Ehdoton "EI" Serbian EU-jäsenyydelle

EU-ministerit varoittivat Serbiaa

EU on uhannut jäädyttää Serbia-Montenegron alustavat jäsenyysneuvottelut, ellei sotarikoksista epäiltyä serbikenraali Ratko Mladicia luovuteta Haagin sotarikostuomioistuimeen.

EU:n ulkoministerit ovat hyväksyneet Brysselissä pitämässään kokouksessa komissaari Olli Rehnin raportin, jonka mukaan Serbia ei tee riittävästi yhteistyötä tuomioistuimen kanssa.

Täydellinen yhteistyö on ollut ehtona jäsenyysneuvottelujen aloittamiselle.

EU:n ulkoministerikokouksessa puidaan myös Iranin ydinohjelmaa ja palestiinalaisvaalien tulosta.

Bosnia ja Serbia vastakkain Haagissa

Haagin kansainvälisessä tuomioistuimessa on alkanut Bosnian Serbia-Montenegroa vastaan nostama oikeusjuttu kansanmurhasta.

Tuomioistuin käsittelee nyt ensimmäistä kertaa valtion nostamaa oikeuskannetta kansanmurhasta toista valtiota vastaan.

Bosnian mukaan entisen Jugoslavian johto tuki mm. taloudellisesti Bosnian serbijoukkoja, jotka syyllistyivät muslimien joukkoteurastukseen sodassa 1992-95.

Bosnian esittämien todisteiden uskotaan nojaavan pitkälti vuoden 1995 verilöylyyn Srebrenicassa, jossa Bosnian serbijoukot surmasivat 8000 muslimia.

Täältä vielä lisää tietoa aiheeseen liittyen.

http://www.iltasanomat.fi/uutiset/sahkeet/EU: Serbialla kuukausi aikaa tuoda Mladic oikeuteen/1134651

http://www.mtv3.fi/uutiset/

7

515

    Vastaukset 7

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Vova

      Serbia on Venäjään verrattava erttäin laajentumishaluinen maa.Serbia,Bulgaria,Romania ja Turkki odotuslistalle.Tulli-ja muita etuja,OK.

      • vk kiitos

        käythän ostamassa liken kustantaman kirjan käsittelee eu n militarisointia sieltä löytyy vastaus ketkä ovat vallanhaluisia ja ketkä aloitti soran jukoslaaviassa mm ja suomessa on muistettava historia 30 luku mitä laulettiin ja mitä lauluista 39 seurasi on päätettävä itse omista asioista eikä saa toisten antaa päättää meidän asioista eikä meidän saa puuttua muiden asioihin yhteistyö ystävälliset suhteet on parasta turvallisuutta kiitos


    • mistään

      eu:sta.Tiedän tämän koska käyn Belgradissa useasti.Joillekkin Ratko on kansallis-sankari siellä.EU:sta ei muutenkaan ole mitään hyötyä minun mielestäni koska hinnat vain nousevat ja palkat pysyvät samana.Sitten vielä kaikenmaailman halpatyövoimaa tulee köyhemmistä maista alentamaan jo alhaisia palkkoja.Sanon ei koko EU:lle ja Euroopalle!

      • Miksi Serbit sitten ovat kuitenkin hakemassa EU-jäsenyyttä, jos he eivät ole siitä kiinnostuneita? Täytyy muistaa että näitä sotarikollisia löytyy myös Kroaattien joukosta, eli Kroatian EU-jäsenyyteen täytyy suhtautua myös ihan yhtä kielteisesti. Mielestäni EU:n jäsenvaltiona ei saa olla yhtäkään sellaista valtiota, joka suojelee sotarikollisia ja yrittää tarkoituksella estää heidän kiinnisaamistaan.


      • ....
        DarkFear kirjoitti:

        Miksi Serbit sitten ovat kuitenkin hakemassa EU-jäsenyyttä, jos he eivät ole siitä kiinnostuneita? Täytyy muistaa että näitä sotarikollisia löytyy myös Kroaattien joukosta, eli Kroatian EU-jäsenyyteen täytyy suhtautua myös ihan yhtä kielteisesti. Mielestäni EU:n jäsenvaltiona ei saa olla yhtäkään sellaista valtiota, joka suojelee sotarikollisia ja yrittää tarkoituksella estää heidän kiinnisaamistaan.

        Serbian kansalaiset eivät ole kiinnostuneita eivätkä välitä eu:sta tai sen jäsenyydestä.Valtio ja poliitikot ajavat kuitenkin eu jäsenyyttä.Silti on kaksi eri asiaa mitä presidentti tai kansalaiset yleensä ajattelevat.Boris Tadic(presidentti) on liian länsimielinen monien mielestä myös.Serbit yleensä eivät välitä talouspakoitteista sun muista sellaisista jutuista ,koska ovat omasta mielestään luotuja kärsimään tässä elämässä.He selvisivät 500 vuodesta Turkkilaisten vallan alla,joten nuo talouspakotteet ovat pientä vaikka ne kestäisivät pari sataa vuotta.


    • kosovo

      >Serbia ei taivu Kosovon itsenäisyyteen

      Kosovo on ollut YK:n hallinnassa vuodesta 1999, jolloin Nato hääti albaanien kapinaa kukistamaan tulleet serbijoukot. Serbien ja albaanien välisessä sodassa kuoli tuhansia ihmisiä.>

      http://www.yle.fi/uutiset/ulkomaat/id28998.html

      • suomalaisasiamies

        tämä on ollut albaanien tavoite joka nyt Serbian kivikauteen pommittamisen jälkeen toteutuu.

        Rauhanturvaajien tehtävä sama kuin serbijoukkojen ennen.
        Serbivähemmistön suojelu albaaneilta...


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Muuttaisitko kaivattusi luokse

      heti asumaan? 🛒
      Ikävä
      100
      832
    2. Martinan tyttärestä hieno haastattelu IL

      Martina on kasvattanut fiksun tyttären.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      361
      810
    3. Mitä odotat kohtaamiselta?

      Niin, otsikossa kysymys.
      Ikävä
      76
      630
    4. Olet kuin minä

      Jännä huomata tämä kerta toisensa jälkeen eikö ❤️
      Ikävä
      50
      615
    5. Mä olen tosi

      Ylpeä sinusta 🫂 Ajatuksissani pyydän sulle paljon suojelusta ja varjelusta. Sinua rakastettaan ja susta välitetään. Mui
      Ikävä
      38
      599
    6. Samassa kylässä asuu yks mies...

      Jota en voi sietää... yök!
      Ikävä
      65
      595
    7. Sanotaan se sitten tässä

      Rakastan sua mies varmaan.
      Ikävä
      30
      566
    8. En minä tule koskaan ottamaan sinuun yhteyttä

      Että siinä ole vaan rauhassa ilman minua koko loppuelämäsi ajan.
      Ikävä
      25
      540
    9. Omituiset kuntayhtymän vieraat festareilla

      Mitähän Pekka Iivari teki kuntayhtymän vieraana festareilla? Harvemmin tällaiset tilaisuudet ovat ns. avec- tyyppisiä ei
      Kemijärvi
      48
      537
    10. Jos se onkin niin

      Että me molemmat kaivataan toisiamme. Odotetaan sitä näkemistä. Ollaan mustasukkaisia ja mietitään, että kenen kanssa se
      Ikävä
      27
      532
    Aihe