nyt muutos suomen politiikkaan

onneksi minulla tuli nyt mitta täyteen,huomasin että onhan niitä muitakin puolueita kuin kepu minkä ryhmässä olin ollut edellisen valtuusto- kauden ja tätä kautta tähän asti ja kaikki alkoi näistä kuntaliitosasioista.kuntaministeri antaa ehdot että maaliskuun loppuun hakeneet saavat nämä niin sanotut porkkanarahat ja sen jälkeen ei kuulu valtiolta mikä ois paras kuntakokomalli,nyt liitoksia on tehty eikä valtio eli hallitus ei tiedä vieläkään mikä on paras malli,olen todella pettynyt hallitukseen.siksi liityin perussuomalaisiin ja 2 sdp jäsentä liittyi myös eli meidän valtuustossa ei ollut yhtään perussuomalaista ja nyt niitä on 3 kappaletta.eli tästä lähtee muutos politiikkaan jos itse haluaa.
10630
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

ja tervetuloa tekemään yhteistä perussuomalaista politiikkaa kuntatasolla. Täällä Etelä-Pohjanmaalla meitä ps. valtuutettuja on monessa kunnassa neljäkin valtuutettua.
Onnea vielä ja terveisiä E-P:n PS valtuutettu

Äänestä

tuon älykkään loikkauksen tekivät?(kunta) mikä vaikutus kunnan asioiden hoitoon mahtaa olla maraeskin ja kumpp. loikkauksesta?

Äänestä
  • ilmeisemmin: Siikainen, tuolla Oulun vaalipiirissä.

    Äänestä

  • on mitä kirjoitti:

    ilmeisemmin: Siikainen, tuolla Oulun vaalipiirissä.

    eikö mareski tiedä missä kunnassa hän on valtuutettuna ja tietääkö hän edes nämä demu loikkarit nimeltäkin. Ehkä?

    Äänestä

  • ilmeisimmin ! kirjoitti:

    eikö mareski tiedä missä kunnassa hän on valtuutettuna ja tietääkö hän edes nämä demu loikkarit nimeltäkin. Ehkä?

    kyselit että 3musketti soturia, ja sen jälkeen missä kunnassa,vielä ettei me tiedetä missä me asutaan.me tiedetään tarkalleen missä me äänestäjien puolta pidetään mutta tuntuu että suomessa on jo liikaa nuita jotka kumartavat jos vieressä menee kepulainen tai sostemi ja kolmantena kokoomuslainen,epäilen jos tulis ihan tavallinen perussuomalainen.......

    Äänestä

  • maraesk kirjoitti:

    missä kunnassa sinä ja nuo kolme musketööriä vaikutatte, eli olette valtuustossa?

    Onko tieto salaista, vai onko tieto pelkkää illuusiota?

    Äänestä

  • et silti vastanut kirjoitti:

    missä kunnassa sinä ja nuo kolme musketööriä vaikutatte, eli olette valtuustossa?

    Onko tieto salaista, vai onko tieto pelkkää illuusiota?

    Tekisit sinäkin jotain muutakin kuin soittaisit suutasi. Tilaa vaikka taksi vai onko sekin liian vaikeeta?
    Tuo kuntakin on jo kerrottu. Katselet vaan noita aikaisempia. Mitä siitä tulee jos jokaiselle nälvijälle pitää sama asia rautalangasta erikseen vääntää?

    Äänestä

  • yritä edes jotain kirjoitti:

    Tekisit sinäkin jotain muutakin kuin soittaisit suutasi. Tilaa vaikka taksi vai onko sekin liian vaikeeta?
    Tuo kuntakin on jo kerrottu. Katselet vaan noita aikaisempia. Mitä siitä tulee jos jokaiselle nälvijälle pitää sama asia rautalangasta erikseen vääntää?

    maraesk ei näköjään voi itse vastata , että missä kunnassa ko. asia tapahtui, sillä jos vastataan jonkun toisen toimesta että mitä ilmeisemmin jossain, niin se on aika epävarma tieto.

    Äänestä

  • ollenkaan kirjoitti:

    maraesk ei näköjään voi itse vastata , että missä kunnassa ko. asia tapahtui, sillä jos vastataan jonkun toisen toimesta että mitä ilmeisemmin jossain, niin se on aika epävarma tieto.

    tämä kunta on siikajoki,17 valtuutettua on valtuustossa.12 kepua ja 3sdp ja 2kokoomusvaltuutettua oli ennen nyt 11kepu 3perussuomalaista 2kokoomus ja 1sdp,noustiin toiseksi suurimmaksi ryhmittymäksi valtuustossa

    Äänestä

  • saarelle kirjoitti:

    maraesk ei silti arvannut itse vastata, vai eikö olekaan ko. kunnan valtuustossa.kuka lienetkin saarelle menijä. Mutta maraesk taitaa ollakin sellainen prikkuli.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

maraesk kirjoitti:

onneksi minulla tuli nyt mitta täyteen,huomasin että onhan niitä muitakin puolueita kuin kepu minkä ryhmässä olin ollut edellisen valtuusto- kauden ja tätä kautta tähän asti ja kaikki alkoi näistä kuntaliitosasioista.kuntaministeri antaa ehdot että maaliskuun loppuun hakeneet saavat nämä niin sanotut porkkanarahat ja sen jälkeen ei kuulu valtiolta mikä ois paras kuntakokomalli,nyt liitoksia on tehty eikä valtio eli hallitus ei tiedä vieläkään mikä on paras malli,olen todella pettynyt hallitukseen.siksi liityin perussuomalaisiin ja 2 sdp jäsentä liittyi myös eli meidän valtuustossa ei ollut yhtään perussuomalaista ja nyt niitä on 3 kappaletta.eli tästä lähtee muutos politiikkaan jos itse haluaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu