Vieroksun politiikkoja joille oma arvovalta on näkemystä tärkeämpi. Monet politiikot ovat niin kiinni Napoleon-kompleksissaan etteivät he saa kättään pois kainalosta edes hetkeksi.
Heidät on helppo saada kannattamaan vaikka kupan levitystä, eikä siihen tarvita kuin yksi viralliselle systeemille syystä tai toisesta epämieluista kansalainen joka vastustaa kupan levitystä. Pian kyllä järjestyy määräraha toisensa jälkeen ja politiikko toisensa perään alkaa päteä toisen politiikon silmissä selittämällä julkisissa lausunnoissa kupan olevan terveyttä edistävää. Pian on hienoa osallistua kupan levittämiseen.
Kaikki tietenkin tapahtuu kansan hyvinvoinnin nimissä. Sääli kansaa.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Kyllä.
Aina kun on ongelma perustetaan virasto.
kun äänestää tuollaisia edustajikseen.
On toki niin että moni aika kevyt tyyppi pääsee pitkälle politiikassa mutta se on vaan hinta jonka demokratiasta joudumme maksamaan. Parempaakaan systeemiä ei vielä ole keksitty.