Vihreiden puheenjohtajan kritiikki siitä, ettei hallitus ole tehnyt mitään, kuvastaa vähän sitä, että on vihreissä tullut peiliin katsotuksi.
Helsinki kuskaa edelleenkin biojätteet Ämmässuolle levittämään tauteja paikallisväestölle ja kompostointi on lisännyt rottia Helsingissä. NIIN. Katsokaa peiliin viherpippelit!
Me maalaiset olemme osanneet hoitaa tuommoiset ongelmat jo tuhansia vuosia. Teiltä ei tunnu onnistuvan mikään.
Hylätkää vihreät siellä Helsingissä ja ryhtykää knnon kepulaisiksi. Kyllä ongelmat poistuvat.
Helsinki kuskaa edelleenkin biojätteet Ämmässuolle levittämään tauteja paikallisväestölle ja kompostointi on lisännyt rottia Helsingissä. NIIN. Katsokaa peiliin viherpippelit!
Me maalaiset olemme osanneet hoitaa tuommoiset ongelmat jo tuhansia vuosia. Teiltä ei tunnu onnistuvan mikään.
Hylätkää vihreät siellä Helsingissä ja ryhtykää knnon kepulaisiksi. Kyllä ongelmat poistuvat.
Vastaukset 28
Vanhimmat
Kaikki saatanan kompostit kiinni ja jäte POLTTOON PERKELE!
oikeesti ne on kepulaisia. Älä hermostu.
http://www.hs.fi/teksti/uutiset/tuoreet/artikkeli/Cronberg Hallitus ei toteuta ohjelmaansa/1135218922923
Keskusta ilmeisesti on vihdoin kahden bensakartellihallituksien jälkeen käynnistänyt bioenergiahankkeita. Suomi jäi Lipposen hallitusten vuoksi jälkeen noin 20 vuotta bioenergiakehityksestä - mukana VIhreät hallituspuolueena.
Ei kyllä huvittaisi olla vihreä nykyisin ja puhua bioenergiasta, kun sitä ovat eniten edistäneet kepulaiset. Se vihreiden ruokohelpi on pelkkää pelleilyä, joskin marginaalisesti se sopii puun kanssa poltettavaksi. Rypsi ja alkoholi ja jopa turve polttoaineena näyttäisi energia- ja hiilidioksidilaskemissa vievän voiton.
Häkäpönttö.
Me maalaiset olemme osanneet hoitaa tuommoiset ongelmat jo tuhansia vuosia. Teiltä ei tunnu onnistuvan mikään.
-------------------------------------------------
Niin varmaan osaatte. Annatte ongelmien valua muiden hoidettaviksi kun sadevesi huuhtoo lannoitteenne vesistöihin, pilaa ne ja tuottaa sinilevää koko Itämereen.
Mitään te paskiaiset ette hoida, ellei pakotettaisi.
On pelkästään kaupunkilaisten keksimä legenda, että maalaisilla olisi varaa huuhdella lannoitteet vesistöihin.
Kysymys on siitä, että ITSE EIVÄT omassa mökkirannassa haisevaa omaa paskaa tunnusta omaksi.
Olen nähnyt, kun kaupunkilaisen vihreän poliitikon kesämökin paskakaivo (uskomatonta, paskantavat veteen kesämökilläkin!) tulvi yli ja perheen pikkutyttö leikki rantavedessä paskapötköjen kanssa!
Helsinkiläisillä on tyhmyys ylimpänä. Siksi kai ne kaltaisiaan äänestävätkin.
Suojavyöhykkeet peltojen ja vesistöjen välillä on todettu liian kapeiksi, kun vesistöt edelleen kuormittuvat siksi, että sulamis- ja sadevedet huuhtovat ravinteita pellolta puroihin, järviin, jokiin ja mereen saakka.
Maan muokkaus aiheuttaa suurimmat ravinnelisät vesistöihin. Merenpohjan ruoppaaminen on pellon muokkaamista miljoona kertaa vahingollisempaa tässä suhteessa.
Ympäristötutkijoilla ei ole kuitenkaan keinoja mitata näitä ravinnelisiä.
Puolet maatalouden ravinnelisistä ovat vain syrjäseutujen kokoomavesistojen luonnollista eroosiota, josta syytetään maataloutta.
Kätevää kaupungista käsin.
Aika ikävällä tavalla pakoilet sitä asiaa, että maanviljely on yhhä edelleen yksi pahimmista vesistöjen saastuttajista huolimatta siitä, että asiaa on paljon korjattu muutaman viime vuosikymmenen aikana.
Tapasi suhtautua asiaan osoittaa sellaista vastuuntunnon puutetta ja jopa vastuun pakoilua, jonka en toivo olevan keskustalaisille tyypillinen ominaisuus, kun pidän keskustalaisia rehellisinä ja vastuunsa kantavina ihmisinä.
Kyllä maan muokkaus aiheuttaa päästöjä eikä niinkään pintavalumat lannotteista, mikä käsitys sinulla on.
Teillä kaupunkilaisidiooteilla on aina vähän vaikeaa ymmärtää luontoa koska ette elä sen yhteydessä vaan luontokuvanne muodostuu vääristyneesti betonin, asfaltin ja istutetun ympäristön kautta.
Vesistöjen päästöt eivät vähene sillä, että maan muokkauskin aiheuttaa päästöjä.
Me "kaupunkilaisidiootit" olemme nääs aika liikkuvaa väkeä ja näemme betonin ja asfaltin lisäksi ympäri kotimaata liikkuessamme, miten pellot edelleen ulottuvat hyvin lähelle, liiankin lähelle, rantaviivaa kaikkein kauneimpien vesistöjemme varsilla.
Eikö nyt kannattaisi myöntää, että peltoviljelyn suojavyöhykkeitä vesistöjen varsilla pitää edelleen leventää eikä paeta vastuuta sen taakse, että jokin muukin toiminta saastuttaa kuin ravinteiden valuminen vesistöihin ja siitä Itämereen.
Eräitä tutkijoita on ihmetyttänyt Pohjanlahden loistava vedenlaatu verrattuna Suomenlahteen ja Itämeren muihin osiin. Pohjanlahti on melko matala. Se ottaa vastaan koko läntisen Suomen maatalouden mahdolliset saastepäästöt siihen laskevien kymmenien jokien kautta. Silti Pohjanlahden vesi ei saastu?
Tämän merkillisen havainnon vuoksi eräät tutkijat kyseenalaistavat maatalouden väitetyn suuren vaikutuksen vesistöjen tilaan ja ovat alkaneet etsiä syytä muualta.
Suomenlahden pohja edelleen heikossa kunnossa, rehevyys lisääntynyt
Tutkimusalukset Muikku ja Aranda palasivat tällä viikolla Itämeren tutkimusmatkoiltaan. Suomenlahden rannikkosyvänteiden happipitoisuuden todettiin parantuneen viime vuodesta, mutta pohjat olivat edelleen valtaosaltaan vailla eliöstöä. Fosforipitoisuudet olivat pohjan lähellä alentuneet viime kesästä, mutta toisaalta merialueen rehevyystaso oli selkeästi edellisvuotta korkeampi. Sen sijaan Suomenlahden ulapan syvänteet olivat pääosin hapettomia ja useilla paikoilla todettiin rikkivetyä. Varsinaisella Itämerellä syvät pohjat olivat jälleen hapettomia, sillä suolapulssien tuoma happivaranto oli kulutettu loppuun. Ahvenanmeren syvänteissä, samoin kuin fosfaattia oli keskisellä ja läntisellä Suomenlahdella vielä hyvin paljon jäljellä pintakerroksessa ja syvällä runsaasti. Varsinaisen Itämerellä pintakerroksen fosfaatti oli käytetty levien kevätkukinnassa lähes loppuun ja syvälläkin pitoisuudet olivat viimevuotisia alhaisempia.
- Pohjanlahdella fosfaattia ei pintavedessä ollut lainkaan.
- Selkämerellä ja Perämerellä vallitsi normaaliin tapaan hyvä happitilanne.
- Pohjanlahden suola- ja happitilanteessa ei havaittu mainittavia muutoksia, ja happitilanne oli siellä normaaliin tapaan hyvä.
- Pohjanlahdella valkokatkan hallitsemissa pohjaeläinyhteisöissä merkittävin muutos oli tulokaslaji Marenzelleria viridis –monisukasmadon selvä runsastuminen. Monin paikoin sen yksilötiheydet ovat kymmenkertaistuneet. Erittäin runsaasti lajia havaittiin Ahvenanmeren syvänteessä sekä Merenkurkun matalien pohjien tutkimusasemilla. Valkokatkojen määrissä ei ole tapahtunut merkittäviä muutoksia, mutta sen yksilötiheydet pohjilla ovat edelleenkin alhaisempia kuin pitkän aikavälin keskiarvot.
http://www.fimr.fi/fi/aranda/uutiset/163.html
http://www.fimr.fi/fi/aranda/uutiset/147.html
Jos noin on, niin mielelläni myönnän olleeni väärässä.
Jos ollaan menossa parempaan suuntaan, niin sitä suuntaa kannattaa jatkaa.
Onko joku tutkinut myös peltoviljelyn suojavyöhykkeiden riittävyyttä?
...avulla sotkemanne vesistöt. Kun olette niitä sotkeneet jo, ei tuhansia, mutta kymmeniä vuosia.
Ylellistä elämää viettävä helsinkiläinen hienostorouva Tarja Cronberg arvostelee toisia, mutta ei halua tai kykene näkemään omaa tilaansa. Hänen elämäntapansa on pahassa ristiriidassa Vihreän Liiton ideologian kanssa. Ihmetysta herättää, miten säännöllisesti on näin vihreän liikkeen johtohahmojen kohdalla.
Vihreä eliitti elää itse juuri niin kuin mistä muita moittii.
EU-meppi Satu Hassin päiväkirjat antavat hyvän kuvan miten tämä hienostoladyjen poliittinen liike hakeutuu (heillä siihen on varaa) etsimään luonnonrauhaa sellaisiin paikkoihin, joita massaturismi ei ole pilannut. Sitä etsien nämä vihreät leidit lentävät seuralaisineen vaikka maapallon toiselle puolelle. Pari päivää hirsimökissä Tulimaassa, on paljon kivempi juttu kuin sama tylsässä Suomen Lapissa. Hassin päiväkirjat kuvaa paljastavasti ylemmän luokan elämäntavoista aiheutuvaa yletöntä luonnonvarojen haaskausta, katsokaa itse.
http://www.satuhassi.net/puheet/blogi.htm
Tammikuu 2006, pieni ote:
Olen uinut Beaglensalmessa Isla Grande de Tierra del Fuegon etelälaidalla, ja myös Atlantin lounaiskolkassa sekä useammassakin pienessä järvessä ja joessa Tulimaassa.Kaikkein upeinta oli kolmen päivän purjehdusmatka Beaglensalmella.
.........
Myös Buenos Airesissa meillä oli hyvä tuuri, asuimme suurin piirtein suloisimmassa hotellissa, mitä olen koskaan nähnyt. Tätä edesauttoi se, että tiesimme pyytää hotellia San Telmon kaupunginosasta, jonka ennestään tiesin mukavaksi paikaksi.
Paluumatkan viimeisellä lento-osuudella luin International Herald Tribunea…
--------------------------------------------
Mitä Hassi edellä, sitä kiinalaiset perässä. Vai onko niin, että kiinalaisten lentomatkustus olisi ekologisesti tuomittavampaa?
Hassin suu loksahtaa auki kun hänen ihaniin privaatti-lomailumestoihinsa lennähtää muutaman vuoden päästä miljoona kiinalaista.
-----------------------------------------
Lentoliikenne Kiinassa kasvaa rajusti
http://www.hs.fi/talous/artikkeli/Lentoliikenne Kiinass a kasvaa rajusti/1135218896190
PEKING. Lentoliikenne Kiinassa kasvaa niin rajusti, että lentäjistä ja ilmatilasta on pulaa.
Viime vuonna noin 139 miljoonaa kiinalaista lensi. Luku on kaksinkertaistunut viidessä vuodessa. Vuoteen 2010 mennessä lentomatkustajien määrä kaksinkertaistuu taas, ennustaa Kiinan ilmailuhallinto.
"Viiden seuraavan vuoden aikana otamme käyttöön yli sata konetta vuosittain. Se tarkoittaa, että tarvitsemme yli tuhat lentäjää", sanoi ilmailuhallinnon apulaisjohtaja Gao Jiafeng aiemmin tässä kuussa.
Air China -yhtiö aikoo listautua keväällä Shanghain pörssiin ja käyttää kerätyn pääoman 20–30 uuden koneen ostoon. Määrä riippuu siitä, kuinka moneen koneeseen saadaan lentäjiä.
"Nyt meillä on 40 kapteenin vaje, joten yritämme palkata ulkomaisia lentäjiä", sanoi yhtiön edustaja Li Huxiao China Dailyssä.
Air China oli valtion monopoliyhtiö, joka pilkottiin 1980-luvulla. Uudelleenjärjestelyissä on syntynyt kolme ryvästä tärkeimpien suurkaupunkien yhtiöiden ympärille.
Pekingin-ryhmässä on Air China tytäryhtiöineen, Shanghaissa China Eastern kumppaneineen, ja Kantonin (Guangzhou) -ryhmää johtaa China Southern.
Uusin mullistus alalla on viime vuonna alkanut yksityisten lentoyhtiöiden rynnistys. Uusia yhtiöitä on tullut vähintään kerran kuussa. Nyt niitä on jo 14, mutta vain osalla on koneita lennettävikseen.
Kysynnän kasvusta huolimatta Kiinan ilmailubisnes ei ole ollut yhtiöille kultakaivos. Yksi syy on erityisen kallis polttoaine. Kiinassa lentoyhtiöiden on ostettava polttoaine valtion määräämään hintaan monopoliyhtiö China Aviation Oililta.
Valmistajille Kiina on suuri toivo. Boeing arvioi Kiinan tarvitsevan noin 2 300 konetta 20 seuraavan vuoden aikana.
Eurooppalaisen Airbusin mukaan viime vuoden toimituksista viidennes meni Kiinaan. Osa A350-koneen suunnittelusta ja valmistuksesta tehdään kohta Pekingissä.
ollessaan "säästi" luontoa ajamalla pyörällä työpaikalleen, mutta turvamiehet ajoi autolla sitten siinä vieressä hitaasti saastuttaen.
Hassi olisi säästänyt luontoa enemmän menemällä siinä autossa turvamiesten mukana, mutta kun käytännön asioista tajuaminen on hukassa kuin Hassilla niin uskottavuus on nolla.
Vihreä kaupunkilainen saastuttaa enemmän kuin kymmenen kepulaista maalaista.
ovat täysillä mukana luomassa uutta maailmanjärjestystä.
Linkolan maailmanlopun saarnaus on myös täysin näköalatonta peloittelua, sillä ei väestön kasvu ole ongelma, vaan ihmisten täydellinen orjuuttaminen rahavallan konrolliin.
http://www.free-webspace.biz/heavenlyjerusalem/Maailmanyhdentyminen.htm
Texe Marrs, joka on kirjoittanut kolmisenkymmentä kirjaa, piti kummallisina ja tärähtäneinä ihmisiä, jotka uskoivat, että on olemassa maailmanlaajuinen salaliitto tämän maailman hallitsemiseksi. Tutkiessaan ns. uuden ajan liikettä vuonna 1986 hän teki hätkähdyttävän löydön, jota hän ei halunnut ensin uskoa todeksi. Se, mitä hän löysi, oli kiistaton todistuskappale salaliiton olemassaolosta. Ensin Texe Marrs hämmästyi, sitten hän pelästyi ja lopulta hän tuli vihaiseksi. Hän totesi, että häntä oli petetty koko hänen elämänsä ajan. Se loukkasi häntä syvästi. Mutta se muutti hänen elämänsä. Marrs alkoi kerätä lisää todistusaineistoa ja julkaisi lopulta aiheesta melkein 300-sivuisen kirjan "Dark Majesty" (Salaperäinen majesteetti) vuonna 1992.
Marrs selittää kirjassaan, että totuus suunnattoman maailmanlaajuisen salaliiton olemassaolosta häiritsee tavallisen kansalaisen mukavuutta. Kansalainen tuntee nykyistä järjestelmää koskevan turvallisuudentunteen uhatuksi. Ihminen ei halua tietää totuutta, koska se olisi liian epämiellyttävä ja hälyyttävä. Salaisen eliitin suurin ase on ihmisten itsepetos. Ihmiset haluavat uskoa valheen ja olla vakuuttuneita, että kaikki on hyvin huolimatta valtavasta määrästä päinvastaista todistusaineistoa. Mutta Texe Marrsin oli kirjoitettava tuo kirja, koska ihmisten on saatava tietää totuus.
Amerikkalaisten Harvardin ja Princetonin yliopistojen täysinpalvellut professori Carroll Quigley on myöntänyt kuuluvansa maailmaa johtavaan eliittiryhmään. Hän julkaisi vuonna 1966 aiheesta 1300-sivuisen kirjan "Tragedy and Hope: A History of Our Time" (Murhenäytelmä ja toivo: Aikamme historia). Professori Quigley paljasti kirjassaan liian paljon. Kirjan ensimmäinen painos hävisi yhtäkkiä myynnistä ja jopa kirjastoista. Myöhemmin kirjasta on painettu Taiwanissa alkuperäistä vastaava kopio.
Quigley nimeää kirjassaan sisäpiirin päävaltaryhmittymät, jotka manipuloivat maailman sosiaalista järjestelmää. Määrätyllä pankkiiriryhmällä on jättiläismäinen valta maailmassa. Quigley tiivistää sisäpiirin suuren suunnitelman: "Heidän päämääränsä ei ole vähemmän kuin luoda maailmanlaajuinen järjestelmä, joka on taloudellinen kontrolli yksityisessä omistuksessa tarkoituksena hallita jokaisen maan poliittista järjestelmää ja maailman taloutta kokonaisuudessaan. Yhteistyössä toimivat maailman keskuspankit tulisivat kontrolloimaan järjestelmää läänitysjärjestelmällisellä tavalla. Yhteistyö saataisiin aikaan salaisin sopimuksin usein pidettävissä yksityisissä kokouksissa ja konferensseissa."
Pentti Linkola on kunnioitettava vihreä. Hän elää kuten opettaa. Vihreän Liiton eliitti, joita Paloheimo kutsuu bees-vihreiksi, on etääntynyt kauas vihreästä, ekologisesti kestävästä elämäntavasta, vaikka vaatii sitä muilta yhtä ankarasti kuin Linkola. Vihreän Liiton leideillä ei ole pienintäkään edelletystä seisoa uskottavasti vaatimustensa takana, koska ovat itse kerskakuluttajia pahimmasta päästä.
Tarja Cronbergin johtama Vihreä Liitto on pelkkä omien etujensa ajamiseen keskittynyt helsinkiläisleidien ompeluseura. Aitoa vihreyttä edustaa sen sijaan Vihreä Elämänsuojelun Liitto. Se perustaa ajattelunsa Pentti Linkolan elämäntyöhön. Sen tikimättömät teesit ja Pentti Linkolan esimerkki vakuuttavat.
Tässä tietoa oikeasti ekologisesta kestävästä elämäntavasta:
http://gamma.nic.fi/~vihrea/vesl/vesl2002.htm
Jumalan suunitelma siirretty kokonaan sivuun?
jotakin suurta kulkutautia tai sotaa joka tuhoaisi "ylimääräväestön" potkimasta kusiaispesiä hajalleen.
Lukaisin läpi avaukseen tulleet kommentit ja jäin ymmälleni sen suhteen voivatko kirjoittajat olla keskustalaisia. Tuskin ovat.
Keskustalaiseen, joka on tyhmä peräkammarin poika maalta, agraarisosialisti ja huumorintajuton luuseri, ja joka ei ajattele muuta maataloustukiaisia.
Ei se ihan noin ole.
Miksi kenekään pitäisi uskoa muiden luomaan kuvaan eri puolueiden kannattajista?
Nehän ovat aina kirjoittajansa näkemyksiä, eli subjektiivisia käsityksiä, useimmiten liioitellun provosoivia ja puutteellisesti perusteltuja, niin kuin tässä ketjussa vihreistä esitetyt käsitykset.
Onhan hallitus tehnyt paljon. Hallitus on jakanut kansan rahat rikkaille ja tehnyt työttömien aseman täydelliseksi helvetiksi. Hallitus on alentanut veroja ja lakkauttanut valtaisan määrän palveluja. Hallitus on jakanut köyhyyttä Suomeen ja lihottanut miljonäärit. Hallitus on viemässä Suomen sisällisotaan. Se käydään vain uusin keinoin. Sorrettuja ja solvatuja ryöstetään entistäkin röyhkeämmin.