En tiiä liittyykö tämä tänne, mutta laitan kuitenkin, eli: kysymys yksinkertainen. Tunnen olevani melko hoikka. Pituutta on lähemmäs 190 ja painoa vain noin 74 kiloa. Olen nostellut painoja, punnertanut, vatsoja ja kaikkea tältä väliltä jo muutamia vuosia. Lihasta on, mutta haluaisin tuota massaa lisää. Jos painon saisi vaikka 80 kiloon, ilman mitään läskiä, vaan lihasmassaa lisäämällä. Mitenhän tämä onnistuisi parhaiten. Syön mielestäni runsaasti, paljoo enempää en pystyisi. Liikun myös paljon, lätkää salia lähinnä, myös lenkkeilen. Omistan lisäksi nopean aineenvaihdunnan, jolla luulisi olevan tekemistä asian kanssa. Lisäksi hikoilen todella helposti ja paljon. Eli esim kuntoillessa olen ihan hiestä märkä. Mutta nyt kaipaisin neuvoja lisäpainoa varten. Kiitokset vastanneille.
Lisää massaa
poika17
2268
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
jos aineenvaihdunta on runsasta, satsaa kovasti hiilihydraatteihin. popsi vaikka vähän ylimääräistä karkin ym. muodossa, mutta vältä leivoksia ja muita rasvaisia herkkuja. sitten tietysti kunnon ruokaa nassuun vähintään 5 kertaa päivässä tasaisin annoksin. unohtamatta tietystikään proteiinilisiä (maitoprot.)
se on aina aloittelijoilla ongelmana, pitää syödä älyttömästi, eli n. 2 tunnin välein, juo oliiviöljyä litra/kk ja iltapalaksi reenipäivinä 1l jugurtti, josta saat melkein 1000 extra kaloria.