konginkankaan turmasta lisää syytteitä...

konginkankaan turmasta on tullu taas lisää syytteitä, mutta tällä kertaa Transpoint OY:tä vastaan. 23 kuolemantuottamuksesta ja kolmesta vammantuottamuksesta... Minä sanon että mitään syytteitä ei tartteisi nostaa ketään vastaan, koska syy oli kaikkien ja sanokoon raportti mitä tahansa rekkakuskin toiminnasta
263916
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 26

Vanhimmat

Jälkiviisastelu on helppoa. Vähän kun vielä "höystetään" juttua, niin johan syntyy kalapaliikki. Annetaan osapuolille rauha missä kukin onkin, ei ole meidän asia tuomaroida!

Äänestä
  • syyllisten puiminen voisi jo loppua... Itselläni kyynel nousee silmään ja kurkkua kuristaa joka kerta kun luen tai kuulen onnettomuudesta. Menetin useita hyviä ystäviä ja suru seuraa loppuelämän mukana. En silti syytä ketään henkilöä tai tahoa. Oli vain liikaa tekijöitä, jotka yhdessä aiheuttivat tämän. Toivon vain hartaasti, ettei vastaavaa tapahdu uudelleen ja että virheistä opitaan joka taholla;raskaiden ajoneuvojen kuljettajat, heidän työnantajansa, teiden ylläpitäjät ja yleensäkin kaikki liikenteessä liikkuuvat voisivat muistaa mitä tutkintaraportissa sanottiin ja painaa lisäksi mieleensä kuvat ruhjoutuneesta bussista ja perävaunusta ja mennä itseensä. Varovaisuutta ja kärsivällisyytä kun ajatte liikenteessä. Siinä voi säästyä monen elämä.

    Äänestä

Vieläkään ei siis saada naulittua niitä kansanedustajia ja virkamiehiä, jotka ovat vuosikausia pihistelleet tiemäärärahoista. Siellä olisi hyvin merkittävä osasyyllinen...

Äänestä
  • älä nyt vittusaatana sitä tietä syytä, eikös se ollut KAIKKIEN ERIKOISAMMATTIMIESTEN tiedossa, että tiessä on heitto? Ainakin kaikki urpot niin väitti joku aika takaperin. Ja syyllinen on edelleen se kuski. Jos on niin urpo, ettei uskalla/ymmärrä/osaa sanoa sille vitun pomolle, ettei tollasella aikataululla kerkeä ajaa, niin jo on perkele. Mulla on ainakin töitä piisannut, vaikka välillä on jouduttu nyrkeilläkin asioita selvittämään kun ei muuten ole mennyt perille. Taidatte olla sellasia joojoo- vässyköitä, jotka selän takana haukkuu pomoa mutta sillon kun ollaan samassa pöydässä niin joojotellaan vaan ja ollaan niin saatanan samaa mieltä. Että semmosia ammattimiehiä.

    Äänestä

  • jaapajaa. kirjoitti:

    älä nyt vittusaatana sitä tietä syytä, eikös se ollut KAIKKIEN ERIKOISAMMATTIMIESTEN tiedossa, että tiessä on heitto? Ainakin kaikki urpot niin väitti joku aika takaperin. Ja syyllinen on edelleen se kuski. Jos on niin urpo, ettei uskalla/ymmärrä/osaa sanoa sille vitun pomolle, ettei tollasella aikataululla kerkeä ajaa, niin jo on perkele. Mulla on ainakin töitä piisannut, vaikka välillä on jouduttu nyrkeilläkin asioita selvittämään kun ei muuten ole mennyt perille. Taidatte olla sellasia joojoo- vässyköitä, jotka selän takana haukkuu pomoa mutta sillon kun ollaan samassa pöydässä niin joojotellaan vaan ja ollaan niin saatanan samaa mieltä. Että semmosia ammattimiehiä.

    no jopas ..että oikeen nyrkeillä :D taijatkii olla aika sankari, HEH

    Millä tasolla on sitten sinun pohdintasi laajuus, vaikutat kaverilta joka yläasteella keikkui tuolilla takarivissä ja kiusasi välitunnilla pienempiään. Jos nimittäin pohtii tuota tälliä, niin kyllä siinä on aika monta osatekijää, ja yhdistelmän kuljettaja on enemmän uhri kuin syyllinen.

    Osasyynä oli varmaan heitto, mutta vielä en ole yhdessäkään autossa nähnyt kristallipalloa joka kertoo, että pienen matkan päästä on mennyt sadekuuro jne.

    Ennen vanhaan, silloin kun oyj-käsitettä ei ollut eikä valtio ollut PA, tiemestarit ajoivat "omia" teitään ja tarkkailivat keliä. Nyt käytetään kelikameroita ja tiesääasemia, sinänsä toki hyviä mutta kun joku sadekuuro osuukin niiden väliin niin tunnetunlainen soppa voi olla valmis.

    Juu, mullakin on töitä riittävästi ja lisää tarjottaisiin mutta kun ei ehdi tehdä. Ei ole nyrkkejä tarvittu, mulla riittää sen verran supliikkia että pärjään ihan keskustelemalla. Ja ellei sillä keinolla pärjää jonkun työnantajan kanssa, niin jonkun muun kanssa kyllä pärjää!

    Äänestä

  • Hirmuisesti viestejä aiheesta. En vain laiskuuttani jaksa lukea kaikkia. Mutta eikö tämä ole parasta, että vastuuta viedään ylöspäin? Ei syy ole aina kuskin, joka tekee parhaansa ja voi jopa työpaikan menetyksen pelossa rikkoa lakia. Kyllä esimies ja esimiehen esimies joutavat nyt katsoa peiliin! Suunta on oikea ja hyvä niin.

    Äänestä

Sen verran hankala juttu.

Tilastotappiohan tuo oli, ei kenenkään syytä. Ihan yllättäen liukasta, kun muuten on ollut ihan pitävä keli. Kuka semmoista voi arvata.

Kai noita vaan pitää syyttää varmuuden vuoksi, että saadaan peli selväksi.

Äänestä
  • Tuomioita ihan varmasti tulee, sakkoja ja ehdollisia vankeustuomioita, on minun arvioni.

    Äänestä

Eniten oudoksuttaa että ajojärjestelijä pääsi vieläkin kuin koira veräjästä! Hän oli se joka tiesi että autoon johon rullat lastattiin, kuorma oli sopiva. Kun taas vaihtoautoon kuorma olisi liian iso.

Jään odottamaan syytettä ajojärjestelijää kohtaan.

Äänestä
  • monelle riittää kun edes joku saadaan vastuuseen ja tuomiolle asiasta. Voisin itseni kuvitella sen rekan rattiin keskellä yötä ja mitään varoittamatta pinnan muuttuessa peilijääksi. Vähän näkee peileistään kun kärryn vasen kylki on vastaantulevien kaistalla ja samalla vastaan tulee bussin valot. aikaa muutamia sekunteja painoa kymmeniä tonneja, niin tältä istumalta sanoisin et kukaan meistä ei olisi saanut siinä kohtaa enää korjattua 22m autoa suoraan.

    Ja mitä ajojärjestäjään tulee niin eipähän siellä toimistossa ole välttämättä pienintäkään ajokokemusta isojen miesten autoista. Se että tietokoneruudulla ja rahtikirjoissa ja kuormakartassa on selkeää tekstiä (mielellään TIKKUKIRJAIMIN), ja kahvia ja pullaa on, niin konttorissa ei silloin paljoa murehdita.

    Äänestä

  • jkouv kirjoitti:

    monelle riittää kun edes joku saadaan vastuuseen ja tuomiolle asiasta. Voisin itseni kuvitella sen rekan rattiin keskellä yötä ja mitään varoittamatta pinnan muuttuessa peilijääksi. Vähän näkee peileistään kun kärryn vasen kylki on vastaantulevien kaistalla ja samalla vastaan tulee bussin valot. aikaa muutamia sekunteja painoa kymmeniä tonneja, niin tältä istumalta sanoisin et kukaan meistä ei olisi saanut siinä kohtaa enää korjattua 22m autoa suoraan.

    Juu, suomalaiseen kansanluonteeseen kai kuuluu se, että joku syntipukki pitää saada. Jonkun onnettomuudessa kuolleen omainenhan vaikutti haaskalehdistön haastattelussa siltä että olisi halunnut henkilökohtaisesti moikia kuskia päähän. Mutta mistä kumpuaa tuo kostonhimo? Ymmärrän kyllä että lapsen menettäminen tuo suuren surun ja tuskan, mutta minkälainen luonne kuvittelee, että ankaralla rankaisemisella saataisiin jotain takaisin? Ei tällaisessa tapauksessa kuolleita saada takaisin edes kuolemantuomiolla, joten parempi toivoa että käräjäoikeus ymmärtää kokonaisuuden eikä aiheuta enempää pahaa oloa henkilölle, joka on takuulla saanut kärsiä rangaistustaan pian kaksi vuotta. Kuvitelkaa vaan itsenne hänen asemaansa!

    Äitini tuumasi tuossa eräänä päivänä, että hän kokeili päällään seisomistakin, että isänne olisi palannut kuolleista, mutta ei sekään toiminut.

    Ei riitä että joku vaan saadaan vastuuseen, vaan se kuka onnettomuudesta ON VASTUUSSA. Siinä olen samaa mieltä ettei välttämättä ajojärjestelijällä ole kokemusta rekan/kuorma-auton ratin takaa, mutta vastuussa hän on silti. Ja asettamalla AJ vastuuseen, auttaa ainakin jonkin verran heitäkin ymmärtämään ettei se ole samanlaista kuin ovat kuvitelleet tai miltä se paperilla (tai näytöllä) näyttää.

    Äänestä

  • stycke kirjoitti:

    Tansaniassa on tapana lynkata kuski paikan päällä. Kivittäen tai viidakkoveitsillä hakaten... On tämä suomalainen tapa sentään vähän hillitympi.

    Onhan se tavallaan helpottavaakin kuskin kannalta, että joku ulkopuolinen miettii, miten syyllinen hän on, ja rankaiseekin (jos rankaisee). Ei sitten tartte itteään piinata lopun ikäänsä. Vaikka säilyyhän se mielessä.

    Äänestä

  • Sohvatiikeri kirjoitti:

    Tottakai, kyllä tuo järjestelmän toimintatapa eli syytetään ja oikeus sitten päättää onko syyllinen, on aivan ok. Se mitä kritisoin on tämä haaskalehdistön ruokkima lynkkausmentaliteetti, monesti syytönkin on syyllinen ja julkisesti lynkattu mediassa ennenkuin edes oikeusistuin ehtii asialle. Niin ja se, että tosiaan täällä pitää joku saada "syylliseksi" vaikka vesisateen vuoksi, noin kärjistäen.

    Äänestä

  • Niin kauan kun suomen teillä liikkuu enemmän kuin 1 ajoneuvo, onnettomuuksia voi tapahtua ja 100% varmuudella tapahtuukin.

    Syyllisiä voidaan tonkia ja väkisin etsiä vaikka lähimmän marketin kassalta. Mikään ajojärjestelijä tai entinen toimitusjohtaja eikä kukaan muukaan lähimaillakaan ollut ei siellä rattia käännellyt. Ja tämänkaltaista voi tapahtua vaikka kaikki pullakahvitauot sun muut olisi pidettykkin ajallaan. Kyseessä inhimillinen ajovirhe, ja näitä tapahtuu niin kauan kuin ihmiset näitä ajoneuvoja, oli sitten mopoja tai rekkoja, luotsaavat!

    Syyttelyt sikseen, havuja teille ja elämä jatkuu

    Äänestä

  • SneakyS kirjoitti:

    Niin kauan kun suomen teillä liikkuu enemmän kuin 1 ajoneuvo, onnettomuuksia voi tapahtua ja 100% varmuudella tapahtuukin.

    ...ja toisilla ei enää jatku...

    Sitä ei kukaan ole väittänyt että ajoj. tai tj olisi ollut ratin takana. Eikä kukaan kiellä etteikö tuollainen onnettomuus sattua vaikka kaikki menisi niin kuin pitää. Tässä tapauksessa ei mennyt, vaan tj oli tietoinen ylikuormista, pitämättömistä tauoista ym. joten hän on osasyyllinen. Samoin on ajojärjestelijä, hän olisi aivan hyvin voinut sanoa ettei suostu tekemään tuollaista ajosuunnitelmaa. Hän oli tietoinen että onnettomuusautoon tulee ylikuormaa. Miksi ajojärjestelijä ei puuttunut siihen? Tässä tapauksessa ei tarvitse edes väkisin etsiä syyllisiä.

    Mahdatko muuten olla itse ajojärjestelijä tai johtavassa asemassa oleva? Nyt vaan odottelet ***kajäykkänä ettei vaan joutuisi vastaamaan vastaavista ehkäpä virheistä

    Äänestä

  • syytteeseen kirjoitti:

    Ei riitä että joku vaan saadaan vastuuseen, vaan se kuka onnettomuudesta ON VASTUUSSA. Siinä olen samaa mieltä ettei välttämättä ajojärjestelijällä ole kokemusta rekan/kuorma-auton ratin takaa, mutta vastuussa hän on silti. Ja asettamalla AJ vastuuseen, auttaa ainakin jonkin verran heitäkin ymmärtämään ettei se ole samanlaista kuin ovat kuvitelleet tai miltä se paperilla (tai näytöllä) näyttää.

    Ensimmäiseksi syytejonoon ajoluvan myontäneet viranomaiset hehän aina korostavat vastuuta. Katsastusmies arvostaa itsensa Jumalan edelle, tai ainakin vähintään saman arvoiseksi, mikäli arvoon katsotaan.
    Sama lääkärit, hehän kirjoittavat todistuksia edes potilasta näkemättä.
    Aloitettakoon tutkimus alusta eikä lopusta.

    Äänestä

itse 10 vuotta ajaneena(myös runkolinjoja) olen sitä mieltä että on oikein syyttää myös ex tj:tä.koska reitit on aikataulutettu aivan päin persettä,liian kireiksi.pakko ajaa kokoajan rajoitinta vasten ettei myöhästy enempää kuin helvetisti liikaa.mitä kuormiin tulee niin tuolla tiellä ajetaan juuri noiden tj:den ja ex tj:den ehdoilla,usein runkolijan autoissa edellisen vuoron kulj. lastaa auton tai joku muu terminaalin työntekijä joten kuski ei tiedä paljon paskaakaan kuormasta tai painoistaa.YKSISTÄÄN KUSKIN SYYKSI EI TÄTÄ VOI LAITTAA.ISO SYY ON MYÖS HUOLITSIJA HUOM ISO

Äänestä
  • Onko muuten tutkittu mutkan kallistuman ja kaartumisen suunnan suhdetta ( milloin peravaunu 1.kertaa heilui )

    Äänestä

Luuleeko ne todella, että jokin muuttuu jos syylliset päästetään kuin koira veräjästä. Täällä ja kaikkialla muuallakin rekkakuskit valittelee tiukkoja aikatauluja ja oman järjen köyhyyttä puhuttaessa ylinopeuksista sun muusta. Kerran jopa kuulin jonkun rekkakuskin radiossa meuhkaavan kun petolliset ha-kuskit hiljenteli liukkaalla kelillä mutkissa.

Nyt on kerrankin tilaisuus panna joku sellainen vastuuseen, joka oikeasti toimii esimerkkinä juuri sinne missä niistä tulostavoitteista/toimintatavoista päätetään. Toivottavasti se ex-toimitusjohtaja saa todella kovan tuomion.

Äänestä

Kirjoitin täällä Suomi24:ssä heti kolarin jälkeen, että ajojärjestely joutuu käräjille. Vähän väärä osoite se Kummalan Maukka on sinne syytettyjen penkille, ei varmaan ole tienny mitä juitsarit touhuaa. Kyllä pitäs oikeet syylliset sinne käräjille etsiä. Tänä päivänäkin tapahtuu jatkuvasti laittomuuksia ajojärjestelijöiden toimesta, ja kukaan niistä ei ole ikinä joutunut/joutumassa käräjille.

Äänestä
  • Luulen että kaikki osapuolet on jo tarpeeksi kärsinyt eikä tartte enään mitään lisää. Tuhlaisivat aikaa johkiin tärkeämpään kuin jälki jossitteluun.

    Äänestä

  • Kyllähän pomon pitää tietää, mitä alaisensa touhuavat. Ja aikaa on ollut huomata, miten perseellään asiat ovat olleet. Ei silti, kyllä juitsaritkin tulisi saada kuulusteluun. Oman tonttinsa ovat yrittäneet pitää puhtaana eikä välttämättä aina ihan oikeilla keinoilla. Jospa ne tästä alkaisivat asiat ohjautua oikeille uomilleen ja kuljetuspamputkin alkavat arvostamaan oikeita toimintaperiaatteita.

    Äänestä

  • markkuuusis kirjoitti:

    Luulen että kaikki osapuolet on jo tarpeeksi kärsinyt eikä tartte enään mitään lisää. Tuhlaisivat aikaa johkiin tärkeämpään kuin jälki jossitteluun.

    Varmasti ovat osapuolet kärsineet tarpeeksi. Ikävä vain, että ne todelliset syylliset eivät ole kärsineet. Hehän eivät olleet kolarin osapuolia. Eli tarkoitan nyt mainittua ex-toimitusjohtajaa ja ajojärjestelijää. He ovat vastuussa liian tiukoista aikatauluista ja siitä, että kuskille ei jätetä harkintavaltaa ajon aikana.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

lekuri kirjoitti:

konginkankaan turmasta on tullu taas lisää syytteitä, mutta tällä kertaa Transpoint OY:tä vastaan. 23 kuolemantuottamuksesta ja kolmesta vammantuottamuksesta... Minä sanon että mitään syytteitä ei tartteisi nostaa ketään vastaan, koska syy oli kaikkien ja sanokoon raportti mitä tahansa rekkakuskin toiminnasta

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu