Nyt kun täälläkin käydään älytöntä vääntöä tuonti/suomiauton paremmuudesta, niin olen miettinyt mistä se johtuu. Onko se sitä vanhaa kunnon suomalaista kateutta, että haukutaan toisen valintaa? Tuontiautothan ovat yleensä ns. paremman luokan autoja ja n.8-12v vanhoja. Nykyiset perheautot ovat pyyhkineet teknisesti ja kolariturvallisuudessa ohi näistä ajat sitten. Silti nämä autot tuntuvat herättävän ajatuksia ja keskustelua kansan keskuudessa. Jokaisella on mahdollisuus ostaa se tuontiauto tai suomiauto ja se kellä ei ole, niin sen on aivan turha kommentoidakaan mitään. Yksi asia mikä pistää silmään näissä vertailuissa aina, kun vertaillaan tuontiautoja suomiautoihin, on se, että tuontiautoa verrataan aina uusiin/uudehkoihin suomiautoihin. Miksi tämä tuontiautoasia on niin arka paikka Suomen kansalle? Onnistuuko tällainen keskustelu asiallisesti?
Tuontiautoista
mietteitä
5710095
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 57
Vanhimmat
Se on monella vaikea hyväksyä, saati tunnustaa, että ulkomailta saa monia autoja merkittävästi halvemmalla kuin Suomesta.
Otetaan esimerkiksi 90-luvun lopun Mondeo, jollaisen saa vaikkapa Tallinnasta tuotuna ja veroineen 5000 tonniin. Vastaavasta Suomi-autosta pyydetään 6000-9000 tonnia..
Tarkoituksena oli tietenkin sanoa 5 tonnia tai 5000 euroa, eikä 5000 tonnia.
Suomen 90-luvun lopun tarjonta perheautoista koostuu lähinnä yli 200 tkm ajetusta suolauitetusta kalustosta.Niistä mahdollisesti noin 100 tkm ajetuista hyvistä yksilöistä pyydetään sitten jo kunnon lisähintaa.
koska aina löytyy näitä jotka ovat kateellisia tuontiautoista. Toisen ihmisen valinta on pakko yrittää muuttaa huonoksi.
Itse en millään keksi yhtään syytä miksi maksaisin enemmän huonompikuntoisesta Suomi-autosta kuin hyväkuntoisesta vaikkapa Saksan tuonnista. Varusteetkin ovat paljon, paljon paremmat kuin siinä Suomi-autossa.
Katsotaan kuinka kauan keskustelu pysyy asiallisena.
Hyvä ja oikea syy ostaa tuontiauto. Jos valittavana on 10 vuotta vanha, samanhintainen tuonti ja suomiauto, todennäköisesti se tuontiauto on järkevää ostaa. Se näille suomiauto saarnaajille ei tunnu menevän kaalin, että jos joku HALUAA ennemmin sen 10v vanhan MERSUN kuin uudehkon tojotan, sen kannattaa hakea se muualta kuin suomesta.
Ne auton uittajat ärsyttävät, eivät tuontiautot.
Tyypillinen tuontiautoilija on sellainen joka tilaa lenkkaritkin kuponkiuutisista ja hankkii yleissivistyksensä pornolehdistä. Tiedätte varmaan tyypin...
eli näistä ei voi asiallisesti keskustella muut kuin tuontiautoilla ajavat.
Tunnen neljä auton tuonnutta. Kaksi kunnollista perheen isää, jotka hakivat perheen vuoksi ison uudehkon 2002-2003 vm. auton. Ja kaksi vähän nuorempaa Nokian "duunaria", jotka hakivat harrasteautot (tehokkaat bemarit, joista toinen avo). Eivät sovi tuohon kummalliseen väitteeseen perusuittajasta.
PS. Ainakin nuo kaksi ensimmäistä ovat todellisia helmiä verrattuna vastaaviin suomikärryihin.
kyllä tuo porukka mitä tunnen on sivistynyttä ja kielitaitoista.
Itse ainakin sijoitan laatuun muissakin hankinnoissani. Kuponkiuutisista en tilaa mitään.
kun kerroit.
Mutta, kuvailemallasi uittajalla ja itse autonsa Saksasta hakevalla ei ole mitään kaltaisuutta. Olisit edes viitannut saksankielisiin kuponkiuutisiin...
tilaava (vaikkapa minulta) on tyypillisesti sellainen joka vielä vilpittömästi uskoo että löytyy jotain kunnollista niillä halvimmilla hinnoilla joita Mobilesta löytyy. Eivät osaa lainkaan lukea ilmoituksia "rivien välistä", eivät tiedä autojen käypää hintatasoa, viinaa pitäisi olla takakontti täynnä ym ym. Näitä täysin epärealistisia haihattelijoita joutuu uudelleenkouluttamaan viikoittain. Monesti aika pienelläkin lisäpanostuksella löytyy sitten ihan hyväkin yksilö ja, nyt kehun itseäni, olen saanut kiitosta siitä että yritän pitää ostajan jalat maassa.
Jaa. Olen kyllä saanut sellaisen käsityksen, että henkilö, joka persaukisena marssii kotimaiseen autoliikkeeseen ja ostaa auton viiden vuoden luotolla, ei ole erityisen fiksu, tai ei ainakaan osaa laskea mikä on järkevää.
Niin, auton osto alhaisella korolla on todella järkevää, maksaa ennemmin pientä kuukausierää ja laittaa rahat esim. rahastoihin korkoa kasvamaan. Ei autoa välttämättä käteisellä kannata ostaa, silloinhan siinä eniten häviää... aiheen vierestä mutta kuitenkin....
uusi keskikoinen japsi on muka turvallisempi kuin 10v vanha 500 sarjan bemu tai väyrysmersu?
Vanha takavetoinen Mersu tai Bemari ei aktiiviselta turvallisuudeltaan ole mitenkään kehuttuva. ESP puuttuu useimmista käytettynä tuotavista laatuautoistakin.
Siinä missä uusi etuvetoinen Corolla on selvittänyt jäisen mutkan vaivatta, on takavetoinen ja automaattivaihteinen Bemari bumerangina pylvään ympärillä.
kokemuksesta?
Kyllä tosiasia on niin, että nuo saksalaismerkit kyllä päihittävät turvallisuudessa tuon Corollan, edellyttäen, että molemmilla on sama tilannenopeus.
Ei siinä paljon "espit" auta kun alkaa puita hyttiin tunkemaan. Se vaan on niin, että pikkujapsi on paperista tehty.
80-luvulla oli tuota "rautaa rajalle" meininkiä, eli kaikki hyvin, kunhan on paljon peltiä keulassa.
Jos vielä spekuloidaan sitä passiivista ajoturvallisuutta, niin vanha takavetoinen ja vieläpä tomaatti on äkkiarvaamaton ainakin kokemattomissa käsissä.
Jäinen tie, mutka ja pientä ylämäkeä. Siinä ajelet cruisella, joka "yllättäen" pukkaa lisää tehoa Bemariin ilman espiä, niin johan perä karkaa käsistä ja puut saattavat todellakin tunkea hyttiin.
Sama tilanne etuvetoisella ei aiheuta mitään luistoja saati isompia ongelmia.
Noissa 10-vuotiaissa Bemuissa on luistonestot vakiona. Mulla on -96 540iA Touring. Sitä ei saa poikittain vaikka tahtoisi, jos on ajonvakautus päällä (ASC T)
Varsinkin jos automaattiaski on Winter-asennossa, niin kuvailemaasi tapahtumaa ei pääse käymään...
"Siinä ajelet cruisella, joka "yllättäen" pukkaa lisää tehoa Bemariin ilman espiä"
Pakko myöntää, sinä olet tojotakuski!?
Miten cruise pukkaa yllättäen tehoja lisää, oletko seonnut?
Cruisehan pitää valitun ajonopeuden ilman mitään ylläreitä, ainakin mun mersussa -95 E 320, sama taitaa olla asianlaita audeissa ja bemuissa. Tojotasta en tiedä enkä muistakaan viritelmistä.
Vai onko niskat vaarassa, mikäli pyörät eivät lyökkään tyhjää? (Ilman luistonestoa?)
Siinä kun meikäläinen pelkästään ohjailee, tuskailee etuveto tojotakuski pää punaisena kun pukkaa "pikkasen puskemaan". Siis isompia ongelmiahan siitä pikku puskusta ei tule, vai?
Ja sitten ihan asiaa. Ei taida kukaan käyttää "jäisellä mutkaisella tiellä" cruisea päällä. Tiedätkö edes, mikä se on?
Ja toinen väittämäsi tuntuu fysiikan lakien vastaiselta.
Oletetaan, että ne takapyörät jostain kumman syystä sitten cruise päällä löis tyhjää, miten cruise reagoi? Vastaan: Vähentää välittömästi tehoja tietenkin, koska ohjainyksikkö "luulee", että kyyti kasvaa. Menikö jakeluun?
Nimimerkki: cruise päällä
Tuntuu olevan miehellä hermot pinnassa!
Eikö tällaista keskustelua voisi käydä hieman vähemmässä kiihkossa?
Tunnustan, olen useasti ajanut Toyotilla.
Ja ainoan kerran kun olen penkkaan ajanut tapahtui Toyotalla. Ajokorttini oli muutaman kuukauden vanha, joten elettiin vuotta 1992 ja alla oli pari vuotta vanha Supra, tomaatilla ja cruisella.
Olosuhteet olivat juuri kuvailemani ja cruise oli asetettu jonnekin 95 km/h tuntumaan. Ylämäessä sitten irtosi perä ja vaikka kädet kävivät kuin Sainzilla mentihin metriseen hankeen. Matalakeulainen Supra haukkasi hankeen oikein kunnolla lähes koko auto oli lumen alla. Ei sen kummempia vaurioita, mitä nyt vähän kuljettajan egon päälle kävi.
Auto oli kaverini vanhempien autoliikkeen esittelyauto ja kiitos vielä nykyisenkin kaverin, on tullut ajettua varmasti sadoilla erilaisilla autoilla. Viimeisin kokeiltu Toyota oli Prius, jolla käytihin Lapissa.
Joku aika sitten ole iltapvälehdessä oikein kuvallinen raportti edellispäivän vaarallisesta liukkaudesta.
Kolme onnettomuutta, joissa kuljettaja oli menettänyt hallinnan. Mitäköhän autot mahtoivat olla?
Kaksi 900-sarjan Volvoa ja yksi 3-sarjan teinibemari.
Kaikki autot olivat riistäytyneet kuljettajiensa hallinnasta suoralla tiellä. Ja haastatellut Volvo kuskit kehuivat autonsa turvallisuutta. :) Jos olisivat olleet etuvetoisella Volvolla liikenteessä, niin mitään ongelmia olisi edes syntynyt..
Etkö ole huomannut, että niitä etuvetoja on muitakin kuin Toyotat? Premium autoista esimerkiksi Volvot ja Audit..
"Olosuhteet olivat juuri kuvailemani ja cruise oli asetettu jonnekin 95 km/h tuntumaan. Ylämäessä sitten irtosi perä ja vaikka kädet kävivät kuin Sainzilla mentihin metriseen hankeen. Matalakeulainen Supra haukkasi hankeen oikein kunnolla lähes koko auto oli lumen alla. Ei sen kummempia vaurioita, mitä nyt vähän kuljettajan egon päälle kävi"
En vieläkään ymmärtänyt, miten se cruisen syy oli, että perä irtosi?
Kuvailemassasi tilanteessa cruise tietysti olisi "heivannut kyydin" kun pyörä ensikertaa olisi lyönyt tyhjää, koska ohjainyksikkö "luuli" että kyyti kasvaa yli asetetun. Samaten pommin varmasti painoit jarrua vaistomaisesti, jolloin cruise kytkeytyy välittömästi irti. Näin käsitykseni mukaan myös subarussa, vaikka merkki ei turvallisuuden edelläkävijöitä olekkaan.
Olikohan "pienellä jäisellä mutkaisella ylämäkisellä tiellä auton vika", että 95 km/h:ssa asetettu cruise oli asiallista?
Oliko se kenties tuontiauto?
Ja nimimerkille "sama" sanoisin, että minulle on aivan sama, onko auto etuvetoinen, takavetoinen vai nelivetoinen. Perhepiiristä löytyy nuo kaikki.
Ite kun olen jo varttuneempi, niin kelpaa mainiosti tuo vanhahtava MB E 320, pojallani on neliveto Audi S4 Avant, sekin tuontiauto ja tyttärelläni kaikkein "vaatimattomin" BMW 320 i Coupe. Näissä kaikissa on pysäköintitutkia lukuunottamatta kaikki "tämänpäivän turvavarusteet".
Nooh vaimoni ajelee neloskoppasella VW Golfilla.
Sillä kun ajelee, niin naapurin rouvatkin tervehtivät.
Niin ja ei ole hermo mennyt, olette tulkinneet minua väärin.
Huvittaa vaan tämä tuontiauto/suomiauto keskustelu joka tuntuu perustuvan enemmänkin tunteeseen kuin järkeen.
PS Kaikista neljästä on tämä perhe jättänyt verovalituksen. Saa sitten nähdä kuinka käy?
Itse toin noin puolitoista vuotta sitten Mersun Saksasta.Mieltäni askarutta toi juttu verovalituksesta.Onko jokin asia jäänyt multa tietämättä minkä perusteella noita verovalituksia tehdään?Asiasta olen kuullut jotain huhuja.........
mieltä, että autosi on verotettu oikein, käytetty oikeaa verotusprosenttia, hinnoiteltu päivän hintaan kuten kuuluu, elvikin on varmaan ok, niin älä turhaan hermoile.
Mutta jos vähäkään epäilet, että olet tullut syrjityksi, miten se menikään "ei yksittäistapauksessakaan", niin sitten vain oikaisuvaatimusta tai valitusta sisään.
Tätäkin palstaa jos viitsit taaksepäin selata, niin löydät kyllä tietoa.
Muista, ellet valita, olet hyväksynyt nykyisen käytännön kohdaltasi, mutta jos valitat, et ole hyväksynyt, ja näinollen asiasi pysyy vireillä mahdollisten tulkintamuutosten tultua.
En ole juristi, mutta tuolla palveluja tarjotaan osastolla oli ainakin yksi ilmoitus jossa luvattiin tällaista asiaa hoitaa.
Minä kiitän tiedoistasi.Otanpa asiasta selvää!
Yli 40 vuoden talviajokokemuksella etu- ja takavetoisilla autoilla tuo mieleeni tilanteita, jolloin on oltu liukukitkan puolella. Onneksi kolhut ovat jääneet luokkaan särkynyt takalyhty tai muuta pientä.
Tärkein asia talviajossa on mielestäni ajokin käyttäytymisen tunteminen ja kelin ja tilanteiden "lukeminen" ja ennakointi. Pahojen rysäysten suurin syyllinen on kuljettaja, joka ei tajua ottamiaan riskejä.
Kolme erilaista Volvoa: 740, takaveto, kesällä mukava, talvella, varsinkin lumisohjolla, kamala. Tästä syystä pidin sitä vain kaksi vuotta ja vaihdoin 960 Volvoon, joka on takaveto. Se on tähänastisista autoistani talvikeleillä ehdottomasti paras. Ei minkäänlaista temppuilua lumisohjoisissa ohituksissa keskiviivalla. Ei vaikeuksia etenemisessä ja peruutuksissa lumisilla pihoilla ja parkkipaikoilla, ei yllättäviä irtiottoja perässä eikä puskemisia keulalla, paras auto Pohjolan oloihin.
Nyt olen ajanut jonkin verran uudemmalla etuvetoisella S60 Volvolla. Voimaa ja vauhtia riittää, meneehän se tarkoitettuun suuntaan mutta enemmän sitä on ajettava, edellisellä kuskikin sai lähinnä nauttia kyydissäolosta, sillä tavalla vakaata sen meno oli. Aiemmat kokemukset ovat useista etu- ja takavetoisista, etu- ja takamoottorisista henkilö ja pakettiautoista, traktoreista ja kuorma-autosta. Irtonaisin olo oli silloin kun nuppikuorma-auto lähti peilijäällä seilaamaan täydessä lastissa lievästi kahva edellä vasemmalle kaistalle viitoselle vaihdon jälkeen. Lasti oli täysi, onneksi ketään ei tullut vastaan. Peräluisu oikeni pienellä ohjausliikkeellä ja lievällä kaasujalan nostolla. Aikaa on kulunut mutta mielessä se on pysynyt!
tuo Volvo 960 vakaa käytös liukkaallakin huolimatta tehokkaasta moottorista ja automaattilaatikosta. Syy löytynee taka-akselista (multi-link) joka tuntuu toimivan selvästi paremmin kuin perinteiset Volvon akselit.
hyvä minun mielestä jos aletaan verrata Suomi ja tuontiautoja .
Suomalaiset mallit 8-12 v ovat ns.karvalakkimalleja .
Omassa 10 vuotta vanhassa tuontiautossa on hyväkuntoinen nahkasisusta, ABS-jarrut, luistonesto, airbagit, Xenon-valot, automaatti-ilmastointi, ajotietokone, navigaattori ja televisio, sähkösäätöiset penkit joista toinen muistilla, cd-boxi, GSM-puhelin, automaattivaihteisto, sähkölasit, kauko-ohjattu keskuslukitus, suksipussi, penkinlämmittimet..
Samanikäisessä Suomi-autossa taas on varusteena lähinnä ohjaustehostin ja hyvä suolamarinointi. Eipä silti, en itsekään olisi uutena laittanut yli 17000 euroa noihin varusteisiin, mutta mukavaa että ne sai nyt tuontiautossa ikään kuin kaupan päälle :)
on varustelutasossa eroja verrattuna suomiautoon.
Ihan rehellisesti voin sanoa että minua harmittaa että tänne tuodaan saastuttavia loppuunajettuja autoja nostamaan autokantamme keski-ikää entisestään. Tarkoitan juuri vanhoja autoja. Muutaman vuoden ikäiset ovat ihan OK minustakin mutta eipä niitä juuri tuoda.
Jo viisikymmentävuotta on pidetty tätä peliä. Rajoitettu kansalaisten vapaata harkintaa ja pakoitettu toimimaan jonkun idiootin ehdoilla. Milloin milläkin verukkeella.
Nyt se purkautuu näin, eli ostetaan sitä mitä luonnostaan meidän ohuilta markkinoilta ei löydy = paremman luokan perheautot joihin tavallinen tallaajakin ylettyy. Nyt.
Mikäli harjoitettaisiin länsimaista kehittynyttä autoilu- ja liikennepolitiikkaa, ei tällaista olisi.
Ajaisimme turvallisilla uudehkoilla autoilla. Hyvillä turvallisilla teillä.
Mutta sitä saa mitä tilaa = älyttömät ruuhkat tullissa ja oikeuslaitoksissa ja kaiken kukkuraksi me kaikki joudumme tuon hölmöilyn loppujenlopuksi maksamaan.
Eikö jo kannattaisi päättäjien ottaa järki käteen, mikäli sitä on?
PS. Autokanta ei ole vanhentunut tuontiautoista!
alaa!
Turha väittää että et myy työksesi autoja.
"ohueksi"!
Onko autokauppiailta tänne pääsy kielletty?
Ja joudun tuottamaan pettymyksen. En myy, enkä ole koskaan myynyt, puhumattakaan, että olisin autokauppias!
Myyntialalla kyllä olen, onko se kiellettyä?
laskevat Suomeen rekisteröityjen ajoneuvvojen keski-ikää.
Tuontiautot ovat keskimäärin noin 2 vuotta nuorempia kuin rekisterissä jo olevat.
myyntialalla, eikä osaa näin yksinkertaista matematiikkaa! Esitäpä se tarkastelun kestävä kaava joka osoittaa tuontiautojen nostavan suomen autojen keski-ikää. Ei taida löytyä...
kun muistelen, että tuontiautojen keski-ikä oli alhaisempi kuin Suomiautojen.
eli kaikkien autojen keski-ikä Suomessa on 10.3 vuotta ja tuontiautojen n. 8.5 vuotta. Lisäksi monet niistä, jotka ostavat tuontiautoja ostaisivat muussa tapauksessa vanhemman suomalaisen. Myös "autojakauma" on parantunut kun sieltä tuodaan pääasiassa Audia, Bemaria ja Mersua. Riisikuppeja tuodaan todella vähän.
Mutta suomessa autojen keski-ikä on reilut 10 vuotta. Kun taas katsot tullin nettisivuilta veropäätöksiä, niin huomaat, että suurin osa tuoduista asettuu 97-2000 välille.
eli tuontiautot NOSTAVAT koko autokannan keski-ikää.
On se kurjaa kun sua harmittaa mutta oletkos ajatellut että jos esim. minä, joka nyt ajelen 10v vanhalla tuontiautolla, en olisi hakenut sitä tuontiautoa, ajelisin edelleenkin sillä 20v vanhalla rakkaalla suomi-autollani saastuttaen ja vaarantaen liikennettä parhaani mukaan;)
Kun ei meillä kaikilla raukoilla ole rahaa ostaa edes sitä 10 vuotta vanhaa autoa täältä suomesta! Otan kyllä mielelläni uuden auton vastaan jos haluat minulle sellaisen lahjoittaa!!!;)
Olen tuonut Saksasta useampia autoja ja käynyt läpi meille monille tutut nöyrryttävät pokkaukset ja paperisulkeiset eri viranomaisten kanssa.
Ensimmäinen tuontini oli pakettiauto omaan käyttöön. Yrittäjänä en voi ymmärtää sitä että joudun toimimaan muiden erooppalaisten kanssa samoilla markkinoilla, ja kuitenkin joudun maksamaan työvälineestäni veron, jota muiden ei tarvitse maksaa. Vielä räikeämmältä epäoikeudenmukaisuudelta tuntuu henkilöautosta maksettava vero. Saksalainen menee liikkeeseen ostaa auton ja rekisteröi sen ja lähtee tankattuaan ajelemaan. Niin teen minäkin, saan kansainväliseen liikenteeseen rekisteröidyn ja vakuutetun auton ja tulen sosialistiseen Suomeen niin mikään ei ole voimassa. Levität kukkarosi auki (setelipuolelta) erilaisille leimasimenvarsille ja veroministerille, jolla jo ennestään on liikaa rahaa jaettavaksi työtävieroksuville nurkissa norkoileville pummeille. Kaiken tämän sekasotkun ja soopanjauhamisen varjossa "viralliset" maahantuojat ovat valtiovallan, katsastusbyrokratian ja muiden sotkijoiden antaman sumuverhon suojissa saaneet pitää yllä käsittämättömän korkeata hintatasoa käytetyille autoille. Erityisesti tämä tulee esiin hyötyajoneuvojen kohdalla. Katsokaa mitä hintoja Suomessa pyydetään puoli miljoonaa kilometriä ajetuista tilatakseista tai kevyistä kuorma- ja pakettiautoista Saksan hintoihin verrattuna. Nyt myydän menolippuja Eurooppaan halvalla, lähtekää ihmeesä ostamaan hyvinhuollettuja ja -varustettuja ajoneuvoja Saksasta. Siellä niitä on, joka lähtöön. Kaikki myyjät, joiden kanssa olen asioinut ovat kertoneet myyneensä autoja Suomalaisille, jotka eivät ole paljoa kieltä osanneet. Terve maalaisjärki ja hyvät hoksottimet riittää ja huonoa ei tarvitse ostaa, hyviä sieltä löytyy riittävästi.
eli ymmärtääkseni montaakan autoa ei tehdä suomessa eli henkilöautopuolella ne kaikki on tuotu
erona vaan se että käykö huijattavana r-juipilla vai turkkilaisessa kivijalkatrokarimarketissa
suomesta ostettaessa kuluttajansuoja pelaa mutta se saksassa autoja myyvä slumppari ei varmaan montaa kertaa vastaa puhelimeen kun kyselee että mites se olikaan niiden takuukilometrien ja määräaikaishuoltojen suorituksen laita, kun kone räjähti
kun niitä koneen räjähdyksiä ei ole vastaan tullut, vaikka kymmenkunnasta "turkkilaiselta" ostetusta tuodusta vain pari on ollut nuorempi kuin 10v.
Kun sinä ilmeisesti tiedät tilanteen paremmin, niin kerropa malliksi muutama esimerkki noista räjähdyksistä! Minkä ikäinen auto, merkki ja malli ja paljonko oli ostettaessa "turkkilaisen" ruuvaamassa mittarissa ja paljonko koneen poksahtaessa. Kiitokset jo etukäteen!
kun on teeveessäkin ollu juttua näistä puolassa kasaan hitsatuista kolaripommeista
Tässä olisi linkki pommin ostoa varten:
http://www.autovahinkokeskus.fi/
Eikä takuulla ole halpa pommi.
Kun oikein televisiossa asti! Ha, salli mun nauraa. Silloin aikoinaan kun tuo mannerta järisyttänyt MOT-dokumetti tuli ulos niin vähän aikaisemmin ohjelman toimittaja kyseli autosaksasta.info- palstalla että löytyiskö saksantuliaiseen pettyneitä.
Jos niitä pettyneitä löydettiin oikein kaksi kappaletta. Eli samanlainen satsi kuin mitä tulee kuluttajansuoja-asiamiehelle kanteluita kotimaisista autokaupoista päivässä. Ja se että "eihän pettyneet kehtaa televisioon mennä" ei voi olla ainut osanottajien vähyyteen vaikuttanut tekijä. MOT-ohjelmmalle kun olis varmaan kelvannut vihje siitä naapurin tuontipommista, olis ne käyneet sitä haastattelemassa. Ja jos naapuri ei sitä haastattelua olis itse antanut niin perikateeellinen suomiautokuski viereisestä talosta olis mielellään hehkuttanut Laakkosen korollan ylivoimaa suhteessa harmaatuonti-karvakäden-entisiin-pitsatakseihin.
Mutta ei niin ei, niitä pettyneitä ei vaan löytynyt. Ja itseasiassa se Audiinsa pettynyt isäntä oli muistaakseni joutunut kotimaisen autotrokarin vedättämäksi.
tuontiauton tuoneet kun on niitä samoja henkilöitä, jotka ennen vanhaan ajoivat mersulla vaikkei olisi ollut varaakaan eli ne ostivat ne vanhat taksimersut ja korjaamolle ne vietiin salaa yöllä ja vielä naapuripitäjään ettei sana leviäisi ... naapurille sitten paukutettiin päätä että ...on se laadukas ja hyvä kun ei mitään vikaa ole koskaan
avk:ssa on niin paljon noita "tuontiautoja"
tulee mieleen että ajetaanko ne tahallaan metsään että saadaan ne muutettua rahaksi, kun myytyä niitä ei saa ??
Milloinkas Suomesta on voinut vanhan suomitaksimersun ostaa? Ainakaan niitä ei koskaan näe myynnissä. Eikös tämä tähtikeulaan assosioutuva jälleenmyyntiketju takavuosina jäänyt kiinni kun matkamittarista kiepattiin liiat pois ja myytiin täyteen hintaan soivana pelinä? Ovatkohan luopuneet tavastaan?
Nyt kun on paljastunut että merssu on tuolla vapaassa maailmassa ihan samanlainen kulkine kuin muutkin ja niillä tosiaan voidaan ajella vain 10 tuhatta vuoteen ja myydä eteenpäin kohtuu kilometreillä ja edulliseen hintaan niin vähemmästäkin alkaa monopolikauppiailla puntti tutisemaan. Pakkohan sellaista touhua on mustamaalata minkä kerkiää, "vanhoja ruuvattuja takseja, kolariromuja, autobaanalla loppuunhuudatettuja, yms". Ja jos tämä ei auta niin aletaan morkkaamaan harmaatuontiautoja ostavia henkilöitä, "yli varojensa eläviä, turkkilaisten uunottamia hölmöjä ...".
Ja edelleenkään ei vanhoja suomitaksimersuja näy myynissä.
siellähän ne vanhat taksit on myynnissä pitkin autokauppoja ... ei kai ne nyt erikseen lehtimainoksessa kuuluta että tää on sitten vanha taksi
luulettekste että ne avaruuteen ammutaan .. ?
kyllä ne myynnissä vaan on ihan normaalisti ... sen näkee siitä että ratti kiiltää, kojelauta täynnä reikiä, kilometrit kovat, katossa yleensä joku jälki taksikyltistä ja antenneja enempi kuin yksi (ainakin ollut)
jossain Saksassa ne oikein ilmoittaa, että "alt Taxi" jne. Kui tääl yritetä kusetta?
Katsokaapa tarkemmin niitä tuontimersuja, joita nettiautokin on täynnä.Lokarit ovat erivärisiä ja jos eivät ole, katsokaapa tarkkaan ovipilareita jotka Saksalaiset yleensä maalaavat kiiltäväksi ylimaalauksen yhteydessä, puulistaa on ovissa mutta ei konsolissa tai toisinpäin..?
Lokarit eivät istu, varsinkin konepeltien ja lokareiden väli on yleensä niin ja näin, penkit natisevat.
Ja ihan vain tiedoksi, jos haluat dieselin osta se Suomesta, sillä jos Saksalainen ostaa dieselin se myös ajaa sillä.Taitaa vaan olla niin,että on taas kiva sille naapurille sanoa että 96 vuoden autolla on ajettu esim. 80tkm...(vaikka pisto tuntuu sydämessä)
Leima tuli kertalaakista tuontiautoon. Katsastusmies sanoi että paljon parempi on kuin vastaavanikäiset suomiautot. Mutta se olikin kyllä rellu, eikä mikään mersunhirvitys.
heti ja käteisellä!
:::