Milloin te aloitatte taas köyhä asian ajamisen?

esittämiänne uusia suunnitelmia köyhien
olojen parantamiseksi.
Vai käykö taas niin kuin aina ennenkin?
Ennen vaaleja puhutte toreilla köyhän ahdingosta ja niiden korjaamisesta.
Mutta kun vaalit ovat ohi ajattekin vain omia asioitanne nostamalla heti ensimmäiseksi edustajan palkkaanne, kas kun se on jäänyt niin paljon jälkeen yleisestä palkkakehityksestä.
Kuinka te kehtaatte näyttäytyä valitsijoillenne kaiken tuon kähminnän jälkeen.
Ymmärrän kyllä että edustajakin on ihminen ja ajaa omaa asiaansa mutta se tärkein tehtävä kuitenkin unohtuu liian nopeasti.

Paljon aikaa varmaan tuhraantuu tärkeiden ulkomaan matkojen suunnitteluun.
Ehkäpä siinä ei enää ehdi eikä jaksa ajaa köyhän asiaa, valitettavasti
2112
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Köyhät kyykyyn, rikkaat riviin. Työtä työttömille, leipää leivättömille ja Hailuoto mustalaisille. Ja tietysti miljoonaoptiot valtionyhtiöiden "avainhenkilöille" Myös "mäyräkoirat" kuriin, jotta kansa raitistusi.

Äänestä

KÖYHÄLTÄ OTETAAN JA RIKKAALLE SE ANNETAAN.NÄIN HE SEN TEKEE AINA.MILLÄ HE MUUTEN ELÄÄ..

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Odotan malttamattomana kirjoitti:

esittämiänne uusia suunnitelmia köyhien
olojen parantamiseksi.
Vai käykö taas niin kuin aina ennenkin?
Ennen vaaleja puhutte toreilla köyhän ahdingosta ja niiden korjaamisesta.
Mutta kun vaalit ovat ohi ajattekin vain omia asioitanne nostamalla heti ensimmäiseksi edustajan palkkaanne, kas kun se on jäänyt niin paljon jälkeen yleisestä palkkakehityksestä.
Kuinka te kehtaatte näyttäytyä valitsijoillenne kaiken tuon kähminnän jälkeen.
Ymmärrän kyllä että edustajakin on ihminen ja ajaa omaa asiaansa mutta se tärkein tehtävä kuitenkin unohtuu liian nopeasti.

Paljon aikaa varmaan tuhraantuu tärkeiden ulkomaan matkojen suunnitteluun.
Ehkäpä siinä ei enää ehdi eikä jaksa ajaa köyhän asiaa, valitettavasti

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu