Miten Jumala voi antaa ihmisen valita "hyvän" ja "pahan", "taivaan" ja "helvetin" välillä, ja samalla sanoa, ettei kukaan omasta tahdostaan pääse Jumalan palvelijaksi?
Onko Jumala ristiriitainen?
Kolbjan
28443
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 28
Vanhimmat
Kuinkas isä voi sekä rakastaa lastaan, että myös rangaista tätä? Kuinka isä voi antaa lapsen valita, mutta kuitenkin määrätä mitä saa valita? Kuinka isä antaa täysi-ikäisen lapsen mennä omia teitään vaikka tietää ne vääriksi? Miksi isä ei määrää lastaan valitsemaan aina oikein? Miksi isä palkitsee lapsen, kun lapsi noudattaa hänen ohjeitaan? Onko isä siis itserakas pervo, joka haluaa rangaista, vai rakastava isä, joka haluaa oman lapsensa parasta? Onko tämä ristiriitaista?
Ellei tällainen tilanteen mukaan joko lempeä tai ankara suhtautuminen lapseen ole biologiselta isältä ristiriitaista, niin miksi se olisi Taivaan Isältä ristiriitaista?
Lisäksi on muistettava, että Jumalan lapsia ovat ne ja VAIN ne, jotka ovat syntyneet Jumalasta. Siis Jumalan Hengestä uudestisyntyneet, muut ovat tämän maailman lapsia, tottelemattomuuden lapsia, jotka rakastavat enemmän maailmaa kuin Jumalaa.
Meidän siis täytyy tehdä hyviä tekoja (siis ennen kaikkea elää pientä elämäämme Jumala mielessä ja housut jalassa)? Mitä sitten on Jumalan mukainen elämä? Silkkaa uskomistako?
Vai pitääkö meidän tahtoa kohti täydellisyyttä, niin kuin taivaallinen Isämme on täydellinen? Miksi Jeesus kehotti näin (ilmoitettuaan sitä ennen täydellisen ihmisen ominaisuudet)?
Olemmeko yhtä mieltä siitä, mitä kirjoitin vastatessani Tellun viestiin:
"Vasta 1) kutsumus-kokemuksen jälkeen voidaan puhua 2) kääntymyksestä, 3) vanhurskauttamisesta, 4) uudestisyntymisestä ja 5) kirkastus, jonka eri askelia ei teologiamme ilmeisesti tunnekaan. " ?
Entä olemmeko yhtä mieltä selityksistäni noille Uskon tien vaiheille:
1) Jumalan kutsua totuuden etsinnän tielle, 2) totuuden oivallus, itsekieltämys, ihminen on nähnyt todellisuuden ja kylmennyt epätodellisuutta kohtaan. 3) Ihmiselle alkaa iänkaikkinen elämä, ts. näkymättömässä hengessään hän elää toista elämää kuin persoonallinen ihminen. 4) Uusi ihminen syntyy, Kristus ei enää vaikuta ulkoapäin ikään kuin sähkölankoja pitkin, vaan syntyy itse ihmisen sisälle. Ihmisen korkeampi minä tulee hänessä eläväksi. 5) Vihkimyksen tie. Ihminen pukee päällensä Kristuksen, niin että lopulta hän ei enää itse elä, vaan Kristus hänessä. Tätä tietä käsittääkseni kuvaa Ilmestyskirja.
Itse laittaisin noita asioita hieman eri järjestykseen: 1) Jumala vanhurskauttaa jumalattoman, tämä on syntisen ihmisen katuminen ja kääntymys ja syntien todellinen anteeksi saaminen Jeesuksen tähden. Tämä on myös todellinen uudestisyntyminen, johon voi liittyä ihmisen oma valinta, ratkaisu, jonka hän kuitenkin jälkeenpäin huomaa Jumalan aiheuttamaksi. 2) Alkaa oppiminen. Raamattu avautuu Hengestä syntyneelle ihmiselle aivan toisella tavalla kuin luonnolliselle, lihalliselle ihmiselle. Ihminen pääsee tutustumaan hieman Jumalaansa ja usein äskettäin kääntynyt on hyvin ehdoton siinä mitä Raamattu opettaa. Tämä ehdottomuus näkyy paitsi omassa elämässä, myös siinä että on vaatimassa toisilta ehdotonta sanan noudattamista, usein jopa lakihenkisyyteen asti. 3) Oppiminen jatkuu. Pääsee tuntemaan itseään paljon syvemmältä kuin jumalaton ihminen koskaan saa itseään tuntea. Tämä on hyvä asia, mutta myös masentava, koska joutuu omakohtaisesti toteamaan kuinka ihmisessä ei ole mitään hyvää, vaan parhaatkin omat yritykset ovat itsekkyyden ja ylpeyden motivoimia. Tämä oman huonouden tunteminen yleensä lisää armollisuutta toisia lajitovereita kohtaan.
Nämä siis tällaisia yleisiä peruskokemuksia uskoontulossa, tämä kestää muutaman vuoden ja tästä sitten alkaa Jumala kouluttaa jokaista omaan tehtäväänsä ja kutsuessaan tehtävään Jumala myös varustaa omansa armolahjoilla, ellei ole jo aikaisemmin antanut lahjojaan tuoreelle uskovalle. Ilman todellista uudestisyntymistä, jonka jokainen uudestisyntynyt itse kohdallaan kyllä tietää, ei ole mitään mahdollisuutta Raamatun ymmärtämiselle tai edes pelastukseen. Tätä ei valitettavasti monet ymmärrä tai vaikka tavallaan tietäisivätkin, eivät kuitenkaan usko todeksi. Jotkut uudestisyntymättömät jopa kuvittelevat voivansa ymmärtää Raamattua luonnollisen älynsä avulla ja näin itse osoittavat etteivät käsitä edes kristinuskon ensimmäistä edellytystä, tältäkin palstalta heitä löytyy.
Tulkitsemasi vaiheet muistuttavat minua eräänlaisesta filosofisen älyn heräämisestä.
> omakohtaisesti toteamaan kuinka ihmisessä ei ole
> mitään hyvää, vaan parhaatkin omat yritykset ovat
> itsekkyyden ja ylpeyden motivoimia.
Siis itsetietoisuuden kehittyminen tiettyyn asteeseen? Käsittääkseni muodostuu toisilla jo jossain murrosiän vaiheessa.
> Tämä ehdottomuus näkyy paitsi omassa elämässä,
> myös siinä että on vaatimassa toisilta ehdotonta
> sanan noudattamista, usein jopa lakihenkisyyteen
> asti.
Tyypillistä nuorelle ihmiselle, jonka elämänkokemus ja itsetuntemus ovat vielä murrosvaiheessa ja kirjallisuudesta tai omasta pohdiskelusta saadut oivallukset johtavat aluksi helposti varsin itsekkäisiin harhakuvitelmiin ympäristöstään. Raamattua lukemalla voidaan saada tuossa vaiheessa aivan yhtä vahvoja oivalluksen tunteita kuin minkä tahansa muun nerokkaan uskonnollisen tai filosofisen teoksen parissa.
* * *
Noh, nämä olivat kommentteja, ilmaisin vain ajatukseni joita nuo kuvaukset herättivät. Jokaisesta uskonnosta, pyhistä kirjoista ym. (mm. Kalevalasta) löytyy kuitenkin huomattavasti merkillisempi tie, joka nk. Jumalan yhteyteen johtaa. Tuo mainitsemani viisikohtainen tie on kuin yhteenveto siitä tiestä jota pyhät kirjat omilla tahoillaan, omilla tavoillaan ja syntymähetkensä kehitysvaiheeseen pohjaten, mutta saman Aikain Viisauden pohjalta ovat kuvailleet.
Kuten Paavali (yksimielisesti maailman kaikkien suurten profeettojen kanssa) sanoi: "Me puhumme siitä salatusta Jumalan viisaudesta (theosophian en mysterioo), jonka Jumala on ennen maailman alkua säätänyt meidän kunniaksemme."
Löytääksemme varmasti punaisen langan, ja erottaaksemme meidänkin raamatussamme toisistaan Aikain Viisauden ja myöhemmin mukaan tulleen, jopa väärennetyn tiedon, meidän kannattaa avoimin mielin perehtyä maailman pyhiin kirjoihin. Tutkia, syventyä, vertailla ym. Ja tietysti tutkia myös jo valmiita tuloksia, kuten teosofiaa ...
Uskoontulossa onkin paljon samaa, koska uskoontuleva ihminen on ihminen. Muistettava on vain se, ettei tämä 'filosofisen älyn herääminen' ole uskoontulon sisältö, vaan se on vain se osa, joka on juuri ihmisestä itsestään. Merkittävä asia uskoontulossa on se, mikä ei ole ihmisestä itsestään, vaan on Jumalasta ja vaikuttaa kertakaikkisen muutoksen ihmisessä. Kun uskova alkaa kasvaa uskossaan, riisuu Jumala häntä jatkuvasti siitä, mikä on ihmisen omaa uskonnollisuutta tai 'tieto-uskoa' niin, että lopulta jäljelle jäisi vain se mitä Jumala on ihmiseen antanut. Näin jokaisen uskovan pitäisi kehittyä kohti Jeesuksen kaltaisuutta, mutta ei missään tapauksessa oman opiskelun tuloksena, vaan Jumalan kasvattamana. Loppuun vielä maininta, että kuka kasvaa uskossaan enemmän, kuka vähemmän, mutta kukaan ei ihmisenä kykene Jeesuksen kaltaisuutta saavuttamaan, että kaikki hänen puheensa ja profetiansa ym. olisi suoraan Jumalan vaikuttamaa, eikä omien motiivien vaikuttamaa.
Kertomasi lienee kaikille selvää. Ongelma lienee siinä, että onko Jumalan ja ihmisen käyttäytyminen rinnastettavissa. Mikäli on uskominen Jumalan persoonallisuuteen on, mutta selitäpä siis, mitä tämä Jumalan persoonallisuus on niin, että sen jokainen ymmärtää.
Isä todennäköisesti on persoonallinen, koska hänellä on mieli ja mielensija eli pää. Samoin isä kurittaa lastaan tässä näkyvässä maailmassaan fyysisillä käsillä ja tiuskii suulla. Hänen persoonallisuutensa siis ilmenee hänen sanoinaan ja tekoinaan. Millä tavalla ilmenee Jumalan persoonallisuus? Jos minä teen jotain väärin, niin millä tavalla Jumala kurittaa minua niin, että näen ja tunnen sen, TÄSSÄ HETKESSÄ.
Tulevaisuus on siinä mielessä avoin, että siihen asti sitä voi tehdä, mitä huvittaa, mutta jos sitä ennen kuolemaansa on ehtinyt tappaa triljoona ihmistä, niin yksi hailee Jumalalle. Jos sitten ennen kuolemaa tulee pelko housuun ja kääntyy uskoon, on uudestisyntynyt kristitty ja pääsee taivaaseen. Vai olisiko niin, että lopulta ne teot vaikuttavat siellä taustalla vai eivät?
Mistä me edes itse tiedämme, miten välineellistettyä / ehdollistettuja / motivoitua meidän uskomme on meidän tietämättämme?
"Voiko kaikkivaltias Jumala luoda niin suuren kiven ettei jaksa sitä itsekään nostaa?"
Muutoin olen sitä mieltä että "jumalan" ristiriitaisuus kertoo enemmän ihmisestä kuin tuntemattomasta kaiken takana. Meillähän on vain toistemme tarinoita niin kauan kuin ei ole omakohtaista kokemusta. Ja ne tarinat ovat kertojiensa kuva.
Niin kauan kuin tyytyy uskonnon tai ihmisen selitykseen Jumalasta, ei vielä etsi Jumalaa, ei vielä etsi totuutta, eikä siis vielä ole "Uskon tien" ensimmäistä ehtoakaan täyttänyt: Kutsumusta.
Vasta kutsumus-kokemuksen jälkeen voidaan puhua 2) kääntymyksestä, 3) vanhurskauttamisesta, 4) uudestisyntymisestä ja 5) kirkastus, jonka eri askelia ei teologiamme ilmeisesti tunnekaan.
Liittyykö Jumalan (jos Jumala on) tunteminen ja tunnustaminen ehdottomasti uskontoon?
Ja jos, niin miksi niin pitäisi olla? Eikö uskominen esim. Korkeimpaan voimaan voisi olla filosofiaa?
Mitä on sanottava tästä: ihminen uskoo Jumalan olemassaoloon, mutta pidättäytyy liittämästä tähän asenteeseen mitään muuta? Kysehän ei silloin ole tuosta kovin paheksutusta ateismista...
> Liittyykö Jumalan (jos Jumala on) tunteminen ja
> tunnustaminen ehdottomasti uskontoon?
Miten määrittelemme uskonnon? Minä ajattelen että suomen "uskonto" sana on sama kuin latinan "Religion", eli: yhtyminen Jumalaan ja tie tuon yhtymisen toteuttamiseksi. Religion on siis synonyymi intialaiselle Jooga-sanalle.
Uskon tie alkaa siis Kutsumuksesta. Tämä tarkoittaa sitä, että ihminen tahtoo oppia tuntemaan Jumalaa itseään, ei mitään kertomuksia Jumalasta. Hän tahtoo irti tästä maailmasta, jossa kaikki on kestämätöntä, haurasta, jatkumatonta. Hän tahtoo löytää jotain kestävää, ja ehkä saakin siitä vihjeen, kokea väläyksen tuosta jumalallisesta rakkaudesta, joka vain on kestävää.
"On kolmenlaista ihmisten uskoa: kirkkaus, pimeys ja halu. Ihmisen luonteensa on hänen uskonsa. Ihminen on juuri sitä mihin hän uskoo."
(Krishna, Bhagavad-Gita luku 17)
Jos on olemassa kaikkivaltias, niin hänelle ei ole mahdotonta luoda itselleen "leikkikaveriksi" toista kaikkivaltiasta. Muutenhan kaikkivaltias ei ole kaikkivaltias.
No, jos kaikkivaltias sitten kyllästyy leikkitoveriinsa, ja päättääkin lopettaa tuon kaikkivaltiaan leikkitoverinsa, niin mitä siitä seuraa?
Mikäli kaikkivaltias ei voi perua luomistyötään, niin hän ei ole kaikkivaltias. Mikäli kaikkivaltias voi perua luomistyönsä, niin toinen kaikkivaltias ei olekaan kaikkivaltias, ja silloin ei kaikkivaltias olekaan kyennyt luomaan kaikkivaltiasta. Niin tai näin, kaikkivaltiaisuus on mahdottomuus.
>>Jos on olemassa kaikkivaltias, niin hänelle ei ole mahdotonta luoda itselleen "leikkikaveriksi" toista kaikkivaltiasta. Muutenhan kaikkivaltias ei ole kaikkivaltias.
"Ei ole mahdotonta, mutta viisaudessaan hän ei sellaista luo."
On se mahdotonta! Todistus on niin perusteltu, että siinä ei ole aukkoja.
, koska löysin siitä aukon noinkin nopeasti. On tietysti mahdollista, että et osaa erottaa seurausmaailmaa syymaailmasta, noumenonista.
Tämänkin olen toistanut aikaisemmin: Jos Jumala luo vain sellaista, mikä ei voi nousta hänen yläpuolelleen, on Hän (jää Hän) tietysti kaikkivaltias funktionaalisessa eli käytännöllisessä mielessä. Jos olisit tarkka, käyttäisit termiä, 'kaikkikykenevyys'. Jumala (sisältäen luonnon ja absoluutin) ei kykenee tekemään jotain itsensä vastaista, kuten, toistan taas, ihmiselle on ominaista.
Tarkoitin nimenomaan uskontoa "sosiaalisena" ilmiönä, kulttuurin muotona, opittuna kaavana, ulkoapäin pakotettuna elämäntapana; nykyisin jopa itse valittuna "tyylinä".
Harva elää täysin eristyksissä muusta maailmasta. Harva löytää aivan oman tien.
Onko täysin henkilökohtainen mystiikka ainoa oikea tapa?
"Koetelkaa kaikkea ja pitäkää se mikä on hyvää".
(1. kirje tessalonikalaisille 5:21)
"Jos ihminen etsii viisautta, hän on viisas. Jos hän uskoo löytäneensä sen, hän on hullu."
(Persialainen sananlasku)
Sitten kun ei enää tunne halua etsiä itselleen nimikkeitä, on jälleen haarautunut oikealle tielle.
Eli etsitään totuutta, mutta ei TYYDYTÄ uskontojen tai muiden ihmisten selityksiin Jumalasta, koska silloin ei etsi Jumalaa, eikä ole sitä löytänyt, vaan on keskeyttänyt etsintänsä. Yhteyttä "Jumalaan", Jumalaa, ei löydy muualta kuin ihmisen itsensä kautta.
Ihminen ihmisenä ei tarvitse mitään pappissäätyä, ei kirkkoa, ei uskontoa, ei mitään menoja lähestyäkseen Jumalaa. Hän ei tarvitse muuta kuin sisäisen tiedon Jumalan täydellisyysajatuksesta. Meidän sisäinen henkemme on ainoa meissä, joka on kuolematon itsessään. Me voimme olla kuolemattomia ainoastaan sillä ehdolla, että yhdymme omassa tajunnassamme tähän sisäiseen Jumalanpoikaamme. Ei mikään muu maailmassa voi tehdä meitä kuolemattomiksi.
www.sunpoint.net/~kolbjan/elama_ja_uskonto1.htm
Mitä mieltä olet kveekareista?
Hyväksyn heidän toimintansa täysin. Olen samaa mieltä.
Hekin toteavat että ihminen ei voi itse muuttaa itseään, mutta kuitenkin painottavat että ajatus siitä, että ihmisellä ei ole mitään mahdollisuutta paeta syntiä ja tehdä parannusta, on väärä.
Kveekarit harrastavatkin meditaatiota. Ihminen keskittää ajatuksiansa siihen valoon, siihen hyvään, mikä hänessä sisäisesti on. Alemmat himot kuihtuvat vähitellen, kun ne lakkaavat saamasta ravitsevaa energiaa; kun ihminen lakkaa suuntaamasta niihin huomiota.
En kuitenkaan usko, että meditaatio pääsee oikeuksiinsa, jos sitä harrastetaan toisten kanssa, kuten kveekarien tilisuuksissa. Sitä voidaan erityistilanteissa harjoittaa myös muiden kanssa, mutta ainakin alkutaipaleella meditaatiota tulisi harjoittaa "sisällä omassa 'huoneessaan', 'suljettujen ovien' takana".
Muussa mielessä huo hiljaiset hartaustilaisuudet ovat varmasti rakentavia kokemuksia.
Kuten heidän kotisivuillaan sanotaan: Kaiken kaikkiaan kveekarien usko on todellista sydämen kristinuskoa; se on kristillinen usko riisuttuna kaikista inhimillisistä lisistä alkuperäiseen, yksinkertaiseen asuunsa. Se on usko, joka voi todella muuttaa maailmaa. Se ei ole edesmennyt ilmiö, vaan totisinta totta. Se on edelleen relevantti, joka päivä, tänään, tässä ja nyt. Ja se on relevantti joka ikiselle ihmiselle - myös sinulle.
Enhän voi sanoa, että kokonaan hyväksyisin heidän kaikki oppejansa, kun en ole niihin tarpeeksi perehtynyt. Ja eihän minulla ole kykyä nähdä totuutta, muuten kuin tähän mennessä omaksumani katsantokannan pohjalta. Katsantokannan, jonka olen tämänhetkisen ymmärrystasoni valossa todeksi nähnyt.
Kaksi ulkonaisesti kovin erityyppistä kristillistä liikettä - kveekarius ja Pelastusarmeija - ovat jollain tapaa sydäntäni lähellä. En tiedä, ovatko ne perusteiltaan jotenkin ristiriidassa, mutta molempia voi ihailla ja molempiin "vihkiytyneitä" voi kadehtiakin.
Sinä väittelet siitä, että millainen Jumala on, vaikka et voi edes todistaa Jumalan olemassaoloa. Minä sen sijaan en usko Jumalaan. Jumalaa ei siis minulle ole. Ymmärrän silti, että MIKÄLI OLISI kaikkivaltias Jumala, niin hän kykenisi luomaan itselleen kaverin, muuten hän ei ole kaikkivaltias. Asia on aukoton, ei siinä sinun inttämisesi mitään auta.
>>Minä sen sijaan en usko Jumalaan. Jumalaa ei siis minulle ole
Sinun "aukkosi" perustui jossitteluun ja selvään subjektiiviseen väitteeseesi Jumalan luonteesta. Tyypillistä hihhuleille.
"Ei ole mahdotonta, mutta viisaudessaan hän ei sellaista luo."
Lauseesi on suorastaan pöyristyttävän lapsellinen, jos sen tarkoitus on todistaa jotain tai osoittaa jokin aukko jossain.
Näköjään halusit nähdä lauseeni "Hän ei luo" jossitteluna ja omat lauseesi "jos on olemassa kaikkivaltias" ja "jos kaikkivaltias kyllästyy" jne... ei-jossitteluksi. Sanonko mikä on tyypillistä hihhulointia? Se, että _valehtelee_ ja puhuu joka toisessa lauseessa itseään vastaan ja joka kolmatta lausetta ei itsekään ymmärrä.
ihmeessä sinä olet törmännyt "Jumalan" ristiriitaisuuteen? Tai yleensä koko "Jumalaan?
Jos ihmisten kirjoittamat tekstit on ristiriitaisia,tekeekö se "Jumalan"ristiriitaiseksi?
Olisin halunnut hieman vastauksia! En itse usko jumalaan, mutta en kiellä myöskään hänen olemassaoloaan. Olen lukenut raamattua, mutta en ymmärrä aivan kaikkea. Esimerkiksi: Raamatussa sanotaan että jumala on kaikkitietäväinen, joten täytyihän hänen tietää, että hänen luomista enkeleistä yksi nousisi kapinaan ja saattaisi eevan kiusaukseen?! Mielestäni kaikkitietäväinen olisi pystynyt välttämään tämän. Ja jos jumala on täydellinen niin miksi hän loi epätäydellisyyttä???!
Kertokaa mulle....
Terve, Tietämätön, ja tervetuloa kerhoon ;-) Toivottavasti tästä vastauksesta on sinulle jotain hyötyä probleemassasi.
* * *
Ehkä tällä kaikella on tarkoituksensa, sillä tuskin Kaikkivaltias olisi kaikkivaltias jos hän tekisi virheitä. Takana voi olla mittaamattoman suuret "suunnitelmat" :) Sanoisinko, että monien tämän maa'ilman tapahtumien täydellinen ymmärtäminen vaatii enemmän kuin ihmisyyttä. Monet ovat kuitenkin saaneet polullaan kokea sellaisen oivalluksen, että kaikki mitä tässä maailmassa tapahtuu, on oikein: kaikilla tapahtumilla on syynsä mutta jotkut noista syistä voivat olla varsin "jumalallista tietoa", eli elävän ihmisen saavuttamattomissa. On kuitenkin esim. suuria selvännäkijöitä, eräänlaisia kausaali-selvännäkijöitä, jotka kykenevät noita tapahtumien syitä näkemään. He tietävät kokemuksistaan, että kaikki ihmiset pahat teot Jumalan tahdosta kostaantuvat aikanaan. "Silmä silmästä ja hammas hampaasta", suurin piirtein :)
Ensinnäkin, hyvää ei ole ilman pahaa. Paha pitää periaatteessa yllä tätä aineellista maailmaa, se on olemassaolon ehto. Ja mitä on paha? Se on yhtä kuin "rajoitus". Pahan vastakohta on hyvä, eli rajoitteellisuuden vastakohta on "äärettömyyden lepotila", "taivas".
"Pahuus" meissä on siis sitä, että meidän tajuntamme on rajoittunut. Tajuntaamme rajoittaa ruumis ja siinä asuvat voimat; tarvitsemme ravintoa, vaatteita, lepoa, iloa, nautintoa jne, ja sillä tavalla syntyy itsekkyys.
Jumala on voittanut pahan. Hän kykenee käyttämään sitä hyväkseen. Luodakseen maailman Jumala rajoittaa itsensä, toisin sanoen ns. äärettömästä jumaluudesta irtoaa "osa", joka rajoittaa itsensä pystyäkseen luomaan maailman. (Myös meidän aurinkokuntamme Jumala on tuollainen "osa", ns. Logos). Silloin hän antautuu pahaan ja ottaa pahan käteensä käyttääkseen sitä luomistarkoituksissaan, ja tämä tapahtuu rakkaudesta.
Meidän elämäntehtävämme on oppia tajunnassamme yhä enemmän syventymään Jumalan tajuntaan, joka samalla myös merkitsee, että me opimme voittamaan pahan. Pahaa ei voiteta vastustamalla, kuten Kristus sanoi. Se voitetaan pyrkimällä Jumalan yhteyteen - meidän itsemme kautta. Tässä maailmassa Jumala voi löytyä vain meidän sisältämme! Hän on Rakkaus, me olemme osa Häntä, meidän täytyy vain etsiä sisältämme tie takaisin Jumalan luo. Tästä maailmasta sitä ei löydy.
"Kun sinä rukoilet, mene sisälle huoneeseesi, sulje ovi ja rukoile siten Isääsi, joka on salassa. Isäsi, joka näkee myös sen, mikä on salassa, palkitsee sinut" (Matt. 6:6)
Jumala löytyy hiljaisuudesta. Etsitään siis hiljaisuutta! Eikä vain ulkoista, vaan ennen kaikkea sielun sisäistä hiljaisuutta! Ei sanoja, ei eleitä. Vain sinä ja tahto hiljaisuuteen, siitä se lähtee :)
- Ja Hän on voittanut pahan.