinunkin mielestäsi NORMAALI – niin rupeatte parkumaan ”saavutetun edun menetystänne”. Ettekö voisi olla tyytyväisiä – jatkuihan sitä sentään monta kymmentä vuotta!
kun et oo mun kanssani samaa mieltä, no eise mitään, kyllä saat olla erimieltä,niinhän minäkin saan.
Jos epäilet että uusi auto on mulla k-jatke, niin myönnän kyllä että kyllä "se" jatketta kaipaisikin, mutta luomua....:-)
Eikä naapuritkaan oo kateita, yhtälailla käyvät edelleen meillä, ja me heillä kylässä...ja oon kyllä tietoinen (opeleista), on niitä mullakin ollut elämän varrella useampi kymmenen...mutta oon huomannut että uusi auto tulee loppujen lopuksi halvemmaksi pitää, kuin Ooppeli, jota saat korjata joka kuukausi useammalla sadalla markalla, ja vielä kun yrität siitä eroon päästä, niin ei kellekkään kelpaa..ei edes romu-ukko tuu nykyään ilmaiseksi sellaisia hakemaan..tuttua puuhaa..ja elämässäni on nykyään tärkeempiäkin asioita kuin autojen korjaus..esim: sohvalla makaaminen, saunominen, oluen juonti naapurin ukkojen kanssa, musiikinsoitto,ulkoilu vaimon kanssa,nykyiseen suomeen tyytyväisenä oleminen...siinä vain murto-osa muusta elämästä ....
Noista Portugalin autoista oon kyllä vahvasti eri mieltä kanssasi, ne eivät oo taloudellisia kun vaan kulutuksensa osalta, öljyä näyttävät savuttavan siinä kun suomalaiset Ooppelitkin, mikäli televisioon ja omiin silmiin on uskominen.
Jos kerran nyt ajelet Oppelilla, ja käyt jopa Portugalissa katsastamassa sikäläistä autokantaa, niin minun ajatusmaailmani mukaan sinulla kyllä on varaa ostaa suomestakin hyvä suomiauto veroineen päivineen...eikö???
ei kuules..oot aivan väärillä jäljillä...ei kyse oo saavutetusta edusta, kyse on vain ja ainoastaan siitä, mistä valtio markkansa saa, ei siis " ottaa"..enkä oo tuollaista mieltä, en laisinkaan..vaan koska te ette halua ymmärtää tosiasiaa, että kukaan eioo väsännyt systeemiä, ei minkäänlaista johtoajatuksenaan haitata yksilön elämää, meillähän on demokratia, ja kaikkihan me tiedämme että demokratiassa kenelläkään ei ole hyvä olo, diktatuurissakin on edes yhdellä hyvä olo..poikkesin aiheesta...siis tilanne on muuttumassa normaaliksi..mihin ihmeen normaaliksi..edelleen autoja verotetaan myös muualla, käsite autoiluvaltio on mulle vieras....tuosta paljastat oman ajatusmaailmasi.....*toria ympäri wunderbaumi tuulilasissa roikkuen ja karvanopat takaikkunalla bassonjytke korvissa*..menisit vaikka joskus naapurinukon kanssa kaljalle...
ainakin ikäni - meni muutamia kymmeniä vuosia pieleen. Muuten sillä "autoiluvaltiolla" tarkoitin nykyaikaista, teollistunutta ja sivistynyttä (lähinnä) länsimaata. Maata,jossa auto koetaan monelle välttämättömäksi (pahaksi) ja hyödylliseksi jalkapatikan ja julkisten kulkuneuvojen täydennykseksi. Eikä sen käytöstä tarvitse kansalaisia erikseen rangaista, eikä sitä pidetä "pyhänä lehmänä", eikä peniksen jatkeena.
Lopuksi, pidän kaljaa enemmän viinistä - mieluiten ystävien ja/tai ruuan kanssa.
tää nettailu alkaa jo häiritsemään työtäni, kuinkas sinulla...en mä ikääsi arvaillut, yritin vaan karrikoiden kuvata sinun ajatusmaailmaasi, kullaiseksi minä sen oon tässä kokenut..siis autojen osalta, muuten kyllä tunnut ihan fiksulta...edelleenkään en ymmärrä tuota sinun käsitystäsi "rankaisusta"..yksinkertaisesti valtion on saatava verotulonsa jostakin menojensa peitoksi, joita niin sinä kuin myös minäkin koko ajan valtiolle, eli meille itsellemme tuotamme..tuota...jos "autoiluvaltioissa" ei pidetä mielestäsi autoja peniksen jatkeena...niin miksiköhän siellä sitten ostetaan isoja hienoja paljon polttoainetta ja teitä kuluttavia autoja, miksiköhän heille ei kelpaa "ooppeli"...tai Focus..sanot että turvallisuuden takia..nojoo...uusi mersuhan on toinen niistä kahdesta autosta jotka ovat saaneet täydet pisteet kolaritesteissä...se toinenhan on piskuinen Renault..:-))..niin puna-vai valkoviinistä...
Nykyinen on Mazda 323 ja se saksalainen olisi BMW 523iA. Käy kokeilemassa tuollaista BMW:tä, niin huomaat missä se viisaus piilee. Tietty samalla rahalla saisi uudenkin auton mutta ei lähellekään tuon BMW:n tasoista.
jopa ajanut sellaista, en vaan kokeillut, itselläni on ollut joskus 200000 ajettu -89 mallin 520i, silti nykyiselläni pääsen aivan samat matkat....nautin sitten muista asioista..nauti sinäkin...
Olette varmaan uhtä mieltä, Jopi ja Automatique, siitä, että valtion täytyy kerätä veroja pysyäkseen pystyssä. Minua vaan ihmetyttää se, miten Suomessä veroja kerätään. Suurimmassa osassa eurooppaa verotusta on siirretty auton käyttöön, meillä se on yhä auton hankinnassa. Siitähän seuraa väistämättä ongelmia tavaran (autojen) liikuttelussa rajojen yli. Mielestäni verotuksen säilyminen ennallaan osoittaa päättäjien kykenemättömyyttä ja rohkeuden puutetta. Enkä puhuisi erikseen "automiehistä" ja muista. Kysehän on vain siitä, paljonko ihmisille rahaa jää kaikkien verojen jälkeen käteen. Ja mikä on elintaso. Kyllähän suurin osa ihmisistä haluaa hyvän asunnon, hyvää ruokaa, hyvän auton jne. Paitsi ehkä Gandhi. Turha tässä on hurskastella, että huonommilla ja kalliimillakin autoilla kyllä pärjää. Ja mielelläni näkisin oikeuden tapahtuvan tässä autoveroasiassakin.
Suomalainen päättäjä tietenkin epäilee että jos ei oteta veroja ostohetkellä niin ne kuluttajat on niin saitoja että ostavat hienot autot pihalle eivätkä käytä niitä. Siksi ei voi käytöstä verottaa. Ja jos vois niin sittenhän pitäis suosia yksityisautoilua ja bussiliikenne lopettaa, jota taas ei toiset hyväksy. Yleisestikin täällä tehdään aina ja vain yksisilmäisiä päätöksiä. Ku jostain löysätään niin tietenkin se on toiselta pois - vai onko tosiaan. Minusta ei aina.
Täällä missä ihminen ei esiinny luonnonvaraisena suurimman osan pakko hankkia ruokaa, sääsuojaa ja joittenkin vielä kulkuvälineitä.
Niin mukavaa kuin se Gandhilainen torilla istuskelu ja rauha-ajatusten tuumailu olisikin niin meilläpäin ku istahdat odottelemaan almuateriaa torilla hyvine ajatuksines niin perse on jäätynyt kiinni toriin ennemmin kuin kuppiin on tullu riisin jyvääkään.
Saa nyt nähdä mitä lopulta teen, vai teenkö mitään... Kyllähän sillä välirahalla saa paljon muutakin nautittavaa ostettua. Mazda on uutena ostettu, vähän ajettu ja hyvin pidetty ja se käytetty BMW taas voi tulla hyvin kalliiksi pitää/huoltaa Mazdaan verrattuna. Mutta taas toisaalta BMW tarjoaa "ajamisen iloa"... Mutta taas toisaalta... tätä jahkailua on jatkunut jo pitkään...
eikä sotketa autoveroasiaan töitä, eikä valtion yleistä rahantarvetta.
Olemme itse valinneet edustajat hoitamaan valtion asiat – siis hoitakoon.
En kyllä enää yhtään ihmettele Niinistön ilmoitusta politiikasta vetäytymisestä.
Hän on itse ajanut itsensä nurkkaan ja seuraajasta tulee ennätysajassa valtakunnan
epäsuosituin poliitikko, syynä autot ja alkoholi.
Viinistä: Sekä punaista, että valkoista – tilanteesta ja/tai ruoasta riippuen. Muuten
jotkut luulevat, että hyvää viiniä saa rahalla, mutta parhaiten hyvää viiniä saa maistelemalla
ja omaan makuaistiin luottamalla.
Erityisesti pidin näistä sanoistasi:
"Mielestäni verotuksen säilyminen ennallaan osoittaa päättäjien kykenemättömyyttä ja rohkeuden puutetta. Enkä puhuisi erikseen "automiehistä" ja muista."
Totesit, että:
"Täällä missä ihminen ei esiinny luonnonvaraisena suurimman osan pakko hankkia ruokaa, sääsuojaa ja joittenkin vielä kulkuvälineitä."
Ja kun meitä on siunattu päättäjillä, jotka tuntuvat olevan erityisen hanakoita verottamaan juuri noita PAKOLLISIA asioita keskimääräistä raskaammin!
Olen samaa mieltä kuin savolaismies, jonka anoppi putosi veneestä - hän sanoi: "ei naarata".