Oman mieheni kuolemasta on nyt vajaa 2 vuotta.
Äkkikuoleman tuoma shokkitila kesti muistinmenetyksellä 6 tuntia, niistä tunneista en muista mitään.Muutenkin kaikki asioiden hoito on usvaista, onneksi tyttärellä oli loma.
Nyt otsikoidun(45v)henk.kuolemasta on 2 viikkoa ja leski on edelleen aivan sekaisin.Sukulaiset ovat olleet käytännön apuna, mutta minuun hän turvautui, pyysi luokseen, peru ja taas pyysi luokseen monta kertaa.
Lopulta päätin mennä paikanpäälle ilmoittamatta.
Leski (myös 45 v) oli edelleen aivan onnettomassa tilassa. Hän toki ilahtui tulostani, käpertyi syliini kuin lapsi ja itki ja itki ja pyysi apua ja tukea.
Koska tiedän, miltä kaipaus ja epäusko ko. tapahtumaan tuntuu, luulen pystyväni lohduttamaan.
Kyskynkin teiltä puolisonne menettäneiltä, teinkö oikein, kun sanoin:Mer..tiedän, että koskee ja kauan. Tuskainen suru muuttuu pikkuhiljaa ikävänsekaiseksi kaipaukseksi. Näin minä 41 v avioliiton jälkeen olen kokenut. Heidän yhteiselonsa kesti 2o v.
Ensi lauantaina on siunaus- ja muistotilaisuus.
Se tulee olemmaan leskelle hirvittävä kokemus.
Oman mieheni muistotilaisuudessa tämä nyt siunattava ystävä piti kauniin puheen miestäni ja yhteistä taivaltamme kalareissuineen muistellen,olimehan mökkinaapureita sekä asuimme samalla paikkakunnalla.
Toisen tuskaa ja surua ei voi poistaa, vain elää rinnalla ja olla läsnä.
Oletteko samaa mieltä?
Äkkikuoleman tuoma shokkitila kesti muistinmenetyksellä 6 tuntia, niistä tunneista en muista mitään.Muutenkin kaikki asioiden hoito on usvaista, onneksi tyttärellä oli loma.
Nyt otsikoidun(45v)henk.kuolemasta on 2 viikkoa ja leski on edelleen aivan sekaisin.Sukulaiset ovat olleet käytännön apuna, mutta minuun hän turvautui, pyysi luokseen, peru ja taas pyysi luokseen monta kertaa.
Lopulta päätin mennä paikanpäälle ilmoittamatta.
Leski (myös 45 v) oli edelleen aivan onnettomassa tilassa. Hän toki ilahtui tulostani, käpertyi syliini kuin lapsi ja itki ja itki ja pyysi apua ja tukea.
Koska tiedän, miltä kaipaus ja epäusko ko. tapahtumaan tuntuu, luulen pystyväni lohduttamaan.
Kyskynkin teiltä puolisonne menettäneiltä, teinkö oikein, kun sanoin:Mer..tiedän, että koskee ja kauan. Tuskainen suru muuttuu pikkuhiljaa ikävänsekaiseksi kaipaukseksi. Näin minä 41 v avioliiton jälkeen olen kokenut. Heidän yhteiselonsa kesti 2o v.
Ensi lauantaina on siunaus- ja muistotilaisuus.
Se tulee olemmaan leskelle hirvittävä kokemus.
Oman mieheni muistotilaisuudessa tämä nyt siunattava ystävä piti kauniin puheen miestäni ja yhteistä taivaltamme kalareissuineen muistellen,olimehan mökkinaapureita sekä asuimme samalla paikkakunnalla.
Toisen tuskaa ja surua ei voi poistaa, vain elää rinnalla ja olla läsnä.
Oletteko samaa mieltä?
Vastaukset 2
Vanhimmat
Olet varmasti ollut suurena tukena tilanteessa. Sinulla on itselläsi kokemusta surusta ja se auttaa paljon silloin, kun itse on jonkun tukena surussa. Tietää, ettei siinä välttämättä sanoja tarvita, kunhan on joku vierellä ja pitää ehkä kädestä kiinni. Alkushokissa sureva ei itse ehkä osaa hakea apua, joskus (aika usein) on ehkä turvauduttava lääkäriinkin ja ainakin itselleni surun alkuvaiheessa oli välttämättömiä nukahtamislääkkeet. Joku on kokenut suureksi avuksi sen, jos tuttava on tuonut vieraillessaan kukkapuskan sijaan vaikka valmiin ruuan, aluksi kun ei tahdo luonnistua edes ruuanlaitto tai syöminen, niinkuin tiedätte. Ja ystäväsi tietää varmasti, että olet valmis kuuntelemaan, jos hän haluaa puhua. Suru on tietysti niin yksilöllistä, mutta tärkeintä mielestäni on, että on joku johon turvautua. Osanotto teille kaikille asianosaisille. Toivotan voimaa ja valoa surun keskellekin!
kyllä olet auttanut ystääväsi hyvin.itse jäin kanssa leskeksi4v sitten ja on todella hyvä et on sillä hetkellä ystäviä.niitä kaipasi eniten.koska sitä tukea tarvitsi paljon.oltiin oltu avioliitossa 25 vuotta.koska mieheni pois meno oli äkillinen oli vasta 46vuotias.
mutta näin on me ymmärrämme toisia jotka on kokeneet saman kohtalon.ja aina tartee hyvää ystävää kun tulee se vaikee hetki.kyllä ei sitä toisen tuskaa voi todella poistaa mutta ymmärtää ja kuunella.koska puhuminen auttaa,näin se on et tuska muuttuu ikäväksi.itse koin saman