Lisääntyvä tieto ja Jumala?

Jumala on luonut ihmiselle aivot. Niitä kaiketi on hyvä käyttää. Onko tiedon lisääntyminen kuitenkin Jumalan tahdon vastaista?

Aika ajoin tuntuu, että helluntailaisten mielestä tieto on uhka heille. Tuntuu, että uusi tieto on vaarallista ja se tulee siksi kieltää vääränä. Tukeudutaan fundamentalistisen tiukasti Raamattuun, avikka se nyt EI ole tietolähde maallisissa asioissa ainakaan. Vai onko sittenkin: onko tieto biologiasta, maantieteestä, ihmisen psykologiasta väärin Jumalaa vastaan, kun se asetta Raamatun kirjoitukset siihen valoon, että puutteellinen tuonaikainen tietämys korostuu. Tieto saakin ihmiset ajattelemaan ja ymmärtämään, ettei Raamattu ole mikään yskiselitteinen totuus?
15645
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

SANASSAAN JA PYHÄ HENKI PUHUU TÄLLÄKIN HETKELLÄ SINUN OLEVAN VÄÄRÄSSÄ, ET VOI VOITTAA JUMALAA JA HÄNEN TAHTOAAN.

Äänestä

Niin, Raamatun Danielin kirjahan profetoi, että lopun aikana tieto lisääntyy. Eli ihan raamatullisella linjallahan sinä olet. Ja hyvähän se on, että edes joku asia tässä maailmassa on lisääntymiskykyinen...

Äänestä

ei ole lisääntyvää tietoa vastaan. Mutta ihmiset
löytäessään esim, uskon ratkaisun haluavat pysyä usein niissä korteissa, eikä uusi tieto kiinnosta.
Kukaan ei voi estää tiedon jatkuvaa uutuus tulvaa, mutta tiedolta voi eristäytyä tehokkaasti immunisoimalla itsensä. Kun uusi tieto koetaan kritiikiksi ollaankin jo pitkällä.

Äänestä
  • terävyys ei lakkaa hämmästyttämästä mua.

    Äänestä

Niin ja sanoohan saarnaajakin että....joka tietoa lisää,se tuskaa lisää.

Äänestä

sellainen aavistus,että poikalapsi on tuleva antikristus,koska hän on viisaampi kuin Raamattu ja siis Jumala itse,koska Raamattu sanoo antikristuksesta sen tullessa,että hän korottaa itsensä ylikaiken ja julistaa olevansa jumala.

Äänestä
  • Ihan kaikessa ystävyydessä, Ritari: NYT menet kyllä jo liian pitkälle! Itse kirjoitit alempana näin:"Toiseksi,tämä palsta on "helluntailaisuus" palsta,ei siis "helluntailaisen",siis yksityisen ihmisen arvostelu palsta.
    Helluntailainen on henkilö,ja hänellä on yksityis-suoja."

    Siis: en ole helluntailainen mutta yksityishenkilö minäKIN olen. Perustele nyt edes "aavistuksesi".

    Minä en ole koskaan itseäni korottanut. Kyllä se kuule tällä palstalla on ihan joku muu, joka luulee aina olevansa oikeassa ja siis pitää itseään jumalana. Tiedät, ketä tarkoitan.

    Kun helluntailainen ei kestä asiatietoa, siitä seuraa Ritarin oheisen reaktion kaltaisia viestejä. Onneksemme helluntailaisuus on vain marginaali-ilmiö maailmassa. Muuten keskitysleirit olisivat ajattelevia ihmisiä pullollaan.

    Äänestä

  • poikalapsi kirjoitti:

    Ihan kaikessa ystävyydessä, Ritari: NYT menet kyllä jo liian pitkälle! Itse kirjoitit alempana näin:"Toiseksi,tämä palsta on "helluntailaisuus" palsta,ei siis "helluntailaisen",siis yksityisen ihmisen arvostelu palsta.

    ylitetty, sinä haukut ja rienaat sen kun kerkiät uskovia, tuntuuko mukavalta kun saat joskus vähän lokaa omaan niskaasi. Olet heti puolustelemassa omia oikeuksiasi, mutta et yhtään välitä uskovista vaan syydät tuutin täydeltä herjauksiasi kun he ajattelevat homoista ja lesboisa eri tavalla. Ota nyt hyvä mies järki käteen jos et kestä Sanasta otettavia totuuksia, vaiha kuule kanavaa, gay palstat on sitä varten.

    Äänestä

  • poikalapsi kirjoitti:

    Ihan kaikessa ystävyydessä, Ritari: NYT menet kyllä jo liian pitkälle! Itse kirjoitit alempana näin:"Toiseksi,tämä palsta on "helluntailaisuus" palsta,ei siis "helluntailaisen",siis yksityisen ihmisen arvostelu palsta.
    Helluntailainen on henkilö,ja hänellä on yksityis-suoja."

    Siis: en ole helluntailainen mutta yksityishenkilö minäKIN olen. Perustele nyt edes "aavistuksesi".

    Minä en ole koskaan itseäni korottanut. Kyllä se kuule tällä palstalla on ihan joku muu, joka luulee aina olevansa oikeassa ja siis pitää itseään jumalana. Tiedät, ketä tarkoitan.

    Kun helluntailainen ei kestä asiatietoa, siitä seuraa Ritarin oheisen reaktion kaltaisia viestejä. Onneksemme helluntailaisuus on vain marginaali-ilmiö maailmassa. Muuten keskitysleirit olisivat ajattelevia ihmisiä pullollaan.

    sä raukka olisit ulkoilman puutteessa. Mut kerro motiivisi miks olet aktiivi tällä palstalla. Mulla on sellainen käsitys että vihaat helluntalaisuutta. Käys ensin lukeen helluntai oppi ei se niin poikkeava ole. Ainut oppi riita mikä erottaa evlutista on kait lapsikaste ja evlutilaiset leipäpapit ei hyväksy armolahjoja. Ei se helluntalaisuus tee autuaaksi se on vain hengellinen koti joillekkin maan päällä. Totta kait siellä huuhaa tyyppejä on niinkuin niitä esiintyy vähä kaikissa liikkeissä mut hellareiden uskontunnustus on kyllä asiaa. Mutta sun motiivit on aika kyseenalaisia jos hellareiden uskontunnustus pitää homoutta syntinä niin ei sun ole pakko olla hellareissa. Kyllä homppelit köniin saa helpoiten tuolla ihan tavallisten pakanoitten parissa mutta joku luuranko sulla on kaapissa. Itte en ole hellari mutta Ritari ei vielä kertaakaan ole haukkunut minua enkä minä häntä. No tiedän juttujen perusteella Ritarin omantuntonsa mukaan eläväksi uskovaksi ihmiseksi että ei kait hän sinun elämääsi kovin ole vaikeuttanut

    Äänestä

  • vanha, kohta kuoleva mies, joka ei edes viime metreillään näe järjen valoa.

    Äänestä

  • nyt tyytynyt vaikka siihen vertaukseen, että poikalapsi on kuin Siimei kiroilija, joka kiusasi Daavidia, ettei hän luulisi itsestänsä liikaa, mutta.....

    Äänestä

myötä ihmiselle on kehittynyt enemmän luontaista uteliaisuutta kuin kykyä havainnoida ja ymmärtää ympäröivää maailmaa. Kun ihminen ymmärtää, että on asioita, joita hän ei pysty käsittämään, seuraa epävarmuutta ja levottomuutta. On kysymyksiä vailla vastauksia.

Tuntemattomat asiat pelottavat. Siinäkin on kyse kehityshistorian muovaamasta selviytymiskeinosta; Voivathan oudot asiat usein olla uhkaavia ja niiden välttely voi edesauttaa hengissä säilymistä. Elämän ja kuoleman kysymyksiä on kuitenkin vaikea sivuuttaa. Avuksi kristityt ovat ottaneet Raamatun. Tiukka sitoutuminen Raamatun oppeihin ja näkemyksiin antaa näennäisen selvyyden ja vastaukset perimmäisiin kysymyksiin. Kaikki, mikä uhkaa Raamatun auktoriteettia, uhkaa kristityn turvallisuutta: mitä enemmän Raamatun totuuksia kyseenalaistetaan, sitä enemmän mieleen syntyy epävarmuutta ja kenties pelkoakin.

Nykytiedekään ei läheskään kaikilta osin voi antaa vastauksia noihin elämää suurempiin kysymyksiin. Edelleenkin Raamattu tarjoaa joillekin puuttuvan tiedon ja ymmärryksen, jota ei voi korvata millään. Ainoa vaihtoehto fundamentalistiseen Raamattu-uskoon on epätietoisuuden ja epävarmuuden hyväksyminen osaksi elämää.

Vaikka Raamattu on monilta osin osoitettu ristiriitaiseksi ja aikansa kulttuuriin liittyväksi teokseksi, monet pitävät sitä edelleen kaiken viisauden alkulähteenä. Yritykset todistaa raamatussa ilmoitettua tietoa vääräksi uhkaavat fundamentalistien sisäistä tasapainoa sitä enemmän, mitä enemmän heidän oma järkensä alkaa sotia Raamattua vastaan.

Karl Marx ei liene tyystin erehtynyt väittäessään uskonnon olevan oopiumia kansalle. Kiihkomieliset uskovaiset pyrkivät sen avulla tukahduttamaan oman epävarmuutensa ja tietämättömyytensä synnyttämän angstin.

Äänestä
  • ihmiskeksintöjä, ja sehän tiedetään, ihminen on erehtyväinen , lehmä on märehtiväinen....

    Äänestä

  • >>>Nykytiedekään ei läheskään kaikilta osin voi antaa vastauksia noihin elämää suurempiin kysymyksiin. Edelleenkin Raamattu tarjoaa joillekin puuttuvan tiedon ja ymmärryksen, jota ei voi korvata millään. Ainoa vaihtoehto fundamentalistiseen Raamattu-uskoon on epätietoisuuden ja epävarmuuden hyväksyminen osaksi elämää.

    Vaikka Raamattu on monilta osin osoitettu ristiriitaiseksi ja aikansa kulttuuriin liittyväksi teokseksi, monet pitävät sitä edelleen kaiken viisauden alkulähteenä.>>>

    Tosin ainoa vaihtoehto ei ole fundamentalismi, vaan sen erottaminen, mihin tiede ei kykene, ja se mistä usko alkaa...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

poikalapsi kirjoitti:

Jumala on luonut ihmiselle aivot. Niitä kaiketi on hyvä käyttää. Onko tiedon lisääntyminen kuitenkin Jumalan tahdon vastaista?

Aika ajoin tuntuu, että helluntailaisten mielestä tieto on uhka heille. Tuntuu, että uusi tieto on vaarallista ja se tulee siksi kieltää vääränä. Tukeudutaan fundamentalistisen tiukasti Raamattuun, avikka se nyt EI ole tietolähde maallisissa asioissa ainakaan. Vai onko sittenkin: onko tieto biologiasta, maantieteestä, ihmisen psykologiasta väärin Jumalaa vastaan, kun se asetta Raamatun kirjoitukset siihen valoon, että puutteellinen tuonaikainen tietämys korostuu. Tieto saakin ihmiset ajattelemaan ja ymmärtämään, ettei Raamattu ole mikään yskiselitteinen totuus?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu