Hardball.
Tuli viikonloppuna liikuttava elokuva nuorista pojista. Erittäin tärkeää on pojille reilu kohtelu ja tasavertaiset toimintamallit. Elokuva perustui kai jonkin verran tositapahtumiin, niin ei siitä enempää. Mutta hyvä elokuva, mutta ikäviä tositapahtumia.
Tuli mieleeni, kun hieman nuorempana menin itse pelaamaan itsekseni jääkiekkoa pitkästä aikaa. Oli kaksi kaukaloa. Katsoin meininkiä vähän aikaa. Toisessa kaukalossa oli ilmeisesti jokin yliopistoporukka pelaamassa sekasakeilla jääkiekkoa, miehet ja naiset pelailivat keskenään ilman varusteita. Toisella kentällä oli sen sijaan sekalainen ryhmä poikia, osa varmaan siinä 10 vuotta, sitten oli varmaan iältään myös 15-16 vuotiaita. Mutta jätkät lämivät ja syöttelivät keskenään, omissa porukoissaan.
Katselin touhua vähän aikaa.
En tahtonut mennä tuonne sekasakkeihin pelailemaan, koska kumminkaan kunnon peliä se ei olisi ollut. Menin luistelemaan ja harjoittelemaan pikkupoikien kaukaloon. Tovin luistelin ja lämäröin kiekkoa maaliin. Sekin on mukavaa. Siellä on hieno fiilis, kun porukka toimii kavereina, vaikka onkin tuntematonta jätkäporukkaa toisilleen, toki itse vanhimpana. Se on hienoa, kun kaikki ottavat huomioon toisensa, ja kun kiekko karkaa, niin joku aina kentänlaidalta syöttää kiekon takaisin, ja itsekin tekee kaverille samoin. Siellä lämäiltiin omissa porukoissa ja syöteltiin tovi.
Sitten otin ja tein niinkuin aina. Keräsin porukan yhteen, kävin joka eri ryhmän luona, ja kysyin ketä tahtoo pelata. En tehnyt mitään jakoa iän tms. perusteella, kysyin kaikilta iästä ja koosta riippumatta. Siinä saatiin kunnon peli porukka, osa pojista ei ollut puoltakaan minun pituutta edes, mutta sillä ei ollut merkitystä. Laitettiin pelailut käyntiin. Ja isolla kiekolla. Eräs pienempi kaveri kysyi, että millaisella kiekolla pelaamme, niin sanoin että isollahan me. Eikä se haitannut tuota kaveria. Eikä varmasti koskaan ollut pelannut vielä isolla kiekolla.
Teimme tasaiset joukkueet, ja aloimme pelata. Oli muuten huippupelit. Napakoita syöttöjä syöttelin pikkukavereille, ja todella hyvin ottivat kiekon itselleen haltuun. Kiekkoa ei tietenkää saa kohottaa noissa peleissä, kyllä se ymmärretään. Vaikka meidän joukkue hävisi, oli silti pelaaminen mukavaa, ja hienoja tilanteita syntyi molemmille joukkueille, eikä ketään syrjitty. Itse jakelin syöttöjä tasaisesti kaikille, ja minä tiedän että se merkitsee tuon kokoisille kavereille. Itse sain yhdessä vaiheessa kiekon kylkeeni kun eräs näistä 15-16 vuotiaasta sattui kohottamaan kiekon vahingossa, se oli ainoa vahinkotilanne koko aikana. Säikähti mitä olisin sanonut, mutta aivan suotta, sanoin vain että vahinkoja sattuu, ei tässä mitään. Oli kovat pelit, itselläni ei kunto meinannut kestää.
Pienet jätkät tarvitsevat tässä maailmassa reilua kohtelua. Liian vähän kuunnellaan nykyaikana pieniä poikia.
Tuli viikonloppuna liikuttava elokuva nuorista pojista. Erittäin tärkeää on pojille reilu kohtelu ja tasavertaiset toimintamallit. Elokuva perustui kai jonkin verran tositapahtumiin, niin ei siitä enempää. Mutta hyvä elokuva, mutta ikäviä tositapahtumia.
Tuli mieleeni, kun hieman nuorempana menin itse pelaamaan itsekseni jääkiekkoa pitkästä aikaa. Oli kaksi kaukaloa. Katsoin meininkiä vähän aikaa. Toisessa kaukalossa oli ilmeisesti jokin yliopistoporukka pelaamassa sekasakeilla jääkiekkoa, miehet ja naiset pelailivat keskenään ilman varusteita. Toisella kentällä oli sen sijaan sekalainen ryhmä poikia, osa varmaan siinä 10 vuotta, sitten oli varmaan iältään myös 15-16 vuotiaita. Mutta jätkät lämivät ja syöttelivät keskenään, omissa porukoissaan.
Katselin touhua vähän aikaa.
En tahtonut mennä tuonne sekasakkeihin pelailemaan, koska kumminkaan kunnon peliä se ei olisi ollut. Menin luistelemaan ja harjoittelemaan pikkupoikien kaukaloon. Tovin luistelin ja lämäröin kiekkoa maaliin. Sekin on mukavaa. Siellä on hieno fiilis, kun porukka toimii kavereina, vaikka onkin tuntematonta jätkäporukkaa toisilleen, toki itse vanhimpana. Se on hienoa, kun kaikki ottavat huomioon toisensa, ja kun kiekko karkaa, niin joku aina kentänlaidalta syöttää kiekon takaisin, ja itsekin tekee kaverille samoin. Siellä lämäiltiin omissa porukoissa ja syöteltiin tovi.
Sitten otin ja tein niinkuin aina. Keräsin porukan yhteen, kävin joka eri ryhmän luona, ja kysyin ketä tahtoo pelata. En tehnyt mitään jakoa iän tms. perusteella, kysyin kaikilta iästä ja koosta riippumatta. Siinä saatiin kunnon peli porukka, osa pojista ei ollut puoltakaan minun pituutta edes, mutta sillä ei ollut merkitystä. Laitettiin pelailut käyntiin. Ja isolla kiekolla. Eräs pienempi kaveri kysyi, että millaisella kiekolla pelaamme, niin sanoin että isollahan me. Eikä se haitannut tuota kaveria. Eikä varmasti koskaan ollut pelannut vielä isolla kiekolla.
Teimme tasaiset joukkueet, ja aloimme pelata. Oli muuten huippupelit. Napakoita syöttöjä syöttelin pikkukavereille, ja todella hyvin ottivat kiekon itselleen haltuun. Kiekkoa ei tietenkää saa kohottaa noissa peleissä, kyllä se ymmärretään. Vaikka meidän joukkue hävisi, oli silti pelaaminen mukavaa, ja hienoja tilanteita syntyi molemmille joukkueille, eikä ketään syrjitty. Itse jakelin syöttöjä tasaisesti kaikille, ja minä tiedän että se merkitsee tuon kokoisille kavereille. Itse sain yhdessä vaiheessa kiekon kylkeeni kun eräs näistä 15-16 vuotiaasta sattui kohottamaan kiekon vahingossa, se oli ainoa vahinkotilanne koko aikana. Säikähti mitä olisin sanonut, mutta aivan suotta, sanoin vain että vahinkoja sattuu, ei tässä mitään. Oli kovat pelit, itselläni ei kunto meinannut kestää.
Pienet jätkät tarvitsevat tässä maailmassa reilua kohtelua. Liian vähän kuunnellaan nykyaikana pieniä poikia.
Vastaukset 1
Vanhimmat
On tärkeää estää pikkupoikien syrjäytyminen jo pienellä iällä.
Joka kaveri on otettava peliin, ja kiusaaminen on poistettava.
Jo tuollaiselle 3-5-vuotiaalle on isähahmo hyvin tärkeä hahmo. Reilu meininki jo pienestä miehestä lähtien.
Mutta se on perkele jos isä juo tai muuten toimii töykeästi perhettään kohtaan.