... ovat mun mielestä useimmiten naisia:
- osaavat ilmaista itseään sanallisesti
- (jotkut) osaavat samaistaa itseään keskustelukumppaniinsa jne.
...kun taas useimmat miehet (ml. minä itse) jäämme usein oman "erinomaisuutemme" ja oikeassa olemisen riemumme valtaan.
Toisaalta --- kun jotain "tarttis tehdä", etenkin jotain pitempää syventymistä vaativaa, niin miesten aivorakenne tuntuu naisia useammin soveltuvan tuollaiseen paremmin, vai?
Alla oli keskustelua keksinnöistä jne. Mulla on kokemus eräästä tiedeyhteisöstä, että (keskimäärin) naiset saivat vähemmän aikaan kuin miehet sillä saralla esim. julkaisumielessä (vaikka olivat sinkkuja / lapsettomia), toisaalta he panostivat enemmän kommunikointiin muiden kanssa ja ideoiten jakamiseen... Mutta laatumittarit ja suoritusmittarit eivät aina tue tällaista.
(Poikkeuksiakin on - tunnen äärettömän itsekeskeisiä ja omahyväisiä naisia siinä missä miehiäkin, jotka sitten tekevät kaiken vain oman uransa eteen - itse taidan olla tällainen mies, ikävä kyllä)
Mutta keskimäärin olen kokenut naiset parempina keskustelijoina - paitsi tietysti silloin kun on kyse "miesten jutuista": kuten vaikkapa kalareissuista, armeijasta jne. Niistä asioista en keskustele muiden naisten, kuin korkeintaan oman vaimoni, kanssa. Mutta miesporukalla on heti mukavampi keskustella sitten näistä ja muista Miesten asioista.Naisista emme kaveripiirissä puhu, kun lähes kaikki kaverini ovat onnellisesti naimisissa ja herrasmiehiä - mitä noita vatvomaan. Yleensä miesporukalla on mukavampaa TEHDÄ jotain yhdessä (esim. kalastaa itse kukin eri puolella erämaajärveä jne.. saunoa... pelata korttia), ja jutustella jotain siinä sivussa - tai olla hiljaa. Miesporukalle keskustelu sinänsä ei ole niin paljon itseisarvo kuin esim. olen naisporukalle huomannut olevan.
Joskus tietysti ei jaksa keskustella, kun tarttee olla itsekseen - silloin tahtoo rouva loukkaantua (ja ehkä naispuoliset työkaverit). Miehet ovat ehkä keskimäärin parempia jättämään minut rauhaan silloin, kun en halua keskustella (kun ovat luonnostaan hiljaa).
Olen syntyisin pohjanmaalta, jossa ei paljon puhuttu, ainakaan silloin kun olin nuori - varsinkaan jos oli viinaa tarjolla.
- osaavat ilmaista itseään sanallisesti
- (jotkut) osaavat samaistaa itseään keskustelukumppaniinsa jne.
...kun taas useimmat miehet (ml. minä itse) jäämme usein oman "erinomaisuutemme" ja oikeassa olemisen riemumme valtaan.
Toisaalta --- kun jotain "tarttis tehdä", etenkin jotain pitempää syventymistä vaativaa, niin miesten aivorakenne tuntuu naisia useammin soveltuvan tuollaiseen paremmin, vai?
Alla oli keskustelua keksinnöistä jne. Mulla on kokemus eräästä tiedeyhteisöstä, että (keskimäärin) naiset saivat vähemmän aikaan kuin miehet sillä saralla esim. julkaisumielessä (vaikka olivat sinkkuja / lapsettomia), toisaalta he panostivat enemmän kommunikointiin muiden kanssa ja ideoiten jakamiseen... Mutta laatumittarit ja suoritusmittarit eivät aina tue tällaista.
(Poikkeuksiakin on - tunnen äärettömän itsekeskeisiä ja omahyväisiä naisia siinä missä miehiäkin, jotka sitten tekevät kaiken vain oman uransa eteen - itse taidan olla tällainen mies, ikävä kyllä)
Mutta keskimäärin olen kokenut naiset parempina keskustelijoina - paitsi tietysti silloin kun on kyse "miesten jutuista": kuten vaikkapa kalareissuista, armeijasta jne. Niistä asioista en keskustele muiden naisten, kuin korkeintaan oman vaimoni, kanssa. Mutta miesporukalla on heti mukavampi keskustella sitten näistä ja muista Miesten asioista.Naisista emme kaveripiirissä puhu, kun lähes kaikki kaverini ovat onnellisesti naimisissa ja herrasmiehiä - mitä noita vatvomaan. Yleensä miesporukalla on mukavampaa TEHDÄ jotain yhdessä (esim. kalastaa itse kukin eri puolella erämaajärveä jne.. saunoa... pelata korttia), ja jutustella jotain siinä sivussa - tai olla hiljaa. Miesporukalle keskustelu sinänsä ei ole niin paljon itseisarvo kuin esim. olen naisporukalle huomannut olevan.
Joskus tietysti ei jaksa keskustella, kun tarttee olla itsekseen - silloin tahtoo rouva loukkaantua (ja ehkä naispuoliset työkaverit). Miehet ovat ehkä keskimäärin parempia jättämään minut rauhaan silloin, kun en halua keskustella (kun ovat luonnostaan hiljaa).
Olen syntyisin pohjanmaalta, jossa ei paljon puhuttu, ainakaan silloin kun olin nuori - varsinkaan jos oli viinaa tarjolla.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Olen ihmetellyt usein mistä syntyy naisille se pakottava tarve ylläpitää keskustelua. Vastauksena pidän sitä että nainen valmennetaan jo pienestä pitäen huolehtimaan lähimmäistensä viihtymisestä.
Äitini hätääntyy jos juttumme ei luista. Minä loukkaannun jos mieheni "mököttää" autossa kilometri kilometrin jälkeen. Tulee heti mieleen että miettiikö se eroa tms. Voi jeesus!
Mutta kyllä miehet osaavat odottaa ja vaatiakin sitä että nainen pölisee kuin viimeistä päivää. Olen tavannut tyyppejä jotka ovat aivan onnettomia jos en kälätä äänessä. Se johtunee siitä että heille tulee rimakauhu: heidän pitäisikin sanoa jotain jos minä olen vaiti!
En haluaisi edes yrittää olla jotenkin parempi keskustelija. Haluaisin oppia vierittämään vastuun viihtyvyydestä välillä miehelle.
Jos sitten lässytys on ainoa millä sen viihtyvyyden saa aikaan?
...miehet ovat tuossa mielessä vähän enempi "naismaisia", kuin pohjalaiset..
Olen ollut tekemisissä savolaisten miesten kanssa, jotka ovat vaivautuneet, kun olen ollut luonnollisesti hiljaa - samoin amerikkalaiset.. heilläkin pitää olla keskusteltavaa.
Vanhemmiten olen oppinut tulemaan jotenkin toimeen savolaisten ja amerikkalaistenkin kanssa (ainakin niiden, jotka olen tavannut). Joskaan amerikkalaisten tuntemieni miesten kanssa en lähtisi kalaan... ne puhuisi siellä liikaa. Onneksi on olemassa aitoja pohjalaisia kalakavereita - ne osaa vaieta jotenkin fiksummin kuin vaikka helsinkiläissyntyiset tai turkulaiset, jotka kuitenkin osaavat myös tarvittaessa jättää minut rauhaan. Tamperelaiset ovat jotenkin sympaattisia, mutta sitä en vielä tiedä mistä se johtuu - ehkä siitä, etten tunne ketään tamperelaista paremmin 8-)
Naisten suhteen taas ei nuo maakunnalliset erot tunnu niin suurilta (eikä maiden välisetkään). Ne ovat jotenkin universaalisti parempia keskustelijoita. Tosin mun vaimo on ainut nainen, jonka kanssa viitsisin lähteä kalaan (ja joka viitsii mun kanssa lähteä kalaan).
Miehet eivät mielellään keskustele tunnepitoisista asioista.
Kalareissut, urheilu ja armeija ovat helpompia aiheita.
Sitten onkin taas valtakysymys, jos jompikumpi yrittää vallata oikeuden milloin keskustellaan ja milloin ollaan hiljaa.
...nehän ne vasta tunnepitoisia ovatkin (ainakin minusta) - vai kuka ei tuntenut surua, kun suomen hiihtomaajoukkue kärähti ja vielä sitten valehteli!?
Olisiko nyt kyseessä sellainen homma, että sinun mielestäsi minun / miesten pitäisikin tuntea joistakin muista asioista enemmän kuin näistä? Olisiko tässä villakoiran astmalähde?