Olkaa kilttejä

Eli kaikki alkoi viime syksyllä, kun aivan yllättäen oikea polveni alkoi turpoilla ilman mitään syytä. Ei muuta kun lääkäriin aj sieltä verikokeisiin(etsittii reumaa), kaikki normaalia ja ekä röntgen kuvassa näkynyt mitään.

Lääkäri kehoitti minua vahvistamaan reisilihaksia (hoikilla ihmisillä on kuulemma usein liian heikot lihakset) ja niinpä pyöräilinkin kuntopyörällä muutamia kertoja. Itse en usko omaavani heikkoja reisilihaksia, sillä olen harrastanut tanhua 12 vuotta ja sen lisäksi harrastan agilityä ja tanssimista ja joskus ratsastan.
Olen siis 15-vuotias tyttö, joka on 170 cm pitkä ja painan 50kg.

Ei polvi enää turpoa (silloin kun oli turvoksissa ei ollut kipeä), mutta nykyisin se on kipeä ja välillä myös vasen polvi myös. Muutenkin välillä tuntuu pakottavan milloin mihinkin.
Olen kertonut asiasta vanhemmilleni, mutta he vain kehoittavat pyöräilemään lisää!
Varsinkin iltaisin tuntuu aivan kuin polvissa olisi jonkin näköistä painetta. Ja joinain iltoina,kun olen paljon tanssinut (käyn siis lavatansseissa kerran viikossa) niin illasta polvet on todella kipeät.
Polvet kipeytyvät myös, jos on pitkään koukussa. Myös kylmästä nivelet kipeytyvät.

Eli nyt haluaisin todella hyviä neuvoja? Mitä teen? Olen erittäin huolissani, sillä ei tämä minusta ole normaalia.
7556
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

No ensimmäiseksi tulis mieleen,että kierukka polvesta voi olla vaurioitunut.Samat oireet oli miehelläni ja kierukka oli vioittunut.Eikä se muistaakseni Röntgenkuvissa edes näy vaan tarvitaan tarkempaa eli mangeettitutkimusta.
Toki en näistä polviasioista hirveesti tiedä,mutta oireet passaavat kuvaan-eli kierukka polvesta rikki.Eikä sen tarvitse olla edes kokonaan,vaan voi olla osaltaan vaurioitunut.

Äänestä

Joskus kasvavilla nuorilla on ns. kasvukipuja alaraajoissa. Oletko venähtänyt pitkäksi lyhyessä ajassa? Kudokset vähän reagoivat nopeaan kasvuun.

Äänestä

Lepoa. Puhuit että välissä molemmat polvet kipeänä.
Jos ei auta niin lekurille ja kannattaa mennä yksityiselle. Osaa hommansa paremmin kuin 5minsan tk-lekurit.
Sieltä ehkä lähete erikoislääkärille jos tarvetta.
Kuulostaa kyllä rasituskivuilta ja kokeile nyt sitä lepoa ensin.

Olen kuullut sanonnan että tanssijan jalat ovat aina kipeänä, onko tuossa sitten perää?

Äänestä

Onko sun jalat saman mittaiset? Onko tutkittu?

Äänestä
  • erimittaiset jalat. Kaikilla on myös lantio kallellaan johonkin suuntaan eikä tähän voida käyttää mitään mittaria. Lantion luusto on tarkasteltaessa täysin erilainen jokaisella eikä siinä ole siis standaria mittaa. Vain hölmöjä voidaan "kusettaa" jalkojen erimittaisuudella. Tosiasia on, että on olemassa yhden jalan pituusero, mekaaninen häiriö,(esim. nyrjähtänyt nilkka) ja se voidaan manipulaatiolla korjata. Tämä voidaan myös mitata ennen toimenpidettä ja sen jälkeen(vaikkapa laserilla).

    Äänestä

Kasvukivut taidan sulkea pois, sillä pituuskasvuni on aikoja sitten pysähtynyt. Täytynee aluksi kokeilla lepoa=) Ja jos se ei auta niin sit pitää vaa saada vanhempani viemään minut lääkäriin..

Ja Kiitos kaikille, jotka olivat käyttäneet aikaansa minun ongelmaani ja viitsivät vastata tähän viestiin ja saa edelleen kommentoida..=)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ja antakaa minulle neuvoja? kirjoitti:

Eli kaikki alkoi viime syksyllä, kun aivan yllättäen oikea polveni alkoi turpoilla ilman mitään syytä. Ei muuta kun lääkäriin aj sieltä verikokeisiin(etsittii reumaa), kaikki normaalia ja ekä röntgen kuvassa näkynyt mitään.

Lääkäri kehoitti minua vahvistamaan reisilihaksia (hoikilla ihmisillä on kuulemma usein liian heikot lihakset) ja niinpä pyöräilinkin kuntopyörällä muutamia kertoja. Itse en usko omaavani heikkoja reisilihaksia, sillä olen harrastanut tanhua 12 vuotta ja sen lisäksi harrastan agilityä ja tanssimista ja joskus ratsastan.
Olen siis 15-vuotias tyttö, joka on 170 cm pitkä ja painan 50kg.

Ei polvi enää turpoa (silloin kun oli turvoksissa ei ollut kipeä), mutta nykyisin se on kipeä ja välillä myös vasen polvi myös. Muutenkin välillä tuntuu pakottavan milloin mihinkin.
Olen kertonut asiasta vanhemmilleni, mutta he vain kehoittavat pyöräilemään lisää!
Varsinkin iltaisin tuntuu aivan kuin polvissa olisi jonkin näköistä painetta. Ja joinain iltoina,kun olen paljon tanssinut (käyn siis lavatansseissa kerran viikossa) niin illasta polvet on todella kipeät.
Polvet kipeytyvät myös, jos on pitkään koukussa. Myös kylmästä nivelet kipeytyvät.

Eli nyt haluaisin todella hyviä neuvoja? Mitä teen? Olen erittäin huolissani, sillä ei tämä minusta ole normaalia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu