Äänet keskitettiin kaupungintalolle

"Heinolan jäähallin kulmilta löytyi perjantaina lumihangesta kaksi ennakkoäänestyslippua, jotka oli annettu Heinolan kirkonkylän ennakkoäänestyspaikalla.

Äänet oli antanut hartolalainen ja pertunmaalainen äänestäjä, joten ne piti normaalin käytännön mukaisesti lähettää Heinolan kaupungintalolta muualle laskettavaksi. Selvitysten perusteella näyttää siltä, että äänet lähtivät kaupungintalolta eteenpäin ennen katoamistaan."

Koska kyseessä oli pertunmaalainen ja hartolalainen äänestäjä, se tarkoittaa sitä, että ennakkoääniä oli keskitetty suuri määrä kaupungintalolle, josta ne lähtivät eteenpäin ja pysähtyivät mystisesti jäähallin kulmille, jossa suoritettiin äänille vaihto/täydennysoperaatio, niin että äänistä kiiressä pari putosi lumihankeen.

Avainasemassa ovat nyt siis kuljettajat, jotka lähtivät viemään kaupungintalolta ääniä keskusvaalilautakuntaan, mutta kas kummaa heidän nimiään ei paljasteta, vaan he ovat suuri salaisuus. Vaalilautakunta on siis itse sotkeutunut juttuun. Mätää, niin mätää!

http://www.ess.fi/keywordarticle.jsp?article=78073&category=23&main=21&kw=33
10331
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Ne ovat siis ilmeisesti kadonneet joko kaupungintalolla, matkalla sieltä postiin tai postin kuljetuksessa. Miten, sitä kukaan ei osaa sanoa.

Äänestä

pudonneesta kuoresta. Hehhh

Äänestä
  • Avaaja itkee jo viidettä viikkoa kahta ääntä, hänen matematiikkansa mukaan ne olisivat ratkaisseet vaalit Niinistön hyväksi.

    Äänestä

  • itkee kirjoitti:

    Avaaja itkee jo viidettä viikkoa kahta ääntä, hänen matematiikkansa mukaan ne olisivat ratkaisseet vaalit Niinistön hyväksi.

    typeryksiä vai ihan vaan tahattomasti?

    Äänestä

  • tahallisesti kirjoitti:

    typeryksiä vai ihan vaan tahattomasti?

    Sinä harrastat vilppiä ja salailua, ethän sinä tunne meitä.

    Oletko ääliö, minäkään en perustele.

    Äänestä

  • tahallisesti kirjoitti:

    typeryksiä vai ihan vaan tahattomasti?

    viisaita, sinä olet tahattomasti typerys.

    Äänestä

  • perustele kirjoitti:

    Sinä harrastat vilppiä ja salailua, ethän sinä tunne meitä.

    Oletko ääliö, minäkään en perustele.

    kovin vaivattomasti.

    Äänestä

  • olemme kirjoitti:

    viisaita, sinä olet tahattomasti typerys.

    olla, kun sinä sen sanot.

    Äänestä

  • perustele kirjoitti:

    Sinä harrastat vilppiä ja salailua, ethän sinä tunne meitä.

    Oletko ääliö, minäkään en perustele.

    typeryydelle ei kukaan voi mitään.
    Oli täysin epäasiallinen kommentti.

    Äänestä

......

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Systemaattista toimintaa kirjoitti:

"Heinolan jäähallin kulmilta löytyi perjantaina lumihangesta kaksi ennakkoäänestyslippua, jotka oli annettu Heinolan kirkonkylän ennakkoäänestyspaikalla.

Äänet oli antanut hartolalainen ja pertunmaalainen äänestäjä, joten ne piti normaalin käytännön mukaisesti lähettää Heinolan kaupungintalolta muualle laskettavaksi. Selvitysten perusteella näyttää siltä, että äänet lähtivät kaupungintalolta eteenpäin ennen katoamistaan."

Koska kyseessä oli pertunmaalainen ja hartolalainen äänestäjä, se tarkoittaa sitä, että ennakkoääniä oli keskitetty suuri määrä kaupungintalolle, josta ne lähtivät eteenpäin ja pysähtyivät mystisesti jäähallin kulmille, jossa suoritettiin äänille vaihto/täydennysoperaatio, niin että äänistä kiiressä pari putosi lumihankeen.

Avainasemassa ovat nyt siis kuljettajat, jotka lähtivät viemään kaupungintalolta ääniä keskusvaalilautakuntaan, mutta kas kummaa heidän nimiään ei paljasteta, vaan he ovat suuri salaisuus. Vaalilautakunta on siis itse sotkeutunut juttuun. Mätää, niin mätää!

http://www.ess.fi/keywordarticle.jsp?article=78073&category=23&main=21&kw=33

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu