Toistakymmentä vuotta enemmän tai vähemmän aktiivisesti/epäsäännöllisesti rautojen kanssa vetkuloineena.
Oikeastaan olen reenannut aina neljän jaolla. 2reeniä ja välipäivä, 2reeniä ja pari välipäivää. Eli yksinkertaisella aritmetiikalla noin neljä salipäivää per viikko. Näin sitä tuli tahkottua ja tietenkin kehitystäkin, mutta hitaanlaisesti.
Muutama kuukausi sitten vaihdoin tsydeemit tyyliin: reeni,tauko,reeni,tauko..useimmin kuitenkin lisäsin taukoja jopa tyyliin; reeni,pari taukopäivää,reeni jne.. Eli kropan kiertoon menee parhaimmillaan melkein kaksi viikkoa. Todella nopeasti sarjapainoissa hyppäys ylöspäin, ja fiilikset reeneissä ja vapaalla muutenkin huomattavasti paremmat.
Voisiko olla niin, että yksinkertaisesti palautumisajan lisääminen teki tuon "buustin". Olenko vuosikausia ollut ylikunnossa..=)
Tietysti iän lisääntyminen kasvattaa tuota palautumisaikaa, mutta voisiko olla niin, että palautuminen (fyysinen/psyykkinen) on todella niin yksilöllistä, että toiselle riittää se, että kahdessa viikossa kiertää kropan. Vai onko pikemminkin kyseessä jonkin sortin shokki totutuista metodeista poikkeamisen johdosta..
Penskana ei uskaltanut koskaan jättää väliin salireissuja, mutta nyt näyttäisi siltä, että puolella harjoitusmäärällä olisi voinut saada aikaan vähintään yhtä hyvän tuloksen.
Kaikkihan tästä palautumisesta puhuu, mutta en ole yhdessäkään alan julkaisussa kuullut tahdista, jossa ei suurinpiirtein viikossa käytäisi läpi koko ukkoa.
Onko asiasta käsityksiä/vastaavia kokemuksia?

Vastaukset 3
Vanhimmat
Itse asiassa samanlaisia kokemuksia.
Monta vuotta tahkosin melko samanlaisella systeemillä minäkin, eli 4 jaolla ja kroppa viikossa läpi. Treenasin pitkälti heavy duty tyylisesti.
Kokeilin myös 5 jakoa jolloin kyllä huomasin pientä edistystä, kierto piteni n. 8 päivään.
Aikaisemmin olen kerran kokeillut tuota 4 ja 5 jakoista niin, että kroppa tulee treenattua 8-10 päivän välein. Kehitystä kyllä tuli, mutta jossain takaraivossa takoi se "enemmän=parempi" -mentaliteetti suoraan 80-luvulta. Joten palasin takaisin viikon kiertoon. Kuitenkin sen verran viisastuneena, että pidin joka 3. kierron löysempänä. Kohtalaisen hyvä oli tuokin, mutta edelleen hieman liikaa.
Nyt olen siirtynyt takaisin tuohon 4 jakoon, jossa jokaisen treenipäivän jälkeen on vähintään 1 lepopäivä. Jossain välissä jopa 2. Treenikierto on se 8-12 päivää. Tulokset kyllä puhuvat puolestaan! Eli hyvin saman suuntaisia kuin sinullakin. Fiilikset on huomattavasti paremmat, niin treeneissä kuin vapaallakin. Sarjapainoja en enää varsinaisesti seuraa paljoakaan, mutta treeneissä olo on huomattavasti jämäkämpi ja samalla kuitenkin paljon rennompi. Ikäänkuin koko kropasta, ja samalla päästä, olisi päästetty ylimääräinen paine pois. Kroppa ei enää tunnu jatkuvasti väsyneeltä ja paljon energisempi olo yleisesti.
Nyt henk. kohtaisista syistä treenasin jälleen kropan läpi 4 jaolla 2 treeniä, 1 huili ja 2 treeniä systeemillä, koska en päässyt salille muutamaan päivään tämän rupeaman jälkeen. Olo tuli jälleen tukkoiseksi, pienikin rasitus sai puuskuttamaan kuin höyryveturin ja aamulla tuntui, ettei sängystä pääse ylös ilman lisähappea ja kroppa muuttui jotenkin voimattomaksi ja jäykäksi.
Jotenkin tällaiseen olotilaan on tottunut, kun on vuosia tahkonnut. Nyt sen vaan huomasi selkeämmin, kun joutui taas treenaamaan tiheämpään.
Voin sanoa, että ainakaan minun kohdalla on enää tuskin paluuta koskaan tuohon viikon kiertoon, max. 8 päivän kierto tästä eteen päin. Kokemukset tähän mennessä ainakin erittäin positiivisia.
Varmasti ikä tuo tiettyä pidennystä tuohon palautumiseen, mutta en usko sen olevan mikään kauhea kynnys tässä. Enemmänkin uskon siihen, että vaikka treenataan pelkät rinta ja olkäpäät, niin se on rasitusta koko kropalle omalla tavallaan. Eli kropan on kyettävä palautumaan rasituksesta, että se kykenee ottamaan lisää rasitusta vastaan ja palautumaan jälleen siitä.
Ja yksi totuus, jonka olen joskus nuorena kuullut eräältä kokeneemmalta treenaajalta. Pää väsyy aina ensimmäisenä, sitä pitää kuunnella. Silloin kun kroppa alkaa olemaan väsynyt, silloin ollaan jo menty liian pitkälle.
Se voi myös johtua siitä että kroppa on tavallaan tottunut vanhaan ohjelmaan. Sitä saliohjelmaa kannattaisi vaihtaa parin kuukauden välein niin kehitys tahti säilyy.
Lihas kasvaa levossa!!!!!!! =)
Tätä olen sanonut monelle jo vuosia ja ehdottanut kokeiltavaksi. Itse treenaan lihaksen maksimissaan kerran viikossa ja enempi olis pahempi. Mä myös tein aikanani sen "virheen", että kävin treenaamassa liian usein ja nyt jälkeinpäin kun asiaa miettii niin samat tulokset olis tullu puolet pienemmällä treenimäärällä.Olen Huomannut myös, että urheiluvammojen riski pienentyy huomattavasti kun treenailee harvemmin. Monilla on se käsitys, että jos ei treenaa lihasta pariin esim viikkoon niin se alkaa surkastua ja kehitystä ei tule. Se taas on ihan puppua. Itse olen saanut kehitystä jopa treenamalla lihaksen kerran kahteenviikkoon. Yksilöllistä se toki on, mutta ei niin kään varmaankaan iästä kiinni. Myös treeneillä on suuri vaikutus kehittymiseen sillä jos treenailee harvemmin niin treenien tulisi olla oikeanlaisia, mutta ehkä suurin yksittäinen kehityksen tekijä harvakseltaa treenaillessa on ruokavalio ja lepo.