En ole mikään hihhuli, mutta hihhun silti.
Elämässä on nyt kausi, että vetää
enempi surun kuin ilon puolelle, niin ettei
tahdo päästä millään päivän alkuun.
Sitten muistan tämän värikkään Suomi24:n
ja harppaan sohvalta taas ylös.
Kiitän Jumalaa Teistä jokaisesta.
Elämässä on nyt kausi, että vetää
enempi surun kuin ilon puolelle, niin ettei
tahdo päästä millään päivän alkuun.
Sitten muistan tämän värikkään Suomi24:n
ja harppaan sohvalta taas ylös.
Kiitän Jumalaa Teistä jokaisesta.
Vastaukset 8
Vanhimmat
tää on hyvän mielen foorumi.
Täällä väänetään asiaa ihan tosissaan puolesta ja vastaan ja loppua ei tuu... hyvä näin. Ihmiset on ihanii kui ne jaksaa.
"Rauhan Minä jätän teille, Minun rauhani, ei sitä maailma voi pois ottaa."
Vaikka mitä sinun elämässäsi on tapahtunut, vaikka kymmenentuhatta oikealta puoleltasi olisi kaatunut, ei se sinun rauhaasi voi häiritä, jos Jeesus on kanssasi. Ilo Herrassa on väkevyytemme. Lue sanaa, se elää sinussa ja parantaa mielialasi.
Voimia sinulle tähän päivään!
Joka kävi Amerikassa vai missä se oli,
poikaasi katsomassa? Ja myös kerroit
siitä kun olit äitisi kanssa
lätkämatsissa? Ehkä voisit kertoa
lisääkin, jos passaa?
Kerronpa yhden jutun, joka jäi mieleeni, koska pyysit lisää näitä juttuja. Palasin kotiin äidin luokse ulkomailta mukanani ensimmäinen yliopistollinen tutkinto (B.A.). Pian kotiin palattuani otin laukustani esille nahkakantisen diplomin. Ajattelin, että saisin häneltä hiukan positiivista palautetta. Hän vain etäältä kurkisti hieman uteliaana ja teki jonkinlaisen johtopäätöksen. Samassa hän kääntyi ja palasi hellan vieressä olevan kaapin luo. Sieltä hän jostakin kaivoi esille jonkin kahteen kertaan viikatun paperin, tuli takaisin minun luokse ja sanoi: "Näytä poika tällainen äidille. Äiti arvostaa tätä enemmän kuin koulutodistusta." Minä tietenkin innokkaasti ryhdyin tutustumaan siihen, mitä sain käteeni. Pian huomasin, että sehän oli hänen työtodistuksensa! "Niin poika, mene nyt ja tee työsi hyvin ja tule sitten näyttämään äidille hyvää työtodistusta." Tällaista kasvatusta minä kotonani sain siltä samalta äidiltä, joka lähti kanssani lätkämatsia katsomaan.
Jos joskus vielä joku pyytää lisää juttuja, niin vielä olisi muutama varastossa!
Taisin oikein nähdä äitisi siinä hellan vierusta kaapilla ottamassa sitä paperia. Jotakin hyvin tuttua siinä täälläkin päin elämää on. Mielellänsä noita muistojasi lukisi lisää, jos vaan passaa?
"Kun poika vielä oli kaukana, isä näki hänet ja heltyi. Hän juoksi poikaa vastaan, sulki hänet syliinsä ja suuteli häntä" (Luuk. 15:20).
Joskus saarnatessani (Luuk. 15:11-24) tästä kertomuksesta olen kertonut omista kokemuksistani kotoa lähdöstä ja kotiin paluusta. Ehkä nyt kuitenkin keskityn kotiin
paluuseen.
Jälleen palasin kouluvuoden päätyttyä Turusta kotiin Keski-Suomeen. Siihen aikaan oli höyryveturit vielä käytössä. Valitsin junan, joka lähti Turusta illalla. Kotimatkalla minun tuli yrittää pysyä hereillä erikoisesti Haapamäellä, jotta en joutuisi Pohjanmaan radalle. Minun tuli siirtyä lättähattuun, joka lähti Jyväskylään päin. Oli niin kodikasta, kun konduktöörikin puhu savon murretta. Jyväskylän asemalla juna seisoi jonkin aikaa, kunnes jatkoi ehkä klo 5.00 Pieksämäkeen päin. Piti yrittää pysyä hereillä. Siinä mentiin Pönttövuoren tunnelin läpi. Konduktööri tuli ja ilmoitti, että sitten seuraavat pysäkit Hoho, Kaihlanen ja Niemisjärvi. Kun juna pysähtyi Niemisjärvellä, otin laukkuni ja mitä muuta sattui mukana olemaan ja astuin ulos junasta. Pysäkiltä oli vielä n. 3½ km kävelymatkaa kotiin. Vanha ja hiekkainen tie oli kuin Bulevardi. Ihmiset olivat tuttuja. Mitä lähemmä kotia pääsin sitä virkeämmäksi tunsin itseni. Lopulta tuli se kohta, josta käännyn vasemalle ja kävelin kuusen ja koivun oksien alitse kodin pihamaalle. Kello oli ehä 6.45, kun kotiovea koettelin. Kiinni se oli. Kiersin ikkunan taakse ja koputin muutaman kerran. Kohta kuulin, että tuttu vanha sänky narahti ja äiti nousi, tuli eteiseen ja ulko-ovelle. Hän avasi säpin ja lukon ja raotti ovea hiukan. Sitten ovi avautui enemmän ja ilahtuneet äidin kasvot näkyivät oven raosta. "Kato, poeka tuli, nyt lämmitettään saana ja keitetään perunat." Niin hän sanoi. Se oli parasta, mitä hän saattoi keksiä. Hän pääsi jälleen osoittamaan äidin hyvyyttä ja rakkautta minulle.
Jokaisella meistä on sama lapsen oikeus kotiinpaluuseen. Meitä odotetaan. Olemme tervetulleita. Jumalalle olemme enemmän tervetulleita, kuin minä olin omalle äidilleni. Jumala on niin halukas toimimaan hyväksemme rakkaan Isän tavoin. Hän näkee, tulee vastaan, sulkee syliinä ja kohtelee meitä hellästi.
Osasit sanoa tärkeitä elämän asioita.
Taidan ymmärtää tällaista yksinkertaista
hyvyyden osoitusta, jota on mielellään
kokemassa kuulemassa ja lukemassa.
Siunaukseksi saadut sanasi edelleenkin ja
äitisi muisto kirjoituksesi kautta.