Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Se mikä ylhäältä puuttuu, ei alhaalla korvaa!

Kyllä se kullin koko jotain merkkaa, mutta ei niin paljon, että se ketään täydelliseksi tekee. Vaimoni exällä oli kuulemma iso ja oli muutenkin timmissä kunnossa, mutta eipähän vaimoni silloin viihtynyt sen kanssa. Mulla on normaalikokoinen ja olen tavallinen kropaltani, silti vaimo halusi minut ja meidän yhteisiä lapsia, sekä pappikin sanoi aamen. Eli olishan se kivaa jos olisi kunnon kärsä roikkumassa jalkojen välistä, mutta hukkaan se menee, jos ei yläpää ole kunnossa. Normaali varustuksella pärjää aivan mainiosti, niinhän luonto on meidät suunnitellutkin eikö vain!
1814
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Teksti kuulostaa melko samanlaiselta, kuin voisin itsekin kertoa. Tyttöystäväni entisellä on myös ollut isokokoinen kulli, josta ei ollut juurikaan hyötyä, koska kulli ei lopulta jäykistynyt ollenkaan.

Olen exää vanhempi, joten oli melkoinen yllätys, että niin nuorena voi olla impotentti. Mielenkiinto heillä meni seksiin kokonaan, ja erokin taisi tulla välillisesti ainakin liian ison kullin takia, joka oli liian iso erektioon.

Nykyään olen sitä mieltä, ettei pienikullisen ole mitään syytä stressata riittävyyttään. Orgasmeja olen pystynyt tuottamaan tyttöystävälleni enemmän kuin uskoisikaan. Pienellä kullilla saa naisen kyllä laukeamaan, mutta tavallisn keino on käyttää sormia apuna yhdynnän aikana.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ukkomies kirjoitti:

Kyllä se kullin koko jotain merkkaa, mutta ei niin paljon, että se ketään täydelliseksi tekee. Vaimoni exällä oli kuulemma iso ja oli muutenkin timmissä kunnossa, mutta eipähän vaimoni silloin viihtynyt sen kanssa. Mulla on normaalikokoinen ja olen tavallinen kropaltani, silti vaimo halusi minut ja meidän yhteisiä lapsia, sekä pappikin sanoi aamen. Eli olishan se kivaa jos olisi kunnon kärsä roikkumassa jalkojen välistä, mutta hukkaan se menee, jos ei yläpää ole kunnossa. Normaali varustuksella pärjää aivan mainiosti, niinhän luonto on meidät suunnitellutkin eikö vain!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu