Avaaja tekee avauksen. Odottaa että hänelle vastataan siihen. Täällä ei kuitenkaan useinkaan tapahdu niin. Mitä mieltä muut ovat? Itse pyrin ensin vastaamaan avaajalle ja sitten voin jatkaa keskustelua myös muiden kanssa. Olenko väärässä?
Keskustelun kultainen sääntö
20
1090
Vastaukset
- tipitii
pesän tehneitten lait, älkää välittäkö, tulkaapa Huuhaalle tai muille palstoille!!
- EETU
esim. on tällainen Huuhaa? En ole kovin paljon näillä palstoilla pyörinyt.
- Wigwambam
mukaan huuhaalla on hyvin paljon avauksia joihin ei ole kommentoitu laisinkaan, tai on vastailtu hyvin vähän. Se palsta ei ole oikein hyvä esimerkki keskustelupalstasta. Olen tehnyt sinne myös avauksia, mutta kovin tyhjinä ne siellä ovat saaneet nökötellä. Siellä vastaillaan yleensä vain ns tuttujen ketjuihin. Avaukseni huuhaalle olen tehnyt ilman rekisteröityä nikkiä.
Onhan tuo ihan hyvä tapa. Enpä ole tullut ajatelleeksi. Kaikkea sitä oppii.
En silti näe sitäkään huonona tapana että menee johonkin keskusteluhaaraan ensin mukaan. Kiva juttu että yleensä tulee aloitukseen mukaan, vaikka sitten sinne oksan haaraan. Jos tekisin aloituksia, ei haittaa yhtään vaikka juttelisivat muiden kanssa, se passaa vallan mainiosti :).- turhaNtärkee
tuo sama kaava toistuu usein, mutta siihen on olemassa monta selitystä. yksi niistä voi olla sellainen, ettei kukaan ole sillä hetkellä paikalla kommentoimassa. olen itsekin tehnyt useille eri palstoille avauksia millon milläkin nimimerkillä, vastausten määrä 0-useaan kymmeneen vaihtelee reippaasti. kyse ei ole mistään piiristä, vaan siitä, että avauksen aihe voi olla hyvinkin tylsä.
niin monta tekijää kuin lukijaa ja kirjoittajaa palstoilla on. älä kuitenkaan eetu lannistu.- EETU
tällaisen toivottavasti ajatusta herättävän kysymyksen. Sillä livekeskustelussa ainakin menee näin: Joku kysyy sinulta asian et sitä varmaan toiselle vastaisi, vaikka kysymys tuntuisikin vähän tylsältä. Täällä ei tietenkään voi olettaa että avaaja istuisi koneen ääressä koko ajan lukemassa vastauksiaan, mutta luulen että jossain välissä hän sen tekee. En minä lannistu.
- turhaNtärkee
EETU kirjoitti:

joka tapauksessa, tuskin kukaan, niin avaaja kuin muutkaan istuvat yötäpäivää koneen ääressä odottamassa, vastaako tai kysyykö kukaan mitään.
joo, kyllä minäkin yleensä pyrin vastaamaan nimenomaan avaajalle, jos hän jonkun kysymyksen esittää. sen jälkeen luen muiden viestit ja vastaan niihinkin, jos asia on kiinnostava.
joskus käy kyllä niinkin, ettei avaajan juttu sytytä sinänsä, että keksisi mitään hänelle vastattavaa, mutta luettuaan muiden jutut, lähtee keskustelu käyntiin. - matammi
EETU kirjoitti:
tällaisen toivottavasti ajatusta herättävän kysymyksen. Sillä livekeskustelussa ainakin menee näin: Joku kysyy sinulta asian et sitä varmaan toiselle vastaisi, vaikka kysymys tuntuisikin vähän tylsältä. Täällä ei tietenkään voi olettaa että avaaja istuisi koneen ääressä koko ajan lukemassa vastauksiaan, mutta luulen että jossain välissä hän sen tekee. En minä lannistu.
jo tuntuu tylsältä,, nitä sinä itse odotat!!!tai haluat!!!!
- EETU
matammi kirjoitti:
jo tuntuu tylsältä,, nitä sinä itse odotat!!!tai haluat!!!!
alkoi kunnon asiallisen keskustelun heti alkuunsa oikein huutomerkkien kera.
Lue avaukseni tarkemmin niin siitä näet mitä odottaisin. Eihän sinulla vain ole lukihäiriötä?
- Wigwambam
riippuu paljon siitä, onko siihen sanottavaa tai haluaako aiheeseen ottaa kantaa. Itse pyrin vastailemaan kaikkiin sellaisiin avauksiin joihin katson osaavani/haluavani kommentoida.
Kenelläkään ei ole avaukseenvastaamisvelvollisuutta pelkästään sen perusteella että kirjoittaa jollakin palstalla, eikä kukaan kirjoittajista ole vastaamisvastuussa palstoilla. Jokainen kirjoittaa mitä kirjoittaa ja jättää kommentoimatta jos ei tunne tarvetta siihen. Ei siinä sen kummempaa ole.
miten koet keskustelun toisinpäin, eikö avaajan tulisi kommentoida kaikille hänelle vastanneillekin, näyttääkseen että on kiinnostunut saamastaan palautteesta?- turhaNtärkee
vastata oman avauksen vastanneille, mutta aina ei välttämättä keksi heillekään sanottavaa, vaikka kuinka ponnistelisi. eli tässä tullaan ns. törmäyskurssille tai ristiriitaan. molemmin puolista vaatimusta.
- Wigwambam
turhaNtärkee kirjoitti:
vastata oman avauksen vastanneille, mutta aina ei välttämättä keksi heillekään sanottavaa, vaikka kuinka ponnistelisi. eli tässä tullaan ns. törmäyskurssille tai ristiriitaan. molemmin puolista vaatimusta.
kyllä tarkoittanut vaatimuksena mainitsemaani asiaa, vaan kysymyksenä. Näihin asioihin taitaa olla niin monta mieltä kuin miestäkin. Itse tapaan vastata ainakin kerran jokaiselle suoraan avaukseni alle kirjoittaneelle.
- turhaNtärkee
Wigwambam kirjoitti:

itse tarkoitin vain sitä, että olisi kohteliasta vastata. ääähh. nyt menin itsekin jo sekaisin, mitä tarkoitin, hih. :-)
- EETU
kohteliasta on myös vastata. Mutta jos ketju etenee johonkin 50 vastauksen pintaan avaajan on mahdotonta kaikille vastata ellei istu kaiken aika koneen ääreessä.
Sensijaan avaajalle ei tarvitse kenenkään vastata kuin kerran. Eikö sellaisen avauksen voi kokonaan ohittaa jos aihe ei kiinnosta? Niin pyrin itse tekemään. Eli en mene ketjuun mukaan lainkaan.
Yleensä kaikilla palstoilla näkyy olevan suosikkinikki jolle vastataan vaikka avauksessa sinänsä ei olisi mitään järkeä. - Wigwambam
EETU kirjoitti:
kohteliasta on myös vastata. Mutta jos ketju etenee johonkin 50 vastauksen pintaan avaajan on mahdotonta kaikille vastata ellei istu kaiken aika koneen ääreessä.
Sensijaan avaajalle ei tarvitse kenenkään vastata kuin kerran. Eikö sellaisen avauksen voi kokonaan ohittaa jos aihe ei kiinnosta? Niin pyrin itse tekemään. Eli en mene ketjuun mukaan lainkaan.
Yleensä kaikilla palstoilla näkyy olevan suosikkinikki jolle vastataan vaikka avauksessa sinänsä ei olisi mitään järkeä.hyvin harvalla palstalla tulee eteen sellainen tilanne, että avaukseen olisi tullut 50 eri kirjoittajan kommenttia, mutta jos näin on jossain, niin silloin ei varmastikaan enää pysty jokaiselle vastaamaan, siinä olet oikeassa.
Tuo, meneekö johonkin ketjunhaaraan keskustelemaan ilman että on vastannut avaajalle, onkin mielenkiintoinen juttu. Itse teen joskus kyllä niin jos avauksen aihe itsessään ei ole sellainen että minulla olisi siihen mielestäni sanottavaa, mutta jossakin ketjun haarassa tuleekin sitten esille itseäni kiinnostava sivujuonne. Toivottavasti osasin tarpeeksi selkeästi tuoda tämän esille.
Yritän vielä esimerkillä. Jos avaus on vaikka tehty veneilystä, joka ei ole itselleni tuttua, mutta veneilyavauksen sivuhaarassa aletaan keskustelemaan nähtävyyksistä veneilyreittien varrella, niin sinne saatankin mennä väliin kommentoimaan, mikäli nähtävyyspaikka on itselleni tuttu tai olen siitä muutoin kiinnostunut. En näe tuollaista mitenkään epäkohteliaana avaajaa kohtaan. - EETU
Wigwambam kirjoitti:
hyvin harvalla palstalla tulee eteen sellainen tilanne, että avaukseen olisi tullut 50 eri kirjoittajan kommenttia, mutta jos näin on jossain, niin silloin ei varmastikaan enää pysty jokaiselle vastaamaan, siinä olet oikeassa.
Tuo, meneekö johonkin ketjunhaaraan keskustelemaan ilman että on vastannut avaajalle, onkin mielenkiintoinen juttu. Itse teen joskus kyllä niin jos avauksen aihe itsessään ei ole sellainen että minulla olisi siihen mielestäni sanottavaa, mutta jossakin ketjun haarassa tuleekin sitten esille itseäni kiinnostava sivujuonne. Toivottavasti osasin tarpeeksi selkeästi tuoda tämän esille.
Yritän vielä esimerkillä. Jos avaus on vaikka tehty veneilystä, joka ei ole itselleni tuttua, mutta veneilyavauksen sivuhaarassa aletaan keskustelemaan nähtävyyksistä veneilyreittien varrella, niin sinne saatankin mennä väliin kommentoimaan, mikäli nähtävyyspaikka on itselleni tuttu tai olen siitä muutoin kiinnostunut. En näe tuollaista mitenkään epäkohteliaana avaajaa kohtaan.veneily ja nähtävyydet veneilyreitin varrella ole sen verran samaa aihetta että siitä voisi kirjoittaa myös avaajalle ensin. Mutta palstoilla mennään usein siihen että jatkajat menevät ketjussa vallan eri aiheeseen.
Aletaankin puhumaan aidasta, kun piti puhua aidan seipäästä.
Nyt täytyy kuitenkin mennä. Kiitos vastaajille. Olitte kivasti mukana yhtä kommenttia lukuunottamatta. Palaan vielä tänään asiaan jos ehdin. Hyvää päivänjatkoa. - Wigwambam
EETU kirjoitti:
veneily ja nähtävyydet veneilyreitin varrella ole sen verran samaa aihetta että siitä voisi kirjoittaa myös avaajalle ensin. Mutta palstoilla mennään usein siihen että jatkajat menevät ketjussa vallan eri aiheeseen.
Aletaankin puhumaan aidasta, kun piti puhua aidan seipäästä.
Nyt täytyy kuitenkin mennä. Kiitos vastaajille. Olitte kivasti mukana yhtä kommenttia lukuunottamatta. Palaan vielä tänään asiaan jos ehdin. Hyvää päivänjatkoa.siitä miten avaaja on aihettaan käsitellyt avauksessaan. Jos menee hyvin vierestä asiaa vastaamaan,tulee itselle todellakin se tunne että puhuu aidanseipästä sen aidan sijaan. Sensijaan jos keskustelu on hiljalleen soljunut laajemmaksi, niin sinnne voi hyvin käydä kommenttinsa mielestäni heittämässä. Esim omissa avauksissani en todellakaan edes toivo että aihe säilyisi tiukasti jossain suppeassa raamissa, rönsyily on suotavaa ja jopa toivottavaa, aihe voi poikia lisäaiheita, niinhän se jutustelu etenee normaalielämässäkin. Joku virallinen kokous on tietysti poikkeus, mutta nimenomaan tämä palsta on rakoitettu ajanvietteeksi.
Meille kirjoittajille ei ole vielä luotu ohjeita oikeasta kirjoittamistavasta, joten eiköhän anneta jokaisen itsensä päättää mikä hänen mielestään on se oikea tapa. Fiksua on ottaa ihmiset huomioon ihmisinä ja hyväksyä tapamme kirjoittaa niinkuin ne itse näemme. Ei aikuisia ihmisiä kannata lähteä kasvattamaan ja opettamaan tällaisilla palstoilla, koska se opettajankin mielipide on vain hänen mielipiteensä ja käsityksensä asiasta. Niinkauan kun ei selvää ohjetta ja määräystä keskustelun virallisesta etenemisestä ole näyttää, niinkauan pitää mielestäni hyväksyä erilaisia tapoja. - Wigwambam
Wigwambam kirjoitti:
siitä miten avaaja on aihettaan käsitellyt avauksessaan. Jos menee hyvin vierestä asiaa vastaamaan,tulee itselle todellakin se tunne että puhuu aidanseipästä sen aidan sijaan. Sensijaan jos keskustelu on hiljalleen soljunut laajemmaksi, niin sinnne voi hyvin käydä kommenttinsa mielestäni heittämässä. Esim omissa avauksissani en todellakaan edes toivo että aihe säilyisi tiukasti jossain suppeassa raamissa, rönsyily on suotavaa ja jopa toivottavaa, aihe voi poikia lisäaiheita, niinhän se jutustelu etenee normaalielämässäkin. Joku virallinen kokous on tietysti poikkeus, mutta nimenomaan tämä palsta on rakoitettu ajanvietteeksi.
Meille kirjoittajille ei ole vielä luotu ohjeita oikeasta kirjoittamistavasta, joten eiköhän anneta jokaisen itsensä päättää mikä hänen mielestään on se oikea tapa. Fiksua on ottaa ihmiset huomioon ihmisinä ja hyväksyä tapamme kirjoittaa niinkuin ne itse näemme. Ei aikuisia ihmisiä kannata lähteä kasvattamaan ja opettamaan tällaisilla palstoilla, koska se opettajankin mielipide on vain hänen mielipiteensä ja käsityksensä asiasta. Niinkauan kun ei selvää ohjetta ja määräystä keskustelun virallisesta etenemisestä ole näyttää, niinkauan pitää mielestäni hyväksyä erilaisia tapoja.pieni huomautus, tässä edellisessä kommentissani rakoitettu sana tarkoitta tarkoitettu :DD
- Puhurix
Onhan se tietysti oltava etikettisäännöstö palstoillakin.
- tuolla huuhaalla
wagneri kavereineen tekee niin paljon avauksia että menee ihan maku eikä todellakaan kiinnosta sellainen.
Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 641056
Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä
Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla3421037- 61832
- 56731
Onko se loukkaavaa
Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k98656Onko kaivattusi seinäruusu?
Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai49641- 26633
- 68620
Hotellille löytyi ostaja....
Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,14618- 57600