Palstan henki

Minne katosi se henki, mikä tällä palstalla oli vielä pari viikkoa sitten. Silloin seurattiin tapahtumia verorintamalla ja keskusteltiin niistä asiallisesti. Nyt palsta on muuttunut vittuilukentäksi, jossa "sivustaseuraaja, viisasmies ja upi" aukovat päätänsä, jos joku moittii tullin käytäntöa tai aikoo lähteä autonhakureissulle. Jos olis valta niinkuin on mieli niin perustaisin pojille oman palstan.
131172
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Et nyt taida ymmärtää kupletin juonta. Mielestäsi vain sellainen kirjoittelu autoveroista on ilmeisesti mielekästä ja oikeaa, missä lyödään tullia, valtiota,kuitusta jne kuin vierasta sikaa. Nyt kun päätökset on tulleet ja ensimmäiset onnelliset on hakeneet sen mesensä Saksasta, niin luulisi että ollaan tyytyväisiä. Mitä vielä. Kehutaan kyllä että haettiin 10 v ikäinen kuin uusi ja vain 67 tkm ajettu, mutta kun tulee veron maksun vuoro, niin pitäisi saada se laskettua jonkun romuauton hinnan perusteella. Kyllähän sellainen idioottimaisuus pistää myös muunlaisia mielipiteitä eetteriin.

Eikö kaaliinne uppoa, että tulli tekee tullin töitä eikä niitä yhtään heilauta mitä esim. täällä revitellään. sama koskee erilaisia valittajia ja niillä uhkaamisia. Uskokaa nyt että niillä ei ole mitään merkitystä. Päätökset on tehty ja juna meni jo. Toisaalta: miten muuten voisi ollakaan, jos nuoret sällit hakee vanhoja nokivarara mersuja ja maksaa niistä itsensä kipeiksi, niin eihän niillä voi olla kaikki kotona. Miksi siis jutut olisi jostain kotoisin?

Äänestä
  • Mutta eihän nää sankarit esitä mitään väitteidensä tueksi. Räksyttävät vaan vahingoniloisena, vaikka siihen ei oo ees aihetta. Asia on KHO:ssa ja tuonnin mahikset paranee vielä. Kyllä kantansa ois hyvä perustella.

    Äänestä

Palstan henki katosi siksi, että arki on nyt alkanut. Unelmat voidaan toteuttaa vasta silloin, kun taskussa on riittävästi rahaa. Kovimmat intoilijatkin ovat nyt havainneet, että eivät ne Saksasta tuodut autotkaan aivan ilmaisia ole. Siitä se "taisteluväsymys" nyt johtuu. Veron aleneminen ei tuonut kukkaroon yhtään euroa lisää!!

Äänestä
  • Näin on nännit, ja lisäksi vielä suurin osa noista autonhakijoista ovat unelmoineet tekevänsä tilin, myymällä auton saatuaan sen suomeen, mutta koska verot ym. kulut ovatkin olleet unelmia suurempia, niin tili jääkin vaan yhteen tuhanteen euroon, eikä se ole iso tili tänäpäivänä.

    Äänestä

  • aivo kirjoitti:

    Näin on nännit, ja lisäksi vielä suurin osa noista autonhakijoista ovat unelmoineet tekevänsä tilin, myymällä auton saatuaan sen suomeen, mutta koska verot ym. kulut ovatkin olleet unelmia suurempia, niin tili jääkin vaan yhteen tuhanteen euroon, eikä se ole iso tili tänäpäivänä.

    Joo kaikki tilihommat voivat unohtaa poikaset tältä istumalta. Olen harmittavan oikeassa. Alan olla muuten aika suosittu tällä palstalla.

    Äänestä

  • Upi kirjoitti:

    Joo kaikki tilihommat voivat unohtaa poikaset tältä istumalta. Olen harmittavan oikeassa. Alan olla muuten aika suosittu tällä palstalla.

    Mutta onko sinulla parempaa ehotusta mitenkä tätä tullutta uudistusta voisi uudistaa, jotta se olisi oikeudenmukainen?
    Mun ehdotus on muutaman otsikon alapuolella tästä, jota sinäkin kommentoit (kehuit Neroksi:).

    Äänestä

  • 1X kirjoitti:

    Siis jos haluttaisiin järkevästi saada kansan autokanta paranemaan niin ainoa vaihtoehto olisi puuttua uusien verotukseen, jolloin kenenkään ei tarvitsisi lähteä ulkomailta hakemaan autoaan. Suomen autovero kaikkinensa on noin 100%, joka on erittäin ongelmallinen poistettava oikeastaan mitenkään. Erittäin vaikea asia joka olisi pitänyt hoitaa vuosien saatossa pois. Joskus aikoja sitten väliaikaiseksi määrätty vero.

    Äänestä

Kateellisten vinkumista toi vaan on. Niillä itellään ei oo mitään mahiksia päästä osingoille, joten turpattavat katkeruuksissaan. Todennäköisesti ovat jotain sosiaalipummeja tai muuten vaan vähäosaisia jotka ovat huolissaan etteivät saa jokapäiväistä pussikalja-annostaan.

Mut mä en välitä, en ole ylimääräisiä veroja tollasten takia tähänkään asti maksanut, enkä aio sitä jatkossakaan tehdä.

Äänestä
  • Heh heh. Teet siis veroilmoituksesi siten että määrät mihin maksamasi verot käytetään. Aika äijä. Kuinka onnistuit? Sosiaalipummi en ole.

    Äänestä

  • Tollaset "veronkiertäjät"ovat sellasia paska-
    housuja joilla on niin pienethankkeet että
    veroja EI edes tarvii maksaa.

    Äänestä

  • Upi kirjoitti:

    Heh heh. Teet siis veroilmoituksesi siten että määrät mihin maksamasi verot käytetään. Aika äijä. Kuinka onnistuit? Sosiaalipummi en ole.

    Sä jostain syystä näytät kuvittelevan olevas viisaskin, verojahan ei tartte maksaa kuin sen verran kun haluaa, jos vähänkään osaa asioita hoitaa, mutta sulta se tuskin onnistuu.

    Sori jos tuli käsitys että mielestäni olet sosiaalipummi, sinähän olitkin se epäonnistunut autojobbari, joka taas on kyllä sosiaalipummin kans ihan samaa kastia.

    Olen todella pahoillani, mutta ei nyt auta toi sun rutkutus, niiden varastossa olevien romujes arvo on romahtanut, etkä sille enää mitään mahda.

    Äänestä

  • Veronkiertäjä kirjoitti:

    Toiset pitävät tuollaista viisautta ahneutena...mitä se todellisuudessa onkin....

    Äänestä

  • maksa kirjoitti:

    Tollaset "veronkiertäjät"ovat sellasia paska-
    housuja joilla on niin pienethankkeet että
    veroja EI edes tarvii maksaa.

    totta töriset ......

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

jari kirjoitti:

Minne katosi se henki, mikä tällä palstalla oli vielä pari viikkoa sitten. Silloin seurattiin tapahtumia verorintamalla ja keskusteltiin niistä asiallisesti. Nyt palsta on muuttunut vittuilukentäksi, jossa "sivustaseuraaja, viisasmies ja upi" aukovat päätänsä, jos joku moittii tullin käytäntöa tai aikoo lähteä autonhakureissulle. Jos olis valta niinkuin on mieli niin perustaisin pojille oman palstan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu